Terveisiä Indian Wellsistä ja Jarkolta
No niin, mistäs sitä alkaisi, tulin juuri takaisin Indian Wellsistä kolmen päivän tiiviin tenniksen seuraamisen jälkeen. Näin Jarkon harjoittelemassa perjantaina, pelaamassa lauantaina, ja harjoittelemassa taas sunnuntaina. Harjoituksissa Jarkko näyttäisi aina pelaavan aggressiivista, hienoa tennistä ja harjoituskumppanit, oli sitten Nalbandian tai kuka nyt vaan, näyttävät aina olevan selvästi Jarkkoa heikompia. Tai ehkä eivät sitten yritä 100%:sesti, mutta epäilen että kyllä yrittävät. Voisipa Jarkko pelata samaan tapaan otteluissa niin sitä olisi hienoa katsella!
Sitten lauantain pelistä. Eka erä ei oikein Jarkolta sujunut, kaikki ratkaisulyönnit menivät pitkäksi tai leveäksi. Goldstein (lausutaan "Gouldstiin") pelasi myös paljon paremmin kuin ekan kierroksen pelissään perjantaina, jonka myös näin. Toisessa erässä Jarkolla alkoi kulkea sitten paremmin ja siitä tuli vapauttava voitto ja kolmannen erän alussa peli kulki melko hyvin ja tuloksena selvä 4-0 ja sitten 5-1 johto. Ja mitä tekee Jarkko tässä tilanteessa (kuten edellä jo todettiin)? Alkaa heittämään lerppua palautusta joka lyönnillä keskelle kenttää, ykkössyöttö tyyliin 78 mph (Jarkon paras ykkönen oli 131 mph mikä on ihan kelpoa maailmanluokkaa, joten kova ykkönen on myös olemassa), ja oikein kuin odottaa että millä tavalla Goldstein tappaa pallon niistä lerpuista. Se oli siis niin hirveän tuskallista katsottavaa etten sitä millään kestänyt katsella ja huusin Jarkolle kovalla äänellä että "lopeta pelleily". Siitä seurasi vihainen katse minun suuntaani Jarkolta ja jotain jorinaa jota en kuullut. Jollain tuurilla hän sitten voitti kuitenkin, olin myös varma, että tuollaisella taktiikalla tulee tappio. Voitosta on tietenkin iloittava, mutta, mutta...
Jarkolla on siis kaikki aseet, tai ainakin lähes kaikki. Se surullisen kuuluisa kakkossyöttö vaivasi taas, pahimmillaan kokonaista 69 mph vauhtia. Uskoisin, että pystyn itsekin lyömään palloa paljon kovemmin, tosin en ole koskaan tutkalla kokeillut. Oli se tuskaa. Kun siis kaikki aseet ja lahjakkuus, kuten edellä kerroin harjoituksista, Jarkolla on olemassa, ja se kaikki tuntuu menevän hukkaan kun parhaat vuodet ovat pian auttamatta ohi...voi voi voi voi VOI!
Sitten siitä valmentajasta jne. Tänään Jarkko harjoitteli jonkun ruotsalaisen kanssa, en usko että se oli Söderling joka pelasi vain vähän aikaisemmin, mutta en tunnistanut. Ajattelin, että kyllä minun on nyt toimittava jatkoaikalaisten edustajana (ja koko Suomen kansan?) ja sanottava Jarkolle mitä "kansa ajattelee". "Kyllä kansa tietää", eikö sitä niin sanota? Joten menin sitten Jarkon luokse harjoittelutauolla ja aloitin juttelemaan. Ei kaveri edes vaivautunut päätänsä minua kohti kääntämään, ei sitä nyt tietenkään voi vaatia, mutta ajattelin, että hyvät tavat siitä "vaatisivat". No, joka tapauksessa jorisin nämä kauhukuvani lauantain matsista, lerpuista, onnettoman vauhdin ykkössyötöstä. Niihin ei kommenttia kuulunut. Sitten ajattelin kertoa jatkoaikalaisten eväät (ja Suomen kansan?) parempaan menestykseen. Eli kysyin valmentajasta. Jarkko sanoi, että kyllä hän saa valmennusta, mutta ei ole ketään sellaista henk. koht. valmentajaa joka kulkisi mukana. No tämän kai tiesimmekin. Sitten sanoin, että Suomessa kaikki kuuluvat sanovan, että valmentaja kehiin, nelinpelit pois, ja kakkossyöttö kuntoon niin johan olisi eväät vielä paljon parempaan menestykseen. Tähän Jarkon hieman tulistuneen oloinen kommentti oli että "Jos mää olisin niit (suomalaisten) neuvoi kuunnellut ni mää en ois koskaan voittanut ensimmäistäkää matsia!" Joten arvon palstaveljet ja -siskot, eiköhän jätetä tämä Jarkon valmentajasta jauhaminen nyt sitten pois, tai kyllä sitä tietenkin voi jauhaa, mutta selvältä tuntuu, että Jarkko tietää, mitä haluaa tehdä ja tekee niin kuin parhaiten luulee. Ja vaikea sitä on väittää vastaan maailmanlistan 13. asti parhaimmillaan kohonnutta Suomen tennishistorian ylivoimaisesti parasta pelaajaa vastaan!
Lopuksi totean vielä, että vaikka lopuksi toivotin Jarkolle onnea jatkoon ja hän sanoi "kiitos", niin en taida olla Jarkon parhaita ystäviä (enkä koskaan tietenkään väkisin yrittäisikään olla). On vaan jäänyt vähän huono kuva, koska kolme vuotta sitten ekaa kertaa hänet tavattuaan ja jopa mainittuani pari yhteistä tuttuamme, aina olen tuntenut, että Jarkko hyvin vastenmielisesti avautuu tai sanoo mitään tai kääntää edes päätään kohti puhujaa! Ei sitä nyt tietenkään tarvitse ruveta kaikenmaailman tuntemattomien hullujen tennisfanien parhaaksi kaveriksi heti ja välittömästi, mutta minusta ainakin sellainen ystävällinen toisen huomioon ottaminen, kääntyminen kohti, ehkä pieni hymy ja muutenkin halukkuus vaihtaa muutama sana toisen suomalaisen, naapurikunnan maalaispojan, kanssa kaukana kotoa keskellä autiomaata olisi tehnyt minuun mukavamman säväyksen. Mutta ehkä odottelen liikoja.
Kaikkea hyvää Jarkolle jatkoon ja epäilemättä pysyn suomalaisena hänen faninaan niin kauan kun hän nyt ATP-huipulla pärjää, toivottavasti vielä vuosia.
