Se on ihan totta, että Kerho pelasi suunnitelmansa mukaisesti ja pysyi tiukasti siinä. Jotenkin tuollainen hippasen anti -jääkiekko on näköjään vielä mahdollista, etenkin kun taivaankappaleet on kohdillaan.
Katso nyt vaikka se laukaisukartta, onko se jotenkin väärennettyä dataa vai miksi Ässillä on niitä pylpyröitä lähellä maalia tuplaten Kerhoon verrattuna ja sen jälkeen kauhea määrä p-pisteeltä (n. 15 laukausta vs. Kerhon 5). Ymmärrän että se tappio taas harmittaa kaikkia, mutta se että sitä selitetään maailmanlopun meiningillä jo liiaksi on ihan turhaa. Valmentaja ei pelin aikana mahda sille mitään, että laukauksien laatu on heikkoa. Näistähän se ero eilen muodostui, Kerho tuskin tekee tällä kaudella enää montaakaan kertaa kolmea maalia siinä kohtaa kun odottama on 1.20 luokkaa. Ässien matala odottama tosin kertoo myös, että eilen ei pystytty pelaamaan niitä "varmoja maaleja", koska yhtäkään ylivoimahyökkäystä ei saatu, saati ylivoimapelejä ennen loppua. (noh, tuskin ne olisivat tällä hetkellä paljoakaan nostaneet)
Iso tekijä tuollaiseen tukkoiseen peliin on se, että onnistutaan pelaamaan tuollaista vastustajaa vastaan noin viisi minuuttia alivoimaa ensimmäiseen erään. Se sotkee sen oman pelin ja tilanteet tulivat aivan tarpeettomasti, pelaajien pitää ottaa vastuu tästä. Nyt tekemisessä haisee pakottaminen ja rentous puuttuu täysin.
Sama kaava toistumassa kuin viime kaudella, Ässät on arvioitu sinne max. kymppisijoille, alkuun voittojen hetkellä kuvitellaan että se on jotenkin sementoitu tilanne sarjassa, muut on ilmeisesti aivan paskoja. Sitten kun se realismi toteutuu vähän niin kaikille pitää antaa potkut ja mikään ei pelissä toimi. Lääke on räjäyttää kaikki ja potkia vastuulliset vittuun.
Jos tuo eilinen peli simuloitaisiin tai ihan vaan pelattaisiin kymmenen kertaa uusiksi niin Ässät voittaisi niistä yli puolet. Yksittäiset tapahtumat, kuten Ylitalon kohellus
taas ennen ensimmäistä erätaukoa merkkasivat turhan paljon ja niin se vaan ammattiurheilussa menee. Ylipäätään, yhtäkään jengiä ei voiteta tässä sarjassa millään varmuudella, vaikka peli olisi kuinka jiirissä. Tämä koskee ihan jokaista jengiä. Täällä keskitytään tappioiden hetkellä aina vaan Ässien huonouteen ja unohdetaan että siellä vastapuolella on samaa leipää syövä porukka kamppailemassa sarjapisteistä, pisteistä joiden todennäköisyys Ässille jäämiseksi on maksimissaan 50-60% luokkaa. Monen kannattaisi varmaankin lähestyä näitä tapahtumia enemmän vedonlyönnin ja todennäköisyyksien, odotusarvon kautta niin josko se muovaisi sitä ajattelua pakkovoitoista vähän toisaalle.
Eli, mitä kaikkea radikaalia tuossa nyt oikeasti pitäisi tehdä eilisen perusteella, jos mietitään tätä pitkää juoksua, eli 60 pelin runkosarjaa?
EDIT: Linkki liiga.fi -sivustolle ja ottelun kaukalokarttaan:
Liiga.fi | Kausi 2024-25 | Ässät – HPK | 18.12.2024 | Kaukalokartat