Mainos

Jari Korpisalo Ässien urheilujohtajaksi

  • 116 433
  • 612

Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Tovin mietittyäni, voihan Korppi olla piilevä kyky ja hänestä kasvaa vaikka millanen liideri. Katsotaan miten pystyy auttamaan organisaatiota.

Tästä huolimatta, 90-luvun pelinäytöt eivät ole argumentti Korpisalon valinnan puolesta. Se että ei voi mennä huonommin kuin edeltäjällä -joka oli voittamassa mestaruuden, ansioillaan tai ei-, ei ole argumentti Korpisalon valinnan puolesta. Se että Korpisalo tuntee Porin kuviot, alkaa jo olla jonkunmoinen argumentti. Silti, haluisin arvioissa hieman katsottavan ohi 90-luvun nostalgian.

Mihinköhän tämä Myllymaan kryptinen twiitti kohdistui?

Yksi tärkeimmistä ominaisuuksista tehtävään on todellinen motivaatio ja kiinnostus työtä kohtaan. Se että jaksaa katsoa pelejä ja seurata pelaajia juniorisarjoissa, alasarjoissa ja mahdollisuuksien rajoissa ulkomailta. Eikä vain valita pelaajia listoista joita agentit ja takko lähettää sähköpostiin. Korpilta uskoisin löytyvän paloa homman hoitamiseen ja varmasti pyrkii myös kehittämään itseään ja pyrkivän eteenpäin urallaan.

Myllymaan jutut voi edelleen jättää omaan arvoonsa. Varmasti katkeruus kalvaa edelleen ja tuollaiset teinityttömäiset ''vitsi mua ärsyttää, mutta empäs kerro mikä'' -päivitykset kertoo paljon tyypistä.
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Mielenkiintoisin kohta tuossa Lempisen kirjoituksessa on se, että varsin suoraan vihjailee Ässien olleen isä Haulan armoilla ja temmellyskenttänä pelaajamarkkinoilla... Onko tämä joku ihan yleisesti kiekkopiireissä tiedossa oleva juttu, vai spekuloiko Lempinen vain omiaan...?
Niin. Nyt tietysti ainakin meikäläiselle tulee seuraavaksi mieleen tän viestin jälkeen, että minkä tallin suojissa se Korpisalon poika on. Jos hän on Korkin listoilla, niin eihän tuo pelaajaliikenne Ässiin muutu mitenkään.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Melkoinen optimisti olet, jos uskot Korpisalon kasaavan sopimuskaudellaan mestarijoukkueen.

No ei kai tässä nyt Jack of Spades tai kukaan mukaan ihan mitään mestarijoukkuetta odota. Hirsimäen lausunnon mukaanhan organisaatio odottaa Korpisalolta "lyhyellä tähtäimellä menestyvän liigajoukkueen rakentamista". Eli lyhyeksi tähtäimeksi voinee tulkita tämän kolmen vuoden sopimusjakson, joten tuonkin tavoitteen kanssa tulee menemään urakkahommiksi. Jos haluaa riman asettaa Korpille todella kunnianhimoiselle tasolle, niin olisi mielestäni jo äärimmäisen kova suoritus jos Ässät palaisi vaikka välieräjoukkueeksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Mestaruuksista puhuminen tällä aikajänteellä ei ole realismia
 

Naurava Sika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hienoa että Korpisalo tulee takaisin kotiinsa!

Voisin uskoa että alku uudessa työssä voi olla hieman onnahtelevaa (kenelläpä ei olisi), mutta eiköhän se siitä lähde. Ja on tietysti hyvä että tukena ovat Takko ja Hirsimäki, jotka tutustuttavat miehen uuteen toimeen ja näyttävät mitä kaikkea siihen kuuluu. Siitä olen varma, että mies hoitaa tehtävänsä tunnollisesti ja niin hyvin kuin osaa. Johtajuuttahan Korpisalosta löytyy vaikka muille jakaa, se nähtiin jo hänen peliurallaan.

Tervetuloa Korppi!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Melkoinen optimisti olet, jos uskot Korpisalon kasaavan sopimuskaudellaan mestarijoukkueen.

Epäilen vahvasti, ettei Toivolakaan tässä onnistuisi uudestaan vaikka laitettaisiin 10v jatkosoppari. Se mestaruus pitää nyt jättää sinne taka-alalle muisteloihin ja alkaa kasaamaan sellaista runkoa jolla päästään parhaassa tapauksessa taistelemaan mitaleista.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
No ei kai tässä nyt Jack of Spades tai kukaan mukaan ihan mitään mestarijoukkuetta odota. Hirsimäen lausunnon mukaanhan organisaatio odottaa Korpisalolta "lyhyellä tähtäimellä menestyvän liigajoukkueen rakentamista"...

En odota en. Pessimisti ei pety, vai miten tuo Veikon viesti pitäisi tulkita..?

Tuollainen mestaruus on niin monen tekijän ja osin sattumienkin summa, jossa kaikki pitää natsata kohdilleen. Toivolan panos 2013 siinä oli vain yksi palanen kokonaisuutta. Itse enempi tarkastelen, että kykenikö hän ja Ässien muu taustaorganisaatio pitämään joukkueen tason edes säännöllìsesti pudotuspelejä pelaavana seurana, puhumattakaan mitalipeleistä? Tässä ei onnistuttu millään tasolla! Niin kova shokki tuo jackpot näytti Ässille olevan 35:n vuoden odotuksen jälkeen.

No nyt Korppi saa rakentaa näköisensä uuden joukkueen ja katsotaan mihin yltävät. Etukäteen en ketään tuomitse kun yhtäkään työnäytettä ei ole vielä annettu.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Urheilujohtajan kolme tärkeintä ominaisuutta ovat 1. Kontaktit ja suhdeverkosto 2. Visio sekä motivaatio tämän toteuttamiseksi ja 3. Neuvottelutaito. Korpisalo täyttää aivan varmasti kohdan 1 vaatimukset. Muiden kohtien täyttämisen kykeneväisyys nähdään tulevien vuosien aikana.

Muutoin Korpista liikkuvat jutut kertovat miehen olevan kyllä ihan rehti ja ihmissuhdetaidoiltaan kykeneväinen kaveri. Tietoa pk-sekudun junnuympäröistä pitäisi olla edellisen pestin myötä ja toisaalta Ässien organisaatiossa on varmasti lähialueen junnuista riittävästi tietoa omasta takaa. Takko taas hoitanee lähtökohtaisesti ulkomaan elävien kartoittamista.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minä tunnen Korpisalon vuosien takaa ja enkä näe mitään estettä hänen onnistumiselleen. Hänen älykkyytensä ja kielitaitonsa riittää varmasti tähän tehtävään. Jarkka on työssään kokematon, mutta vähättelevät puheet osaamisesta tai 90-luvulle juuttumisesta kertovat joko kommentoijan osaamattomuudesta tai hänen pahansuopuudesta. Korpisalo on elänyt koko työuransa jääkiekon ytimessä, kouluttautunut liiton kursseilla, puhunut erilaisten valmentajien kanssa, istunut seminaareissa, kouluttanut itse jne. Hänen työnsä Karhu-Kissojen valmennuspäällikkönä ei ole ollut mitään puuhastelua vaan keskisuuren junioriseuran valmennuksesta vastaamista. Tuossa työssä hän on ollut päivittäin juniorijääkiekon kanssa tekemisissä.

Korpisalolla on joku näkemys menestyvästä porilaisesta jääkiekosta, jonka pohjalta hän lähtee rakentamaan tulevaisuutta. Siihen kuulunee nuorten pelaajien rekrytointi Poriin, tämän on Korpisalon ydinosaamista. Toisaalta hän tuntee porilaisuuden hulluuden, tietää sen merkityksen katsojille ja markkinoinnille. Uskoisin kuitenkin, että Jarkka ymmärtää myös nykyaikaisen jääkiekkoilun vaatimukset ja Ässien tulevat joukkueet ovat taitotasoltaan nykyistä parempia. Täytyy muistaa, että hän itse oli urallaan pisteiden tekijä, taitopelaaja, vaikka seisomokatsomo muistaakin useimmiten hänen keskisormensa Raumalta ja sähinät maalinedustalla.

Korpisalolla on paljon hyviä ominaisuuksia Ässien UJ:ksi, tulevaisuus näyttää miten hän onnistuu. Hänen työnsä onnistuminen riippuu monista asioista, taloudesta, yhteistyöstä, onnesta jne. Työmoraalista homma ei varmasti jää kiinni, toivottavasti palaset loksahtavat paikoilleen.

Rekrytointi tilanteissa näkyy rujosti porilaisen jääkiekkopiirin jakautuneisuus. Tietyt leirit puukottavat jo täysin avoimesti Korpisaloa, ennen ensimmäistäkään työpäivää. Myllymaan twitterviesti on tästä hyvä esimerkki, vihjailua ilman minkään näköistä tietopohjaa. Myllymaa oli varmasti lähettänyt oman CV:n Hirsimäelle, mutta se nyt vaan riittänyt. Mikään ei silti muutu, "toimittaja" Lempinen jatkoi Toivolan puukottamista viimeisimmässäkin jutussaan. Porissa ei mestaruuskaan riitä, se voitetaan valmentajasta ja urheilutoimenjohtajasta huolimatta...
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Porin lähialueiden joukkueista jos joku junioritalentti löytyykin, niin se luultavimmin pyritään saamaan jo pienempiin junnuihin (esim. C) kasvamaan. Aniharvoin jostain Kankaanpään Jääkarhuista pöhähtää joku junnu suoraan A:han, edarista nyt puhumattakaan. Karhu-Kissojen B:n SM-joukkueesta voi löytyä joku käyttökelpoinen ja siirtohalukas pelaaja Ässien A:han sillä Kissojen omat A-junnut ei pelaa SM:ää ja edari on ihan harrastetouhua. Jos taitoa on edes nimeksi ja kunnianhimoa riitävästi niin Korpin vanavedessä voi löytyä ihan uusia näkymiä urapolulle. Kaikki ei sieltäkään voi päästä HIFK:n rinkiin ja toisaalta Bluesilla on perinteisesti aika helkkarin kovatasoinen jengi A:ssa ja ympärillä ihan riittävästi yhteistyöseuroja, joista ammentaa lisää hiomattomia timangeja.
 

VAKIOPAIKKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pakko sanoa, että onneksi Ässien urheilujohtaja vaihtuu nyt, eikä esim. vuosi sitten. Olisi Korpilla ollut karmean vaikeata koota joukkuetta... Muunmuassa Uusitalon pitkä/kallis sopimus, Ryan:n tilanne, Elon (yllättävä) siirtyminen Venäjälle ja Taimen halu pelata muualla Niemen/Lähteenmäen halu siirtyä toisiin ympyröihin, pelaaja budjetin radikaali tippuminen jne jne... Tällä hetkellä tärkein asia olisi saada Ojamäelle/Marjamäelle jatkosopimus. Tekeekö ne Toivola tai Korpisalo, niin sillä ei saisi olla mitään merkitystä. Ja henkilökohtaisesti toivon, että esimerkiksi tämän palstan kirjoittajat antaisivat Korpille aikaa. Mieluiten aikakin kaksi vuotta.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Minä tunnen Korpisalon vuosien takaa ja enkä näe mitään estettä hänen onnistumiselleen.

Jos lähdemme siitä, että uskomme sinua niin...hyvä teksti. Auttais ehkä jos seurakin perustelis valintaa, valintaprosessoa ja Korpisalon uraa viime vuosilta vähän syvemmin kuin vain muutamalla virkkeellä. Avoimuuden aikaan, vaikka turha toivo kai tuokin on.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Annoin hetken tämän ajatuksen kypsyä ennenkuin tulin kommentoimaan. Sama fiilis vieläkin, ei tama nyt ainakaan Toivolaa paremmaksi vedä ennakko-odotuksissa.

Mulle tuli ainakin sellainen tunne, että Korpisalo tuli nyt harjoittelemaan ammattimaisen urheiluorganisaation toimihenkilön tehtäviä. Ei pysty kyllä sanomaan juuta tahi jaata mikä on kaverin pätevyys tähän tehtävään vai onko sitä edes? Annetaan näyttää kynnet ja toivottavasti tosiaan alkaa välittömästi olemaan mukana ensikauden joukkueen kokoamisessa.
 

Ainapata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
NHL:ssa monesti hypätään suoraan suurempiin saappaisiin heti pelaajauran jälkeen. Ei noita UTJ:n hommia opetella koulussa. Käytäntö opettaa. Pelaajataustasta tietysti hyötyä. Sanoisin että silmä nähdä ominaisuuksia sekä kyky nähdä muutaman vuoden päähän pelaajan kehittyminen on tärkein ominaisuus. Ässien tulee löytää pelaajia joilla on hyviä ominaisuuksia ja jalostaa niistä huippupelaajia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos lähdemme siitä, että uskomme sinua niin...hyvä teksti. Auttais ehkä jos seurakin perustelis valintaa, valintaprosessoa ja Korpisalon uraa viime vuosilta vähän syvemmin kuin vain muutamalla virkkeellä. Avoimuuden aikaan, vaikka turha toivo kai tuokin on.

Kuten sanoin, tunnen Korpisalon vuosien takaa, Porin ajoilta. En ole kuulunut hänen kaveripiirinsä tai seurannut sen tarkemmin hänen tekemisiään vuosien varrella. Joten en pysty perustelemaan hänen valintaansa sen tarkemmin, yritin vain torjua pahimpia puukotuksia. Korpisalo on ihmisenä fiksu ja älykäs kaveri, siitä ei onnistuminen jää kiinni.

Korpisalon on Karhu-Kissojen Jouni Myllymaa, juniorivalmennuspäällikkö. Jokainen voi tästä vetää johtopäätöksensä, molemmat hakivat tätä työtä.
 

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Oma mielipide. Annan Korpisalolle mahdollisuuden. Koulutuksesta tai edellytyksistä toimia UTJ:na en tiedä, mutta oliko Toivolallakaan. Nyt saatiin organisaatioon Isomäen kokoinen patasydän, Toivolan Ässä-rakkaudesta en tiedä. Tuntuu, että Toivola on pelannut lottoa joukkueen rakentamisessa, tuskin Korpisalon "lotto" voi mennä pahemmin pieleen. Tervetuloa J. Korpisalo 17#.
 

Tuamas

Jäsen
Jotenkin nyt tuntuu vaan että jatketaan täysin samalla linjalla kuin tämä kausi on mennyt ja sopiikin kysyä miten pahasti Jari Korpisalon palkkaaminen syö seuramme mainetta entisestään.
...
Nyt kun kausi meni odotetusti vihkoon niin signataan uj:kai 90-luvun rämäpäinen roskamaalien sisäänlyöjä. Jotenkin nyt haiskahtaa koko homma vähän vitsiltä.

Oletko peliäkään Korpilta nähnyt?
Kommentin perusteella et.

Sinänsä vaikea nähdä kuinka Korpisalon valinta söisi seuran mainetta, pitkäaikainen junioripäällikkö, pitkä ja menestyksekäs ura kiekossa, kouluttautunut kiekon saralla, fiksu tyyppi muutenkin ja nimenä kohtuullisen tunnettu.

Jotenkin tuntuu, että tietyt uunot eivät tunnu pääsevän Korpin pelaajaurasta ylitse, Korpisalo on sinänsä hyvin jarkkoruutumainen, eli vittumainen räksyttäjä ja ärsyttävä pelaajana, mutta siviilissä fiksu ja yhteistyökykyinen.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Nyt kun kausi meni odotetusti vihkoon niin signataan uj:kai 90-luvun rämäpäinen roskamaalien sisäänlyöjä.
Eipä voisi muisteloissa juuri enempää mennä pieleen. Korppihan oli taitava pelaaja ja kaiken lisäksi erinomainen laukoja. Kun tähän ynnätään lisänä rämäpäisyys, niin tie Patafanien sydämiin oli auki. Vieläkin on elävästi mielessä 90-luvun alun (oliko 1992) puolivälieräottelu Jokereita vastaan Porissa. Jatkoajalla omasta päästä hampaat irvessä oikeaa laitaa ylös kovalla kiihdytyksellä ja sinisen jälkeen helvetillinen lyöntilaukaus yläpesään.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Eipä voisi muisteloissa juuri enempää mennä pieleen. Korppihan oli taitava pelaaja ja kaiken lisäksi erinomainen laukoja. Kun tähän ynnätään lisänä rämäpäisyys, niin tie Patafanien sydämiin oli auki. Vieläkin on elävästi mielessä 90-luvun alun (oliko 1992) puolivälieräottelu Jokereita vastaan Porissa. Jatkoajalla omasta päästä hampaat irvessä oikeaa laitaa ylös kovalla kiihdytyksellä ja sinisen jälkeen helvetillinen lyöntilaukaus yläpesään.
Sen verran pakko korjata että Jokerit pelasi Ässiä vastaan puolivälierissä 1993, kun taas välierävuosi Ässiä vastaan oli 1992. Tässä se Korpisalon lämäri josta puhut (linkki YouTubeen).
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Onko muuten näin, että missään ei ole vielä olemassa Korpisalon syvähaastattelua pestin tiimoilta, vaan ollaa edelleen yhden vaivaisen tiedotteen varassa? Ässätkin olisi hyvin voinut järjestää kunnon tiedotustilaisuuden, mutta toisaalta on ilmeisesti kaikki toimittajatkin sikeillä aiheen suhteen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Onko muuten näin, että missään ei ole vielä olemassa Korpisalon syvähaastattelua pestin tiimoilta, vaan ollaa edelleen yhden vaivaisen tiedotteen varassa? Ässätkin olisi hyvin voinut järjestää kunnon tiedotustilaisuuden, mutta toisaalta on ilmeisesti kaikki toimittajatkin sikeillä aiheen suhteen.

Se on mukavempi sitten heti vuoden alusta haastatella kun on samalla esittää Ojamäen ja jonkun muunkin jatkosopparit....
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Onko muuten näin, että missään ei ole vielä olemassa Korpisalon syvähaastattelua pestin tiimoilta, vaan ollaa edelleen yhden vaivaisen tiedotteen varassa? Ässätkin olisi hyvin voinut järjestää kunnon tiedotustilaisuuden, mutta toisaalta on ilmeisesti kaikki toimittajatkin sikeillä aiheen suhteen.
Lauantain Satakunnan Kansassa oli koko aukeaman juttu Korpisalosta. Hän pääsee vaikuttamaan ensi kauden joukkueeseen ja todellisuudessa hän jo ennen vuoden vaihdetta Ässien käytettävissä. Korppi itse toteaa, että "eiköhän se mene niin, että olen asiassa mukana heti tästä päivästä alkaen". Yhtään valintaa ei tehdä ilman Jarkan siunausta. Hän lähtee siitä, että joukkue on hyvin liikkuva ja joukkueeseen pitää saada myös taitoa.

Liikkuvuus ja taito, kuulostaa hyvältä ja juuri niitä pitääkin painottaa pelaajavalinnoissa. Harmi vaan, että joukkueessa jatkaa vanhoilla sopimuksilla muutama konkari, joilla nämä ominaisuudet eivät parhaalla tahdollakaan ole riittävällä tasolla.
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ilmeisesti SK:n toimittajiakin kiinnostaa enemmän kyseenalaistaa Korpisaloa twitterissä sun muualla kuin ottaa itse asiassa selvää miehen ajatuksista ja visiosta. Laatujournalismia...
Lauantain Satakunnan Kansassa oli koko aukeaman juttu Korpisalosta. Hän pääsee vaikuttamaan ensi kauden joukkueeseen ja todellisuudessa hän jo ennen vuoden vaihdetta Ässien käytettävissä. Korppi itse toteaa, että "eiköhän se mene niin, että olen asiassa mukana heti tästä päivästä alkaen". Yhtään valintaa ei tehdä ilman Jarkan siunausta. Hän lähtee siitä, että joukkue on hyvin liikkuva ja joukkueeseen pitää saada myös taitoa.

Liikkuvuus ja taito, kuulostaa hyvältä ja juuri niitä pitääkin painottaa pelaajavalinnoissa. Harmi vaan, että joukkueessa jatkaa vanhoilla sopimuksilla muutama konkari, joilla nämä ominaisuudet eivät parhaalla tahdollakaan ole riittävällä tasolla.
Hyvä tietää. Samalla minun suorittama SK:n toimittajien suolaaminen olikin hyödytöntä.

Taitoa tuo joukkue kyllä kaipaa.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taitoa saisi heti, kun tekisi Kerälän kanssa sopimuksen, vai onko nyt marraskuussa hänen suuntansa muualle. Eikös se koe-aika tms. lopu näinä hetkinä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös