Jalkapallon EM-kisapäivä 29.6.2008: finaali Saksa-Espanja

  • 26 204
  • 197

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
...vielä tuohon kun lisätään se ihan ottelun lopussa tullut käsittämätön Espanjan vapari oman maalin edessä (kun Sikopaimen ja MB olivat käytännössä kahdestaan vapaana veskarin edessä)...
Miten niin käsittämätön? Jos espanjalaispuolustajaa rikotaan, siitä seuraa useimmiten vapari.

Siinä mielessä kyllä ymmärrän rutinan viheltämättömästä rankkarista, että pienehkö oikeusmurhahan siinä tapahtui. Eikä siinä edes mitään maalintekotilannetta Saksalta viety, kunhan tuli epäonnekas pomppu. Mutta olen enemmän kuin tyytyväinen siitä, että munattomasti ja mielikuvituksettomasti pelannut Saksa ei tällä kertaa saanut apuja mistään suunnasta. Jos ei tee maaleja, ei ansaitse voittoakaan.

Vaikken mikään Espanja-fani olekaan, olen erityisen iloinen Torresin puolesta. Lisäksi mieltä lämmittää se, että taitoon perustuva iloinen hyökkäyspeli palkittiin tällä kertaa.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Sitä minä edelleen mietin että miksei Philipp Lahm pelaa keskikenttämiehenä. Sankari ja antisankari.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Saksalaisten "Bergtour", vuorivaellus, jäi kesken juuri ennen huippua. Espanja on näille hienosti menneille kisoille arvoisensa mestari. Nämä olivat minun kotikisani, sääli, ettei Suomi ollut mukana. Eikä toinen suosikkini Englanti.

Onnittelut siis Espanjalle, erityisesti Torresille, Pepelle, Arbeloalle ja Xabi Alonsolle!

Kun osaa voittaa, osaa myös hävitä: Saksassa myönnetään yleisesti (kannattajat, tiedotusvälineet, joukkue...) Espanjan paremmuus ja se, että oikea joukkue voitti.

Aurinkorannikolla on varmaan juhlat.

Ei niinkään, siellä kun on suurin osa ihmisistä saksalaisia, brittejä ja skandinaaveja.

Raúl kirjoitti:
Näköjään supertylsästä Liverpoolistakin tulee jotain hyvää, tai siis ovat hankkineet sinne jotain hyvää. Upea maali Torresilta ja muutenkin vahva peli vaihtoon asti.

Katos, Raúl huomasi sitten tässä vaiheessa, että Torres on Poolilta hyvä hankinta.
 

Fordél

Jäsen
Sitä minä edelleen mietin että miksei Philipp Lahm pelaa keskikenttämiehenä. Sankari ja antisankari.

Koska kaikesta huolimatta osaa myös puolustaa. Ja kun ikää sekä kokemusta tulee lisää niin on varmasti puolustuspäähänkin yksi maailman parhaista laitapakeista.
 

Jämerä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Oranje
Oikea joukkue voitti eilen. Niin paljon parempi Espanja oli. Paremmalla viimeistelyllä se olisi voinut ratkaista pelin jo ensimmäisellä puoliajalla. Oma mielenkiinto kisoja kohtaan tippui huomattavasti Hollannin puolivälieräflopin jälkeen, joten itselläni ei suurempaa suosikkia eilen ollut.

Puolueettomasti voin sanoa, että suon kyllä mestaruuden mielelläni Espanjalle. Se pelasi koko kisojen ajan (puolivälierä poislukien) hyvää futista. Kerrankin se kaikki yksilötaito ja tasokas pelaajamateriaali realisoitui tulokseksi. Espanja lienee kova luu myös kahden vuoden päästä mm-kisoissa, nyt kun joukkue on päässyt voittamisen makuun. Ikänsä puolestahan Espanja on nuori joukkue.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Koska kaikesta huolimatta osaa myös puolustaa. Ja kun ikää sekä kokemusta tulee lisää niin on varmasti puolustuspäähänkin yksi maailman parhaista laitapakeista.

Lothar Matthaus aloitti keskikentällä ja siirtyi alemmas vasta sitten kun sitä ikää ja kokemusta tuli. Menestyi aika muikeasti.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Kun osaa voittaa, osaa myös hävitä: Saksassa myönnetään yleisesti (kannattajat, tiedotusvälineet, joukkue...) Espanjan paremmuus ja se, että oikea joukkue voitti.
Angela Merkelille tuo tosin teki aika tiukkaa.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Katos, Raúl huomasi sitten tässä vaiheessa, että Torres on Poolilta hyvä hankinta.

Niin, ei sitä Poolin peliä katsellessa ymmärrä, että paremmassa joukkueessa tämäkin pelaaja voisi olla osa upeaa hyökkäyspeliä. Toivottavasti siirtyy muualle pian, ettei seurajoukkueen pelityyli iskostu liian vahvasti Torresin selkäytimeen.

Hieno maali joka tapauksessa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Niin, ei sitä Poolin peliä katsellessa ymmärrä, että paremmassa joukkueessa tämäkin pelaaja voisi olla osa upeaa hyökkäyspeliä. Toivottavasti siirtyy muualle pian, ettei seurajoukkueen pelityyli iskostu liian vahvasti Torresin selkäytimeen.

Noh noh, kyllä se oli niin kuluneella kaudellakin. Seuraapa noita kuvioita ja sen jälkeen Torresin nopeutta ja yksilötaitoa. Ensi kaudella vielä David Villan kanssa... no toivoa saa... :) Sen sijaan eilen olisi kolissut useamminkin, jos Iniesta olisi pelannut gerrardmaisesti suoraviivaisemmin. Niin suuria vaikeuksia Saksan puolustuksella oli Torresin nopeuden ja taidon kanssa - harmi vaan, että Iniesta tyylitteli hieman liikaa.

Premier League ja Liverpool ovat loistavia paikkoja Torresille. Pallo tulee suoraviivaisesti ylös ja sen jälkeen hänen on helppo käyttää omia vahvuuksiaan: 5 juoksuaskelta kahdesta pakista ohi ja sen jälkeen yksi harhautuksella kahville.


Leon kirjoitti:
Angela Merkelille tuo tosin teki aika tiukkaa.

Heh, tuo oli tosiaan huvittavaa katseltavaa. Angelalla oli todellisia vaikeuksia pitää diplomaattipokkaa yllä :D
 
Viimeksi muokattu:

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Sitä minä edelleen mietin että miksei Philipp Lahm pelaa keskikenttämiehenä. Sankari ja antisankari.

Itse asiassa Lahm on pelannut Bayernissa myös keskikentällä, jos oikein muistan.

Espanja ansaitsi voittonsa, sen verran hyvin se sai Saksan pelin kahlittua etenkin laidoilla. Ja ne harvat Saksan keskitykset mitkä lähtivät, menivätkin sitten ihan vituiksi, kuten myös Schweinsteigerin ja Hitzlspergerin sivuvaparit/kulmapotkut.

Espanja oli turnauksen tasaisin joukkue, joten ei liiemmin harmita, että voitto sinne suuntaan meni. Toki kiroilua ja sadattelua oli ilmassa monta tuntia ottelun jälkeen, mutta niinhän se pitääkin.

Saksalta kaiken kaikkiaan ihan Ok turnaus, vaikka otteet ailahtelivatkin. Näissä turnauksissa täytyy kuitenkin pystyä voittamaan ne oikeat pelit ja sen Saksa osaa. Alunperin odotin finaalipaikkaa ja se tuli, joten siinä mielessä ei voi olla kauhean pettynyt. Muutaman laihemman vuoden (1990-luvun loppu ja vuosituhannen alku) jälkeen voidaan ilolla todeta, että Saksa on noussut jälleen maailman kovimman kärjen seuraan. Joukkueen runko on kuitenkin vielä suhteellisen nuori ja 2010 MM-kisoissa odotan Saksan olevan kovempi kuin nyt. Lehmann on silloin jo poissa ja lisäksi Schweinsteiger, Gomez, Jansen, Lahm jne. ovat jalkapalloilijalle melkeinpä parhaassa iässä tuolloin.

Onnittelut puolestani Espanjan kannattajille mestaruudesta ja kiitoksia Saksalle jälleen yhdestä tapahtumarikkaasta ja tunteita herättäneestä arvoturnauksessa. Eihän se olisi turnaus eikä mikään, jos Saksa ei olisi loppuun saakka jakamassa mielipiteitä.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Parempi voitti. Sitä ei voi kiistää. Saksa ei kyllä paljon maalitilanteita luonut koko toisella puoliajalla. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä mitä olisi tapahtunut, jos Saksa olisi sen rankkarin saanut siinä 0-0 tilanteessa. Samoin sen punaisen olisi Silvalle voinut antaa. Noissa olisi ollut jo sen verran Espanjallakin pureskeltavaa, että olisi voinut tulla tasaisempi peli ja kenties jopa klassikko. Nyt finaali jäi aika tylsäksi, kun Saksa oli niin aseeton.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sellainen kysymys vielä vaikkei suoranaisesti otteluun liitykään. Hoilasiko yleisö ennen pelin alkua The White Stripesin biiisiä Seven Nation Army, vai kuulinko omiani?
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sellainen kysymys vielä vaikkei suoranaisesti otteluun liitykään. Hoilasiko yleisö ennen pelin alkua The White Stripesin biiisiä Seven Nation Army, vai kuulinko omiani?
En kuullut, hoilasiko yleisö kyseistä biisiä eilisen loppuottelun alla, mutta ainakin monissa muissa turnauksen matseissa kappale soi stadionilla siinä vaiheessa, kun jengit astelivat nurmelle.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Sellainen kysymys vielä vaikkei suoranaisesti otteluun liitykään. Hoilasiko yleisö ennen pelin alkua The White Stripesin biiisiä Seven Nation Army, vai kuulinko omiani?

Hoilasi kyllä. Muutenkin biisistä on jotenkin tullut eräänlainen epävirallinen kisabiisi: fanit, maasta riippumatta, ovat hoilanneet sitä aivan jatkuvasti myös kadulla. Sitä alettiin siksi soittamaan stadioneillakin.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kiitos pikaisista vastauksista ja tiedosta, etten kuule omiani. Hieno biisi ja sopii jopa urheiluyleisön suuhun - ensi kaudella sama kuullaan sitten varmaankin jäähalleissa?
 

tuomto

Jäsen
No niin nyt on tappion kalkki pureskeltu ja nielty.

Alkuun on pakko sanoa, että parempi voitti ja piste. Mutta spekuloitavaakin jäi!
Itse en ole ikinä nähnyt kansainvälisellä tasolla noin heikkoa tuomarointia. Saksan rankkari ja Espanjan selkeä punainen kortti täysin ohi. Molempien merkitys pelille olisi ollut aivan valtaisa. Mielestäni tuollaiset erotuomarin on vaan nähtävä, se on hänen tehtävänsä ja roolinsa kentällä. Arvosana erotuomarille: Vahva heikko!

Itse pelissä Saksa oli kyllä yllättävän vaisu! Schweinsteigerin keskitykset olivat jotain aivan muuta kuin mihin oltiin totuttu. Saksa ei myöskään pystynyt käyttämään laitoja lainkaan vaan Espanja pelasi hienosti tilan pois.

Itse en vieläkään ymmärrä Lahmin ja Klosen vaihtoja. Aivan käsittämättömiä mielestäni.

Saksan etsikkoaika oli siinä, kun Kurtsi tuli kentälle, mutta täytyy kyllä todeta, että hyvin Espanjan koutsi teki tarvittavia vaihtoja melko nopeasti. Syyttävä sormeni osoittaa kyllä myös pitkää Löwiin, lopun peli oli kamalaa, pitkiä olisi pitänyt pelata paljon, mutta ei pelattu, myös valitut vaihdot oli huonoja valintoja.

Summa summarum Parempi voitti ja olen itse edelleen sitä mieltä, että Saksan pääsy jo finaaliin oli huippusuoritus. Joukkue pysyy lähes samana ja nuoret pojat ovat taas kokeneempia kahden vuoden päästä ja silloin onkin jo kaikki muu paitsi MM- kulta huikeita pettymyksiä.

Kiitos ja näkemiin, kahden vuoden päästä sitten... Taas :)
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
Tulenpa itsekin näin jälkikäteen vielä onnittelemaan Espanjaa, täysin ansaittu voitto. Yksiselitteisesti kisojen paras joukkue.

Kiitos myös Saksa.


Ranger
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Kiitos pikaisista vastauksista ja tiedosta, etten kuule omiani. Hieno biisi ja sopii jopa urheiluyleisön suuhun - ensi kaudella sama kuullaan sitten varmaankin jäähalleissa?
Johan tuo viime kaudella oli jokerifanien epävirallinen maalibiisi. Hieno riffi.
 

E V

Jäsen
Onkos Ballack ja Schweinsteiger lopettelemassa maajoukkueessa? Siihen malliin ainakin molemmat käpälöivät pystiä hopeamitaleita vartoessaa. Itse en ole moiseen käytökseen törmännyt.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Onkos Ballack ja Schweinsteiger lopettelemassa maajoukkueessa? Siihen malliin ainakin molemmat käpälöivät pystiä hopeamitaleita vartoessaa. Itse en ole moiseen käytökseen törmännyt.

Aika outoa olisi jos tänä vuonna 24 vuotta täyttävä Schweinsteiger väistyisi antaakseen tilaa nuoremmille. Eipä kyllä Ballackaan nyt ihan ikäloppu vielä ole...
 

SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
Sellainen kysymys vielä vaikkei suoranaisesti otteluun liitykään. Hoilasiko yleisö ennen pelin alkua The White Stripesin biiisiä Seven Nation Army, vai kuulinko omiani?

Eikös tämä ole jo MM-skaboista 2006 tuttu? Ainakin italialaiset vetivät tuota Campeone di mondo-sanoilla (tai mitä se maailmanmestari nyt niiden kielellä onkaan).

Löytyipä biisin nimellä tämmöinenkin http://www.youtube.com/watch?v=ByD5s0GbJpk&feature=related
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itse en ole ikinä nähnyt kansainvälisellä tasolla noin heikkoa tuomarointia.

Nyt täytyy kyllä sanoa, ettet ole voinut montaakaan kansainvälisen tason ottelua nähdä. Tuomari ei ilmeisesti huomannut käsivirhettä ja siitä olisi tietysti rankkari kuulunut antaa. Punainen oli siinä ja siinä, ei se mikään Zidane ollut kuitenkaan. Kortin paikka ilman muuta. Miksi muuten Saksan pelaaja tuli huutamaan sentin päähän espanjalaisen kasvoista? Tämä ei ollut mikään syyttely saksalaista kohtaan, ihmettelin vain.

Pääosin varsin hyvin tuomittu ottelu ja pysyi tuomarin käsissä loppuun asti. Tietysti tällaiset ratkaisevamman tuntuiset virheet tekevät isomman vaikutuksen, mutta ei missään nimessä kokonaisuudessaan huonoa tuomarointia.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Viva Espãna! Tai vamos lienee nykyään korrektimpi sana.

Niinhän se sitten kuitenkin meni, että kisojen ylivoimaisesti paras joukkue myös vei mestaruuden. Kerrankin näin. Uskomatonta, 44 vuoden korpivaellus on päättynyt ja Espanjasta tuli kertaheitolla menestyjä ikuisen alisuorittajan sijaan. Loistavaa!

Uskomattoman hieno hetki, kun Iker Casillas nosti pokaalin ilmaan. Maailman paras maalivahti sen ansaitsi. Kahden vuoden päästä seuraava pokaali?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös