James Bond -elokuvien liveseuranta

  • 1 404 769
  • 40 335

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näin kun nämä esitetään niin J.W Pepperi on ensin Bondin paras kamu, jahtaavat lentävää autoa ihan kuin viimeistä päivää. Äkkiä se kaveruus hälvenee kun seuraavassa elokuvassa Pepperi ei tunnista koko jätkää ja uhkaa heittää Bondin selliin. Kurja temppu tuollainen kaveruuden lopettaminen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Brosnanin Bondilla ei muuten tainnut olla enää kuollutta vaimoa samalla tavalla painolastina. Tai jos oli, niin esimerkiksi Paris Carver oli kyllä jotenkin häiriintyneen tunteellinen laastaritapaus Bondin reaktioita ajatellen.
Täytyy tunnustaa, että lunttasin. Alec vihjailee Kultaisessa silmässä, että Jaska ei muka pysty suojelemaan kaikkia naisiaan, ja Elektra tiedustelee pari matsia sitä myöhemmin/aiemmin, onko Jameksi koskaan menettänyt ketään rakasta.

M:llä täytynee olla kaksoissisko, joka hyppää remmiin, kun Silvan kohtaaminen on edelliselle M:lle liikaa.
 

Löysäranne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Oranje
Täällä onkin jo ansiokkaasti analysoitu kauden otteluohjelmaa, jolla Nelonen pääsi ainakin mut yllättämään. Tämä jopa siitä huolimatta, että olen joskus toivonut kesän matseja täysin sattumanvaraisessa järjestyksessä, Craigin kautta lukuunottamattahan nämä kuitenkin ovat yksittäisiä tarinoita. Tämäkin järjestys käy, nythän tässä on vähän sellainen fiilis kun Pamelan löytäessä Bobbyn suihkusta. Kauden aloitus on sittenkin vain pahaa unta. Kesän edetessä Original Six eli Moore, Connery, Maxwell, Llewellyn, Lee ja Gotell ottavat enemmän roolia.
 
Enpä ole tullut koskaan aikaisemmin ajatelleeksi että Dalton ja Craig aloittivat uransa melko identtisesti, ensin loistavaa Bondia ja sitten perään kostoreissu mikä oli lähinnä keskinkertaista actionia.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Enpä ole tullut koskaan aikaisemmin ajatelleeksi että Dalton ja Craig aloittivat uransa melko identtisesti, ensin loistavaa Bondia ja sitten perään kostoreissu mikä oli lähinnä keskinkertaista actionia.
Olkoonkin että Daltonin kostoreissussa on sentään jonkinlainen juoni ja jotain tolkkua, Craigin kostoreissun olen katsonut muutaman kerran ja en vieläkään tiedä mitä siinä tapahtui.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olkoonkin että Daltonin kostoreissussa on sentään jonkinlainen juoni ja jotain tolkkua, Craigin kostoreissun olen katsonut muutaman kerran ja en vieläkään tiedä mitä siinä tapahtui.

Joo.

Itselle tuo Daltonin kostoreissu on yksi koko Bond-katalogin kovimmista leffoista. Tyly, Bondiksi aika raa'aksikin yltyvä toimintapäjäys.

Nuori Benicio Del Toro ja tietysti Robert Davi.

Jotenkin itselle tuo kokkeliparonin perässä juoksu sopii enemmän kuin nämä suureellisemmat maapallon hävityssuunnitelmien ehkäisyt.

Toki jokaiselle omansa.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Joo.

Itselle tuo Daltonin kostoreissu on yksi koko Bond-katalogin kovimmista leffoista. Tyly, Bondiksi aika raa'aksikin yltyvä toimintapäjäys.

Nuori Benicio Del Toro ja tietysti Robert Davi.

Jotenkin itselle tuo kokkeliparonin perässä juoksu sopii enemmän kuin nämä suureellisemmat maapallon hävityssuunnitelmien ehkäisyt.

Toki jokaiselle omansa.
Hyvä tiivistys ja Licence Revoked omaa kyllä paikkansa Bond-leffojen Hall of Famessa onnistuneena/uskottavana hyppynä 80- ja 90-lukujen taitteessa vallinneen action-aallon harjalle. Joku urpo taisi joskus innostua täällä kirjoittamaan vähän pidemmänkin viestin elokuvan väkivaltaisuudesta ja kuolintavoista, mitäköhän sille kaverille kuuluu nykyään.
 
Viimeksi muokattu:

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvä tiivistys ja Licence Revoked omaa kyllä paikkansa Bond-leffojen Hall of Famessa onnistuneena/uskottavana hyppynä 80- ja 90-lukujen taitteessa vallinneen action-aallon harjalle.

Vähän Tappavan Aseen ja Die Hardin suuntaan viitataan myös Michael Kamenin orkestraalisella soundtrackillä.

Kamen väänsi myös musiikit noihin kahteen edellä mainittuun ja hyvin samoilla askelmerkeillähän mennään musiikkien suhteen.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
I am invicible!
 

Liitteet

  • boris.jpg
    boris.jpg
    56,8 KB · kertaa luettu: 128
Suosikkijoukkue
HIFK
Olkoonkin että Daltonin kostoreissussa on sentään jonkinlainen juoni ja jotain tolkkua, Craigin kostoreissun olen katsonut muutaman kerran ja en vieläkään tiedä mitä siinä tapahtui.
Jotkut ovat Quantumista sitä mieltä, että kyseessä ei ole Jameksin vaan Camillen kostoreissu. Niin sanotaan mm. ensimmäisessä näistä kahdesta dokumentista, jotka ketjuruletti viime syksynä kauden päätyttyä linkitti. Ne voi katsoa, jos vaikkapa illalla 30.5. ei ole parempaa tekemistä - enkä usko, että silloin tulee esimerkiksi telkkarista mitään katsomisen arvoista.

Nyt kun dokumentit ovat tauolla, voi katsella analyysejä YouTubesta. Quantum of Solace, jota moni parjaa, mutta itse en pidä ihan kamalana, pääsee tässä analyysiin.




Ja tässä toinen:





Erilaisuus ei ole pahasta. Itse pidän myös leffan tunnusbiisistä, tiedän että moni sitä inhoaa. Makuasiat.

Matsin iltana totesin kyseessä olevan puhdas vendetta. Mutta... Onko sittenkään?
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
M:llä täytynee olla kaksoissisko, joka hyppää remmiin, kun Silvan kohtaaminen on edelliselle M:lle liikaa.
Ja Spectren lopussa on räjäytettävän MI6:n kotihallin seinillä on niitä vihulaisten kuvia. Ne eivät siis olekaan mitään muistoja, vaan jotain tulevien otteluiden mainosjulisteita.

Sinänsä jännä, että räjäyttävät hallin ilmaan ihan vaan siitä ilosta, että rakentavat tismalleen samanlaisen pytingin tilalle. Olisko joku Lontoon museovirastohomma tai joku has-been poliitikko Paul Lipton haluaa, että ikkunastaan näkyvä maisema ei muutu.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Onneksi koko elokuvasarjan lopussa James tuntuu löytävän vakaan parisuhteen Sylvia Trenchin kanssa, vaikka välillä käykin eksoottisissa / kotikoulutetuissa vaaleaveriköissä (kuten jokaisen 60-luvun itseään kunnioittavan miehen kuuluukin). Ensiesittelyssä ovat romanttisella joenrantapiknikillä ja seuraavan kerran löydämmekin pariskunnan leikkimästä jo eroottisia roolileikkejä kasinolla. Toki Bond vie koko "esitetään ettei tunneta toisiamme"-leikin vähän liian pitkälle hortoillessaan hetkeä myöhemmin mutka kädessä omassa asunnossaan ja kysellessään hölmöjä. Sylvia pelaa mukana, mutta kylppäristä löytyvä hammasharja ja käsilaukusta löytyvä avain selittävät, miksi neito pelailee golfia Jameksin olkkarissa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi koko elokuvasarjan lopussa James tuntuu löytävän vakaan parisuhteen Sylvia Trenchin kanssa, vaikka välillä käykin eksoottisissa / kotikoulutetuissa vaaleaveriköissä (kuten jokaisen 60-luvun itseään kunnioittavan miehen kuuluukin). Ensiesittelyssä ovat romanttisella joenrantapiknikillä ja seuraavan kerran löydämmekin pariskunnan leikkimästä jo eroottisia roolileikkejä kasinolla. Toki Bond vie koko "esitetään ettei tunneta toisiamme"-leikin vähän liian pitkälle hortoillessaan hetkeä myöhemmin mutka kädessä omassa asunnossaan ja kysellessään hölmöjä. Sylvia pelaa mukana, mutta kylppäristä löytyvä hammasharja ja käsilaukusta löytyvä avain selittävät, miksi neito pelailee golfia Jameksin olkkarissa.
Ei se ole välttämättä leikkiä, vaan lukuisten päähän kohdistuneiden taklausten ja iskujen seurausta. Kuten on nähty, Jaskalta vedetään valot sammuksiin tyypillisesti vähintään yhden tai kaksi kertaa per matsi, ja mehän tiedämme, mikä on sarjan aivotärähdysprotokolla: takaisin kaukaloon viimeistään seuraavan mainoskatkon jälkeen.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään viettää tai viettäisi syntymäpäiväänsä kolme Jameksitarta:

Tilly Masterson saavuttaisi 82 vuoden iän,
May Day täyttää 75 vuotta ja
Sévérinelle tulee mittariin 44 vuotta.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sain hiljattain synttärlahjaksi Bondit blu-raynä. Kun tosta katelujärjestyksestä on ollu puhetta niin olen tässä nyt miettinyt että sitten kun seuraavan kerran kattelis noi leffat läpi niin pitäisikö vaihtelun vuoksi katsella ne siinä järjestyksessä kun Fleming tarinat kirjoitti. Eli järjestyksessä:

Casino Royale (1953) Graig
Live and Let Die (1954) Moore
Moonraker (1955) Moore
Diamonds Are Forever (1956) Connery
From Russia, with Love (1957) Connery
Dr. No (1958) Connery
Goldfinger (1959) Connery
From a View to a Kill (1960) Moore
For Your Eyes Only (1960) Moore
Quantum of Solace (1960) Graig
Thunderball (1961) Connery
The Spy Who Loved Me (1962) Moore
Octopussy (1962) Moore
The Living Daylights (1962) Dalton
(On Her Majesty’s Secret Service (1963) Lazenby
You Only Live Twice (1964) Connery
The Man With The Golden Gun (1965) Moore

Ja loput Bondit sitten tekojärjestyksessä eli:
Licence to Kill (1987) Dalton
GoldenEye (1995) Brosnan
Tomorrow Never Dies (1997) Brosnan
The World Is Not Enough (1999) Brosnan
Die Another Day (2002) Brosnan
Skyfall (2012) Craig
Spectre (2015) Craig
No Time to Die (2021) Craig

Tosin tässäkin on ongelmana että loppussa on ne itselle vaikeimmat maratoonikilometrit eli Brosnanin aikakausi. Siksi olen myös miettinyt että katsois leffat ensi kerralla käänteisessä paremuujärjestyksessä...
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Tällä päivämäärällä kuusi vuotta sitten siirtyi ajasta iäisyyteen toinen suurista, sir Roger Moore KBE. Taidan polttaa tänään pitkän kapean sikaarin ja olla vaimolle erityisen hurmaava.
Mitä tähän sanoo se aito ja alkuperäinen @Roger Moore?

Huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Enää pari päivää, niin kausi alkaa. Pitkä talvi ja offseason on takana, mutta kohta mennään taas. Kauden alla ilmassa on kuitenkin paljon kysymyksiä alkaen oudosti laaditusta otteluohjelmasta.

Avauskierroksella joukkueiden iskukyky on muutenkin arvoitus. On vaarana, että nähdään löysää läpsyttelyä, joka kaiken kukkuraksi menee jatkoille ja rankkarikisaan, jolloin heikkoa suorittamista joutuu kärsimään aivan liian pitkään. Vaikka itsekin olen uhonnut, että avauskierros ei kiinnosta, niin vähitellen mielenkiinto kuitenkin kasvaa, kun pariin viikkoon ei ole saanut nauttia hyvästä, kovatasoisesta lätkäviihteestä. Luultavasti löydänkin itseni telkkarin äärestä tiistai-iltana.

Villit huhut kertovat, että Jameksi joutuisi pelaamaan avauskierroksella peräti kahta vastustajaa vastaan. Onko Jaskasta vielä vastaamaan haasteeseen? Pitää muistaa, että franchise-sentterimme on kuitenkin jo ylittänyt 50 vuoden iän, kuten ikätoverinsa Marc Recchi, Petr Bondra ja Theo Fleury. Miten MI6 vastaa tähän juonitteluun: luotetaanko generational talentin jaksamiseen vai onko nuoruus ja tuoreet jalat tärkeämpi kuin kokemus? Nauttiiko sarjan suurin tähti edelleen ansaitsemaansa kunnioitusta omassa joukkueessaan vai johtaako ykköskenttää uusi pelaaja? Onko seiskapaita tosiaan annettu pysyvästi rookielle, kuten huhutaan, vai nähdäänkö samanlainen kunnianosoitus, kuin aikoinaan Espon numeron jäädytyksen yhteydessä, jolloin Bourque otti numerokseen 77.

Onko joukkueen ehdoton liideri vireessä heti alusta alkaen vai ollaanko edelleen leppoisissa mökkitunnelmissa? Ollaanko tässä hakemassa kirkkainta kruunua uralle vai sitomassa hokkareita jalkaan hieman vastentahtoisesti One more year -hengessä, kun oikeasti oltaisiin mieluummin nauttimassa leppoisista eläkepäivistä daami kainalossa? Sitten vielä aina tärkeä seikka: onko vastustaja tullut pelaamaan vai sikailemaan? Ei kai heti kauden avauksessa nähdä uran päättäviä loukkaantumisia?

Näin metoo-aikana mielenkiintoa herättää myös naisten kohtelu. Onko naisilla asiaa kärkikenttiin vai pitääkö tyytyä "good bottom" -rooliin? Päästetänkö edellisillä kausilla lupaavia otteita esittänyt Eve Moneypenny kaukaloon näyttämään osaamistaan vai onko kohtalona istua koko ilta kahlittuna kirjoituspöytään viltissä.

Tiistaina saadaan toivottavasti vastauksia kysymyksiin, kun kausi pyörähtää käyntiin klo 21. Matsin näyttää edelliskausien tapaan Nelonen. Viime kauden päätös oli täysi fiasko, kun mainokset lävähtivät välillä ruutuun, vaikka peli oli käynnissä. Toivottavasti ohjaaja on tällä kertaa hereillä ja pitää kuvan tiukasti kaukalon tapahtumissa.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jaahas, se on aika alkaa laittaa lenkkitossut jalkaan ja alkaa katsomaan, että miten saisi itsensä kuntoon tulevaa kautta varten. Onhan tässä tosiaan kaksi päivää aikaa. Mario Lemiux ei ollut kuuluisa kovasta harjoittelusta vaan röökin poltosta, niin tuskin tässä itsekkään aion enempää tehdä kun ne pari lenkkiä.

Pari peliä viikossa on hyvä tahti itselleni.
 

boerje

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jaahas, se on aika alkaa laittaa lenkkitossut jalkaan ja alkaa katsomaan, että miten saisi itsensä kuntoon tulevaa kautta varten. Onhan tässä tosiaan kaksi päivää aikaa. Mario Lemiux ei ollut kuuluisa kovasta harjoittelusta vaan röökin poltosta, niin tuskin tässä itsekkään aion enempää tehdä kun ne pari lenkkiä.

Pari peliä viikossa on hyvä tahti itselleni.
Ei ne vuodet vaan ajokilometrit.

Tiistaina siis kauden alku. Ei tässä enää ihmeitä tehdä pelikunnon suhteen, eli tyytynen lenkeistä HK:n Siniseen.
 

Waluigi

Jäsen
Suurin kysymys on tällä hetkellä kotiyleisön tuki. Intohimoinen Reikäleipäseiska-fanipääty on päässyt nauttimaan yltäkylläisestä menestyksestä useana kautena. Nyt otteluohjelma sekä palo alkukauden läpsyttelyihin on kysymysmerkki.

Fanipäädyssä on ollut monia esimerkillään johtavia capoja läpi kausien, ja uskon kovien "ei pysty enää, katson ennemmin Metsoloita" - puheiden osoittautuvan vain offseasonin välimökötykseksi. Kaiken keskiössä on meidän peli ja vahva tiimihenki. Se on ihan sama kuka ne maalit tekee. Yksi agentti, yksi rakkaus, yksi liveseuranta.

Alkaisi jo.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Tällä kaudellahan on ekspansion myötä enemmän matseja, luulisi kiinnostavan yleisöä vaikka osin samoja vanhoja tuttuja pelaajia siellä taitaa sirklata vaan uudessa paidassa. Myös sponssitilanne mietityttää, vieläkö Unikulma sponsoroi MI6:sta? Syytä olisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös