Mainos

Jari Sailio – häkellyttävän hyvä jääkiekkoilija

  • 62 309
  • 200

JPL

Jäsen
Sailio ei kyllä mene mistään pelotteesta. Vastaa ehkä jotain Åstenia sillä saralla. Toki taklaa kovaa ja liikaa tullut huonoja taklauksia. Heiluu välillä kuin heinämies ja sen takia minusta tulee noita typeryyksiä.

Tuosta viimeisestä en ole nähnyt mitään klippiä edes, niin siihen en ota kantaa.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Joo eipä tuossa Säiliön tilanteessa ollut mitään. Horjahti vahingossa jolloin luistimet irtosi jäästä. Samaan aikaan vahingossa kyynärpää hiukan irtosi horjahduksen seurauksena vartalosta ja osui epäonnisesti jotain Hifk-pelaajaa päähän. Hifk-pelaajaa myös samaan aikaan epäonnisesti horjahti kohti Säiliön kyynärpäätä. Todella epäonninen tilanne, josta tarpeeksi rangaistuksia (2min) on jaettu.

Sailiolla näitä tilanteita joita jälkeenpäin selitellessä vilisee sanat epäonninen, vahinko tai huolimaton vain alkaa olemaan niin paljon, että ei pitäisi enää kenellekkään mennä läpi. Sailio pelaa suurella tunteella ja sydämellä. Välillä vain käy se mitä ei pitäisi käydä eli tunne vie miestä liikaa ja tulee ylilyöntejä. Sailion historialla kaikki muu selittely on ihan turhaa. Jompikumpi Tyrväinen tai joku Ilkka Pikkarainen olisi vetänyt samanlaisen taklauksen jonkun Taneli Ronkaisen päähän niin täällä Kärppäpalstalla ei todellakaan puhuttaisi epäonnisesta vahingosta.

Harmi sinänsä koska ilman näitä pimenemisiä Sailio olisi erinomainen nelosketjun roolipelaaja. Nyt hän menee kirkkaasti Liigan arvaamattomimpien rottapelaajien kerhoon ja siinä kerhossa en haluaisi nähdä ainuttakaan Kärppien pelaajaa.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sailiolla näitä tilanteita joita jälkeenpäin selitellessä vilisee sanat epäonninen, vahinko tai huolimaton vain alkaa olemaan niin paljon, että ei pitäisi enää kenellekkään mennä läpi. Sailio pelaa suurella tunteella ja sydämellä. Välillä vain käy se mitä ei pitäisi käydä eli tunne vie miestä liikaa ja tulee ylilyöntejä. Sailion historialla kaikki muu selittely on ihan turhaa. Kumpijompi Tyrväinen tai Ilkka Pikkarainen olisi vetänyt samanlaisen taklauksen jonkun Taneli Ronkaisen päähän niin täällä Kärppäpalstalla ei todellakaan puhuttaisi epäonnisesta vahingosta.

Harmi sinänsä koska ilman näitä pimenemisiä Sailio olisi erinomainen nelosketjun roolipelaaja. Nyt hän menee kirkkaasti Liigan arvaamattomimpien rottapelaajien kerhoon ja siinä kerhossa en haluaisi nähdä ainuttakaan Kärppä pelaajaa.
Tuo nyt oli tuollainen hassuttelu, vertailin lähinnä muutaman Hifkiläisen kirjoituksiin Tyrväisen aivopierusta, jossa vilisi sanoja kuten "horjahdus" ja "epäonninen". Oikeastihan näistä viikonlopun sikailuista yksikään ei ollut mikään vahinko, vaan yritys vahingoittaa vastustajaa. Harmittavasti Ässteini siinä onnistui.
Sailio pelaa muuten kyllä ihan hyvää nelosketjulaisen peliä, kunhan jättäisi nuo muutaman kerran kaudessa tapahtuvat pimenemiset pois.
 
Yargon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, KeKi
Sailio pelaa muuten kyllä ihan hyvää nelosketjulaisen peliä, kunhan jättäisi nuo muutaman kerran kaudessa tapahtuvat pimenemiset pois.

Ai. Jotenkin ajattelin, että olet vielä sillä "hyvää settiä ja silmä silmistä" linjalla. Jos sekin ei sitten ollut hassuttelua? Voi toki olla, että mulla on tutka epäkunnossa.

Paljon parjatuille J. Tyrväiselle ja Åstenille ei muuten ole vissiin edes yhdessä sattunut yhtä paljon "pimenemisiä" kuin Sailiolle. Ei sillä etteikö Åstenin polvitaklaus ja varsinkin Tyrväisen ihan absurdi pimeneminen olleet ylivoimaisesti otteluiden vaarallisimmat tilanteet.
 
isokasikaks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, Kärpät
Olisi jotenkin odottanut, että sailion viime aikojen älytön pelityyli olisi muuttunut pudotuspelien avauksessa. Pari kertaa siellä tuli niitä täysin älyvapaita taklausyrityksiä "vastapalloon" pimeästä kulmasta. Sailio ei niitä osaa vetää. Ne täytyisi jättää kokonaan pois ja palauttaa se energinen ja luisteleva silli, jota me kaikki fanit rakastamme. Kiekkoa päätyyn ja vastustajan pakin päälle armottomalla raivolla, jotta alkaa puntti tutista matuskeneilla jne. Jättänyt päätytaklaukset ja muut fiksut pommit kokonaan pois, jotka oikeasti sytyttävät joukkueen ja yleisön. Tilalle tulleet nämä typeryydet, joita Sailiolta on nähty tällä kaudella. Maalipaikoissakin kiekot pomppii miten sattuu, eikä Sailio ole muutenkaan oma rakastettu itsensä, mitä viime kaudella ja syksyllä nähtiin.

Missä on Jari Sailio? Suuresti kaipaan sytyttäjää, joka esityksillään ansaitsi fanien kunnioituksen.
 
aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Minun mielestäni Sailio oli eilen (ensimmäisessä Ässät-pelissä) hyvä ja energinen, sen sijaan Humaloja oli taas pahasti varjojen mailla, mikä taas ei voi olla vaikuttamatta kentän peliin. Lieköhän Miskalla jokin loukkaantuminen taustalla?
 
mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Säyseät pikkupedot
Minun mielestäni Sailio oli eilen (ensimmäisessä Ässät-pelissä) hyvä ja energinen

Samaa mieltä, Silliltä mainio peli. Tykkäsin, kun oli tunnetta kehissä. Ketju meinasi värkätä myös maalin kolmoserässä, ensin Miskalla huippupaikka ja sitten Sailiolla. Tärkeä playoff-heppu.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Minun mielestäni Sailio oli eilen (ensimmäisessä Ässät-pelissä) hyvä ja energinen, sen sijaan Humaloja oli taas pahasti varjojen mailla, mikä taas ei voi olla vaikuttamatta kentän peliin. Lieköhän Miskalla jokin loukkaantuminen taustalla?

Olen melkein satavarma että Miska on pelannut jo pitkään joku vamma taustalla, ei ole ollut oma itsensä minunkaan silmiin. Siinä ulkoilmaottelu-dokkarissa oli aika vahvasti teipattu olkapää jos muistan oikein, en nyt tiedä onko normikuvio tuo, mutta mies on jotenkin varovaisempi kuin ennen.

Sailio on mielestäni oma itsensä ollut, kiekolliset taidot ovat rajalliset, mutta tekee silti tärkeää duunia tiimille. Lamberg muuten yritti jo eka pelissa kahta hirmupommia, siinä on todennäköisempi pelikiellon uusija tässä sarjassa vrt. Sailio.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä Sailio, äijä on kyllä kuin tehty pudotuspeleihin! Tänään jälleen väkevää taklauspeliä, punaista lakosi kuin heinää Karvisen säestäessä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvä Sailio, äijä on kyllä kuin tehty pudotuspeleihin! Tänään jälleen väkevää taklauspeliä, punaista lakosi kuin heinää Karvisen säestäessä.
Sailio oli tänään aivan loistava. Melkeimpä kuin joukkueen alikersantti Rokka. Todella, todella hyvä mies juuri silloin, kun valmennusjohto sitä kipeimmin kaipaa.
 
Juho80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sailio oli tänään aivan loistava. Melkeimpä kuin joukkueen alikersantti Rokka. Todella, todella hyvä mies juuri silloin, kun valmennusjohto sitä kipeimmin kaipaa.

No joo. Menee kyllä playoffseissa koska joka joukkue tarvii tällaista hämmentäjää. Miehellä on 101 peliä pleijareita nyt alla, sai kukat ja hyvä niin. Kävin katsomassa pelin ja mitä jäi mieleen. Kankea äijä, yritti kaatua napaten HIFK:n pelaajan mailan kainaloonsa( josta tuomari varmaan puhutti mennessään vaihtoaitioon, koska saatteli ja puhutteli. ) Veti miestä seinälle, raastoi. Yritti päättää Heiskasen kauden ( pommiyritys keskikentällä ) ja ampui tyhjistä ohi. Summa summarum, mun mielestä tänään oli enemmän vaara, että Sailio olisi kääntänyt pelin HIFK:lle. Nyt mennään aivan rajoilla.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Yritti päättää Heiskasen kauden ( pommiyritys keskikentällä )
Tuo nyt tuskin olisi kautta päättänyt. Pisteet siitä, että koetti kuitenkin. Tuon onnistuttua olisi vastustajan tärkein pelaaja keräillyt kamojaan ja Sailio ehkä osunut tyhjään maaliin.

Tilanteen jälkeen ihmetytti, ettei kukaan HIFK:n pelaajista tuntunut tajunneen tilannetta. Tai sitten pikkukisut on pikkukisuja.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No joo. Menee kyllä playoffseissa koska joka joukkue tarvii tällaista hämmentäjää. Miehellä on 101 peliä pleijareita nyt alla, sai kukat ja hyvä niin. Kävin katsomassa pelin ja mitä jäi mieleen. Kankea äijä, yritti kaatua napaten HIFK:n pelaajan mailan kainaloonsa( josta tuomari varmaan puhutti mennessään vaihtoaitioon, koska saatteli ja puhutteli. ) Veti miestä seinälle, raastoi. Yritti päättää Heiskasen kauden ( pommiyritys keskikentällä ) ja ampui tyhjistä ohi. Summa summarum, mun mielestä tänään oli enemmän vaara, että Sailio olisi kääntänyt pelin HIFK:lle. Nyt mennään aivan rajoilla.
Huomasitko muuten, että Sailio nosti Heiskasen laidalle pari kertaa hienoilla puhtailla tööteillä. Huomasitko, että Heiskanen lähti toisen töötin jälkeen vaihtoaitioon erittäin närkästyneenä ja allapäin. Sailio oli muutenkin läpi pelin Heiskasen ihon alla. Kärjistetysti voisi sanoa, että Sailio pimensi vastustajan sydämen. Ei ihan pikku juttu menestyksen kannalta. Loistavaa Jari, loistavaa!
 
Näinpä. Sailio alkaa jälleen näyttämään, että miksi hänestä tuollaisen otsikon ja aloituspostauksen aikoinaan väkersin. Suorastaan fantastinen jääkiekkoilija!
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä Sailio oli tänään niin ytimessä, kun olla ja voi. Aivan kuten näissä peleissä pitääkin. Raastamisella kiekko omille, ja Karvisen kautta Heshkalle -> 1-0. Viimeisessä erässä loistavaa taistelua, ja Heiskasen peli-iloa varmasti syötiin noilla hyvillä taklauksella. Jatka samaan malliin!
 
Juho80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Huomasitko muuten, että Sailio nosti Heiskasen laidalle pari kertaa hienoilla puhtailla tööteillä. Huomasitko, että Heiskanen lähti toisen töötin jälkeen vaihtoaitioon erittäin närkästyneenä ja allapäin. Sailio oli muutenkin läpi pelin Heiskasen ihon alla. Kärjistetysti voisi sanoa, että Sailio pimensi vastustajan sydämen. Ei ihan pikku juttu menestyksen kannalta. Loistavaa Jari, loistavaa!

Näinhän minä töötit. Oikeastaan kiinnitin huomiota lämmittelyssä Sailioon ja oli mies hauskalla tuulella. Siksi aloin seuraamaan mitä mies tänään tekee. Rehellisyyden nimissä Sailion ei tarvitse pelkästään Heiskasen ihon alle päästä. Heiskanen pelaa liki 26min ja Sailio 11min / peli. Siinä on vartti mitä muun joukkueen tarvii huomioida. On ne ajaneet kyllä tuon nuorukaisen melko puhki, ei luistin ihan syksyn lailla kulje ( seuraan Heiskasen otteita Suomi-laseilla ja on kyllä hieno pelaaja ). Kyllähän Rask - Hakanpää oli kans oli mukavaa seurattavaa. Annan pikku läpyt Jarille nyt kuitenkin! Kukatkin se kerta sai jo.
 
Totta turiset. Käytin tarkoituksella sanaa kärjistetysti. HIFK peluutti Heiskasen puhki oikeastaan jo ensimmäisessä erässä, kun tämä nuorikko pelasi joka toista vaihtoa. Kyllä Kärppä veren haistaa. Sailio oli isosti tuota verta sitten vuodattamassa, ei kuitenkaan yksin, vaan yhdessä muiden sotureiden kanssa.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
HIFK peluutti Heiskasen puhki oikeastaan jo ensimmäisessä erässä, kun tämä nuorikko pelasi joka toista vaihtoa.

Olen samaa mieltä. Heiskanen on tietysti HIFK:lle tärkeä pelaaja (EDIT: Olisi tärkeä mille tahansa liigajoukkueelle). Mutta jos palataan Sailioon. Arvostan työntekoa, arvostan joukkueelle pelaamista, mutta en oikeastaan arvosta mitään sellaista ylimääräistä Heiskaseen kohdistuvaa Sailion puolelta. Kyseessä on aivan eritasoiset pelaajat. Tottakai Heiskasta, joukkueensa tärkeänä lenkkinä saa hiillostaa (sekä Heiskanen että Koivisto pelaa aika pienessä tilassa tässä sarjassa koska molemmat joukkueet tietävät kavereiden vaarallisuuden), mutta mieluummin joukkuepelinä. En kokisi oloani kovin ylpeäksi jos se olisi vain Sailio-show vs Heiskanen tjsp.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Saanen kirjoittaa ihan pienestä ja vähän hassusta huomiosta. Tuntuuko kenestäkään muusta erikoiselta, että Sailion pelipaita on merkattu niin vahvalla logolla, että pelaajan erottaa lähes kuin kultakypärän? Vaikka pelipaidat ovat melkoisia tilkkutäkkejä on Aarnion paita ainoa, joka erottuu selvästi muista tuon Aution muista poikkeavan mainoslogon vuoksi.

Jos homma olisi minusta kiinni ei tällaisia tarvisi laittaa paitoihin, vaikka onhan se toisaalta hauska nähdä samantien, että tuossa se yksi kaveri taas viilettää. Toisaalta kentällä on useampi muu pelaaja, jolle laittaisin mieluummin vastaavan värikoodin. Tutkapareille kun laittaisi omat koodinsa niin erottaisivat vaikka persreiällä missä kaveri menee :)
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eihän näistä playoff aikaan hiiskuta mutta mikähän lienee Sillin tilanne on, onko kausi paketissa? Onko kuulunut mitään kuulopuheita asiaan liittyen? Väitän että olisi todella tärkeä palanen tuomaan taklauksia ja hämmennystä Tapparan virkamies joukkuetta vastaan. Toivotaan parasta että mies pelaisi vielä tällakaudella.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H

Kuulemma kausi paketissa ihan väkisinkin. Pitäisi olla varmaa tietoa, vaikka täältä divarin puolelta tuleekin.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Harmi, jos näin on. Itse elättelen vieläkin toiveita, että olisi vain joku puujalka. Sailio olisi ollut erittäin tärkeä palanen finaaleihin.

Juu ja voi sittenkin olla, että toiveesi toteutuu. Ehkä tuella pelaaminen ja remontin siirtäminen on kuin onkin mahdollista, kuten hiukan mikä tahansa näin keväisin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös