Tänään tosiaan larpataan Tähtien sotaa, ja kustannuksetkin olivat tähtitieteelliset. Kauteen lähdettiin peräti 34 miljoonan dollarin budjetilla, ja Broccoli valitti, että jo pelkät puhelut maksoivat enemmän kuin moni elokuva, jonka hän on vuosien varrella tehnyt. Miehen - ja studion - onneksi kassakone kilisi oikein mukavasti, kun kansaa virtasi katsomoon. Dokumentti tuotti yli 210 miljoonaa dollaria eli enemmän kuin Rakastettuni, jonka budjetti oli vain 13,5 miljoonaa. Vasta Kultainen silmä ylsi tätä suurempaan tuottoon.
Broccoli olisi halunnut Holly Goodheadin jo edelliseen otteluun, mutta tohtori piti tuolloin taukoa peleistä. Huonot arvostelut johtivat siihen, että Goodhead panosti kunnolla lajiharjoitteluun. Se kannatti, sillä nainen dominoi jokaista vaihtoaan ja ottelun loppua kohden, kun kemiat - vai pitäisikö sanoa fysiikat - Jameksin kanssa kohtaavat, muodostaa Jaskan kanssa tehokkaan tutkaparin. Mikäpä siinä on ottelun jälkeen heittää pari ylimääräistä kunniakierrosta maapallon ympäri.
Ottelun mainosjuliste mainittiin edellä. Sen laati Dan Goozee, joka menehtyi 9.4. tänä keväänä. Sama heppu vastasi myös Octopussyn ja Kuoleman katseen julisteista.
Vaikka kaikki dokumentin erikoistehosteet eivät ole kestäneet aikaa kovin hyvin, oli Kuuraketti ehdolla Oscarin saajaksi juuri tehosteiden ansiosta.
Kansallislaulun kajauttaa jo kolmannen kerran Dame Shirley Bassey. Jos maanantaina kuultu Carly Simonin esitys Nobody Does It Better oli epäbondmainen, niin Basseyn tulkinta on lähempänä totuttua. Tosin kappaleena Simonin veto on mielestäni parempi kuin Basseyn suoritus. Laulajatar ei itsekään arvosta tätä hattutempun taannutta esitystä kovin korkealle, koska hänet värvättiin vasta aivan viime tipassa eikä hänellä ollut tilaisuutta kiertää esittämässä kappaletta ennen dokumentin ensi-iltaa eikä myöskään mahdollisuutta ehdottaa muutoksia lauluun. Aikaa oli niukalti, joten tärkeintä oli saada laulu purkkiin.
Edit. taiteilijan nimi oikein.