Mainos

Jarkko Ruutu – Jokeri

  • 1 003 423
  • 3 184

P.R. 33

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit & Colorado Avalanche
On lukuisia viestejä, niin omilta kuin ennen kaikkea vastustajan leiristä kuulee että Jarkko Ruutu on omalle joukkueelle vain riippakivi ja aiheuttaa häpeää. Hänen takiaan kuulemma vain hävitään pelejä. Rottailutemput on kaikki lueteltu täällä moneen kertaan. Tämän viestin jälkeen otan aikalisän ainakin tästä ketjusta, ihan sen takia että alan itsekin toistamaan itseäni yhtä paljon kuin muut kirjoittajat aiheesta. Laitan tähän kuitenkin niitä asioita, miksi mielestäni on helvetin hyvä että Jarkko Ruutu pelaa mun jengissä.

Jokereissa Rudi on pelannut nyt 123 Liigaottelua, joissa tehot 29+41=70, tehotilasto on +28. Tähän heitetään lisäksi, että Jarkko Ruutu on loistava kaksinkamppailuissa. Hyvä kiekonriistäjä. Yksi Liigan parhaista, ellei paras, alivoimapelaaja. Hyvä ja kova taklaaja sekä rankkarispesialisti vailla vertaa. Toissa kaudella joukkueen paras pistemies 5vs5-pelissä. Tämän lisäksi hän on tempuillaan laittanut naapurin täysin sekaisin. Miinuksena hän ottaa paljon jäähyjä ja sortuu ylilyönteihin. Mutta toistaiseksi ei tällä kaudella ole sortunut jäähyilyyn kuin ylilyönteihinkään. Hänellä on siis myös heikkouksia, kuten on jokaisella Liigapelaajalla. Jos pelaajalla ei ole vahvuuksien lisäksi juuri ollenkaan heikkouksia, niin sitten hän pelaa Pittsburghissä numerolla 87.

Väite, että Jarkko Ruutu on turhake ja hyödytön joukkueelleen, on aivan käsittämätöntä paskaa. Tämän tietää jokainen, joka ymmärtää jääkiekosta edes vähää alusta.
 
Viimeksi muokattu:

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Mää on ikijokeri ja oon enemmän Steegil linjoilla Ruutun suhteen. Ei ne kanisterit ole jäänet Jarkon takia saamatta ei sinne päinkään. Kyllä ne joukkueena voitetaan ja hävitään. Kahdella viime kaudella olemme kaatuneet vastustajan parempiin maalivahteihin emme Jarkko Ruutuun. Jarkko on parantanut joka vuosi Jokereissa pelatessaan. Ei mulle Karalahtikaan mikään ongelma ole. Tää on ammattiurheilua ei sen kummempaa.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Väite, että Jarkko Ruutu on turhake ja hyödytön joukkueelleen, on aivan käsittämätöntä paskaa. Tämän tietää jokainen, joka ymmärtää jääkiekosta edes vähää alusta.

Vahva sama.
 

Aake

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit vuodesta 1983, HJK
Tomi Lämsä, Janne Lahti ja Mikko Kousa ovat ainakin tyytyväisiä että fanien ja median energia menee Jarkko Ruudun seuraamiseen. Muutenhan joku voisi keksiä että "hei, Jokerit on pelannut varsin huonosti ja noi kalliit vahvistukset ovat olleet ihan paskoja, mitä jos siitä tehtäisiin juttu..."
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Väite, että Jarkko Ruutu on turhake ja hyödytön joukkueelleen, on aivan käsittämätöntä paskaa. Tämän tietää jokainen, joka ymmärtää jääkiekosta edes vähää alusta.

Kuten osoitin lukuina, playoffeissa joita itse pidän tärkeimpinä otteluina, JRuutu on ollut täydellinen turhake SM-liigassa viimeisenä kolmena kautenaan. Jos JRuutu on pelejä Kannusta ratkaissut, hän on jäähyillään ratkaissut ne vastustajalle. Tämä ei muutu millään - edes Jatkoajassa.

Muuten olen monien kanssa ihan eri linjoilla JRuudun suhteen. Mulla on muistoja Jokereista silloin Jokerit oli vielä Jokerit jossa oli kovuutta ja oli taitoa, mutta rottailua ei siedetty. Minusta hyväksymällä Averyn ja JRuudun kaltaiset rotat likaa samalla itsensä ja jos kyse on joukkueesta, syö joukkueen yhteishengen. Sen tärkeimmän voiman.

Jokainen pitäköön mielipiteensä ja minä pidän omani.
 

Dimebag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Sport
Koko teksti

Oli kyllä sanasta sanaan, kuin omat ajatukset. Jälleen kerran. Jokaisella on tietysti oikeus mielipiteeseen, mutta Cobolin mielipiteet kyllä aiheuttavat enemmän huutonaurua ja sääliä, kuinka vähän joku voi olla perillä pelistä nimeltä jääkiekko.

Jarkko Ruutu on yksi Jokereitten tärkeimpiä pelaajia ja suurin syy Helsingin herruuteen, piste.

Ville Peltonen on rottapelaaja, mutta ratsastaa median luomalla statuksella. Halveksuttavin ja oksettavin pelaajatyyppi.

Kaikki varmasti muistaa, kun Ruutu pääsi Sailion ihon alle. Sailio haki tappotaklauksen suoraan Rudin päähän. Kuinka moni muu pelaaja olisi noussut siitä niin nopeasti ja ilman vammoja mitä Rudi? Mielestäni Ruutu on tehnyt tästäkin taidetta eli vetämällä jalat veltoiksi törkytaklauksen (katso Sailio) tai Cheap Shotin (katso Gillies) edessä ja näin minimoi hän itselleen kohdistuvat vammat vaikka kipeetä tekee. Rankka on ollu Rudin ura ja veikkaan hänen ottaneen enemmän mustelmia mitä keskiverto jääkiekkojoukkue yhteensä.

Vieläkö Cobol kaivaa monta kertaa ottelut on ratkennut Ruutun jäähyin pleijareissa niin on jotain faktaa eikä tollaista onnetonta teksti-tv tilastointia. Viimeset kolme vuotta menivät muistaakseni näin. Jokerit - Hifk (parhaat joukkueet, pikkufinaali, game seven, Hentuselle ei maistunut, Ruutulta hyvät peli), Jokerit - Jyp (kaksi parasta, moraalinen finaali, kova sarja, hyvää peliä, Ruutu hyvä pleijareissa) ja Jokerit - Lukko (Kilpeläinen ja Lämsä sulivat, Ruutu joukkueen parhaimpia). En nyt itse saa näitä tappioita mitenkään Rudin syyksi!? 2/3 ollaan hävitty mestarille. Viime vuonna oli jälleen ovet auki mestaruuteen.

Jarkko Ruutu ARVOSTAN!!
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Cobolin mielipiteet kyllä aiheuttavat enemmän huutonaurua ja sääliä, kuinka vähän joku voi olla perillä pelistä nimeltä jääkiekko.
Ville Peltonen on rottapelaaja, mutta ratsastaa median luomalla statuksella. Halveksuttavin ja oksettavin pelaajatyyppi.

No näinhän se varmaan on että kiekosta en mitään ymmärrä. Sinä kun ymmärrät niin perehdy kun joskus ehdit mitä tarkoittaa rotta NHL:ssä. Peltonen on taitopelaaja joka pelaa joskus hieman härskisti, mutta se on ihan eri asia kuin rotta.

Mutta se tästä osaltani. Ymmärrän jossain määrin vaikka en hyväksy JRuudun ihannointia Jokereita kannattavien keskuudessa.

e: JRuutu henkilönä ei aiheuta minussa minkäänlaisia tunteita. Mutta pelaajatyyppinä hän aiheuttaa samanlaisen oksennusrefleksin kuin Avery. Mun silmin Jokerit astui ulos taitokiekon piiristä kun joukkueeseen hankittiin rotta. Katsoin että se johtaa samanlaisten pelaajatyyppien täydennykseen myöhemmin. No, Tyrväiset ei mitään rottia ole, mutta vähän siihen suuntaan. Nyt Jokerit on joukkue jossa on työmiehiä, rotta ja Tyrväiset ja taitokiekkoa edustaa Liigassa paremmin Pelicans, SaiPa, Ilves, Ässät jne. Pidän kehitystä aivan älyttömänä eikä Jokereilla ole mitään asiaa edes playoffeihin ilman että rosteriin saadaan taitopelaajia. Ja - uskomatonta mutta totta - samaan aikaan meillä on Lämsä puikoissa. Lämsä, joka on niin taitokiekon valmentaja kuin olla ja voi. Mitä järkeä on kasata Lämsälle tällainen joukkue? Ei mitään.
 
Viimeksi muokattu:

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Oli kyllä sanasta sanaan, kuin omat ajatukset. Jälleen kerran. Jokaisella on tietysti oikeus mielipiteeseen, mutta Cobolin mielipiteet kyllä aiheuttavat enemmän huutonaurua ja sääliä, kuinka vähän joku voi olla perillä pelistä nimeltä jääkiekko.

Huutanaurua tälle viestille. Cobol on Jokereiden osion ylivoimaisesti paras kirjoittaja, vaikka Jarkko Ruutu onkin hänelle sokea piste, mutta kenelläpä niitä sokeita pisteitä ei olisi?
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Väkisinkin tulee mieleen, että jotkut kirjoittajat ovat niin paljon vailla "asiakirjoittajan" leimaa, että Ruutua pitää haukkua ihan vain sen vuoksi. Helvetin heikkoa argumentointia ainakin Ruutua vastaan jos ei muuta. Eniten vituttaa sellainen jossittellu ja besserwisseröinti jossa ei tuoda mitään ratkaisuja. Toisaalta pelkkää jossitteluahan sekin olisi. Ruutu on arvokas mies Jokereille vaikka ensimmäinen kausi meni vähän yli. Toisaalta sen ensimmäisen kauden aikana kylvettiin ne rikkaruohot jota kisumirrit vieläkin katkerana niittää.

Edit: Todettava se on kuitenkin, että perseitä nuolemalla minäkin duuneissani olen asemaani päässyt.
 
Viimeksi muokattu:

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
JRuudun viimeiset kolme (3) kautta SM-liigan playoffeissa ovat tuoneet 19 ottelua 0.21 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla + 4.61 jäähyminuutin ottelukohtaisella keskiarvolla. Suomeksi sanottuna täysi turhake josta on ollut omalle joukkueelle haittaa.

Kaivoin tuossa Rudin pleijarimatsit meiltä esille. Tähän aikaan yöstä en mene 100% takuuseen oikeellisuudesta, mutta vähintään hyvin lähellä totuutta ollaan.

28.03.13 ei jäähyjä
27.03.13 2 min, jäähyn aikana maali, Jokereille voitto
25.03.13 ei jäähyjä
23.03.13 ei jäähyjä
21.03.12 ei jäähyjä
20.03.13 2 min sukellus, vastustaja samaan aikaan jäähylle. 10 min käytösrangaistus myöhemmin.
18.04.12 ei jäähyjä
11.04.12 ei jäähyjä
09.04.12 ei jäähyjä
07.04.12 2 min korkea maila, 2 min laitataklaus. Ei maaleja jäähyjen aikana.
05.04.12 2 min poikittainen maila, maali jäähyn aikana
04.04.12 ei jäähyjä
28.03.12 2 min kiinnipitäminen
26.03.12 ei jäähyjä
24.03.12 maalin siirtäminen jatkoajalla
22.03.12 ei jäähyjä

16 ottelun otannalla Jarkko on aiheuttanut pleijareissa meille 10 minuuttia alivoimaa. Näiden aikana vastustaja on maalannut kahdesti, mutta vain kerran ollaan hävitty matsi, jossa Jarkon jäähyn aikana vastustaja on tehnyt maalin. Tilastojen valossa en ainakaan pysty sisäistämään sitä, että hänen takiaan olisi jäänyt 1-2 mestaruutta saamatta. Kyllä ne mestaruudet menivät muualle aivan toisten pelaajien takia.

Toki tilastot rumenevat kummasti, jos mukaan otetaan kausi 2004-05 ja yli 10min ottelukohtainen jäähykeskiarvo. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan haluaisi tuota nostaa tässä kohdin esille, aikaa on kuitekin kulunut melkoisen paljon ennen siirtoa meille ja olosuhteet olivat mitä olivat. Tuolloinkin Rudi sai yhden käytöskympin ja yhden 5+20 laitataklauksesta. Perseilyjä toki, mutta tuon 35 min jäähyrupeaman aikana verkko ei heilunut, AV:ta tuli noista "vain" 5 min ja AV:n aiheuttaneen tilanteen kohdilla peli oli jo 3-0 ja matsia vielä puolet jäljellä jäähyn umpeutuessa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tilastojen valossa en ainakaan pysty sisäistämään sitä, että hänen takiaan olisi jäänyt 1-2 mestaruutta saamatta. Kyllä ne mestaruudet menivät muualle aivan toisten pelaajien takia.

Lainaan siis mitä kirjoitin:

Sanon vielä kerran että jos JRuutuun käytetyt hulppeat rahat olisi laitettu muunlaiseen huippupelaajaan sillä sitähän JRuutu on sarallaan, Jokerit olisi hyvin mahdollisesti voittanut Kannun joko 2012, 2013 tai molempina vuosina.

Itse ymmärrän yllä olevan viestini siten, että satsaamalla muunlaiseen huippuun kuin huippurottaan, Jokerit olisi saattanut voittaa Kannun jne. Sitähän ei koskaan tiedä olisiko vai eikö, mutta sanotaan vaikka että jos Perrin ja Ruutu olisi vaihdettu päittäin ja Jokereissa olisi pelannut pelaajatyyppi Gagnon/Norton/Helenius eli kova kaveri yhden tai kahden puukäden tilalla, Jokerit olisi noin ennakkoon omannut paremmat menestysmahdollisuudet.

Liigassa nostetaan tänäkin vuonna kannua taitojoukkueen toimesta. Paras kombinaatio on aina Jokereissakin ollut taitojoukkue ja itse täydentäisin sitä en rotalla vaan pelaamaan kykenevällä kovalla kaverilla eli enforcerilla. Näinhän Jokeritkin on usein tehnyt.

e: ja jos halutaan rottajoukkue niin sillä pitää sitten olla Shedden tms valmentajana. Tämän kauden Jokerit olisi taulukossa arvatakseni ylempänä ja olisi playoffeissa kovempi ketä vastaan tahansa jos nykyistä joukkuetta valmentaisi Shedden tms. Lämsä saattaa olla tällä joukkueella väärä arpa ja se ei kyllä ole Lämsän vika koska hän on nyt jo kolmatta kauttaan penkin takana.
 
Viimeksi muokattu:

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
07.04.12 2 min korkea maila, 2 min laitataklaus. Ei maaleja jäähyjen aikana.

Nusaistaan nyt sen verran pilkkua, että tässä pelissä otti JYPiä vastaan 2min ennen varsinaisen peliajan loppua 5+20 minuuttiset päähän kohdistuvasta taklauksesta, joka oli kyllä täydellinen aivopieru. Muita mainittavia urotekoja ei tosin Jarkon playoff-uralta meiltä taida löytyä.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Nusaistaan nyt sen verran pilkkua, että tässä pelissä otti JYPiä vastaan 2min ennen varsinaisen peliajan loppua 5+20 minuuttiset päähän kohdistuvasta taklauksesta, joka oli kyllä täydellinen aivopieru.

Pistetään myöhäisen ajankohdan piikkiin. Tosin puolusteluna sen verran, että JYP ratkaisi vasta ~25 min myöhemmin ja tuosta AV:sta selvittiin silti.

Paras kombinaatio on aina Jokereissakin ollut taitojoukkue ja itse täydentäisin sitä en rotalla vaan pelaamaan kykenevällä kovalla kaverilla eli enforcerilla.

Tästä olemme samaa mieltä. Henkilökohtaisesti en haluaisi nykyisillä rajoituksilla (suurin ongelma pelaavan kokoopanon koko) nähdä puhtaita gooneja joukkueessa, mutta pelaamaan pystyvä enforcer on mielestäni välttämätön. Tähän kategoriaan laskisin tosin Semirin, viime kevään parhaan maalintekijän ja nykyliigaan kovanyrkkisen kaverin. Sen sijaan esimerkiksi Heleniusta en nykyisillä säännöillä enää kaipaisi, pelillisten puutteiden takia hänen kohdallaan annettaisiin liikaa tasoitusta. 20 äijän kokoonpanolla tosin hän oli aivan helvetin tärkeä pelaaja ja KHL:ssa näkisin "Helge VOL II:n" jopa toivottavana pelaajatyyppinä.

Multa voi tuosta nimen kohdilta jokainen bongata kaksi nimeä. Toinen tuli lisättyä ennen syyskuun ensimmäisen päivän iskuja ja toinen on siinä ollut jo vuosikausia. Kyllä, pidän kovasta pelistä ja näen hanskaajille paikan vielä nykyisessäkin liigassa. Sen sijaan perinteisen hanskaajan ja "oman sankarin" välillä näen sen eron, että sankari tekee juuri niin kuin valmennusjohto haluaa. Jos vastustajan gooni täytyy hakea, se haetaan. Jos väännetään pienemmässä roolissa ilman jäähyjä, ne vaihdot väännetään kunnialla läpi ilman jäähyjä. Jokainen joukkue tarvitsee tällaisia(kin) pelaajia.

Taitokiekon osalta tilanne on omissa papereissani vähintäänkin hankala. Jos verrataan 1990-lukuun, nykyään parhaille suomalaisille on tarjolla muutakin kuin Jokerit tai TPS. NHL on laajentunut ja tuomarilinja suosii enemmän taitopelaajia, Venäjälle pelaajat nykyään jopa haluavat, Ruotsi pystyy tarjoamaan isompaa liksaa tähdille ja Sveitsi nyt on Sveitsi. Samoin liigan sisällä palkkaerot ovat taitaneet kaventua sen verran, että nykyään hieman pienemmätkin seurat pystyvät takomaan pesetaa tiskiin tarpeen vaatiessa. Samoin peli on nopeutunut, monipuolistunut ja roolittunut enemmän.

Kun realiteetit ovat nämä, ainakin itse tahtoisin nähdä mahdollisimman monipuolisen rosterin: on taitoa, suoraviivaisuutta, fyysisyyttä ja mitä näitä nyt on. Ei me voida enää lähteä siitä, että kaksi kenttää kelpaisi maajoukkueeseen, kolmonen olisi ykkönen keskitason joukkueissa ja nelonen olisi täynnä junnumaajoukkueen tähtiä. Ja kun roolittamaan lähdetään, näkisin tietyllä tavalla myös ns. rotille paikan: jos pelaaja pystyy auttamaan joukkuetta esimerkiksi sekoittamalla vastustajan tähden tai goonin, jotain hyvää on tapahtunut. Toki oletusarvoisesti kyseisen pelaajan täytyy pystyä pelaamaan normivaihdot siinä roolissa, johon hänet on lähtökohtaisesti istutettu.

Mitä Rudiin kuitenkin tulee, niin hänen kohdallaan en oikein tiedä mitä ajatella. Kyllä mua vituttaa suunnattomasti miehen pelleilyt, mutta toisaalta hänellä on ollut myös pelillisiä apuja ja tilastojen valossa pleijariurakka ei ole häneen kaatunut. Aina voidaan spekuloida olisiko ollut parempi ratkaisu hakea joku toinen, mutta parilta viime keväältä se syyttävä sormi osoittaa omissa papereissani toiseen suuntaan.

Jos taas mietitään eurojen käyttöä, jälkiviisaana on helvetin helppo puhua. Kyllä, me todennäköisesti olisimme olleet ainakin paperilla olleet parempia jos Rudin liksa (olettaen sen olevan Liigan mittakaavassa kovaa luokkaa) olisi sijoitettu paremmin. Toisaalta tässä kohdin päästään ikuisuuskysymyksien äärelle: osa hankinnoista floppaa aina, jotkut ovat linjassa hintaan ja osan kohdilla voidaan puhua ryöstöstä. Vaikka Rudille maksetaan/maksettiin liikaa, euromääräisesti mitattuna näkisin esimerkiksi Lupan pahempana rahareikänä. Ehkä suurin syy menestymättömyydelle oli kuitenkin ne täysin epäonnistuneet värväykset, ei "vain" 70-100t "liikaa" tienaava kolmosketjun kaveri.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kun realiteetit ovat nämä, ainakin itse tahtoisin nähdä mahdollisimman monipuolisen rosterin: on taitoa, suoraviivaisuutta, fyysisyyttä ja mitä näitä nyt on. Ei me voida enää lähteä siitä, että kaksi kenttää kelpaisi maajoukkueeseen, kolmonen olisi ykkönen keskitason joukkueissa ja nelonen olisi täynnä junnumaajoukkueen tähtiä. Ja kun roolittamaan lähdetään, näkisin tietyllä tavalla myös ns. rotille paikan: jos pelaaja pystyy auttamaan joukkuetta esimerkiksi sekoittamalla vastustajan tähden tai goonin, jotain hyvää on tapahtunut. Toki oletusarvoisesti kyseisen pelaajan täytyy pystyä pelaamaan normivaihdot siinä roolissa, johon hänet on lähtökohtaisesti istutettu.

Hyvä kirjoitus ja lainaan vain tämän kohdan. Olen samaa mieltä siitä että joukkueessa on oltava monipuolisuutta (jota nykyjoukkueesta puuttuu hyökkäyspään osalta). Tämä on ehdoton juttu jotta joukkue toimisi. Ja ei tietenkään kahta kenttää tähtiä jne. Ne on kokeiltu uuden hallin ensivuosina. Ja huonosti kävi.

Sen sijaan rotasta ollaan eri mieltä ja osin ilmeisesti termistäkin. Tapparassa Ruudun hommia tekee mm. Nieminen. Mutta ei Nieminen ole rotta. Rangersissa ja Edmontonissa Ruudun hommia teki Tikkanen. Mutta ei Tikkanenkaan ole rotta. Ero on siinä miten Nieminen ja Tikkanen työtään tekivät ja tekevät vrt Ruutuun.

Nyt hyvät yöt, pakko tsekata NHL:stä vielä kerran aloituskokoonpanot ja keskittyä muutenkin otteluun Columbus vs Vancouver.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Itse ymmärrän yllä olevan viestini siten, että satsaamalla muunlaiseen huippuun kuin huippurottaan, Jokerit olisi saattanut voittaa Kannun jne. Sitähän ei koskaan tiedä olisiko vai eikö, mutta sanotaan vaikka että jos Perrin ja Ruutu olisi vaihdettu päittäin ja Jokereissa olisi pelannut pelaajatyyppi Gagnon/Norton/Helenius eli kova kaveri yhden tai kahden puukäden tilalla, Jokerit olisi noin ennakkoon omannut paremmat menestysmahdollisuudet.
Oletat siis automaattisesti, että Ruudun viemällä rahamäärällä tänne olisi saatu hankittua jätkä, joka vastaa tasoltaan yhtä liigahistorian parhaista ulkomaalaisista JA kovan luokan riitapukari? Varmaan olisi Perrin ollut keväälläkin kovempi äijä, mutta eihän tää nyt ihan noin helppoa ole.

Tässä voitaisiin ottaa huomioon, että Jokereilla on ruudusta huolimatta ollut varaa palkata sentteristöön yhtäaikaisesti Filppula ja Eaves, eikä laituriosastollakaan varsinaisesti vajausta ole ollut. Sen lisäksi Ruutu on ihan oikea vahvistus kentälläkin ja on nyt kolmatta vuotta osa Jokereiden luotettavinta, tasaisinta ja puolustussuuntaan parasta ketjua. Siihen päälle vielä taloon tuodut pääsylippueurot, tunnollinen AV-pelaaminen ja meille katsojille tuotu viihde. Luulenpa, että meidän joukkueessa on kehnompiakin sijoituksia ollut.

On aivan OK olla Rudin pelityyliä vastaan ja toivoa, että hänen tilallaan pelaisi joku muu, mutta miksi sen tueksi pitää päästään alkaa keksimään argumentteja? Ei sille mielipiteelle tarvita perusteluita. Jarkko Ruutu on kiistatta loistava pelaaja roolissaan ja suuri apu joukkueelle, mutta kääntöpuolella tulee tempuillaan ikuisesti jakamaan mielipiteet. Näiden faktojen kanssa meidän kaikkien tulisi oppia elämään.

Multa Rudi saa ikuisesti kaiken mahdollisen anteeksi jo sillä, että hoiti Erik Karlssonin Suomeen. Siihen ei olisi kahdeksan Eric Perriniä pystynyt. Joo, ei tullut kannua siltikään, mutta jääkiekkoon kuuluu muutakin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oletat siis automaattisesti, että Ruudun viemällä rahamäärällä tänne olisi saatu hankittua jätkä, joka vastaa tasoltaan yhtä liigahistorian parhaista ulkomaalaisista JA kovan luokan riitapukari

No en.

Pelaajatyyppiä (rotta) minusta ei tarvita koko liigassa sen paremmin kuin NHL:ssä. Ruutua paremmin saman homman (tekee vastustajan huippujen pelaamisen vittumaiseksi) hoitaa täällä hyvin tunnetut Tikkanen ja Nieminen, joka jatkaa uraansa Tapparassa. Samalla he myös tekevät pisteitä oman joukkueen eteen playoffeissa ja ratkaisevat jopa Kannun kohtaloita maaleillaan... NHL:stä vastaavia kavereita löytyy paljon joskaan ei välttämättä Tikkasen tasoisia. Mutta rotat syövät omaa joukkuetta sisältä koska joukkue ei voi seistä tempausten takana vaikka ei sitä julkisesti myönnäkään.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Pelaajatyyppiä (rotta) minusta ei tarvita koko liigassa sen paremmin kuin NHL:ssä. Ruutua paremmin saman homman (tekee vastustajan huippujen pelaamisen vittumaiseksi) hoitaa täällä hyvin tunnetut Tikkanen ja Nieminen, joka jatkaa uraansa Tapparassa. Samalla he myös tekevät pisteitä oman joukkueen eteen playoffeissa ja ratkaisevat jopa Kannun kohtaloita maaleillaan... NHL:stä vastaavia kavereita löytyy paljon joskaan ei välttämättä Tikkasen tasoisia. Mutta rotat syövät omaa joukkuetta sisältä koska joukkue ei voi seistä tempausten takana vaikka ei sitä julkisesti myönnäkään.
Tähänkin ketjuun on jotain seitsemän kertaa ynnätty Ruudun Jokereissa tekemät pisteet ja ihan hyviä lukemia löytyy sieltä, joten siltä osin esatikkasen rooli lienee täytetty.

Mitkä ovat tarkalleen ottaen ne teot, joiden takana muu joukkue ei voi seistä? Kyykkäyksestä jauhetaan varmaan vielä kymmenenkin vuoden päästä, mutta onko jotain vähän tuoreempaa esimerkkiä antaa, joka muuta joukkuetta mahdollisesti häiritsee? Minä luulen, että Ruudun loputon voitontahto ja asenne tehdä mitä tahansa sen eteen on melko arvostettavaa joukkueen keskuudessa. Tuntuupa tuo olevan pidetty mies pukukopissakin. En voi faktaksi väittää, mutta on aivan äärimmäisen vaikea kuvitella Ruudun olevan missään määrin kivi joukkueen kengässä.

Ei minunkaan mielestäni sääntöjen rajamailla taiteileva kaveri ole joukkueelle mikään välttämättömyys, mutta oikein roolitetussa joukkueessa ehdottomasti paikkansa arvoinen.
 

Gemondo

Jäsen
Miten ihmeessä Jokerien brändiä (taitokiekko, nykyään ex-taitokiekko), Selännettä, Janeckya, Metroa, Wadea, Kekeä jne arvostava voi arvostaa pelaajatyyppiä jonka ainoa tehtävä on kuvaannollisesti kusta taitopelaajan luistimiin tai purra sitä sormeen?
Takerrutaan nyt hieman sivuseikkaan mutta jos poimitaan tuolta listalta nimi Janecky niin ei hänkään mikään aivan puhdas pulmunen ollut, mutta silti sopii täydellisesti Jokereiden "brändiin". Ruudusta ja Janeckysta löytyy kuitenkin jonkinverran yhtäläisyyksiä, joten voiko kysymyksen kääntää toisinpäin: jos et kunnioita Ruutua, kuinka voit kunnioittaa Janeckya?
Pelaajatyyppiä (rotta) minusta ei tarvita koko liigassa sen paremmin kuin NHL:ssä. Ruutua paremmin saman homman (tekee vastustajan huippujen pelaamisen vittumaiseksi) hoitaa täällä hyvin tunnetut Tikkanen ja Nieminen, joka jatkaa uraansa Tapparassa. Samalla he myös tekevät pisteitä oman joukkueen eteen playoffeissa ja ratkaisevat jopa Kannun kohtaloita maaleillaan... NHL:stä vastaavia kavereita löytyy paljon joskaan ei välttämättä Tikkasen tasoisia. Mutta rotat syövät omaa joukkuetta sisältä koska joukkue ei voi seistä tempausten takana vaikka ei sitä julkisesti myönnäkään.
Nämä on kyllä niin mielipide-asioita kuin vain olla voi. Jos minä saisin päättää, jokaisesta joukkueesta löytyisi yksi rotta. Minusta ainakin on huomattavasti mielenkiintoisempaa seurata jääkiekko-ottelua kun kentällä joku pelaaja tekee asioita hieman eritavalla kuin suurin osa muista. Minä nautin täysin siemauksin osasta Ruudun tempauksista (mm. hanskojen heiluttelu, Gillies-imitointi, aloituksissa vääntäminen & huitominen), jos Jarkko vain olisi onnistunut välttämään kyykkäykset ja päähän kohdistuneet taklaukset (onko muita kuin Viitaluoma?) olisi hän omaan makuuni lähes täydellinen prototyyppi pelaajasta jollaista rakastan seurata. On toki hyvä muistaa että näitä pelaajia ei mahdu kuin yksi per joukkue ja pitää sieltä myös sitä taitoakin löytyä.
 

Handyy

Jäsen
Minusta ainakin on huomattavasti mielenkiintoisempaa seurata jääkiekko-ottelua kun kentällä joku pelaaja tekee asioita hieman eritavalla kuin suurin osa muista.
Toiset tykkäävät kun pelaajat filmaavat, toiset eivät. Näin ulkopuolisen silmin ei tule millään tavalla liian aikaisin se hetki, kun Ruutu ilmoittaa uransa lopettamisesta. Ruutu olisi varmaan ollut ihan hyvä italialainen jalkapalloilija, mutta ei tuo tyyli vain millään tavalla sovi lajiin nimeltä jääkiekko.

Omassa harrastesarjajoukkueessa on samanlainen tyyppi, joka heittää kuolevia joutsenia silloin tällöin. Huudan kyllä suoraa huutoa että ylös sieltä saatana, enkä hyväksy sitä vain sen takia että sattuu pelaamaan omille.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Jokos täällä on mainittu, että Rudi on joukkueen luottopelaaja rankkareissa. En halunnut kaveria Jokereihin, mutta en ole häntä nyt potkimassa poiskaan. Kaverihan saa varsinkin landella katsojat sekaisin pelkästään luistelemalla jäälle. Se on jo eräänlainen saavutus sekin.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten ihmeessä Jokerien brändiä (taitokiekko, nykyään ex-taitokiekko), Selännettä, Janeckya, Metroa, Wadea, Kekeä jne arvostava voi arvostaa pelaajatyyppiä jonka ainoa tehtävä on kuvaannollisesti kusta taitopelaajan luistimiin tai purra sitä sormeen?

Ajat muuttuvat ja väitän tällä palstalla vaikuttavien Jokerit-nimimerkkien edustavan suurimmalta osin sitä sukupolvea, jolle taitokiekko Jokereiden brändinä on sitä edesmennyttä historiaa, josta he ovat kuulleet vain ikäihmisten legendoja. Jokerit ei ole ollut taitojoukkue moneen vuoteen, joten ei ihmekään, että tähän nykyajan-Jokereihin kasvaneet Jokeri-kannattajat eivät osaa arvostaa niitä arvoja, joita Jokerit aikoinaan edustivat. Jokereiden tämän kauden joukkuekin näyttää enemmänkin HIFK:n dreamteamilta (ryminäpronssi) kuin sellaiselta Jokerit-joukkueelta mitä minä kuvittelisin Jokereiden tavoittelevan joukkueenrakennuksessaan.

Miten Jokereiden (vanhoja) arvoja osattaisiin arvostaa, jos niitä ei vaali kukaan?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Duuni kutsuu joten lyhyesti: monilta hyviä kirjoituksia ja Seesamilta aivan erinomainen. En mielipidettäni vaihda mutta jatkossa ymmärrän JRuutua koskevia positiivisia kirjoituksia paremmin.

Näillä mennään!
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Olen ilmeisesti poikkeava yksilö, olen seuranut Jokereita 70-luvulta lähtien kun faija ensimmäisen kerran pelehin vei. Ja kyllä sitä taitokiekkoakin on seurattu. Mutta hei peli muuttuu ja on kehittynyt kokoajan ajan. Nyky lätkässä rooleilla ja roolituksilla on yhä enemmän merkitystä, kuten kaikki varmaan ymmärtää.

Tottakai taitoa pitää myös olla. J.Ruutu on aivan loistava roolipelaaja tämä on nähty ja todistettu monta kertaa Jarkon eri joukkueissa. Jarkon ainoa rooli ei ole olla "rotta" agitaattori. Kyllä Ruutu osaa myös pelata, ja on erittäin hyvä pelaaja esim. juuri alivoimalla jne. Käsi ei tärise tiukassa paikassa.

Koska viimeksi puhtaalla taitokiekolla on nostettu kanisteria keväällä ?
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olen luultavasti avannut Jatkoajan keskustelupalstan ensimmäisen Jarkko Ruutua koskevan ketjun. Ketjun aiheena oli onko J. Ruutu rotta vai ei. HIFK fanit olivat tuolloin tulkintaani vastaan, joten eteenpäin ollaan tultu.

Allekirjoitan Cobolin mielipiteet Ruudusta, hän on yksi maailman parhaista rotista, mutta hänen hinta-laatu -suhteensa ei ole kunnossa tänä päivänä. Ruudun ominaisuuksista on ollut Jokereille hyötyä muutamissa HIFK peleissä, mutta muuten tempaukset ovat olleet yhdentekeviä tai negatiivisia.

Ruutu on hyvä ja kokenut peruspelaaja, joka tienaa ykkössentterin palkkaa. Kun pelejä aletaan keväällä ratkomaan, rottailu vähenee, koska ei ole varaa ottaa tyhmiä jäähyjä. Tällöin Ruudusta jää jäljelle kolmosketjun luotettava laituri ja av-pelaaja. Hän on samaa tasoa Juha Kiilholman kanssa, mutta selvästi kalliimpi.
 

Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Tällöin Ruudusta jää jäljelle kolmosketjun luotettava laituri ja av-pelaaja. Hän on samaa tasoa Juha Kiilholman kanssa, mutta selvästi kalliimpi.

Ei kai tämä nyt ihan näin ole. Parin viime kauden pistesarakkeesta voi asiaa tarkistaa. Tottakai palkkaa maksetaan myös uran ja statuksen mukaan, niinhän se on aina ollut. Lisäksi Jarkko on tärkeä osa joukkuetta myös kaukalon ulkopuolella.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös