Janne Pesonen HIFK:n urheilujohtajana

  • 33 648
  • 271

Oliko valinta sopiva?

  • Kyllä

    Ääniä: 50 16,0%
  • Ei

    Ääniä: 160 51,3%
  • En osaa sanoa

    Ääniä: 119 38,1%

  • Äänestäjiä
    312

blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Minä kyllä ihan oikeasti arvostaisin sellaista rehellistä ulostuloa, että missä oikeasti mennään. Myönnettäisiin että on tehty takapainotteisia sopimuksia ja niistä nyt maksetaan hintaa ja lisäksi siitä, että viime kausi mentiin taloudellisella riskillä muutenkin. Lisäksi myönnettäisiin, että ensi kaudesta voi urheilullisesti tulla haasteellinen, koska riskillä ei haluta lähteä joukkuetta rakentamaan, vaan nyt annetaan nuorille vastuuta. Tämän tyyppinen ulostulo voisi puhdistaa ilmaa ja viedä joukkueeltakin paineita pois ja meidän kannattajien ehkä olisi helpompi hyväksyä tilanne. Nyt vähän ollaan niin, kuin tässä olisi ihan normaalia rotaatiota henkilöstössä ja ensi kauden joukkueen rakentaminen on suunniteltua ja aikataulussa.

Samaa mieltä. Meillä on nettisivuilla näkyvissä 12 hyökkääjän sopimukset, jotka sisältävät Åstenin, Hartikaisen ja Seppälän kaltaisia nimiä, joiden pitäisi olla ihan selkeitä rotaatiojätkiä. Varmuudella kahteen kärkiketjuun riittäviä nimiä ovat Lehterä ja Pakarinen, loput ovat sellasta kolmos- nelosketjun puurtajaa. Samaan aikaan julkisuuteen kerrotaan joukkueen olevan kasassa ikään kuin tässä ei olisi mitään ongelmaa. En edelleenkään ole varma koitetaanko tässä tietoisesti kusta kannatajia silmään vai ollaanko siellä niin helvetin kujalla, että nähdään aidosti tämä nykyjoukkue (ja etenkin hyökkäys) jotenkin riittävänä. Enkä tiedä kumpi on pahempi vaihtoehto.
 
Bulilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kurra hockey
Mikäli sanot, että seura jotain luvannut oletan, että silloin on myös todistusvastuu asiasta. Ei vaan huudella pehmoisia. Tuollainen pelikirja kuulostaa enemmän itänaapurilta...
Sovitaan sitten niin.
 
Viimeksi muokattu:

roskis

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Detroit Red Wings
Minä kyllä ihan oikeasti arvostaisin sellaista rehellistä ulostuloa, että missä oikeasti mennään. Myönnettäisiin että on tehty takapainotteisia sopimuksia ja niistä nyt maksetaan hintaa ja lisäksi siitä, että viime kausi mentiin taloudellisella riskillä muutenkin. Lisäksi myönnettäisiin, että ensi kaudesta voi urheilullisesti tulla haasteellinen, koska riskillä ei haluta lähteä joukkuetta rakentamaan, vaan nyt annetaan nuorille vastuuta. Tämän tyyppinen ulostulo voisi puhdistaa ilmaa ja viedä joukkueeltakin paineita pois ja meidän kannattajien ehkä olisi helpompi hyväksyä tilanne. Nyt vähän ollaan niin, kuin tässä olisi ihan normaalia rotaatiota henkilöstössä ja ensi kauden joukkueen rakentaminen on suunniteltua ja aikataulussa.
Mulle kävisi myös tämä ja osottaisi suoraselkäisyyttä officen puolelta. Mutta! Kiinnostus käyttää euroja jo hyvinkin todennäkösesti surkeisiin peliesityksiin laskisi entisestään. Siihen päälle kun laitetaan sponsorien halukkuus sponsoroida välikautta laskee varmasti todella radikaalisti. Tai jos on jo sopimus voimassa, niin millä todennäköisyydellä sponsorointia jatketaan, jos yhtäkkiä tuleekin tieto, että ensi kausi on välikausi. Sen johdosta saattaa logonne olla framilla urheiluruudussa lähinnä häviämisen symbolina ja yhdistetään surkeisiin esityksiin ja tappioihin.

Julkisuuskuvan manageeraamista pitää myös tehdä ja sitähän välikauden kertomatta jättäminen on vaikkakin hyvin vahvasti siltä vaikuttaa uuden opiskelijataustaisen UTJ:n puheiden mukana. Eli siis jos joukkue on pitkälti tässä. Suoraselkäisyyttä, läpinäkyvyyttä, suorapuheisuutta ja rehellistä puhetta kaipaisi fanina aivan joka kerta, mutta nyt se on korostunut äärimmilleen jatkuvan taaperruksen vuoksi sekä sen johdosta tehtyihin kyseenalaisiin päätöksiin ja avainhenkilöiden valintoihin/jatkon suhteen.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Toi on kyllä niin toiveajattelua, että siellä olisi valmiita huippupelaajien sopimuksia jätetty myöhemmin julkaistaviksi. Parempi se vaan nyt on posisiivenkin myöntää tulossa oleva jämäkausi ja lopettaa itselleen sekä muille valehteleminen.

Vielä tuosta seuran ulostulosta uusine strategioineen, siinähän hyvin pitkälti sanottiin jotain, mutta käytännössä ei sanottu mitään ja avoimia kysymyksiä on edelleen aivan liikaa ilmassa. Henkilöstöä vaihtui, mutta samat liirumlaarumit on nyt vain kerrottu uusilla naamoilla.

Jatkon kannalta olisi kaikille osapuolille parasta kertoa rehellisesti seuran tämänhetkinen tilanne ja realistiset tavoitteet tulevien kausien suhteen. Turhat haihattelut sekä pelkät utopistiset kauniit puheet pois ja realismia ulostuloihin. Paskanpuhuminen kun ei koskaan johda mihinkään hyvään pitkällä aikavälillä.

Kieltämättä muuten aikamoisen pommin Salmelainen jätti jälkeensä, jos ja kun nuo takapainotteiset sopparit pitävät paikkansa. Siinä on hirttäydytty pappaosastoon isolla rahalla tulevaksikin kaudeksi ja päälle vielä lyötiin Jasun parivuotinen eli turha tässä on keksiä mitään puolustuslauseita Tobbarinkaan joukkueen rakentamiselle. No, nyt saatiin uusi arpa edellisen arvan tilalle uj:ksi, joten tuskin mikään tulee isossa kuvassa muuttumaan.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers

Samaa kirjoittelin aiemmin. Tämä joko kertoo Tobbarin huonoista neuvottelutaidoista tai HIFKn alhaisesta houkuttelevuudesta pelaajamarkkinoilla, että joudutaan maksaan kilpailijoita (Kärpät / Tampereen joukkueet / Lukko / Pelicans) enemmän kilpailukykyisen joukkueen kasaan saamiseksi. Tai sekä että minkä takia tästä suosta on vielä vaikeampi nousta vaikka ravintolatoiminta kuinka pitkässä juoksussa lisää tulovirtoja.

Vaikka joukkueessa oli viime kaudella kovia pelaajia niin todnäk. Lehterän, Komarovin, Lindbohmin (vaikkei ole vielä vanhaa konkariosastoa) ja miksei Raskin palkat tulevat yllättämään negatiivisesti eli niihin on jouduttu pumppaamaan "houkuttelvuuslisää" .
 
Viimeksi muokattu:

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Minä kyllä ihan oikeasti arvostaisin sellaista rehellistä ulostuloa, että missä oikeasti mennään. Myönnettäisiin että on tehty takapainotteisia sopimuksia ja niistä nyt maksetaan hintaa ja lisäksi siitä, että viime kausi mentiin taloudellisella riskillä muutenkin. Lisäksi myönnettäisiin, että ensi kaudesta voi urheilullisesti tulla haasteellinen, koska riskillä ei haluta lähteä joukkuetta rakentamaan, vaan nyt annetaan nuorille vastuuta. Tämän tyyppinen ulostulo voisi puhdistaa ilmaa ja viedä joukkueeltakin paineita pois ja meidän kannattajien ehkä olisi helpompi hyväksyä tilanne. Nyt vähän ollaan niin, kuin tässä olisi ihan normaalia rotaatiota henkilöstössä ja ensi kauden joukkueen rakentaminen on suunniteltua ja aikataulussa.
Samaa avoimuutta ja rehellisyyttä olen kaivannut jo pitkään. Toope puhui korulauseilla, luvaten yhtä sun toista.
VP taas puhuu enimmäkseen epäselviä, muistaen toistaa sanaa sitkeys jossakin muodossa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Eikö täällä tiedetty kertoa faktana, että Salmelainen ei maksa ylimääräistä samaan tapaan kuin Karavaanari teki? Toisekseen, eikö myös tiedetty kertoa faktana, että pelaajat ovat riemusta kiljuen tulossa Peltosen valmentamaan joukkueeseen? Nämä puolustelu-argumentit tuntuvat murenevan yksi toisensa jälkeen, joten luulisi suurimmankin positiivarin heräävän tähän karseaan todellisuuteen.
 
Stadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaa avoimuutta ja rehellisyyttä olen kaivannut jo pitkään. Toope puhui korulauseilla, luvaten yhtä sun toista.
VP taas puhuu enimmäkseen epäselviä, muistaen toistaa sanaa sitkeys jossakin muodossa.
Voisko olla niin, etteivät koe tarvetta ulostuloon. Jospa se kaikki kaaos ym. olettamukset ovat joidenkin muiden luomaa sekasorto vaikutelmaa. Todellisuus onkin toinen. Hommat on hanskassa ja mennään suunnitelman mukaan. Muutama hankinta tulee ja nähtäväksi jää mihin se riittää.
 
starcat

Näin varmastikin. Perusongelma on se että HIFK ei ole avoin tiedotuksessaan. Tiedotetaan mutta vain se pakollinen. Kun oltaisiin avoimia kerrottaisiin taustatkin miksi tähän on tultu jne. Nyt tuntuu että salattaisiin mielellään pelien ajatkin jos se olisi mahdollista.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisko olla niin, etteivät koe tarvetta ulostuloon.
Näin se varmasti onkin eikä siinä kannattajien ja sidosryhmien toiveet avoimuudesta paina mitään. Pidetään kaikki pienen piirin tiedossa ettei se ammattitaidottomuus paljastuisi liikaa.
 
blikzt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jospa se kaikki kaaos ym. olettamukset ovat joidenkin muiden luomaa sekasorto vaikutelmaa. Todellisuus onkin toinen. Hommat on hanskassa ja mennään suunnitelman mukaan.

Mutta siis näethän sinä nyt itsekin, miltä tuo joukkue tällä hetkellä näyttää? Ei siinä tarvitse mitään arvuutella, kun kaikki sopimukset on julkisesti nähtävissä. Ja Pesonen ihan suoraan sanoo, että joukkue on käytännössä valmis, kuten kaikki joukkueet tässä vaiheessa vuotta.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Odotuksia ensi kautta kohtaan laskee myös se, että näitä ikämiesten pommisopimuksia vastaan listoilla ei hirveästi ole nuoria oletettavasti edullisia kavereita, joilta voi odottaa ison kehitysaskeleen ja roolin ottamista ensi kauden aikana. Lähinnä mieleen tulee Kiviharju ja Kaskimäki. Asioista paremmin perillä olevat voivat korjata, mutta junnuista ei taida myöskään olla tällä aikataululla nousemassa erityisiä huippulahjakkuuksia tai useampia sellaisia pelaajia, joilta voi odottaa runkopelaajan paikan ottamista jo ensi kaudella.

Ja tietysti sitten kaiken päälle on vielä Peltosen, sanotaanko, heikko rekordi nuorten kanssa…
 
Niin ,juuri näin joukkue on pääpiirteittäin valmis. On ollut jo pitkään. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Suurinosa joukkueista vielä ilmoittelevat palasiaan pitkin kevättä ja kesää. Meille tulossa vielä muutama hankinta jolloin lähtijät on paikattu ja sitten kaudella nähdään mihin se riittää.
 
Pepper Jack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näin varmastikin. Perusongelma on se että HIFK ei ole avoin tiedotuksessaan. Tiedotetaan mutta vain se pakollinen. Kun oltaisiin avoimia kerrottaisiin taustatkin miksi tähän on tultu jne. Nyt tuntuu että salattaisiin mielellään pelien ajatkin jos se olisi mahdollista.
Nyt kun UJ:ksi valittiin jälleen täysi märkäkorva, olisi avoimuus ainoa tapa saada saada kannattajat uskomaan valintaan ja muuhun toimintaan, kun seuran aiemmat valinnat urheilupuolen avainpaikoille ovat olleet suurelta osin luokattomia ja seura on kyntänyt urheilullisesti vuosikaudet. Nyt pitäisi olla vihdoin seuran vuoro osoittaa, että urheilupuoli todella laitetaan kuntoon ja oikeat henkilöt tekevät päätöksiä.
 
Mietin, mitä se avoimuus olisi? Jos ei ole mitään sellaista mitä avata. Ei kai keksimällä keksitty ole avoimuutta. Asiat on niinkuin on kerrottu ja that’s it. Mitä siihen lisäämään. Joukkuetta täydennetään muutamalla palasella ja kohti seuraavaa kautta.
 
On toki hyvä antaa Pesoselle hetki aikaa tutustua joukkueeseen ja punnita tarpeita. Sitten toivoisin hänen avaavan mihin pelipaikoille ja millaisiin rooleihin pelaajia kartoitetaan. Tämä ei ole poikkeuksellinen toimintatapa. Jos taas ensi kaudeksi ei pystytä panostamaan niin, että kasaan saadaan top 3 rosteri, olisi realiteetit reilua tunnustaa ajoissa, eikä vasta kauden päätteeksi, kuten Salmelainen teki vuosi sitten. Tämä voidaan tuoda esiin vähättelemättä kasassa olevaa joukkuetta ja sulkematta pyrkimystä mestaruudesta.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Aamun hesarista:

HIFK:N ensi kauden joukkue on heikentynyt selvästi viime kaudesta. Luottonimiä on lähtenyt, eikä tilalle ole tullut kuin neljä uutta pelaajaa. Karkeasti katsoen joukkueesta puuttuu vielä yksi maalivahti, pari puolustajaa, keskushyökkääjä ja kaksi kärkiketjujen laituria.

Pesonen sanoo, että joukkue on ”käytännössä suurimmalta osin rakennettu”.

Pesonen ei halua paljastaa, kuinka monta pelaajaa ensi kauden joukkueeseen vielä tulee.
”Meillä on jo tälläkin hetkellä kokoonpanoa ja pelaajia.

Syksyllä lähdetään mopolla moottoritielle ja sitten ollaan kauhean hämmästyneitä kun olla kärkikahinoissa.
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Odotuksia ensi kautta kohtaan laskee myös se, että näitä ikämiesten pommisopimuksia vastaan listoilla ei hirveästi ole nuoria oletettavasti edullisia kavereita, joilta voi odottaa ison kehitysaskeleen ja roolin ottamista ensi kauden aikana. Lähinnä mieleen tulee Kiviharju ja Kaskimäki. Asioista paremmin perillä olevat voivat korjata, mutta junnuista ei taida myöskään olla tällä aikataululla nousemassa erityisiä huippulahjakkuuksia tai useampia sellaisia pelaajia, joilta voi odottaa runkopelaajan paikan ottamista jo ensi kaudella.

Ja tietysti sitten kaiken päälle on vielä Peltosen, sanotaanko, heikko rekordi nuorten kanssa…
Kun puhutaan vakiokokoonpanon kenttäpelaajista, niin Kiviharjun ja Kaskimäen lisäksi voisi ajatella, että Martin, Kodytek, Marleau ja Mäkiaho ovat sellaisia pelaajia, jotka joko ovat parhaassa peli-iässä tai joiden parhaat vuodet ovat vielä edessä päin. Kaikki muut ovat osastoa ”rotaatio” tai ”parasta ennen -päiväys umpeutunut”, mikä on aivan käsittämättömässä epäsuhdassa jatkuvuutta ajatellen.

Salmelainen on tehnyt katastrofaalisen surkeaa duunia vaikka asiaa pyörittelisi miten päin tahansa. Edes Nybari ei onnistunut jättämään seuralle tällaista perintöä.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun puhutaan vakiokokoonpanon kenttäpelaajista, niin Kiviharjun ja Kaskimäen lisäksi voisi ajatella, että Martin, Kodytek, Marleau ja Mäkiaho ovat sellaisia pelaajia, jotka joko ovat parhaassa peli-iässä tai joiden parhaat vuodet ovat vielä edessä päin.

Toki mutta oletan, että heidän kohdallaan palkka vastaa myös sitä pelaajakohtaista odotusarvoa, kun taas Kaskimäen ja Kiviharjun kohdalla oletan, että palkka on alhainen suhteessa ihan realistiseen potentiaaliin olla profiilipelaaja ensi kaudella.

Tai kai sekin on mahdollista, että esim. Kiviharju on saatu Stadiin juurikin mottipäisellä sopimustarjouksella…
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Toki mutta oletan, että heidän kohdallaan palkka vastaa myös sitä pelaajakohtaista odotusarvoa, kun taas Kaskimäen ja Kiviharjun kohdalla oletan, että palkka on alhainen suhteessa ihan realistiseen potentiaaliin olla profiilipelaaja ensi kaudella.

Tai kai sekin on mahdollista, että esim. Kiviharju on saatu Stadiin juurikin mottipäisellä sopimustarjouksella…
Juu, puhuin pelaajiston ikärakenteesta yleensäkin, ottamatta kantaa oletettuihin hintalappuihin.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Pesonen vaikuttaa ihan mukavalta kaverilta klippien perusteella, mutta samaan aikaan sellaiselta jota voidaan neuvottelupöydässä viedä kuin litran mittaa. Ulospäin kaikki viestintä on sellaista, että nyt on oikeasti työharjoittelija puikoissa.

Hieman jämäkkyyttä ja selkeitä linjauksia kaipailisin IFK:n urheilujohtajalta. En pelkkää kliseistä jargonia.
 
Stratman

Ei ollut varaa parempaan? Peltosella huippukallis sopimus kuten varmasti myös ikämiesporukalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös