Jarno Pikkarainen HIFK:n päävalmentajana

  • 392 199
  • 2 227

Konalan Kettu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvinhän tämä on hoidettu. Ilmeistä on, että Pikkarainen olisi menetetty muualle todennäköisesti päävalmentajaksi, jos sopparia ei olisi nyt tehty eli oltiin varmaan pakkoraossa. Hyvää on se, ettei lähdety vaikenemaan asiasta, jolloin siitä olisi tullut julkinen salaisuus vaan oltiin avoimia.
Valmennustiimin dynamiikalle tämä ei ole positiivinen uutinen. Toivottavati vaikutukset ovat vähäisiä.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä jatkumo valmennusportaassa.

Salmelainen on Pikkaraisen alaisuudessa pari kautta pelannut ja nähnyt häntä läheltä myös valmentajana, joten hänellä pitäisi ainakin olla hyvä näppituntuma Pikkaraisen valmentajuudesta ja johtamiskyvyistä.
 
ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Hänellä on menossa HIFK:n valmennusorganisaatiossa jo 15 kausi.

Ei riitä. Tanska mm. (pää)valmensi C-junnut jo keväällä 1999 suomenmestaruuteen.

Tanska on erinomainen valmentaja ja ihmettelen ettei ole saanut mahdollisuutta isommassa vastuussa jo aiemmin. Nyt ilmeisesti vihdoin hänet ollaan nostamassa kuitenkin oikeasti kakkosvalmentajaksi, ellei tuohon nyt joku uusi nimi sitten ilmesty vielä. Tobbarikin tuntee Tanskan jo tuolta 90-luvulta asti, joten tietää kyllä kenen kanssa on sopimusta jatkamassa.

Tanskan rooli lienee sama kuin tähänkin asti: seuran mies ja Nybondaksen lellikki. On silmät ja korvat Club Direktörille.

No ei asia kyllä noin ole.. Näin saatiin taas yksi palstalegenda aikaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Nybaria haastateltiin jokunen viikko/kuukausi sitten HBL:ssä jossa hän muistaakseni kommentoi että seuraavan kauden pelaajia rekrytään jo syksyllä, eri varmaan juuri tähän aikaan vuodesta. Mitäs se ensi kauden "Suomela" kysyy Salmelaiselta ensimmäisenä?
Kuka on IFK:n valmentaja ensi kaudella?

Siihen Salmelainen ei voi vastata:
-en tiedä, koska silloin "Suomela" alkaa katselemaan muita vaihtoehtoja
-en voi kertoa, koska silloin "Suomela" alkaa katselemaan muita vaihtoehtoja
-Pikkarainen, koska silloin huhut leviävät nopeasti ja kantautuvat lopulta myös Selinin korviin.

Eli julkinen ulostulo tässä vaiheessa on varmaan joka tapauksessa se oikea ratkaisu. Ensi kauden pelaajia on helpompi houkutella ja Selinille ei jää sitä fiilistä että toimitaan selän takana.
Viime kauden Case-Bäckström on varmaan opettanut.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Itse en jää itkemään Selinin perään, oli mielestäni huono valinta päävalmentajaksi enkä edelleenkään usko että hänen johdollaan voitetaan mitään. Välieriin voidaan ehkä päästä.

Jos Pena tai Nybari olisi edelleen puikoissa olisi loppukauden käsikirjoitus jo valmis. Viimeistään joulukuussa alkaisi pelillinen kriisi ja tammi-helmikuussa Selinille annettaisi kenkää ja Pikkaraisen päävalmentajapesti alkaisi ennen aikojaan. Luonnollisesti pelillisiä ongelmia ei saataisi enää korjattua vaikka kaiken maailman ulkomaalaisvahvistuksia raahattaisi sisään. Samalla myös tulevan uuden valmentajan arvovalta murenee ja tulevatkin kaudet ovat jo etukäteen pilalla.

Toivon että Salmelaisen IFK:ssa homma ei mene näin. Silti veikkaan ettei Selin valmenna tätä kautta loppuun.
 
Viimeksi muokattu:

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta nyt se Salmelaiselle siimaa antanut "paljon sitoumuksia" ja nämä "eivät ole Salmelaisen valmentajia" -kohta osoittautui entistä enemmän myytiksi. Ainakin toinen on Salmelaisen ykkösvaihtoehto ja puheiden perusteella toinen oli kakkosvaihtoehto.
 
Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Nybaria haastateltiin jokunen viikko/kuukausi sitten HBL:ssä jossa hän muistaakseni kommentoi että seuraavan kauden pelaajia rekrytään jo syksyllä, eri varmaan juuri tähän aikaan vuodesta. Mitäs se ensi kauden "Suomela" kysyy Salmelaiselta ensimmäisenä?
Kuka on IFK:n valmentaja ensi kaudella?

Siihen Salmelainen ei voi vastata:
-en tiedä, koska silloin "Suomela" alkaa katselemaan muita vaihtoehtoja
-en voi kertoa, koska silloin "Suomela" alkaa katselemaan muita vaihtoehtoja
-Pikkarainen, koska silloin huhut leviävät nopeasti ja kantautuvat lopulta myös Selinin korviin.

Eli julkinen ulostulo tässä vaiheessa on varmaan joka tapauksessa se oikea ratkaisu. Ensi kauden pelaajia on helpompi houkutella ja Selinille ei jää sitä fiilistä että toimitaan selän takana.
Viime kauden Case-Bäckström on varmaan opettanut.
Tämäpä erinomainen kirjoitus. Loistavaa, jos tästä eteenpäin osattaisiin ennakoida juurikin kuvaamallasi tavalla.
 
lego

Jäsen
Atun motivaatioista yms. skismoista turha huolehtia. Ammattilainen joka ymmärtää pelin säännöt. Jos alkaisi kiukuttelemaan olisi varmaan aika hankala saada hommia. Raivon esimerkki on kyllä liigavalkuilla tiedossa.

Kyllä minusta tässä rikottiin kaikkia "pelin" sääntöjä Pikkaraisen ja Salmelaisen toimesta. On aivan eri asia että kesken kauden julkaistaan jonkun ulkopuolisen tulevan päävalmentajaksi kuin oman tiimiin apuvalmentajan. Valmennuksessa yksi tärkein asia on osaamisen lisäksi luottamus. Jos päävalmentaja ei voi luottaa enää apuvalmentajan motiiveihin niin mitä siitäkin tulee?
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Olen kyllä aika lailla eri mieltä. Tässä tehtiin asiat avoimesti kaikkien kanssa ja ajoissa. Pikkaraisen motiivi oli hakea kauden jälkeen päävalmentajan paikkaa ja Salmelainen arvioi valmennusryhmän heikentyvän siinä vaihtoehdossa. Vaihtoehtona olisi ollut myös vaihtaa Selin ja Pikkarainen mikä olisi ollut jatkuvuuden kannalta erittäin huono vaihtoehto. En pidä huonoina motiiveina jos urallaan haluaa eteenpäin. Selin kyllä varmasti tämän myös ammattilaisena ymmärtää. Itse odotin Pikkaraisen jatkavan Selinin jälkeen niin en koe mitään negatiivista tämän vaihdon suhteen.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Käsittääkseni Selin on ollut Pikkaraisen sponsori ja mentori. Nähnyt hänessä huimaa potentiaalia, ottanut siipiensä alle suojaan, ja samalla itsekin hyötynyt nuoren, kunnianhimoisen ja itseään kehittävän valmentajan parina. Uskon, että Selin olisi enemmänkin halunnut jatkaa Pikkaraisen parina kuin juuri IFK:ssa valmentamista, vaikka molemmat varmasti olivat hänen mieleen. Enkä usko, että juuri Selin on saanut tarjouksia ulkomailta, vaan lähinnä tuo parivaljakko kokonaisuutena. Selin on ehkä se henkilö, joka kaikkein parhaiten näkee Pikkaraisen potentiaalin, ja se on valtava vaikka hänessä varmasti on myös paljon puutteita. Pikkarainen taas on varmasti ikuisesti kiitollinen siitä, että Selin nosti hänet takaisin piireihin ja meni hänen puolestaan takuuseen, laittoi oman arvovaltansa ja maineensa likoon. Varmasti Selinillä on myös paljon annettavaa tässä parivaljakossa, kokemuksen kautta kokonaiskuvan hahmottamisessa, mutta kyllä sen duon on jo aika hajaantua ja Pikkaraisen aika kokeilla miten omat siivet kantavat. En usko, että heidän välilleen, tai Selinin ja IFK:n välille, jää mitään kaunoja. Selin on ammattimies ja hoitaa kyllä kauden omistautuneesti pakettiin. Homma on hoidettu harvinaisen avoimesti ja tyylikkäästi, vielä yhden napsun tyylikkäämpää olisi ehkä ollut jos Pikkarainen olisi todennut, että tässä on vielä yksi kausi aikaa oppia ja ammentaa tietotaitoa ja kokemusta Seliniltä, nyt hän vain totesi, ettei mennä asioiden edelle ja pelataan tämä kausi pois ennen sitä omaa astumista parrasvaloihin.

Selin on sympaattinen äijä - toivon hänelle kaikkea hyvää tulevaisuudessa.

Pikkaraiselle toivoisin kyllä vielä jonkun sopivan apuvalmentajan, ehkä mentaalipuolelle - ja mihin helvettiin se kuntovalmentaja on tiputettu tuosta valmentajatiimistä? Edit: @BOL kehoittaa pysymään lugnina asian suhteen, mutta minusta tätä osa-aluetta ei pitäisi aina ulkoistaa ja ostaa konsulttihommina, vaan integroida se kuntovalmennus ihan sataprosenttisesti jokapäiväiseen toimintaan.

Ehkä tällä siirrolla vapautuvilla euroilla saadaan 1. sentteri ensi kaudeksi.

Taitaa kyllä olla ensi kaudeksi edullinen 1. sentteri joukkueessa jo omasta takaa.
 
Viimeksi muokattu:

PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Toisaalta nyt se Salmelaiselle siimaa antanut "paljon sitoumuksia" ja nämä "eivät ole Salmelaisen valmentajia" -kohta osoittautui entistä enemmän myytiksi. Ainakin toinen on Salmelaisen ykkösvaihtoehto ja puheiden perusteella toinen oli kakkosvaihtoehto.

Kyllä. Odotin että Salmelainen olisi palkannut täysin uuden valmentajakaartin, Lundellia lukuunottamatta. Silti näen Pikkaraisen parempana ratkaisuna kuin Selinin jatkon.

Käsittääkseni Selin on ollut Pikkaraisen sponsori ja mentori. Nähnyt hänessä huimaa potentiaalia, ottanut siipiensä alle suojaan, ja samalla itsekin hyötynyt nuoren, kunnianhimoisen ja itseään kehittävän valmentajan parina. Uskon, että Selin olisi enemmänkin halunnut jatkaa Pikkaraisen parina kuin juuri IFK:ssa valmentamista, vaikka molemmat varmasti olivat hänen mieleen. Enkä usko, että juuri Selin on saanut tarjouksia ulkomailta, vaan lähinnä tuo parivaljakko kokonaisuutena.

Miksi Selin/Pikkarainen olisi kiinnostava valmentajapari ulkomailla? Mitä he ovat parivaljakkona saaneet aikaan? Mielestäni he ovat olleet korkeintaan keskinkertaisia Tepsissä ja IFK:ssa.

.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en jää itkemään Selinin perään, oli mielestäni huono valinta päävalmentajaksi enkä edelleenkään usko että hänen johdollaan voitetaan mitään. Välieriin voidaan ehkä päästä.

Korkeintaan välieriin on mun mielestä vähän kummallinen, äkkiselleen ajatellen perusteeton (?) näkemys ottaen huomioon, että viime vuonna tiputtiin välierissä maalin pelissä mestarille seiskapelissä. Varsinkin kun kausi loukkaantumisten suhteen oli mitä oli ja ratkaisupeleissä oli Panu Mieho ykkössentterinä.

Vai ärsyttääkö Selinin persoona niin paljon?
 
Ei ärsytä, aika tylsä ja mitäänsanomaton kaveri mielestäni. Varmasti ihmisenä ihan hyvä tyyppi, mutta menestynyt valmentaja hän ei ole ikinä ollut.

Viime vuoden joukkue oli mielestäni parempi kuin tämän vuotinen. Silloin jäätiin välieriin, tänä vuonna on vaikeampaa.
 
Viimeksi muokattu:

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
En mä nyt kattoon riemusta pompi tämän uutisen takia, mutta ei tämä ihan toivottomalta rastiltakaan tunnu. Oli miten oli, on hyvä että tultiin julkisuuteen ajoissa ja jotenkin uskon, että Atunkin kanssa on tästä puhuttu jo etukäteen. Yleisesti ottaen en kannata kakkosesta ykköseksi -kuviota, mutta onhan sillä saralla myös onnistumisiakin liigassa. Muistaakseni Jypin Marko Virtanen nousi kakkosesta ykköseksi, samoin Kärppien Manner. Haluan luottaa GM:n pelisilmään tässä kuviossa ja toivotan Pikkaraiselle ensi kaudella menestystä. Mutta kuten totesin, en varsinaisesti ole riemu katossa tämän nimityksen johdosta. Toivottavasti voin suunnilleen vuoden päästä todeta, että just näin tän pitikin mennä.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salmelainen juuri sanoi telian telian haastattelussa että ei näe mitään syytä miksi tämä julkistus vaikuttaisi loppukauteen. Atu ja Pikkarainen tuntevat toisensa ja kunnioittavat toisiansa.
 
No mitä muutakaan se voi sanoa. Voisi toki sanoa vaikkapa että toivottavasti selvitään tulevasta turbulenssista.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erätaukokeskustelu oli kyllä mielenkiintoinen - Pikkarainen kuuluu olevan erittäin pidetty valmentaja useiden pelaajien mielestä ja jopa eri joukkueista. Pikkaraisen omasta haastiksesta jäi mieleen ilmapiirin luominen kentällä ja sen ulkopuolella: "Se viimeinen päivä on helppo, jos 364 päivää osaa käyttäytyä kuin mestari".
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Taitaa kyllä olla ensi kaudeksi edullinen 1. sentteri joukkueessa jo omasta takaa.
Hui. Toivottavasti toimistolla ei ajatella näin. Liian nuorena liian vastuullinen tontti ei tuo menestystä. Heiskasen kohdalla tätä jo kokeiltiin. Virheistä oppimisen voisi lisätä UJ:n tavoitteisiin.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Hui. Toivottavasti toimistolla ei ajatella näin. Liian nuorena liian vastuullinen tontti ei tuo menestystä. Heiskasen kohdalla tätä jo kokeiltiin. Virheistä oppimisen voisi lisätä UJ:n tavoitteisiin.
Kyllä Heiskanen tonttinsa täytti kun liigan paras pakki oli viime kaudella.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Korkeintaan välieriin on mun mielestä vähän kummallinen, äkkiselleen ajatellen perusteeton (?) näkemys ottaen huomioon, että viime vuonna tiputtiin välierissä maalin pelissä mestarille seiskapelissä.

Klassikkoviestien aatelia tämäkin: Matikaisen aikanakin oltiin ainakin kolme kertaa kannua kannattelemassa, mutta "tolppa sisään ja ulos" kuului lause.

Maalin pelistä välieristä on edelleen pitkä matka mestariksi ja olen PPK:n tavoin myös sitä mieltä, että vaikka Selin onkin ihan ok, ei hän kyllä vaikuta yhtään enemmältä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös