Mainos

Janne Pesonen – maalitykki

  • 111 477
  • 243

SHOW

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minnesota Wild
Toivottavasti Pessille aukeaa pitkä NHL ura ja pystyy taistelemaan paikan ylhäälle.. mutta jos jostain syystä ei niin on kaveri aina tervetullut takaisin Kärppiin.
 
Ei viitsi tuohon NHL-ketjuun kirjoittaa, koska Pesonen ei selkeästi ole vielä paikkaansa ylhäällä lunastanut.

Pesonen jatkaa hyviä otteita AHL:ssä. Hän on kivunnut pistepörssissä jo sijalle 5. Wilkinssonin sivuilta luettuna oli positiiivinen huomio, että hän on saanut jo pitemmän aikaa erityisvartiointia osakseen, sekä astetta kovempaa peliä. Siitä huolimatta tehoja tulee.

Mikäli vain jatkaa samalla asenteella, hommaa sitä massaakin niin eiköhän se yrityspaikka vielä ylös tule.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
AHL:n runkkarikin saatiin päätökseen ja Pesonen sijoittui pistepörssissä loppujen lopuksi sijalle 4. pistein 32+50=82. Otteluita miehelle kertyi 70. Ei hullumpi sijoitus ja pistekeskiarvo noin niinkuin ensimmäiseksi kaudeksi AHL:ssä.

Eikös Pessillä ollut ainoastaan vuoden soppari tämä nykyinen? Saa nähdä riittääkö nuo näytöt yhden suunnan sopimukseen ensi kaudeksi änäriin. Euroopasta ja Venäjältä ottajia löytyy ihan taatusti joten ei tarvinne Pessin enää AHL:ssa jatkaa narrin palkalla.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL

Uskomaton kausi, kaikkien aikojen parhammat pisteet suomalaisena AHL:ssä ja vielä eka kautena. Samalla rikkoi Wilkes-Barren seuraennätyksen pisteissä yhden kauden aikana.

Kauden jälkeen Pessi on rajoittamaton vapaa agentti, joten jos Pittsburh ei tarjoa yhden suunnan sopparia niin se ei ole katastrofi. Luulisi jonkun seuran antavan yhden suunnan sopparia... Kahden suunnan sopimusta Pesonen ei omien sanojensa mukaan enää kirjoita.
 
Vertical

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän Pesonen on todistanut että tehoja syntyy kapeassakin kaukalossa. Olisi mahtavaa nähdä mies MM-kisoissa, mutta taitaapa olla että pelit jatkuvat pitkään AHL:n pudotuspeleissä.
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Uskomattoman paljon Janne Pesonen kirvoittaa vieläkin mielipiteitä kansalaisilta, vaikka ei ole Kärpissä pelannut pitkään aikaan eikä välttämättä tule enää koskaan pelaamaankaan. 1.) Pesonen on ollut kuitenkin yksi parhaimmista, tehokkaimmista ja voitonnälkäisimmistä pelimiehistä, joka on koskaan pukenut Kärppä-paidan. Luulisi sen jo positiivisesti sytyttävän kannattajan, mutta ei. 2.) Joillekin Pesosen taannoinen HIFK-loikkaus oli liikaa, 3.) toisille taas Pesosen ns. "sukeltelu" tai "räksytys" aiheutti liikaa myötähäpeää. 4.) Joitakin ärsyttää Pesosen persoona.

Itselleni nimenomaan Pesosen pelilliset ansiot ovat arvostukseni lähde. Sekä Kärpissä, maajoukkueessa että ulkomaisissa seurajoukkueissa. Hifkiin loikkaaminen ketutti, mutta toisaalta ymmärrän syyt siirtoon. "Sukeltelu"/"räksytys": enpä ole monesti nähnyt kenenkään saavan yhtä paljon keppiä, koukkua ja poikkaria kroppaansa kuin mitä Pessi Kärpissä pelatessaan sai. Jokainen toinen pelimies olisi ollut yhtä lailla katollaan sellaisen hakkaamisen ja kohtelun jälkeen. Varsinkin vieraspeleissä tuo hakkaaminen oli aika kovaa. Pessi ei filmannut ja varmasti naama vääränä huusi takaisin viholaisille ja tuomareille, josta jäi entistä enemmän viholaisen hampaisiin. Pesosen siviilipersoonasta en osaa sanoa mitään, kun en tunne miestä. Huippukiekkoilijana mediassa Pesonen on samanlainen kuin muutkin huippukiekkoilijat.

Onhan tuo jotenkin herttaista, että joku on pahoittanut mielensä jostain Janne Pesosen taannoisesta Hifk-siirrosta eikä tunnu pääsevän henk.koht. tasolla tuosta millään eroon. Eihän tämä ole kuin jääkiekkoa. Kärpät pelaa Liigassa ja pärjää. Kautta Kärppä-historian on Kärpistä siirtynyt pois pelaajia, jonka olisi luullut karaisevan kannattajia sen verran, että Pesosen siirtyminen Hifkiin ei olisi enää tuntunut miltään. Aikoinaan esim. Mika Alatalo siirtyi Kookoohon, Juha Huikari Jypiin, Haapakoski Tepsiin, Lapinkoski Tapparaan, J.Riihijärvi Lukkoon, Niinimaa Jokereihin, Loponen Jypiin, Pirnes Kespoon jne. Noiden pelaajien perään olisi voinut heruuttaa katkeruutta, sillä silloin Oulun Kärpät oli ihan oikeasti kusessa ja jokaisen noista panosta olisi silloin todella tarvittu! Mutta mitä turhaa, tämähän on vain lätkää. Jokainen meistä tekee vastaavanlaisia ratkaisuja, kyllä myös huippu-urheilijalla on tähän oikeus.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onhan tuo jotenkin herttaista, että joku on pahoittanut mielensä jostain Janne Pesosen taannoisesta Hifk-siirrosta eikä tunnu pääsevän henk.koht. tasolla tuosta millään eroon.
En usko, että monenkaan kohdalla on kyse mistään mielensäpahoittamisesta tai henkilökohtaisesta traumasta, kuten yllä koetat herttaisesti esittää. Kyse on ennemminkin ihmisten arvomaailmasta ja siitä, mikä itse kullekin on merkityksellistä. Pesonen oli aikanaan tärkeä pelaaja Kärpille. Monet olisivat halunneet hänet takaisin, kun mies oli tekemässä paluuta Liigaan. Hän valitsi kuitenkin Kärppien perivihollisen HIFK:n ohi Kärppien. Järkivalinta, sanoo Pesonen. Se oli kuitenkin myös arvovalinta, jossa Kärpät seurana ei painanut mitään. Minun ja joidenkin muidenkin arvovalinta on puolestaan se, ettemme oikein Pesosesta enää perusta.

Jokainen meistä tekee vastaavanlaisia ratkaisuja, kyllä myös huippu-urheilijalla on tähän oikeus.
Näin juuri. Ei yksikään kannattaja voi määritellä sitä, missä jokin pelaaja saa pelata ja missä ei. Pelaajat tekevät vapaasti omat ratkaisunsa ja kannattajat muodostavat niistä vapaasti omat mielipiteensä.
 
inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Heh-heh vai arvomaailmasta. Epätoivoista selittelyä lapselliselle käytökselle. Janne on sen luokan pelaaja, jota ei pahemmin lajiin fiksoutuneet kannattajat juuri heilauta. Valitsee itse missä pelaa, muut minne pääsevät. Tuota jargonia arvomaailmasta ei kannata jatkaa, siinä on 99 prosentin epäonnistumisen vaara.
 
Sinähän se tiukka jätkä olet, mutta ole vaan. On perin huvittavaa, että rupeat minua ohjeistamaan ja mielipidettäni lapselliseksi kutsumaan. En oikein usko, että pystyt näkemystäni ymmärtämään, mutta jatkan kuitenkin perustelujani varoituksestasi huolimatta.

Meillä kaikilla, niin pelaajilla kuin kannattajilla, on oikeus tehdä valintamme vapaasti tässä vapaassa yhteiskunnassa. Pelaajat valitsevat joukkueensa tiettyjen kriteereiden mukaan. Joku voi painottaa seuravalinnan taustalla rahaa, sopimuksen pituutta tai menestysmahdollisuuksia, kun taas joku toinen voi tehdä valinnan perheen ehdoilla. Yhdelle sarjatasolla tai valmennuksen laadulla on suuri vaikutus, kun taas jollekin uuden maan ja kulttuurin kokeminen voi olla merkityksellinen asia. Jollekin oma rakas seura on se suurin intohimo. Jokainen pelaaja tekee valintansa omista lähtökohdistaan, oman parhaan tietämyksensä mukaan ja omia tavoitteitaan silmällä pitäen. Näistä seuravalinnan taustalla olevista kriteereistä koostuu tietty osa pelaajan persoonallisuudesta ja arvomaailmasta. Kannattajat puolestaan muodostavat mielipiteensä pelaajasta peilaten pelaajan suorituksia, niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin, omaan arvomaailmaansa.

Niin kuin kirjoitin aiemmin, ei minulla ole kompetenssia olla sanomassa kenellekään pelaajalle, missä hänen tulisi pelata. Se, mitä minä ja kaikki kannattajat voimme tehdä, on muodostaa mielipiteemme pelaajien valinnoista ja olla niistä mielissämme tai olla niistä pitämättä. Minä en arvosta Janne Pesosta kovin korkealle. Sinä mitä ilmeisimmin arvostat ja se on ihan hyvä se. Se ei ole ollenkaan lapsellista, vaan sinun omista lähtökohdistasi muodostettu arvostettava mielipide.
 
hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
En kyllä pidä HIFKiä perivihollisena. Paljon verisempi perivihollinen on Tappara. Silti en heittäisi Karhusta tai Pirnestä susille siellä pelaamisen takia. Enkä olisi heittänyt Viuhkolaakaan susille vaikka olisi uransa lopetellut jossain muualla kuin Kärpissä. Eikös sellainen skene ollut aika lähelläkin. Aarnion hairahdus HPK ja Saipa vermeisiin on myös ymmärrettävää.

Halveksin syvästi niitä ihmisiä, jotka ylenkatsovat niitä jotka yrittävät parhaansa mukaan löytää parasta paikkaa oman motivaationsa kannalta, olkoon motivaatio sitten raha tai Jalosen Karin valmennus.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Halveksin syvästi niitä ihmisiä, jotka ylenkatsovat niitä jotka yrittävät parhaansa mukaan löytää parasta paikkaa oman motivaationsa kannalta, olkoon motivaatio sitten raha tai Jalosen Karin valmennus.
Mitä sinulle tarkoittaa ylenkatsominen? Ihan mielenkiinnosta kyselen, jotta pystyn ymmärtämään, keitä ovat syvän halveksuntasi kohteet. Onko se ylenkatsontaa, ettei arvosta Pesosen aikanaan tekemää HIFK-valintaa, eikä tästä syystä pidä Pesosta enää yhtä suuressa arvossa kuin aiemmin? Vaikken arvosta Pesosta enää yhtä paljon kuin ennen case-järkisyitä, en koe häntä ylenkatsovani. En myöskään koe tietäväni paremmin, missä hänen kannattaa pelata, vaan ymmärrän hänen seuravalintansa ja kunnioitan niitä. Näillä valinnoilla on kuitenkin vaikutus siihen, mitä ihmiset, minä mukaanlukien, hänestä ajattelemme. Osa tykkää, osa ei, mitä sitten?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän tuo valitettavasti alkaa huhujen perusteella vahvasti näyttämään/kuulostamaan sille, että "Järkisyyt" on tosiaan vetämässä Kärppäpaidan päälle ensi kaudella.. No, vielä ei kuitenkaan ole julkaistu mitään niin pieni toive ettei kuitenkaan toteutuisi kyseinen sopimus.
 
Teme91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Toivottavasti toteutuu! Tämän tason pelaajia kun ei paljoa Liigassa ole. (Mut siis tämä on oma henkilökohtainen mielipide.) Kyllähän itseäni ärsytti silloin kun Pesonen meni HIFK:iin. Ärsyttäähän myös sekin mikäli JMA menee nyt HIFK:iin..
 
Erätauko

Olen samaa mieltä kanssasi. Nyt tuntuu jo vähän ihmeelliseltä kuinka pitkävihaisia ihmiset voivatkaan olla. Sen ymmärrän, että osalle Pesonen voi tuntua Hirson kaltaiselta palkkasoturilta, mutta sitä itseni on vaikeampi ymmärtää, että Pesosen paluuta vihataan henkeen ja vereen. No jokainen nähkööt kuten haluaa, itse olisin hyvilläni jos Pesonen Ouluun suuntaisi. Pesonen saa kyllä tarjouksia muualtakin eli jos hän Ouluun saapuu on se uskoakseni jonkinlainen merkki siitä, että hän haluaa yrittää korjata menneitä ja olla nostamassa Kärppiä takaisin menestykseen.
 
Odessa_park

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, OTP
Kyllähän tuo valitettavasti alkaa huhujen perusteella vahvasti näyttämään/kuulostamaan sille, että "Järkisyyt" on tosiaan vetämässä Kärppäpaidan päälle ensi kaudella.. No, vielä ei kuitenkaan ole julkaistu mitään niin pieni toive ettei kuitenkaan toteutuisi kyseinen sopimus.
No mitäs helvettiä? Jos Janne jatkaa Kärpissä läheskään samalla tasolla kuin Ruotsissa menneellä kaudella, niin tulee olemaan ylivoimaisesti paras pelaaja Liigassa.

Pesos-Jannessa on viime vuosin ajalta useita vittumaisiakin muistoja, eikä vähiten se HIFK-syrjähyppy (jonka toisaalta ymmärrän). Mutta onhan se edelleenkin aivan helvetin kova pelimies oikeastaan mihin tahansa europpalaiseen kiekkosarjaan. Tervetuloa kotiin Janne!
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos osa kannattajista rinnastaa nykyään Pesosen muiden joukkueiden kasvatteihin (tyyliin Hirso, Sailio, Ruohomaa, Aaltonen, Ikonen, Davis, Glenn, Spang, Rajaniemi, Aittokallio) eikö Pesosen paluu olisi kuitenkin aika kova juttu silloinkin? Tuon parempia pelaajia on tosi vaikea saada tähän liigaan ja yhdellä lähtökohtaisesti varmalla pistelingolla voi olla yllättävän iso merkitys siihen, miten kausi rullaa eteenpäin. No itselleni Pesonen on kyllä yhä oma kasvatti, joka teki aikanaan ikävältä tuntuneen liikun, mutta itse kyllä ymmärrän liikun syyt erittäin hyvin. Eikä Pesosen tapaus ainut ole. Esimerkiksi Nummelin käväisi Lukossa (vaikka TPS:n huhuttiin olleen myös miehen perässä) eikä Turussa pidetä häntä petturina vaan päinvastoin. Omasta mielestäni tuo on kyllä terveempi asenne.
 
Aaltosen ottaisin mieluummin takaisin mutta jos ihan järkisyillä ajattelee, niin kyllähän Pesonen se hyödyllisempi pelaaja olisi. Lisäksi viimeisen kahden kauden aikana SHL:ssä 41 otteluun 48 pistettä on aika käsittämätön saldo. Toivottavasti tulisi mutta en usko ennen kuin näen.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Pesosella todennäköisesti tulee kauden aikana vähemmän ns. ohipelejä, joten jo sen takia tervetuloa Pessi Ouluun!
 
Tratikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän tuo valitettavasti alkaa huhujen perusteella vahvasti näyttämään/kuulostamaan sille, että "Järkisyyt" on tosiaan vetämässä Kärppäpaidan päälle ensi kaudella.. No, vielä ei kuitenkaan ole julkaistu mitään niin pieni toive ettei kuitenkaan toteutuisi kyseinen sopimus.
Joo, olis se kyllä perkele hirveätä jos Pesonen tulis Kärppiin. Saman tien kenkää kaikille toimistolla jos menevät hommaamaan liigatasolle HUIPPUVAHVISTUKSEN, mieluummin kasallinen paskaa ja kolmos/neloskentän jyriä ku tämmösiä maajoukkue tason pelimiehiä. Oikeasti nyt vittu valoja päälle, ei sun oo pakko seurata Kärppien otteita jos Pesosen mahdollinen tulo nuin paljon ahdistaa
 
Kylläpä tuntuu rehellinen henkilökohtainen mielipide Pesosesta nostattavan myrskyn täällä. On se kumma juttu, kun kaikkien pitäisi olla samaa mieltä ja jos sanoo oman mielipiteen siihen suuntaan, ettei kyseisen pelaajan paluu miellyttäisi, niin heti hermoillaan. Ihon alle pääseminen ei näköjään monesti kummoisia vaadi, heh.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.
Ja nyt vielä JuudasBrutus Aaltonenki on menossa IFK:n punanuttuihin ja kaiken lisäksi pelkästään järkisyiden vuoksi...liksa=ainakin sama, tyttöystävällä työpaikka helsingissä, viihtyy helsingissä itsekkin, joukkueen pelityyli on itselle sopiva (antaa vapauksia), ja kuten jonkun muun kohdalla joskus aikaisemmin, lähtökohtisesti joukkueen rosteri antaa todennäköisesti varmemmin mahdollisuuden menestyä. Oikein tunteella kun ajattelee, niin onhan nuo kaikki IFK pakolaiset jotenkia vastenmielisiä takaisin ottaa Granbomit, Pesoset ja (kohta)Aaltoset, näppyjä niistä saa, mutta ihmisiä nekin silti on. Niillä on omat syynsä, oli ne sitten järkisyitä tai ei. Ei sitä elämää pelkan tunteen varaan voi rakentaa. Viuhkolakin kävi rapakon takana koittamassa.

Antakaa jo anteeksi

Ps: ja sitäpaitsi.....tuskin on tulossa.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kylläpä tuntuu rehellinen henkilökohtainen mielipide Pesosesta nostattavan myrskyn täällä. On se kumma juttu, kun kaikkien pitäisi olla samaa mieltä ja jos sanoo oman mielipiteen siihen suuntaan, ettei kyseisen pelaajan paluu miellyttäisi, niin heti hermoillaan. Ihon alle pääseminen ei näköjään monesti kummoisia vaadi, heh.

Saahan sitä ajatella kuinka tahtoo, mutta vähän oudolta vaan tuntuu se, että Pesosen hankkiminen tuntuisi pahemmalta kuin vaikkapa Hirson tai Miro Aaltosen. Ajatteletko muuten yhtä vahvasti Nummelinista, Vahalahdesta, Juhamatti Aaltosesta (jos nyt menee HIFK:iin) ja kumppaneista? Eli pidätkö myös heitä iljettävinä pettureina? Saat toki pitää, mutta ei Pesonen ainut muun kuin kasvattajaseuran valinnut pelaaja ole.

E: Lisätty Nummelin, sillä hänhän valitsi myös välillä Lukon TPS-siteistä huolimatta.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös