Mainos

Jalkapallo – yleinen keskustelu

  • 1 174 647
  • 7 662

Buster

Jäsen
Eipä tämäkään yllätä, mutta aika helkkarin kallis on sopimus, jos sisältää vain tämän naurettavan turnauksen x vuotta

Ja nuo siis näkyy tuolta ilmaiseksi, jolla varmasti yritetään suosiota muovikilpailulle rakentaa. Tietysti DAZN:kin tuolla saa uusia käyttäjiä, mainostuloja ja saa brändiään kasvatettua. Erityisesti haluavat sitä Yhdysvalloissa. Fifallehan ehti jo hätä tulla noiden oikeuksien kanssa, kun ei meinannut mennä kaupaksi halutuilla hinnoilla kun on uusi kilpailu, josta ei ole dataa ja on kosolti epävarmuustekijöitä. Applen kanssa neuvottelut ainakin kariutuivat, sielläkin hintalappu oli miljardin paikkeilla.

Jotain huhuja kiertänyt, että saudien sijoitusrahasto olisi investoimassa sievästi juuri tuon miljardin verran ilmeisesti reippaan luokan tappioita tekevään DAZN:iin (jolta voidaan odottaa tuoretta tilinpäätöstä loppukuusta, edellinen 1,5 miljardia turskaa). Mistä sitten voitaisiin vetää viivoja tuohon MM-kisaisännyys -fiaskoon, jonka Infantino junaili saudeille. Että nyt olisivat kiitoksena tekohengittämässä tätä Infantinon lempiprojektia. Lisäksi DAZN on hankkinut vielä melko hiljattain oikeuksia saudiliigan pelien lähettämiseen eri markkina-alueilla. Saudien sijoitusrahasto PIF on toki kieltänyt, että ei ole mitään kauppoja vireillä DAZN:n suhteen - näin ilmeisesti viimeksi lokakuussa.

Tämä on mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin itse turnaus. Vieläkin vaan vituttaa tuo käsittämätön MM-isännysjunailu. Hieman outoa, ettei se ole kai ollut isommin pinnalla.* Fifahan antoi Saudi-Arabian kisahakemukselle n. 420 pistettä 500 mahdollisesta, mikä on korkein pistemäärä koskaan. Kaikki rakentamattomat stadionitkin saivat muistaakseni parhaat pisteet koskaan. Parin päivän päästä päästään lyömään virallisesti isännyys lukkoon ja Gianni saa taas aihetta hymyyn.

EDIT: * puhumattakaan siis tietysti tuosta 2034 kisahakemusten lähettämisikkunasta, joka avattiin yhtäkkiä aikaisin ja jonka kesto oli poikkeuksellisesti vain kolmisen viikkoa. Onneksi saudeilla oli hakemus jo valmiina ja ne ehtikin lähettää sen melkein heti tuon yllättävän avaamisen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Ja nuo siis näkyy tuolta ilmaiseksi, jolla varmasti yritetään suosiota muovikilpailulle rakentaa. Tietysti DAZN:kin tuolla saa uusia käyttäjiä, mainostuloja ja saa brändiään kasvatettua. Erityisesti haluavat sitä Yhdysvalloissa. Fifallehan ehti jo hätä tulla noiden oikeuksien kanssa, kun ei meinannut mennä kaupaksi halutuilla hinnoilla kun on uusi kilpailu, josta ei ole dataa ja on kosolti epävarmuustekijöitä. Applen kanssa neuvottelut ainakin kariutuivat, sielläkin hintalappu oli miljardin paikkeilla.

Jotain huhuja kiertänyt, että saudien sijoitusrahasto olisi investoimassa sievästi juuri tuon miljardin verran ilmeisesti reippaan luokan tappioita tekevään DAZN:iin (jolta voidaan odottaa tuoretta tilinpäätöstä loppukuusta, edellinen 1,5 miljardia turskaa). Mistä sitten voitaisiin vetää viivoja tuohon MM-kisaisännyys -fiaskoon, jonka Infantino junaili saudeille. Että nyt olisivat kiitoksena tekohengittämässä tätä Infantinon lempiprojektia. Lisäksi DAZN on hankkinut vielä melko hiljattain oikeuksia saudiliigan pelien lähettämiseen eri markkina-alueilla. Saudien sijoitusrahasto PIF on toki kieltänyt, että ei ole mitään kauppoja vireillä DAZN:n suhteen - näin ilmeisesti viimeksi lokakuussa.

Tämä on mielenkiintoisempaa seurattavaa kuin itse turnaus. Vieläkin vaan vituttaa tuo käsittämätön MM-isännysjunailu. Hieman outoa, ettei se ole kai ollut isommin pinnalla. Fifahan antoi Saudi-Arabian kisahakemukselle n. 420 pistettä 500 mahdollisesta, mikä on korkein pistemäärä koskaan. Kaikki rakentamattomat stadionitkin saivat muistaakseni parhaat pisteet koskaan. Parin päivän päästä päästään lyömään virallisesti isännyys lukkoon ja Gianni saa taas aihetta hymyyn.

Miksi viestissäsi on jotenkin vähättelevä sävy? Totta kai Saudi-Arabia ansaitsee kisat. Todellinen jalkapalloilun jättiläinen. Stadionit rakennetaan suurella sydämellä paikallisin voimin. Taas-arvon juhlaa. Stadion hankkeet luo huikeita työllistymismahdollisuuksia ja pelaajat odottavat jo innolla tätä spektaakkelia
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
En juurikaan jaksa seurata Espanjan liigaa tai Barcan käänteitä, niin mitä tuo tarkoittaa, että saa rekisteröityä vaikka nyt Olmon toiselle puolikkaalle? Pelaako mies nyt sitten rekisteröimättömänä?
 
Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
En juurikaan jaksa seurata Espanjan liigaa tai Barcan käänteitä, niin mitä tuo tarkoittaa, että saa rekisteröityä vaikka nyt Olmon toiselle puolikkaalle? Pelaako mies nyt sitten rekisteröimättömänä?
Christensenin loukkaantumisen myötä löytyi porsaanreikä Olmon rekisteröimiseen syyskaudeksi. Samaa porsaanreikää ei voi enää käyttää kevätkaudeksi, joten on vähän pähkinää taas purtavaksi.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups

Järkyttävintä paskaa tässä valtiossa on se että jos nainen tulee raiskatuksi niin se nainen voi joutua tästä linnaan tai pahimmillaan jonkun kunniamurhan uhriksi. Toisinajattelijat vankilaan tai miekalla kahtia vähän tapauskohtaisesti. Sen verran ollaan nyt yhteisymmärryksessä fifan kanssa että kisojen aikana esimerkiksi julkisesti pussaavia homoseksuaaleja ei tapeta ainakaan kisojen aikana
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Niin, Fucking Infantino´s Fixing Association teki taas oivan puliveivauksen, eikä ketään lopulta kiinnosta. Koska hallituksethan eivät saa puuttua tuon kriminaalin organisaation puuhiin. Korruptoitunut organisaatio, joka pitäisi kokonaan lakkauttaa ja perustaa ihan läpinäkyvyysperiaatteelle toinen organisaatio.

Mutta näin ei tapahdu, koska hyvin suuri osa maailman ihmisistä haluaa vain katsoa jalkapalloa eikä välitä niistä puitteista, joissa tuotetta tarjoillaan.

Järjettömyys on huipussaan myös ilmastollisesti: kesä-elokuun maksimit keskimäärin ovat 42 astetta. Kelpaa siellä potkiskella palloa, elleivät sitten saudit tee stadioneista suljettuja ja ilmastoituja. Rahastahan ei ole puute, paitsi tietenkin siirtotyöläisten palkoissa ja muissa eduissa.

Joten siirretään taas MM-kisat aikaan, johon ne eivät kuulu: marraskuulle. Luultavasti joku saa jossakin vaiheessa nimittäin älynväläyksen ja tarkistaa keskilämpötilatkin. On toki liikaa odottaa, että Infantiilin neuvosto niin tekisi.

Lahti sentään vähän pitemmässä jutussa kritisoi FIFAn päätöksentekoa. TV:n klipissähän hänestä sai lähes idiootin kuvan, hännystely oli tuossa äärimmäistä. Mutta tietää tilanteen ja arvopohjaisen realistisesti suhtautuu päätöksiin mukautuen. Huuhkajia nyt ei sentään kisoissa tarvinne katsella, ellei siellä sitten pelaa jo puolet maailmaa.
 
Twitterfeedini täyttyy kyynelehtivästä Jesus Navasista, joka on juuri pelannut viimeisen pelinsä Sevillan kotiyleisön edessä.

Hän siis lopettaa, mutta miksi juuri nyt, kesken kauden?
 
Voranen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tomi Sallinen
Twitterfeedini täyttyy kyynelehtivästä Jesus Navasista, joka on juuri pelannut viimeisen pelinsä Sevillan kotiyleisön edessä.

Hän siis lopettaa, mutta miksi juuri nyt, kesken kauden?
Ilmeisesti hänen kroppansa on niin palasina, ettei kykene kävelemään joskus pelien jälkeisinä päivinä. Aikomus oli alun perin lopettaa viime kauden jälkeen mutta Sevillan presidentti pyysi jatkamaan jouluun asti (lähde: Tears and turmoil as Navas scores one more time with feeling for Sevilla | Sid Lowe )
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

Tuo on itsessään käsittämätöntä, että on vielä pelannut tuon nivelrikkoisen lonkan kanssa näin pitkään.

En ymmärrä miten hän edes on voinut pelata koska, jos se nivelrikko on niin vaikea, että valvot öitä ja seuraavana päivänä et pysty kävelemään, niin käytännössä lonkan liikkuvuuksin on noissa tapauksissa varmasti ihan surkea ja joku hyppääminen pääpalloon varmaan aika mahdotonta.

Sitä on hankala selittää mutta tuo on sellanen vaiva, mikä rajoittaa urheilusuoritusta ihan älyttömästi, kaikki kiertoliikkeet, sivuaskeleet, käännökset, potkaiseminen eri suuntiin, tukijalka… vaikuttaa ihan kaikkeen ja kaveri on pelannut silti tuolla tasolla.

Hattua päästä hienolle uralle. Nyt saa varmasti tekonivelen lonkkaan ja kivut pois ja uusi ura vaikka golfarina.
 
Jass0

Jäsen
Kertokaa joku tietävä, että mikä ihme tuon Manchester Cityn on tullut?
Joukkuehan on aivan sekaisin, 11 viime pelistä tullut yksi voitto. Ennen tuota 11 peliä kuiten viisi voittoa putkeen.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kertokaa joku tietävä, että mikä ihme tuon Manchester Cityn on tullut?
Joukkuehan on aivan sekaisin, 11 viime pelistä tullut yksi voitto. Ennen tuota 11 peliä kuiten viisi voittoa putkeen.
Tässä on Pepin itsensä näkemys:

Todellisuudessa tuossa on joukko painavia tekijöitä: joukkueen keski-ikä on korkea, avainpelaajat ovat pelanneet aivan järjenvastaisia pelimääriä, osa pelaajista ei sovellu joukkueen pelitapaan pelillisesti (Håland aivan ehdottomasti yksi näistä!), joukkue on pelaajamäärältään pieni ja siihen päälle muutama paha loukki.

Mutta kyllähän pelaajien tasossakin on tapahtunut romahdus niin teknisellä, taktisella kuin henkiselläkin puolella. Silva, Walker, KDB ja Dias ovat olleet maailman parhaita pelaajia, mutta eivät todellakaan ole enää (ainakaan juuri nyt).

Onko Pepin pelitapaan löytynyt vastalääke? Tätä pitäisin ennenaikaisena ja jopa populistisena väittämänä.
 
L. Öysä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valioliiga
Mutta kyllähän pelaajien tasossakin on tapahtunut romahdus niin teknisellä, taktisella kuin henkiselläkin puolella. Silva, Walker, KDB ja Dias ovat olleet maailman parhaita pelaajia, mutta eivät todellakaan ole enää (ainakaan juuri nyt).
Ihmeellisen vaisuja ovat olleet Cityn viimeiset siirtoikkunat. Jotenkin suorituskyvyn romahtaminen tuntuu nyt ajateltuna jopa väistämättömältä. Rodrin loukki tähän päälle oli sitten varmaan se joka katkaisi kamelin selän. Vaikutti varmasti myös henkisesti koko joukkueeseen aivan helvetisti.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös