Joo hyvin on kyllä onnistunut FIFA tuhoamaan MM-kisat. Ennen MM-kisat olivat se päämajoukkueturnaus, joissa oli kiva päästä näkemään miten mm. Brassien tähtisikermä pärjää Euroopan huippumaita vastaan ja EM-kisoista tuntui puuttuvan jotain. Nyt taas MM-kisat ei kiinnosta oikeastaan ollenkaan ja EM-kisojen osalta mietinnässä on lähteä Saksaan katsomaan kisoja, vaikka Huuhkajat eivät sinne pääsisikään.No, eiköhän ensi kesän Saksan EM-kisoista saada taas sellainen perinteisempi laadukas turnaus.
Samalla myös huomannut, että oma kiinnostus on yhä enemmän siirtynyt kansainvälisestä jalkapallosta kotimaiseen. Viikonloppuna tuli jatkuvasti tarkastelua Gnistan-MIFK -karsintaottelun tilannetta. Viikonloppuna käsittääkseni pelattiin myös El Clasico, mutta ei mulla ole edes mitään hajua kumpi voitti. Eikä se oikeastaan edes kiinnosta.
Unitedin pelit tulee lähes kaikki katsottua ja Valioliigan tuloksia (sekä välillä maalikoosteita) tulee katsottua FPL:n takia. Koitin tässä juuri miettiä, että milloin olen viimeksi katsonut kansainvälisen jalkapallo-ottelun (jossa United ei pelaa) alusta loppuun. On siitä varmaan ainakin yli vuosi aikaa. Toki jotain lyhyempiä pätkiä on tullut katsottua, kun tuo Viaplay löytyy, mutta kauas on tultu niistä ajoista kun vielä muutama vuosi sitten katsoi parhaimmillaan useamman matsin päivässä. Tai oikeasti odotti jotain Pohjois-Lontoon derbya.
Hyvin on onnistuttu kaikilla kentän ulkopuolisilla asioilla tappamaan ainakin oma intohimo lajin ympäriltä. Onneksi on kuitenkin vielä United ja etenkin Huuhkajat, jotka saavat tunteita aikaan jalkapallon ympärillä. Kyllä sitä kaipaa niitä aikoja, kun oikeasti innolla odotti jalkapallon MM-kisoja tai jotain isoa seurajoukkueottelua, mutta tuskin ne ajat enää tulevat takaisin.