Jan Platil puolustukseen...

  • 56 113
  • 230

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Jukan takahiukset kirjoitti:
Nickersonista vastukseksi ei kuitenkaan ollut.

Kertaakaan muuten en ole Topon nähnyt lähtevän tilanteesta häntä koipien välissä ainakaan sm-liigassa.

Ei edes Heleniukselle eräässä ottelussa Raumalla, kun Tampereen pojat hiukan hermostuivat.
Tämähän saa aina hymyt suupielille, kun nakke otti pataansa ja sen jälkeen on keksitty kaikkea muka muka kieltäytymistä ja taas toisaalta muka muka haastetta myöhemmin topperille uudelleen. Jos ei pysty vastusta antamaan, niin turha sitä on kaikkia tarinoita alkaa fanien keksiä.

Tossa treen poikin kohtaamisessahan Topo antoi Stefanille isän kädestä.

Taisi muuten lennukin myöntää "kerjänneensä" kuonoon.

Hauskaahan toi Topon iän ikuinen mollaaminen haluttomuudesta on. Aina on kuitenkin lähtenyt omiaan puolustamaan, kun tarvetta on ollut ja näistä nämä yllä olevat on hyviä esimerkkejä. Kuittaa jos omia on kohdeltu vääryydellä, mutta jättää nämä showhaastot väliin niin kuin kuuluukin.Topon tasoisen PF:n ei kuulukkaan liigan säännöillä otella kuin itseänsä pakon edessä puolustaen taikka sitten tilanteessa jossa vastustajan rotalle pitää antaa kuitti.

Platiliin tämä littyy sikäli, että vastaavaa toimintaa odotan häneltäkin. Ei showotteluita, mutta rotille köniin. Gill hoiti kyllä tämän homman mallikkaasti ja toivottavasti tässä on seuraava peluri pakintontilla, joka hoitaa nämä velvoitteet.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jostain syystä Topo ei halua tapella, se on selvä. Mikä se syy on, en tiedä. Esimerkiksi Porissa viime kaudella Nickerson hakkasi kaikissa otteluissa Topoa mailalla pohkeille, selkään jne. mutta Topo piti pintansa, ei tappelua.

Lukko hävisi kaikki ottelunsa Ässiä vastaan, ehkä Toivola muuttaa taktiikkaa...
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
TosiFani kirjoitti:
Jostain syystä Topo ei halua tapella, se on selvä. Mikä se syy on, en tiedä. Esimerkiksi Porissa viime kaudella Nickerson hakkasi kaikissa otteluissa Topoa mailalla pohkeille, selkään jne. mutta Topo piti pintansa, ei tappelua.

Lukko hävisi kaikki ottelunsa Ässiä vastaan, ehkä Toivola muuttaa taktiikkaa...
Ja Lukon häviöt johtuivat siitä ettei Topperi hanskannut ;)

Uusi kausi ja uudet kujeet. Nyt on Lukollakin heittää "vähän" lehtostopia ja paukkusmakea kovempia karjuja maalinsuulle vartioimaan. Toivottavasti Mäkelä saisi olla terveenä, kuten myös muut pakit, niin voi kivenmäillä ja kuuseloilla olla hieman vähemmän tilaa kuin viime kaudella.
Ässät on muuten hallinut vasta yhden kauden paikallispelejä. Ei se ole niin kummallista ole, siis se voittaminen. Ymmärretään se, että Porissa paikallisvastustajan voittaminen oli viime kaudella jotain uutta ja ihmeellistä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa.

Tuosta Platilin haastattelusta toritapahtumassa sen verran, että mun mielestä Platil vastasi Anteroisen kysymykseen pelityylistä tjsp, ensimmäiseksi sanoilla: "I hate fightining" ja sen jälkeen puhui laukausten blokkaamisesta ja maalin tekemisestä.

Käännöksensä mukaan Anteroinen kyllä oli kuullut alun : "I like fighting".

En tiijä, ma saatan olla väärässäkin ?

Tämä kyllä varmaan nähdään Ganal-TV:ssä ?
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Raumlaisse voi imeä sitä ihteään, kun Rahikainen, Forsbacka, Dallasin kahjo, joku ylläriveto ja toinen Dallasin kaveri, se vähempi kahjo, pistävät show'n pystyyn. Siinä isukille kolme-viisi nimeä. Happy now, punk?

Platil on varmasti helvetin kova jannu. Kaikin puolin. Jos ei pelaisi Lukossa, voisin perustaa fan clubin. Tosin kohtuus kaikessa ja pullo päivässä, ja tyydyn vain sanomaan, että Lukon ensi kauden paras pakki, ja ehkä pelaajakin.
 

S Gagnon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Rangers FC, HJK
Platil

Itselle on jäänyt kuva peräänantamattomasta ja nopeakätisestä kaverista. Ei ole raskassarjalainen ja ottaisi toki dunkkuun esim. Heleniukselta. Mutta, ei huono missään nimeessä. Kyllä saa Rahikaiset, Lostedtit ja Kankaanperät tehdä hommia tiputtaakseen hänet. Muutama clippi löytyy kotikoneelta.

Hyvä lisä muuten aika tasapaksuun liigaan!
 

Boris

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiigaEura
Il Tempo Gigante kirjoitti:
Tuosta Platilin haastattelusta toritapahtumassa sen verran, että mun mielestä Platil vastasi Anteroisen kysymykseen pelityylistä tjsp, ensimmäiseksi sanoilla: "I hate fightining" ja sen jälkeen puhui laukausten blokkaamisesta ja maalin tekemisestä.

Onhan Platil ennenkin antanut tuollaisia lausuntoja, ettei hän ole tullut Suomeen tappelemaan vaan pelaamaan jääkiekkoa. On harmitellut sitä, että AHL:ksikin kutsutussa eläintarhassa kovasta taklauksesta saattaa saada goonin takaapäin niskaansa, ja että ajautui tappelijan rooliin olosuhteiden pakosta. Binghamtonin tuolloinen valmentaja ei nähnyt hänessä potentiaalia pelaajana, ja Platilin mukaan hänelle oli aivan sama, että istuuko hän jäähyaitiossa vai penkillä.

Jäähyaitiossa julki tulleet videoclipit kertovat kyllä omaa kieltään. Kaveri ei epäröi, vaan hanskat putoavat kyllä, ja ainakin kaveri sietää hyvin iskuja.

Ensimmäisistä jäätreeneistä ei ehkä kannata pahemmin vetää johtopäätöksiä, mutta ainakin niiden perusteella Platilin liike on vähintäänkin kelvollista. Liikkumisenhan mies nimesi omaksi ongelmakseen. Niiden vahvuuksien näkemistä odotellessa...

Toporowskista voidaan varmaan sanoa ihan samat sanat. Hän on joutunut nuorempana tappelemaan paljon Kerryn maineen takia, mutta haluaisi ennemmin pelata jääkiekkoa voimahyökkääjänä. Viime kaudellahan Topperin pelissä oli nähtävissä selkeä tohtori Jekyll - Mr Hyde -ilmiö. Sentterinä pelatessaan mies oli viilipytty, mutta laitaan päästyään paha pääsi valloilleen.

Kyllä ne Topperinkin kintaat tarpeen tullen putoavat, älkää porilaiset olko huolissanne.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Boris kirjoitti:
Jäähyaitiossa julki tulleet videoclipit kertovat kyllä omaa kieltään. Kaveri ei epäröi, vaan hanskat putoavat kyllä, ja ainakin kaveri sietää hyvin iskuja.

Kun tuota Platilin fight cardia katsoi, ja niitä clippejä mitä kaverin tappeluista on eri dvd:illä, huomaa nopeasti että ne jäähyaition clippiin valitut olivat niitä joissa Platil on ottavana osapuolena, eli ihan sitä silmällä pitäen valittu. Listalla kyllä näkyi sitten paljon selkeitä voittoja, ja tappeluja joiden "viihdearvo" oli katsojien mielestä ollut paljon korkeampi (antavat yleensä arvosanansa tappeluista sillä sivustolla). Olipa clippiin eksynyt viimeiseksi sekin kun Jacina hyökkää Platilin kimppuun varoittamatta, tämän taklattua kovaa vastustajan tähtipelaajaa. Tuotahan ei ko. sivustolla edes tappeluksi lasketa.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Arnold kirjoitti:
Raumlaisse voi imeä sitä ihteään, kun Rahikainen, Forsbacka, Dallasin kahjo, joku ylläriveto ja toinen Dallasin kaveri, se vähempi kahjo, pistävät show'n pystyyn. Siinä isukille kolme-viisi nimeä. Happy now, punk?

Tähän on jo PAKKO tarttua. Kovat on Ässä-faneilla (anteeksi yleistys) odotukset. Aika paljon saa vettä virrata Kokemäenjoessa, jotta nämä kaikki toteutuvat. No Ässien ainoa toivo lepääkin juuri näiden kovinkoskaanikinämissään-Dallasvahvistusten onnistumisissa. Sekin olisi Padan kannalta suotavaa, ettei sieltä laahattaisi jotain puukätisiä ja päävaivaisia tyyppejä. Jos niitä tulee, niin kannattaa muistaa, että liigakarsinnat on jälleen ajankohtainen ensi kauden lopulla.

Iselleni on aivan sama kuinka monta kertaa Platil tappelee kauden aikana. Toivottavasti vähemmän paljon. Mies on kuitenkin hankittu Lukkoon pelaamaan jääkiekkoa ja auttamaan joukkuetta. Ja joukkuetta mies auttaa parhaiten kentällä ei jäähyboksissa ja pelikiellossa. vrt. Nickerson. Aina kun Nikke oli kentällä ja pelasi kiekkoa, niin hän oli myös apu joukkueelle. Kun taas oli pelikiellossa, oli joukkuekin paljon heikompi. No kaikki me olemme paljon viisaampia taas tuossa joulun tienoilla, kun olemme nähneet miehen useammassa liigapelissä. Täältä tähän.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Wrighter kirjoitti:
Iselleni on aivan sama kuinka monta kertaa Platil tappelee kauden aikana. Toivottavasti vähemmän paljon

Eiköhän harjoitusotteluissa ole hyvä aika ottaa turhat luulot pois vastustajilta, liigassa ei ole sitten enää varaa istuskella katsomossa joka toista peliä.
 

Levonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Wrighter kirjoitti:
Tähän on jo PAKKO tarttua. Kovat on Ässä-faneilla (anteeksi yleistys) odotukset. Aika paljon saa vettä virrata Kokemäenjoessa, jotta nämä kaikki toteutuvat. No Ässien ainoa toivo lepääkin juuri näiden kovinkoskaanikinämissään-Dallasvahvistusten onnistumisissa. Sekin olisi Padan kannalta suotavaa, ettei sieltä laahattaisi jotain puukätisiä ja päävaivaisia tyyppejä. Jos niitä tulee, niin kannattaa muistaa, että liigakarsinnat on jälleen ajankohtainen ensi kauden lopulla.

Iselleni on aivan sama kuinka monta kertaa Platil tappelee kauden aikana. Toivottavasti vähemmän paljon. Mies on kuitenkin hankittu Lukkoon pelaamaan jääkiekkoa ja auttamaan joukkuetta. Ja joukkuetta mies auttaa parhaiten kentällä ei jäähyboksissa ja pelikiellossa. vrt. Nickerson. Aina kun Nikke oli kentällä ja pelasi kiekkoa, niin hän oli myös apu joukkueelle. Kun taas oli pelikiellossa, oli joukkuekin paljon heikompi. No kaikki me olemme paljon viisaampia taas tuossa joulun tienoilla, kun olemme nähneet miehen useammassa liigapelissä. Täältä tähän.

Harvoin näkee kirjoitusta jossa on lähes kaikki asiat ymmärretty täysin väärin. Nickerson auttoi eniten joukkuettaan nimen omaan tappelemalla, sikailemalla ja aiheuttamalla kaaosta. Tällä tyylillään hän loi maineensa ja sai vastustajansa välillä aivan kuutamolle. Eli kääntäen voidaan todeta, että hän auttoi joukkuettaan parhaiten jäähyboksista. Ilman kohellustaan ja ylilyöntejään Matt olisi ollut hieman keskivertoa parempi peruspakki, tosin hyvin taklaava sellainen. Ja tämä sama pätee Platiliin, mitä enemmän hanskat putoaa ja minuutit kertyy sitä enemmän hän auttaa Lukkoa. Se jääkiekko mitä hänet hankittiin Lukkoon pelaamaan, pitää siis sisällään perinteiset enforcerin tehtävät. Ei siis mikään puhdas gooni mutta sm-liigassa kuitenkin pirun kova luu.

Dallasista ei ole odotettavissa missään vaiheessa mitään mailataitureita tai pikaluistelijoita Porin suuntaan vaan pelaajia joiden toivotaan kehittävän noita ominaisuuksiaan Porissa. Eli jos samat jampat lähtisi AHL:ään niin siellä he saisivat vain kirjaimellisesti tapella peliajastaan. Itse toivon luonnollisesti, että Dallasin suunnasta lähtevä kone pitää sisällään kuolaavia, raivotautisia, yli 2 metrisiä lihaskasoja joiden tavoite urallaan on päästä joskus haastamaan esim. Georges Laraque.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
HardCore Hooligan kirjoitti:
Kun alan suora keskustelu toistaiseksi vielä puuttuu on pakko huudella vieraisiin pöytiin ja ujuttaa itsensä vääntöön mukaan...

Tervetuloa. Asiallinen kirjoitus HH:lta, ja nyt kun Cairnskin on jatkoajan jättänyt, niin mukavaa saada kommentteja "alaan" perehtyneiltä, luokattomat Ässä provot kun ei oikein kiinnosta. Keep us posted.

Boris kirjoitti:
Ensimmäisistä jäätreeneistä ei ehkä kannata pahemmin vetää johtopäätöksiä, mutta ainakin niiden perusteella Platilin liike on vähintäänkin kelvollista. Liikkumisenhan mies nimesi omaksi ongelmakseen. Niiden vahvuuksien näkemistä odotellessa...

Tämä on todella hyvä uutinen, sillä tuota liikkeen riittämistä minäkin olen salaa pelännyt. Toivotaa että liike riittää myös jatkossa.

Levonen kirjoitti:
Ja tämä sama pätee Platiliin, mitä enemmän hanskat putoaa ja minuutit kertyy sitä enemmän hän auttaa Lukkoa. Se jääkiekko mitä hänet hankittiin Lukkoon pelaamaan, pitää siis sisällään perinteiset enforcerin tehtävät. Ei siis mikään puhdas gooni mutta sm-liigassa kuitenkin pirun kova luu.

Gill oli kouluesimerkki siitä miten poliisitehtävät hoidetan, mutta Platililta odotan myös enforcerin tehtävien lisäksi juurikin sitä pikkusian pelaamista ja vastustajan pelin sekoittamista. Harkkamatseissa ja ekoissa peleissä muutama matsi ja sitten kun maine on ehtiyt kiriä, niin loppukaudesta pikkusikaa, vittuilua ja kovaa peliä, niin homma toimii. Ei siinä vaiheessa saa/tarvitse enää jäähypenkkiä kuluttaa, sillä uskoisin että mies on arvokas Lukolle myös kentällä.

Topperin heräämistä kaipaillaan myös täällä, ja toivottavasti vauva uutiset eivät herkistä miestä väärään suuntaan.
 

Levonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
HardCore Hooligan kirjoitti:
Suomessa ei niitä perinteisesti kavereille paljon ole kertynyt ja Pohjois-Amerikassa joka toinen ottaa ne muutamat pakolliset tanssit kauteen. Platil pystyy ottamaan varmasti sen mikä hänelle annetaan ja omaa varmasti kokemuksensa kautta siinä määrin selkärankaa, ettei häntä pysyvästi jäänrakoon lyödä. Näin olisi käynyt jo OHL-matseissa aikanaan, jos kaverilla ei tarvittavaa luonnetta olisi. Ässät siis saisivat tuoda aika kovan kaverin, jotta Platil ei tyylillään täällä vetäisi.
Esiin nostetuista Dallasin kavereista nimenomaan Crombeen on muutaman pätkän perusteella vakuuttanut. Kaveri lähteen avoimeen matsiin mukaan ja ottaa itseään nimellisesti kovempiakin jätkiä vastaan samaan tyyliin. Enkä usko, että hänelle Platil olisi mikään peloite, kun katsoo Crombeen OHL-korttia. Crombeen kokemus tekisi myös hänestä suoraan kovan nimen tähän liigaan.

Hyviä pointteja kyllä. Nämä pojathan (Platil ja Crombeen) vetivät samassa OHL nipussa kaudet 01-03 joten tuntevat varmaan toisensa hyvin ja keskinäistä kunnioitusta löytynee. DYG:in tilastojen mukaan Crombeen tappeli noiden kausien aikana 25 kertaa ja Platil 6 kertaa, joten tuolloin BJ oli ainakin aktiivisempi tällä saralla. Platil on kyllä pudotellut tuon jälkeen AHL:ssä hanskojaan melko taajaan ja suht kovien vastustajien kanssa.

Toivottavasti BJ tulisi liigaan ja toivottavasti herrat kohtaisivat pienen valssin merkeissä vaikka uudistuneen Äijänsuon hektisessä illassa.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näkkäri kirjoitti:
Tää Platil on aikalailla paperia noissa tappelutouhuissa ja Ässienkin rosterissa tulee ensi kaudella olemaan 3-5 kaveria, jotka pyyhkäsee tarvittaessa slaavilaisella jään puhtaaksi.

Näin virtuaalisen pitsiturnauksen avausottelun (Lukko-Ässät) alla on puututtava Näkkärin kommenttiin. Tai oikeastaan siihen, miten sitä on tulkittu väärin. Siinä todetaan selvästi, että Platilin selättämiseen tarvitaan 3-5 patapaitaa. Tuolla miesmäärällä varmasti onnistuisi, toinen asia on, saavatko rauhassa yrittää.

Täällä on korostettu pelkästään Platilin fyysistä peliä. Kokonaan on jäänyt käsittelemättä kiekollinen peli ja se, että miehellä on kaikkien raporttien mukaan kova laukaus. Kunnon siniviivapommittajat ovat nykyään harvassa ja Lukossa ei sellaista ole ollut Nordmarkin ja Lehdon jälkeen. Toivottavasti nyt on.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hearsay kirjoitti:
Täällä on korostettu pelkästään Platilin fyysistä peliä. Kokonaan on jäänyt käsittelemättä kiekollinen peli ja se, että miehellä on kaikkien raporttien mukaan kova laukaus. Kunnon siniviivapommittajat ovat nykyään harvassa ja Lukossa ei sellaista ole ollut Nordmarkin ja Lehdon jälkeen. Toivottavasti nyt on.

Ihan näin Off Topicina on todettava, että olihan meillä muuan Janne Niskala, toivottavasti Nikke pukee kettupaidan vielä tulevaisuudessa yllensä.

Platililta odotan ennen kaikkea vahvaa pelaamista oman maalin edustalla. Toivottavasti mies jakaa ihan oikeastikin niitä makuupaikkoja vastustajien hyökkääjille. Myöskin hanskojen pitäisi muutamaan otteeseen tippua, sillä Lukon laaja pakkimateriaali sallii kyllä sen, että muutaman pelin voi pelikiellossakin kärvistellä.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Johto kirjoitti:
Ihan näin Off Topicina on todettava, että olihan meillä muuan Janne Niskala, toivottavasti Nikke pukee kettupaidan vielä tulevaisuudessa yllensä.

Niskalalla oli hyvä veto, mutta toivottavasti Platilin kohdalla puhutaan vielä kovemmasta pommista, tyyliin Joni Lehto. Sellaista ei lukolla tosiaan ole ollut sitten Joni Lehdon. Nordmarkin vetokin oli kyllä Niskalan vastaavaa kovempi, mutta mies ei noussut yhtä hanakasti kuin Janne.
 
Nickersonin (ECAC/QMJHL) ja Platilin vertaaminen on siinä mielessä varsin osuvaa, että molemmat ovat otteillaan herättäneet Pohjois-Amerikan kehissä vähän saman suuntaista keskustelua. Pelaajatyyppeinä he eivät ole mielestäni siellä olleet kovinkaan kaukana toisistaan ja molemmat on tilanteesta riippuen nähty ainakin vastustajan leirissä aika likaisina ja tilanteeensa valitsevina jätkinä. Platil on saanut myöskin kiitettävää huomiota vieraissa pelatessaan ja keskustelu on asiaan kuuluvasti ollut molemmin puolista. Näin jo OHL:n vuosina, joten nimeä on kiitettävästi tuotu esiin. Nickersonin kadottua kartalta liigassa on iso ruutu tyhjillään ja toivottavasti Platil vastaa odotusten mukaisesti huutoon, pohjaa ainakin on. Samasta kirjasta vedetyt provot ja pikku temput ovat ainakin tuttuja molemmille, joten Raumalla saattaa olla viihdettä tarjolla alkuveryttelystä lähtien. Ajelee myös siihen malliin, että jo se pelkästään tuo muutamat suihkuun lähdöt tässä liigassa.
Joku sanoi Platilin esitetyn huonossa valossa, mutta en ainakaan minä ole vielä sitä suurta päänahan nappaamista häneltä nähnyt. Pyöreästi reilut kymmenkunta vääntöä ja yleistä hässäkkää on kai häneltä tullut nähtyä ja vielä siihen joukkoon ei ole yhtään suurta näytöstä mukaan eksynyt, mutta ehkä sitten ensi kaudella on senkin aika? Turha on hänestäkään tehdä sen kovempaa kuin on ja vähän hänen luvuissaan kokonaisuutena on ollut puhtaita vitosia tappeluista. Vaihtaa suhteellisen hyvin käsiään ja ei huido silmät ummessa, mutta antaa ajan ja pelien näyttää hänen panoksensa tällä rintamalla. Muutamat matkan varrella tapahtuneet "kyyristymiset" on tietysti tuomittu ja ne ovat lyöneet vähän huonompaa leimaa kaverin nimeen. Mutta tästäkin löytyy se linkki Nickersoniin (ECAC/QMJHL), joten katsotaan minkälaiset luvut Platil lyö tauluun täällä ja miten sen tekee?.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
HardCore Hooligan kirjoitti:
Joku sanoi Platilin esitetyn huonossa valossa, mutta en ainakaan minä ole vielä sitä suurta päänahan nappaamista häneltä nähnyt.

Ei sinänsä huonossa valossa, mutta fight cardin mukaan kaverilla on "voitettuja matseja" yli 50% ja clippiin oli löydetty 4 matsia joissa fight cardin mukaan Platil oli ottavana osapuolena.Varsinkin tuon Jacinan mukaan ottaminen klippiin oli hiukan outoa kun kyseessä ei ollut tappelu. Ei Platil saanut siitä edes jäähyä, hanskat eivät pudonneet.

Itse olisin halunnut nähdä tuon matsin Cam Paddockia vastaan, se olikin ainoa johon löytyi linkki googlella mutta oli valitettavasti poistettu sivulta.

Ei Platil mikään raskaan sarjan gooni ole ja kukaan tuskin häntä haluaa sellaisessa valossa tuoda esiin. Toki SM-liigaan ihan kova poika.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
psychodad kirjoitti:
...Varsinkin tuon Jacinan mukaan ottaminen klippiin oli hiukan outoa kun kyseessä ei ollut tappelu. Ei Platil saanut siitä edes jäähyä, hanskat eivät pudonneet.

Tässä on juuri hieno ripaus tätä puusilmäilyä, jota tapahtuu tosin jokaisessa leirissä. raumalaiset (ja espoolaiset) hehkuttaa Topparotsin ja Nicken tappelua, joka ei ollut edes tappelu, koska Nickerson ei tapellut eikä saanut tappelujäähyä. Topoliini taas sai tilanteesta jonkun väkivaltaisuus pikkukakkosen, vaikka veti turpaan oikein huolella, niin edestä kuin takaakin, joka asennosta.. Näin uuden oman pojan "turpaan-otto" väistellään erittäin hienosti, vaikka toisinpäin asiat on taannoin tulkittu hieman eritavalla.

No, toivotaan että tämä Platil esittää kentällä jotain myös ensi kaudella, ettei raumalla tarvi puhua joka vuosi jostain yhdestä ja samasta Gillin hermostumisesta.

edit. eikä tässä muuta tänne osioon, jatkakaa toki!
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Crapbag kirjoitti:
Topoliini taas sai tilanteesta jonkun väkivaltaisuus pikkukakkosen, vaikka veti turpaan oikein huolella, niin edestä kuin takaakin, joka asennosta.. Näin uuden oman pojan "turpaan-otto" väistellään erittäin hienosti, vaikka toisinpäin asiat on taannoin tulkittu hieman eritavalla.

Topo veti vain edestä ja antoi myös Nickelle aikaa, ja erona on se että Nickerson pudotti hanskat, Platil ei.

Tuosta Platil clipistä ei selviä millä tavalla haasto tapahtui vai tuliko vaan suoraan päälle. Turha sitä on kahta erilaista tilannetta rinnastaa ja tehdä niistä jonkinlaista värilasijuttua.
 

Borgie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
psychodad kirjoitti:
Niskalalla oli hyvä veto, mutta toivottavasti Platilin kohdalla puhutaan vielä kovemmasta pommista, tyyliin Joni Lehto. Sellaista ei lukolla tosiaan ole ollut sitten Joni Lehdon. Nordmarkin vetokin oli kyllä Niskalan vastaavaa kovempi, mutta mies ei noussut yhtä hanakasti kuin Janne.

Se vaan että Nikken veto on nyky liigassa tarpeellisempi, sillä mielestäni Nikken vahvuus oli juuri siinä että veto lähti nopeasti huonostakin asennosta. Toki esim. Toivonenkin lataa helvetinmoisia lämärejä, mutta siihen lataamiseen menee vain ihan liian kauan aikaa, että lämyä ehtisi juuri käyttää. Jos sen lisäksi vielä tarkkuudessa on toivomisen varaa, niin kovat lämyt tuovat korkeintaan viihdearvoa pelille, ei muuta. Platilin osumatarkkuudesta on annettu palautetta, ja nyt pitää toivoa että mies saa jyvän kohdalleen, ja että laukaus lähtee myös tarpeeksi nopeasti.
 

Animal

Jäsen
psychodad kirjoitti:
Ei sinänsä huonossa valossa, mutta fight cardin mukaan kaverilla on "voitettuja matseja" yli 50% ja clippiin oli löydetty 4 matsia joissa fight cardin mukaan Platil oli ottavana osapuolena.Varsinkin tuon Jacinan mukaan ottaminen klippiin oli hiukan outoa kun kyseessä ei ollut tappelu. Ei Platil saanut siitä edes jäähyä, hanskat eivät pudonneet.

Itse veikkaisin, että ne neljä myllyä mitä oli tuossa Platil -clipissä, olivat semmoisia jotka ovat vain helposti saatavilla ja ns. laillisesti esille laitettavia. En usko, että Jäähyaitio tarkoituksella Platilia huonossa valossa esittää. Kommetit ovat muuten ennemminkin olleet positiivisia.

Ei Platil mikään raskaan sarjan gooni ole ja kukaan tuskin häntä haluaa sellaisessa valossa tuoda esiin. Toki SM-liigaan ihan kova poika.

Totta puhut ja SM-Liigan tappelutason tietäen Platil on SM-Liigaan nimenomaan raskaansarjan kaveri.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa.

Levonen kirjoitti:
Aina yhtä veikeä L4E jaksaa viihdyttää... Taitaa olla taas kerran niin, että Raumalla virtuaalitapellaan JA:n foorumissa ennen kauden alkua oikein vitusti ja sitten kun kausi on käynnissä niin huudellaan vaan, että "Kyllä Topo tappais kaikki jos vaan joku lähtis".

Platil on kova äijä ei siinä mitään. Toivottavasti myllyttää.

Jaa, pelkästään Raumalla vai ?
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Platilista täytyy vilpittömästi onnitella, hieno hankinta ja ehdottomasti kuuluu liigan kovmpiin jätkiin. En kuitenkaan usko että mies myllyttää muuten kuin jos joukkuekaveri kaipaa selkeästi suojelua. Veikkaisin että mies tappelee joko kerran tai ei ollenkaan mutta kausi näyttää... Toivottavasti olen väärässä sillä olisi mielenkiintoista nähdä Platilin vääntävän esim. toisen tsekkikolossin, Robert Schnabelin kanssa
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös