Hämmentävä Bond-leffa. Viimeinen 45 minuuttia ihan kelpo toimintaa ja koskettava loppu. Pääpahis ja kätyrit kukistuivat lopulta kyllä vähän liiankin helposti. Loppua edeltävä 2,5 tuntia armotta liian pitkä ja hidastempoinen pohjustus lopulle. Nämä pituudet toki mainostaukojen kanssa, mutta silti.
Omituista tässä on, että ymmärtääkseni kyseessä ei ole edes kirjaan pohjautuva elokuva, jolloin saattaisi olla haasteita karsia kirjassa olevia asioita käsikirjoituksesta pois. Nykypäivänä toki elokuvat kärsii pituuden suhteen monesti jonkinlaisesta mammuttitaudista, mutta omituisen paljon tässä oli silti tyhjäkäyntiä ja juonen kannalta merkityksettömiä kohtauksia, jotka eivät vieneet tarinaa eteenpäin.
Nelosen esitysjärjestyksestä vielä sen verran, että varsinkin näiden Craig-rainojen esittäminen käänteisessä järjestyksessä on ihmeellinen ratkaisu, kun tarinat jatkuvat edellisistä elokuvista enemmän kuin Bond-elokuvissa yleensä.