Janne Vuorinen – Ässien urheilujohtaja vuoteen 2026 asti

  • 80 139
  • 858

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei niitä pelaajia siellä markkinoilla yksinkertaisesti ole jonoksi asti. Onhan se nyt nähty, kun katsotaan mitä Liigaan tulee.

Makuasioita mutta minä en ole sitä mieltä, että kannattaa nyt potkia veljekset kiireellä pihalle ja ottaa kaksi arpaa sisään. Toki hyväksyn muiden eriävät mielipiteet.

Ei olekaan, mutta ihan hyviä hankintoja muut ovat pystyneet tekemään.

Jos pidetään, niin vastuuta pienemmäksi. MD ja Juhola voivat vaihtaa päittäin paikkaa. Toinen pelaa Ässissä ensi kaudella toinen ei. Peliesityksiin nähden toinen on myös paljon enemmän tulospelaajia kuin toinen.

Hyvän kauden mahdollisuus on luisumassa pahasti väärään suuntaan.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sportin pääomistajat eivät ole moneen vuoteen lyöneet euroakaan enempää seuraan kuin on ollut pakko. Muuten mentäisiin vähän suuremmalla pelaajabudjetilla kuin sarjan pienimmällä. Sportin ruotsalaiset ovat hintalaatusuhteeltaan sarjan parhaimpia pelaajia.
No pakkohan sinne on ollut löydä juuri, että pysytään hengissä. Enkä muuten kirjoittanut pääomistajista.

Kemppainen on pistänyt myyntiin tolkkua ja se on helpottanut Sportin tilannetta.

Myös se on totta, että Sportin kärkihevoset ovat hinta-laatu suhteeltaan loistavia, mutta fakta on myös se, että montaa kautta ei Vaasassa top10 ulkopuolelle voida jäädä.
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Tepsillä pelasi tänään kolmosen sentterinä Jimi Suomi. Riittäisikö rahat hommata ensi kaudeksi siitä ykkössena meille, tai vaikka jo täksikin kaudeksi.
Kolme kertaa enemmän pisteitä kuin meidän ykkössena M. Davidssonilla.
No se ei kyllä ole kovin paljon, hiukan korkeammalle asettaisin tavoitteet ykkössentterille.
Jos ensi kaudeksi hankittaisiin rahalla sentteri, jolla on hyvät näytöt jo tehdyistä pisteistä, eikä siitä, että on potentiaalia niitä tehdä, jos kaikki palaset loksahtaa kohdilleen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Makuasioita mutta minä en ole sitä mieltä, että kannattaa nyt potkia veljekset kiireellä pihalle ja ottaa kaksi arpaa sisään. Toki hyväksyn muiden eriävät mielipiteet.

Minulle riittäisi jos veljekset saadaan ulos ja tilalle yksi liukas laituri-sentteri. Ei tarvita kahta hyökkääjää, varalla on vielä Virtasta ja Vanhataloa varsinkin kun Hämeenahon/JMJ:n paluu tapahtuu piakoin.
 
Myrvold

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tai käyttää julkisuutta hyväkseen.
Härkälä voisi presseissä valittaa, että tarvitaan apuja joukkueeseen. Vuorinen voisi vettä heittää kiukaaseen kuukausikatsauksessa ja heittää pallon hallitukselle ilmoittamalla, että pelaajia hankittaisiin, jos olisi rahaa.
Sillä ainakin saataisiin osa tyytyväiseksi.
Juuri tätä oman oksan sahausta Ässät nyt kaipaisikin.

Minä luotan organisaatioon.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Varmasti joku Djurgården voisi olla kiinnostuneita veljeksistä. Ovat Allsvenskanissa sijalla 6. ja varmaan haluavat vahvistaa joukkuetta.

Mutta tämä ei kannata tietenkään tehdä ilman että joku signataan. Davidssonien tilalle riittää hyvin yksi hankinta. Ainakin alkuun.
 
Edellisen viestin päätin; ”luotan organisaatioon”.

Olen vakuuttanut, että Vuorinen on paremmin perillä pelaajamarkkinoista kuin me täällä Jatkoajassa.

Kyllä mullekin kävisi veljesten ulostus, jos joku ostaa. Potkuja en näe järkevänä.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
No se ei kyllä ole kovin paljon, hiukan korkeammalle asettaisin tavoitteet ykkössentterille.
Jos ensi kaudeksi hankittaisiin rahalla sentteri, jolla on hyvät näytöt jo tehdyistä pisteistä, eikä siitä, että on potentiaalia niitä tehdä, jos kaikki palaset loksahtaa kohdilleen.
Sarkasmi on vaikea laji. En ihan tosissaan haaveillut Tepsin seiskapakkia Ässien ykkössenaksi.
Se että hänellä on kolme kertaa enemmän pisteitä, kertoo enemmänkin Davidssonin suorittamisen tehokkuudesta.
Siellä on häntäpään joukkueilla nelossenttereitä, jotka ovat olleet tehokkaampia kuin Davidsson (tai Graber).
Ei ole ihan putkeen mennyt sentteri hankinnat, kun Ojantakainenkaan nyt mikään tehopakkaus ole ollut.
 
Nyt ei olla tilanteessa, jossa kannattaa kokeilla sarkasmitutkaa ;)

Pelaa Ässien rotaatiossakin tehokkaampia pelaajia kuin Davidssonit.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ja onhan se nyt varma, että Vuorinen töitä kokoajan tekee. Alkaa taas olla täältä porukalla saman tason paskaa kuin Kerttulan aikana.

Ja tällä hetkellä vielä en hätäilisi yleisömäärien kanssa. Tahtovat jopa nousta kevättä kohden mentäessä. Ja kotona kun voittaa, niin helpottaa. Kausi on pitkä.

Kovaa hommaa kehitys- ja urheilujohtajilla kun tuhkista noustuaan on viritetyn Minardin budjetti, mutta täytys kiiltää kuin Ferrari. Just tällä hetkellä yleisömäärät on menossa aika hyvään suuntaan. Juuri viikolla kaatui sarjajohtaja täyden tuvan edessä ja uudenvuoden aatonaaton perhepelikin tuntus vetävän.

Tämä. Ässät yrittää rakentaa tervettä organisaatiota eikä aijo ottaa tässä kohtaa riskejä(rahalla jota ei ole) kenenkää echl arvan kanssa. Tai hanki ketään one season wonderia.

En tiedä mikä on riski ja mikä ei, tietyllä lailla ei pelaajaliikenne kauden aikana venettä kaada. Mutta samaa mieltä siitä, että Ässissä on ollut suunnitelma rakentaa terve organisaatio päästä varpaisiin.

Ittekin puolivakavissani oon pyöritellyt tuota Sportin mallia, että jos noin rakentamalla menestytään niin olisko kellään napisemista, hyvin menee? Toisaalta, puolijyrkästi heitän ilmaan, että ne jotka haikailee Sport-tyylisen rosterin perään niin älköön ihan heti olko valittelemassa miten nuoret ei saa peliaikaa tai muuta vastaavaa.
 
vero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En tiedä paljonko asiasta tiedät, mutta jos edes vähän alusta niin ei ole ihan helppo keissi.

Ihan ensinnä; Porissa ei ole koko hommalle kunnon vetäjää. Se olis ensimmäinen ratkaistava asia. Jokereissa tämä tehtiin ammattimaisesti.

Ja eipä tuo mikään autuus ja onni ole, pitää olla paljon ammattitaitoa mukana. Ja sitä ei Porissa ihan joka nurkalla ole.
Ässien omistajakysymys on tietenkin kaikkea muuta kuin helppo ja juuri tästä syystä asiaa täytyisi työstää eteenpäin kaikella mahdollisella voimalla ja tarmolla, nyt on pelottavan hiljaista. Nykymallilla ei ole realistista tulevaisuutta supistuvassa liigassa, enemmin tai myöhemmin tulee eteen se kausi, jolloin asiat menevät pieleen ensin kaukalossa ja sitten seuraavaksi taloudessa ja ilman puskuria tilanteesta ei tulla selviämään.

Toinen kysymys on tietenkin se, että onko halukkaita omistajia/rahoittajia ylipäätään olemassa, mutta asiaa pitäisi ehdottomasti tutkia nyt, kun aikaa on vielä jonkin verran ennen ongelman räjähtämistä käsiin. Nykyomistajien kannalta ikävä tosiasia on myös se, että nykyomistuksen arvo ei juuri poikkea nollasta, koska jääkiekko ydinliiketoimintana ei ole järin kannattavaa ja uusien omistajien täytyy sitoutua ennen kaikkea rahoittamaan tulevia kausia eikä tällöin ole tietenkään kovin järkevää maksaa nykyomistajille merkittäviä summia siitä, että pääsee hyvinkin todennäköisesti hetken päästä lapioimaan lisää euroja liigatoiminnan pyörittämiseen.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tai käyttää julkisuutta hyväkseen.
Härkälä voisi presseissä valittaa, että tarvitaan apuja joukkueeseen. Vuorinen voisi vettä heittää kiukaaseen kuukausikatsauksessa ja heittää pallon hallitukselle ilmoittamalla, että pelaajia hankittaisiin, jos olisi rahaa.
Sillä ainakin saataisiin osa tyytyväiseksi.

Vuorinen on ilmoittanut, että pyrkii saamaan joukkueen aikaisin "valmiiksi". Hän on käyttänyt hallitukselta saamansa budjetin tähän joukkueeseen jo tässä vaiheessa. Tämä on siis Vuorisen päätös toimia näin, eikä jättää pelivaraa hankintoihin.
Tuskin Vuorinen on niin uuvatti, että alkaisi julkisesti antamaan painetta hallituksen suuntaan saadakseen lisää rahaa hankintoihin ja vielä valjastaisi päävalmentajan siihen mukaan. Siinä kohtaa voisi miettiä, onko Vuorinen oikea henkilö seuran utj:ksi.

Näin sakeaa settiä et taida nyt tosissasi kirjoittaa, vaikka on tappiopeli alla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Vuorinen on ilmoittanut, että pyrkii saamaan joukkueen aikaisin "valmiiksi". Hän on käyttänyt hallitukselta saamansa budjetin tähän joukkueeseen jo tässä vaiheessa. Tämä on siis Vuorisen päätös toimia näin, eikä jättää pelivaraa hankintoihin.

Päätös tuo mukanaan myös vastuun. Pitäisi myös pystyä reagoimaan huteihin, niitä tulee kaikille UJ:lle väistämättä.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Päätös tuo mukanaan myös vastuun. Pitäisi myös pystyä reagoimaan huteihin, niitä tulee kaikille UJ:lle väistämättä.

Niin. Voihan epäonnistuneen pelaajan saada muualle ja sitä kautta saada pelivaraa johonkin hankintaan. Saa nähdä, nähdäänkö yhtään tälläistä "kauppaa". Näissä on tietysti aina monta muuttujaa.

Vuorisen "vastuun" aika on sitten kauden jälkeen, kun nähdään lopputulos.
 
Sihti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kausi alkaa olla vedenjakajalla ja päätöksiä pitäisi pian tehdä. Vedetäänkö näillä korteilla tappiin saakka silläkin riskillä että alamäki jatkuu ja katsojat kyllästyvät tuohon aneemiseen virkamieskiekkoon. Vai pitäisikö koittaa etsiä ykköshevosiksi hankituille ruunille uusi osoite ja pyrkiä näillä varoilla hakemaan uutta verta koppiin?

Herrat, joiden nimiä tuskin täällä tarvitsee erikseen kerrata ovat nyt saumoja saaneet ja aika vahvat näytöt alkaa olemaan siitä että taso valitettavasti on tässä ja parempaa ei ole luvassa. Vastuuta on annettu mutta teot on jääneet piippuun. Joku takaraja näille on vedettävä että mikä on liikaa. Mua risoo että vastuuta annetaan sokeasti ja odotetaan että siitä itsestään mystisesti muuttuu se konvehti eikä ole vaan cojonesejä viheltää peliä poikki että nyt riittää. Tietynlainen statement sekin on yhteisönä että meille ei keskinkertainen ja kädenlämpöinen riitä nyt eikä tulevaisuudessa.

Joukkueessa on hyvä runko ja pisteitä on hyvin saatu revittyä tuttuun tapaan jo ihan sen avulla. Kärkiosaaminen vaan jää nyt pahasti piippuun ja mielestäni riskit ovat liian suuret että valuu tämä kausi vielä viemäristä alas jos nyt ei reagoida yhtään mitenkään.
 
Tuamas

Jäsen
Katsotaan Vuorisen arvosanaa ensimmäisestä kaudesta ensimmäisen kerran siirtorajalla, toisen kerran kun selviää onko Pata pleijareissa ja lopputodistus pleijarien päätteeksi.

Kulisseissa voi olla kaikenlaista viritteillä, mutta eihän noista voi mitään puhua ennen kuin nimet on papereissa ja muste kuivunut.

Siihen saakka luotetaan jannun ammattitaitoon ja pistetään jäitä housuihin jos alkaa liikaa kuumottamaan.
 
Oligopoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Sen voi sanoa että Ässät kyllä osaa yllättää aina juuri silloin kun toivo on menetetty ja vitutus maksimissaan. Toimii myös käänteisesti. Odotellaan miten käy.
 
Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Viimeiset 20 peliä 1,85 maalia per peli ja 1,15 pinnaa per peli. Tällä tahdilla meillä on runkosarjan päätyttyä kasassa 79 pistettä.

Yhdellä hyökkäyspeliä ja joukkuetta piristävällä hankinnalla voidaan mennä jopa TOP6. Ottaen huomioon että JMJ ja Hämeenaho palaa tuohon.

Nykyisillä valutaan ulos sääleistä.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tuttu meno tällä kaudella. Juuri on voitettu peräkkäin liigan parhaat joukkueet (Ilves, Tappara) ja sitten häviö Lahden Pelicansille tuntuu osan mielestä kaatavan totaalisesti koko loppukauden. Mutta juuri kun katsoin, niin Ässät on yhä ihan hyvissä iskuasemissa sijalla 9., josta ei ole montaa pistettä top6- tai top4-ryhmään. Lisäksi Hämeenahon ja Järvisen paluut tuovat hyökkäykseen aimo annoksen juonikkuutta.

Ja kulisseissa tapahtuu koko ajan niin tämän kuin ensi kauden suhteen. Mitään ei voi julkaista ennenkuin kaikki on ihan selvää. Itse olen ihan luottavainen sen perusteella, mitä olen kuullut.
 
J.H #21

Mitä olet kuullut tämän kauden suhteen? Onko vahvistuksia tulossa? Ollaanko vihdoin pääsemässä turhakeveljeksistä eroon?
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Kyllä minäkin haluaisin, että reagoidaan. Kuivat markkinat ja tyhjä kirstu on hieman haastava yhtälö.

Eikä sitä rahaa sinne tule vaikka kävisin täällä kaksi kertaa päivässä voivottelemassa asiaa.
Syksyllä jätettiin pelaajia hankkimatta että on sitten myöhemmin "reagoinyi varaa". No ne rahat on näemmä haaskattu tai siirretty aiaisen Levin reussun juomakassaan. Markkinoilta on kyllä muut joukkueet löytäneet hyödyllisiä pelaajia - Ikonen ei sellainen ole. Tapparan Witkovskikin on parempi haku. Moni muu seura on myös pistänyt flopanneita pelaajia luiskaan mutta ei Vuorinen kykene ees siihen. Myllymaakin lähti oma-alotteisesti kun ei saanut mitään vastuuta.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Daavidsonien jatkopahveja odotellessa :)
Liekkö siinä uuden vuoden terveiset ylipäälliköltä, julkaistaan paperit pois pöytälaatikosta pölyttymästä. Huippuhankintoina myytiin, sellaisina ostettiin ja jatkot tehtiin samalla rahalla sairaslomilla.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mitä olet kuullut tämän kauden suhteen? Onko vahvistuksia tulossa? Ollaanko vihdoin pääsemässä turhakeveljeksistä eroon?

Kuten tuossa jo aiemmin todettiin, niin Davidssonien myynnit muualle ei ole ihan urheilujohtajan helpoin rasti. Heidän tilastonsa ovat surkeita ja lisäksi palkka noihin suorituksiin nähden sen verran suuri, että kovinkaan moni seura ei heitä halua. Tietysti jos jätkien peliotteet paranevat, niin heidän siirtonsa muualle olisi oleellisesti helpompaa. Ruotsissa on jotain kiinnostusta, mutta heitä ei sielläkään pidetä mitenkään varmoina kortteina loppukauden suhteen. Varsinkin kun heillä on kuulemma jo ensi kaudeksi sopimukset valmiina. Ei siis Ässiin. Hyvinkin voi olla, että pelaavat kauden loppuun Ässissä, jos ei mitään ihmeellistä tapahdu.

Kyllähän Vuorinen koko ajan yrittää hakea vahvistusta joukkueeseen, mutta ei ole helppoa, koska rahaa ei hirveästi ole ja mitään lisärahoitusta ei ole vielä luvattu. Tiivolan hinta on liian kova ja siinä asiassa ei ole tapahtunut toistaiseksi mitään ratkaisevaa. SaiPan kanssa on käyty neuvotteluja ainakin yhdestä pelaajasta ja lisäksi Ässät on ollut hyvin kiinnostunut yhdestä AHL-sentteristä, mutta hänestä on kiinnostunut moni muukin joukkue. Lisäksi Vuorinen pyrkii hankkimaan nyt pelaajia, jotka voisivat olla käytössä myös ensi kaudella.
 
Toivottavasti pahin skenaario ei toteudu eli veljekset surffailevat vaan pelit alta pois Ässissä. Koskee lähinnä Marcus Davidssonia. Jonathan nyt sentään yrittää edes jollain tavalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös