Jari Sailio – häkellyttävän hyvä jääkiekkoilija

  • 60 863
  • 200
Jari "Silli" Sailio. Yksi tärkeimmistä pelaajista ollut näinä vaikeina aikoina. Otti Keräsen hokkarit, kasvatti kesällä jalkaansa viisi numeroa isommaksi ja sulloi nuo luistimet jalkoihinsa.

Jaria kuvaa sanat energinen, kaikkensa antava, tunnollinen, joukkuepelaaja, sydämellinen ja hieno parta.

Sailiolla on ikää oodini aikana 30 vuotta ja sopimus jatkuu kauteen 17-18. Ensi kaudella odotan Sillille tehtävän pitkää jatkosopimusta. Onko viisi vuotta liikaa? Jaa-a, ei välttämättä.

Jari, olet todellinen soturi. Tulet olemaan isossa osassa lukuisia tulevia mestaruuksia. Älä koskaan mene pois.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, SaPko, Ivan Huml
@sinnepäinsä on herkän kauniista sanoista päätellen aloitellut viikonlopun viettämistä jo hyvissä ajoin. Kai se on itsekin tunnustettava, että pienimuotoinen man crush iskenyt tätä parrakasta soturia kohtaan. Klassinen "omat rakastaa, vastustajat vihaa" -kulttipelaaja.

Tälläisiä vittumaisia ja fyysisiä pelaajia ei ole koskaan ollut Kärpissä liikaa. Sailiolla lisäksi riittää potkua jaloissa ja luistelussa riittää vääntöä. Ehkä eniten allekirjoittaneen on kuitenkin yllättänyt Sailion kiekollinen pelaaminen. Paluunsa jäljeen mies on ollut oivassa vireessä ja koko kaudellakin pisteitä on kertenyt lähes joka toisessa ottelussa.

All in all, ehdottamasti jatkoa meidän Säiliölle!
 

Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kerhossa ja Bluesissa oli myös arvostettu kaveri. Ehdottomasti jatkoa niin pitkälle, kuin mies itse haluaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
No jo oli aikakin saada Sillille oma ketju! Vaikka ketjun aloittaja mahdollisesti onkin viikonlopun aloittanut jo hyvissä ajoin niin nuo avausviestin sanat on kyllä sellaisia, että niiden takana pystyy varmaan vielä seuraavana aamunakin seisomaan.

Itsekin Sailion tekemiseen ja asenteeseen oon tykästynyt ja ehdottomasti haluaisin miestä myös pidemmällä tähtäimelläkin Kärpissä katsella. Miehen komeasta parrasta tulee mieleen myös muuan Ivan Huml, joka ei sekään ole lainkaan hullumpi mielleyhtymä.
 
Heh, viikonloppu toki alkoi tänään, mutta alla on vain yksi pitkä ja yksi lyhyt. Enemmän kyse oli siitä, että vaikka Sailio on ihastuttanut meitä kannattajia jo hyvän tovin, niin ketjua hänelle ei silti ole luotu. Päästin siis kaikki tunteeni nyt kerralla ulos. Ja tarkoitan otsikkoa myöten jokaista sanaa.

Näin viimeisen päälle logolle pelaava pelaaja ansaitsee aina täyden kunnioitukseni.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Sailio on erinomainen jääkiekkoilija. Pelillisesti selkä upgrade Keräseen, vaikka toki nämä pelaajat ei sulje toisiaan pois kokoonpanosta. Ihannerooli on siellä kolmosessa-nelosessa, mutta kyseessä on kuitenkin sellainen pelaaja että kykenee ajoittain stunttamaan myös ylemmissä ketjuissa. Uralta löytyy kuitenkin 10 ja 11 maalin kaudet, ja pari 8-9 maalin kautta. Lisäksi tällä kaudella 29 peliin 5+10, niin se kertoo siitä että kyseessä on myös mainettaan huomattavasti parempi pisteidentekijäkin. Tähän kun lisää sitten tuon taistelun ja työnteon, niin hyvä paketti on kasassa.

Kulttipelaajan aineksia ja juuri sellainen pelaaja joka voittavassa joukkueessa tulee olla. Toivottavasti jatkaa Kärpissä vielä pitkään.
 

jussimy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siirrosta kuullessani ensireaktio oli että voi helevetin perse ja hyi saatana. MUTTA, eipä se tuokaan naama ahista kun omissa pelaa, ja vieläpä hyvin.
 

Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaukokiikarin lopputili
Pidin Sailiota vittumaisena rottana ja Mestis-tason kiekkoilijana kun äijä Ouluun saapui, vaikka Hämptönistä löytyikin pari suht tehokasta kautta.

Olen kääntänyt takkini täydellisesti. Hieno mies.
 
Vuosi sitten fiilis oli "Jes, Manninen takaisin. Ja kai Sailiostakin jotain apua on". Jälkeen päin mietittynä tuon olisi pitänyt olla täysin päinvastoin.

Erityisesti parivaljakko HumalojaXSailio on parasta kärppäviihdettä tällä kaudella. Peli kulkee, ärsytys toimii ja kasvoilla aina se vastustajia taatusti ärsyttävä virne.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
@sinnepäinsä näemmä on kokenut man crushin. En sano tätä pilkaten. Hieno avausviesti.

Sailio on kyllä mainio pelaaja. Uskaltaisin tarjota esim. vuoteen 2020 ulottuvaa sopimusta, koska hän on sen tyyppinen pelaaja, että mistään mukavoitumisperseilystä ei olisi pelkoa. Sailiosta ei luovuta.
 

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vuosi sitten fiilis oli "Jes, Manninen takaisin. Ja kai Sailiostakin jotain apua on". Jälkeen päin mietittynä tuon olisi pitänyt olla täysin päinvastoin.

No en nyt ihan tiedä päinvastaisesta, roolit ja käyttötarkoitukset oli kuitenkin kovin erilaiset. Manninen teki pisteitä aika mukavalla tahdilla Kärpissäkin, kun taas Sailio teki vain kaksi pistettä (1+1) 23 ottelussa. Mutta rooli oli tosiaan täysin erilainen, ja tällä kaudella Sailiolla on syntynyt niitä pisteitäkin. Hyvä ja tarpeellinen pelaaja joukkueeseen ehdottomasti.
 

Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eipä tästä kaverista voi olla tykkäämättä. Tänään hyvää tekemistä molemmissa päissä kenttää ja pari mojovaa taklausta toi mukavasti tunnetta peliin ja sekoitti kerho pakkaa. Vaikkakin jälkimmäinen taklaus olikin sääntöjen rajamailla mutta siitä huolimatta pakko arvostaa kaverin asennetta. Itse nautin että tällainen sääntöjen rajamailla, kovaa pelaava kaveri pelaa Oulun Kärpissä. Mies osaa myös pelata kiekollista lätkää rooliinsa nähden kiitettävästi joten jatkosopparia kouraan vaikka heti.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Eipä tästä kaverista voi olla tykkäämättä. Tänään hyvää tekemistä molemmissa päissä kenttää ja pari mojovaa taklausta toi mukavasti tunnetta peliin ja sekoitti kerho pakkaa. Vaikkakin jälkimmäinen taklaus olikin sääntöjen rajamailla mutta siitä huolimatta pakko arvostaa kaverin asennetta. Itse nautin että tällainen sääntöjen rajamailla, kovaa pelaava kaveri pelaa Oulun Kärpissä. Mies osaa myös pelata kiekollista lätkää rooliinsa nähden kiitettävästi joten jatkosopparia kouraan vaikka heti.
Kyllä. Tai sanotaanko, että toisessa erässä mentiin vähän rajalla ja sen yli. Taklausesta olisi voinut tulla viidenkin minuutin alivoima ja silloin HPK olisi voinut rankaista. Mutta loppujen lopuksi jäätiin Sailion osalta paljonkin plussan puolelle. Asenne miehellä on ainakin kunnossa.

Hienoa nähdä Kärpissä kovaa pelaavia pelaajia. Nyt on lisäksi Karvinen, Hakanpää ja Lasse on aina Lasse.
 

Petrov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät , Carolina Hurricanes
Sailio yritti aivan puhtaasti taklata mutta kaatui vastapuolen luistimeen joka oli edessä. Siitä tuli sitten epämääräinen päällekaatuminen muttei mitenkään 5min arvoista. Ruutuplus -selostus puhui hyppäämisestä. Oli HPK-lasit päässä.
 

JJ#36

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Toivottavasti kukaan ei puolustele Sailion tämänpäiväistä taklausta. Aivan suoraan kyynärpäällä päähän, ei osu mihinkään muuhun kuin päähän. Ja sitten vielä huutaa naama punaisena tuomarille "mitä vittua". Aivan kuin ei olisi itsessä ollut mitään vikaa, ällöttävää käytöstä.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toivottavasti kukaan ei puolustele Sailion tämänpäiväistä taklausta. Aivan suoraan kyynärpäällä päähän, ei osu mihinkään muuhun kuin päähän. Ja sitten vielä huutaa naama punaisena tuomarille "mitä vittua". Aivan kuin ei olisi itsessä ollut mitään vikaa, ällöttävää käytöstä.
Samaa mieltä. Vituttaa Sailion toilailut. Sailiolla on melkoinen hattrick: viime kevään sääleissä teilasi Ikosen, perjantaina ja lauantaina HPK-pelaajan, kaikki melkein peräkkäisissä sarjapeleissä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Ei ole tosiaan mitään puolusteltavaa Sailion tekosissa, nyt pitää toivoa että kaveri saa kasattua itsensä ja palaa siihen moodiin missä oli tosiaan ennen tuota viime kevään sääleissä tullutta Ikosen teilaamista. Fakta on kuitenkin se että Sailio oli ennen näitä tekoja pelannut erittäin hyvin omaa rooliaan ja ylilyöntejä oltu nähty, joten ihan vielä en olisi pistämässä kaveria kilometritehtaalle tästa jengistä.
 

tuketuksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Jets, Klubi, Suomalaiset NHL:ssä
Ei ole tosiaan mitään puolusteltavaa Sailion tekosissa, nyt pitää toivoa että kaveri saa kasattua itsensä ja palaa siihen moodiin missä oli tosiaan ennen tuota viime kevään sääleissä tullutta Ikosen teilaamista. Fakta on kuitenkin se että Sailio oli ennen näitä tekoja pelannut erittäin hyvin omaa rooliaan ja ylilyöntejä oltu nähty, joten ihan vielä en olisi pistämässä kaveria kilometritehtaalle tästa jengistä.
Samaa mieltä. Ei puolusteltavaa. Molempien pelien aikaan otteluseurantaketjussa kyllä halusin värilasieni kanssa Sailiota puolustella, ensimmäisessä pelissä olin sitä mieltä, että taklauksessa ei ollut muuta väärää kuin hyppy. Itse kontakti osui mielestäni lähempänä olleeseen olkapäähän. Ryntäämisestä 2min olisi ollut oikein. Nyt en olekaan sitä uusinnoista kelannut että miltä se jälkikäteen näyttää. Ei kuitenkaan saanut mitään pelikieltoa, että ehkä Liiga oli samaa mieltä. Eilen taas ajattelin ensin, että ehkä Sailion luisteluasennossa tuo oikean käden kyynerpää on suht korkealla, mutta kyllä se vaan valitettavasti aika tahalliselta näytti.

Sanoin jo ennen kauden alkua tuolla liigan yleisosiolla, että Sailio on lempipelaajani Kärpistä. On sitä edelleen, mutta vähän saisi rauhoittua ja ottaa järkeä mukaan noihin kovan vauhdin tilanteisiin. On meille todella tärkeä pelaaja, kun ennen kaikkea ärsyttää vastustajaa, taklaa kovaa mutta myös pystyy kelvolliseen kiekolliseen peliin ja muodostaa Humalojan kanssa hyvän tutkaparin.
 

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Lisäksi näkisin, että vastustaja on saanut hiukan momentumia itselleen noista Sailion toilailuista/taklauksista, joten ovat jonkin verran kääntyneet tarkoitustaan vastaan. Kovaa saa ja pitää pelata, mutta kuten Juho Keränen muutama vuosi sitten kun Keräsen pelaaminen meni järjestään yli, pelaajan on mentävä itseensä ja mietittävä millä tavalla todellakin auttaa omaa joukkuetta. Toki jos Sailio haluaa pelata yhä Kerholle tai Hifkille, silloin hänen toimintansa ymmärtää.
 

Overdoze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jännä nähdä miten Manner reagoi kun Sailio palaa. Periaatteessa kaverille tekisi hyvää miettiä suorittamistaan vielä pari peliä lisää vilttiketjun puolella, mutta toisaalta Manner voi haluta antaa Sillille nopeasti mahdollisuuden kuitata edellisen kahden pelin "epäonnistumiset".

Yksi suosikkipelaajistani. Harmi kun nyt menee lataus toistuvasti ihan yli.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Toki jos Sailio haluaa pelata yhä Kerholle tai Hifkille, silloin hänen toimintansa ymmärtää.
Vetelemällä kasvattajaseuransa pelaajia kyynärpäällä päähän?

Ei kyseinen sekoilu isommin hurraa-huutoja tai toiveita Sailion paluusta aiheuta Kerholaisittain, niin loistava roolipelaaja kuin hän parhaimmillaan onkin.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ei kyseinen sekoilu isommin hurraa-huutoja tai toiveita Sailion paluusta aiheuta Kerholaisittain, niin loistava roolipelaaja kuin hän parhaimmillaan onkin.
Ei Sailio aiempina vuosina ole tuolla tavalla pelannut, mitä nyt on pelannut. Siis noin usein, ainahan välillä on jotakin tapahtunut. Vaikea uskoa, että tuo olisi hänen loppu-uransa tyyli pelata.

Sitä paitsi, kun omat rakastaa ja muut vihaa, niin se on aina hyvä merkki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös