Tännekin tämä!
Sen verran käänteentekeviä asioita on elämässäni tapahtunut, että menköön myös tähän loppuotteluketjuun tämä:
Erittäin merkittävää ja omituista kokonaisuudessaan, mutta jokseenkin osasin odottaa tämän päivän koittavan viimevuotisten fiilisteni valossa.
Siitä asti kun mistään olen mitään futiksen osalta ymmärtänyt, on Saksan maajoukkue ja eritoten sen lukuisat yksittäiset pelaajat vuosien varrella olleet suorastaan vastenmielisiä niin maajoukkue- kuin seurajoukkuepelejäkin seuratessani. En tiedä mistä tämä lähti, mutta tiedän että se oli ihan aitoa pikkupojan omaa mielipiteen muodostumista sen sijaan, että olisin mennyt jonkun yleisen Saksaviha-aatteen mukana, jos sellaista silloin 1980-90 lukujen taitteessa Suomessa tai Tanskassa olikaan.
Lothar Matthäus, Andreas "vittumaisin rankkarituuletus ikinä" Möller, Matthias "DDR" Sammer, Olivier Bierhoff, Stefan "keskisormi" Effenberg, Oliver Kahn, Jörg "sammakkoapina" Heinrich ja jossain määrin myös Jürgen Klinsmann sekä Rudi "käkkärä" Völler olivat mielestäni aivan oksettavia vittupäitä, hyviä pelaajia toki mutta aina raastoi ja kalvoi henkisesti katsella heidän peliään ja varsinkin Effenbergiä olisi tehnyt mieli vetää tauotta turpaan kun kaverin naama vilkkui tv-ruudussa jossain Champions League-matseissa tai maaotteluissa.
Hämärästi muistan vuoden 1988 EM-turnauksen olleen käynnissä, mutta vuoden 1990 MM-kisat olivat osaltani ensimmäiset ns. täyspainoisesti seuratut kisat. Täytin sinä kesänä 9v, ja silloin tulikin isoveljen kanssa Köpiksessä uudessa kämpässä mattorullien ja muuttolaatikoiden päällä katsottua joka matsi alusta loppuun ja vielä nauhalta uudestaan kun ei nuorilla kesälomalaisilla muutakaan järkevää tekemistä ollut. Muistan, kuinka paljon otti päähän kun Saksa lopulta vei Brehmen rankkarilla pytyn, vaikka en sinänsä Argentiinastakaan kummemmin välittänyt vaan toivoin Kamerunin tai Englannin tai Scillachilla lentäneen Italian vievän koko potin. Saksan voisin siis sanoa alkaneen vituttamaan niiden kisojen aikana ottaessaan mestaruuden vasten tahtoani, ja se fiilis lähti siitä vyörymään futiksen seuraamisen lisäännyttyä ja futishullussa Tanskassa pelejä tv:stä paljon katsellessa.
Sydämeni Tanskan maajoukkueelle jo pikkupoikana menettäneenä ja Suomen maajoukkueesta siihen aikaan mitään tietämättömänä oli aivan erityisen upeaa, että EM-loppuottelussa vuonna 1992 Tanska kaatoi juuri Saksan ja aiheutti valtavan kansanjuhlan voitollaan. Ehkä siitä riemusta Saksa-"viha" ja jonkinasteinen vahingonilo sai jälleen uutta tulta alleen, ja aina vaan entistä enemmän kiinnitin huomiota Saksan mulkkujen edesottamuksiin.
Mutta mitäs vittua, vuodet ovat vierineet ja sukupolven vaihdoksen myötä olen suureksi hämmennyksekseni huomannut hiljalleen "lämpeneväni" Saksan futismaajoukkueelle aivan uskomattomalta aikanaan tuntuneella tavalla. Bundesligan seuraamisen lisääntymisen myötä aloin diggailla uudenlaisia, nuoria ja asiallisen oloisia saksalaispelaajia, ja muutenkin niin maajoukkue kuin saksalaiset seurajoukkueetkin esittävät pääsääntöisesti erittäin viihdyttävää futista, ja nämä erinäiset tekijät ovat epäilemättä syöneet ja jopa hävittäneet kohtalaisen syvälle jo junnuna juurtuneet antipatiani Saksan futista kohtaan.
Näissä käynnissä olevissa kisoissa olen huomannut esim. aiemmin kohtalaisen neutraalina pitämäni Ranskan maajoukkueen alkavan vituttamaan, Italia nyt on vituttanut jo jonkin aikaa ja jo vuoden 2006 kisoissa olin asetelmassa, jossa Saksan menestyminen olisi ollut huomattavasti mieluisampaa kuin esim. Portugalin, finaalikaksikko Italian tai Ranskan tai erittäin monen muunkin maan menestyminen.
Kohdallani ei ole kyse mistään Saksan gloryhunttauksesta, sinänsä heidän voitto tai tappio ei hetkauta mihinkään suuntaan enkä tule koskaan olemaan Saksan "fani" sen vuoksi, että Tanskan ja luonnollisesti Suomen maajoukkueet ovat ja tulevat aina olemaan ykkössuosikkejani, mutta Saksa on nykyään oikeasti ns. positiivinen jengi minun kirjoissani.
Esim. näissäkin kisoissa tasonsa taas osoittanut Bastian Schweinsteiger alkaa kohta olemaan suosikkipelaajiani, vaikka muistan kaverin aloitellessa uraansa FC Bayernin miehistössä miettineeni, kuinka silloin lopettamaisillaan oleva Stefan "vitunrunkkari" Effenberg on saamassa nuoresta siannussijasta oivan seuraajan maailman vihatuimpien futaajien listalla.
Näin ne mielipiteet muuttuvat kun maailma, minä, peli ja pelaajat muuttuvat ja vaihtuvat, eikä siihen tarvita mitään salamannopeaa takinkääntötemppua tai jotain vitun bandwagoniin hyppimistä vaan hiljalleen tapahtuvaa omaa aivotoimintaa ja tosiasioiden prosessoimista. Kaiken kaikkiaan siis: Saksan maajoukkue ja valtaosa sen nykyisistä pelaajista edustavat sellaista peliä ja tyyliä, mistä pidän. Näin uskallan myöntää ensimmäistä kertaa elämässäni toivovan heille arvokisamenestystä, eli soisin heille nyt Euroopan mestaruuden ja nousun myös 2000-luvun suurten voittajien joukkoon.
Loppuun lisättäköön tänne otsikkoon sielä se, että myös Espanjan voitto maistuisi, hieno jengi ja hyvät kisat alla, ja soisihan heillekin pistästä aikaa kunnon arvokisavoiton.