Mainos

Jalkapallo – yleinen keskustelu

  • 1 175 135
  • 7 663

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Minusta taas keneltäkään ihmiseltä ei voida vaatia esikuvallisuutta, nousua massan yläpuolelle, kiitettävää käytöstä. Molemmat futaajat ovat täysin fifalaisia ja suurin osa maailmasta ei heidän käytöstään tuomitse. Eli he käyttäytyvät niin kuin heidän odotetaan käyttäytyvän. Mutta jos he toimisivat moraalisemmin, silloin tietenkin ansaitsisivat kiitosta.
Heillä on oikeus mennä pelaamaan minne haluavat, mutta ihan samalla tavalla myös ihmisillä on oikeus kritisoida heidän valintojaan. En nyt ihan vieläkään ymmärtänyt, että mikä tuon alkuperäisen viestisi pointti oli. Eli koska FIFA (ja maailma) on perseestä, niin maailman vaikutusvaltaisimmat jalkapalloilijat voivat tehdä mitä vaan, eikä heitä voi siitä kritisoida? Voiko tuolla samalla logiikalla todeta myös, että ei seksuaali- ja väkivaltarikokset ole niin vakavia, kun maailmassa tapahtuu murhiakin?

Tuskinpa suurin osa maailmasta tuomitsisi Venäjälläkään urheilemista. Tai en ainakaan usko, että Venäjällä, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on suurta vastustusta tuota kohtaan. Aasiastakin löytyy etenkin Kiinassa varmaan paljon tukea Venäjällä urheilemiseen ja aika paljon pösilöitä on jenkeissäkin. Olisiko sekin sitten ok?

Se, että Ronaldo ja Messi menevät pelaamaan saudeihin on huomattavasti onnistuneempaa sportswashingia kuin jonkun Newcastlen tai PSG:n ostaminen ja pyörittäminen. Nuo kaksi ovat olleet sen parikymmentä vuotta nuorten isoimpia idoleita, joilta on kopioitu kaikkea. Jos tietää minkälaisia summia nykyään pyörii somemarkkinoinnin ympärillä, niin ymmärtää, kuinka paljon some nykypäivänä muokkaa ihmisten ajatuksia ja valintoja. Jos kaksi maailman seuratuinta sosiaalisen median henkilöä tuo omassa somessaan aktiivisesti ja positiivisessa valossa esille Saudi-Arabiaa, niin monet voivat alkaa pitämään sitä todella siistinä paikka. Todella siisti paikka, josta puuttuu ihmisoikeudet ja jossa tapetaan ihmisiä mielipiteiden takia.

Ronaldolla ja Messillä on oikeus pelata missä vaan, mutta itse en ainakaan heitä voi enää millään tasolla ihmisinä arvostaa saudeihin siirtymisen jälkeen. Siirtyvät he sinne sinne sitten tyhmyyttään tai välinpitämättömyyttään. Heillä olisi mahdollisuus olla maailman kaikkein aikojen parhaita jalkapalloilijoita, jotka tekisivät myös uransa jälkeen maailmasta paremman paikan, mutta he ovat valinneet toisen tien.

En usko, että ainakaan itse tulen uran päättymisen jälkeen enää hirveästi fiilistelemään Ronaldon tai Messin suorituksia, vaikka he olivatkin kiistatta tämän aikakauden kaksi parasta pelaajaa. Samoin kuin joskus tykkäsin todella paljon Xavista, mutta nykyään fiilistelen enemmän Pirloa. Litmanen on Suomen kaikkien aikojen paras jalkapalloilija, mutta minulle kaikkien aikojen maajoukkuekapteeni ja suomalainen jalkapalloilija on Tim Sparv, joka on tehnyt kentän ulkopuolella niitä asioita, joita isommatkin tähdet voisivat tehdä.
 
Viimeksi muokattu:

RonSwanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, HIFK, Pittsburgh Steelers, Die Mannschaft
En ole vuosiin kirjoittanut palstalle mitään, mutta kirjauduin nyt sisään eka kerran sitten Antti Törmäsen IFK-vuosien jälkeen ihan vain jotta voisin sanoa tämän yhden asian:

Jäsen Barney kirjoitti juuri täydellisen viestin. Kiitos Barney. Ajattelen aivan 100% samoin aiheesta "Messi/CR7/Saudipaska".

Jäsen IceWalker :n viestit eivät nyt ainakaan minulle täysin avaudu. Miksi miljoonien, tai jopa miljardien, ihmisten esikuvilta ei pitäisi voida vaatia esimerkilistä käytöstä ja moraalista selkärankaa? En minä ainakaan salli esimerkiksi Barack Obamalta samanlaista sekoilua kuin mitä tavan tallaaja kadulla saattaa tehdä. Koita siinä ajaa ihmisten asioita kun samalla ryvetyt jossain kokkeli-kohuissa (tai kuten vaikkapa Messi niin verokierto-oikeudenkäynneissä).
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Heillä on oikeus mennä pelaamaan minne haluavat, mutta ihan samalla tavalla myös ihmisillä on oikeus kritisoida heidän valintojaan. En nyt ihan vieläkään ymmärtänyt, että mikä tuon alkuperäisen viestisi pointti oli. Eli koska FIFA (ja maailma) on perseestä, niin maailman vaikutusvaltaisimmat jalkapalloilijat voivat tehdä mitä vaan, eikä heitä voi siitä kritisoida? Voiko tuolla samalla logiikalla todeta myös, että ei seksuaali- ja väkivaltarikokset ole niin vakavia, kun maailmassa tapahtuu murhiakin?

Tuskinpa suurin osa maailmasta tuomitsisi Venäjälläkään urheilemista. Tai en ainakaan usko, että Venäjällä, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa on suurta vastustusta tuota kohtaan. Aasiastakin löytyy etenkin Kiinassa varmaan paljon tukea Venäjällä urheilemiseen ja aika paljon pösilöitä on jenkeissäkin. Olisiko sekin sitten ok?

Se, että Ronaldo ja Messi menevät pelaamaan saudeihin on huomattavasti onnistuneempaa sportswashingia kuin jonkun Newcastlen tai PSG:n ostaminen ja pyörittäminen. Nuo kaksi ovat olleet sen parikymmentä vuotta nuorten isoimpia idoleita, joilta on kopioitu kaikkea. Jos tietää minkälaisia summia nykyään pyörii somemarkkinoinnin ympärillä, niin ymmärtää, kuinka paljon some nykypäivänä muokkaa ihmisten ajatuksia ja valintoja. Jos kaksi maailman seuratuinta sosiaalisen median henkilöä tuo omassa somessaan aktiivisesti ja positiivisessa valossa esille Saudi-Arabiaa, niin monet voivat alkaa pitämään sitä todella siistinä paikka. Todella siisti paikka, josta puuttuu ihmisoikeudet ja jossa tapetaan ihmisiä mielipiteiden takia.

Ronaldolla ja Messillä on oikeus pelata missä vaan, mutta itse en ainakaan heitä voi enää millään tasolla ihmisinä arvostaa saudeihin siirtymisen jälkeen. Siirtyvät he sinne sinne sitten tyhmyyttään tai välinpitämättömyyttään. Heillä olisi mahdollisuus olla maailman kaikkein aikojen parhaita jalkapalloilijoita, jotka tekisivät myös uransa jälkeen maailmasta paremman paikan, mutta he ovat valinneet toisen tien.

En usko, että ainakaan itse tulen uran päättymisen jälkeen enää hirveästi fiilistelemään Ronaldon tai Messin suorituksia, vaikka he olivatkin kiistatta tämän aikakauden kaksi parasta pelaajaa. Samoin kuin joskus tykkäsin todella paljon Xavista, mutta nykyään fiilistelen enemmän Pirloa. Litmanen on Suomen kaikkien aikojen paras jalkapalloilija, mutta minulle kaikkien aikojen maajoukkuekapteeni ja suomalainen jalkapalloilija on Tim Sparv, joka on tehnyt kentän ulkopuolella niitä asioita, joita isommatkin tähdet voisivat tehdä.
Moraalin lähtökohtana on aina vapaus. Eli moraalinen toiminta tarkoittaa sitä, että henkilö ei jollakin tavalla ole velvoitettu tai pakotettu toimimaan esimerkiksi hyväntekeväisyydessä tai tekemään jotakin muuta esimerkillistä. Yleensähän huippurikkaat harrastavat hyväntekeväisyyttä, koska heiltä sitä odotetaan ja se sopii erinomaisesti omaan brändäykseen. En silti erityisesti ihaile tällaista toimintaa.

Jos puhutaan moraalisesti kiitettävästä toiminnasta, silloin henkilö toimii esikuvallisesti, kun hänellä ei olisi mikään pakko niin toimia. Vaikkapa nyt sitten kieltäytyä 600M egestä, koska saudimaa ei ole ihmisoikeuksien kannalta mallimaa. Mutta se, ettei toimi kiitettävästi ei tarkoita, että henkilöä pitäisi moittia asiasta. On myös se keskiväli olemassa, jolloin ihminen vain toimii kuten ihmiset yleensä tietyssä asemassa ja tilanteessa toimivat.

Pointtina on se, että yksilöiden moittiminen jostakin järjestelmään liittyvästä epäkohdasta ei mielestäni ole tarpeen. Kun kerran fifamaailmassa vain rahalla on väliä eikä kuitenkaan rikota mitään lakeja, niin enpä silloin jaksaisi jotakin Messiäkään arvostella siitä, että hän ajattelee vain rahaa. Mutta tietenkin, kaikilla on vapaus arvostella yksilöiden tekemiä valintoja. FIFA pitäisi purkaa ja tehdä pelkästään voittoa tavoittelemattomaksi yhteisöksi, mutta eipä se hallituksiakaan kiinnosta, koska FIFA kieltää maiden hallituksien puuttumisen niiden toimintaan.

Venäjätapaus on taas monimutkaisempi länsimaiden kansalaisten osalta. Vaikkapa Pulkkinen tai Kerminen ovat molemmat saaneet selkeän viestin omasta maastaan ja omilta lajiliitoiltaan, mitä Suomessa ajatellaan Venäjällä pelaamisesta. Mutta heitä ei vaan kiinnosta. He eivät riko lakia, mutta ovat kuitenkin toimineet moitittavasti, koska Venäjällä pelaamista ei pidetä suotavana.

Voimme futiksessa varmaan pian kokea taas uuden WC-paikan, enpä yllättyisi, jos se olisi Saudi-Arabia. Joten ainakin sieltä suunnasta Messi ja Ronaldo saavat varmasti osansa kiitoksista. Ja kuten tavallista, Suomessa Palloliitto on kerrassaan huolissaan ihmisoikeuksista, mutta uskoo, että tietyt lainsäädännölliset toimet tulevat merkittävästi parantamaan ihmisoikeuksia siellä. Kuten Qatarissa tietenkin tapahtui...
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tämä pelaajien, tuomareiden jne. sanallinen ja fyysinen ahdistelu ja terrorisointi etenkin täysin ottelutapahtuman ulkopuolella on jotain, mitä en osaa ymmärtää. Vähän varmaan kannattaa aikuisen ihmisen tarkastella oman elämän prioriteetteja ja käyttäytymisen malleja uudelleen, jos tekee mieli ja kokee oikeudekseen käydä sanallisesti ja jopa fyysisesti pelaajan tai tuomarin kimppuun.
 
Pablito

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, Toronto Maple Leafs

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Zlatanin lopetus Milanissa veti koskettavuudessaan melkein vertoja illalle jolloin Inzaghi, Nesta, Gattuso, Zambrotta ja Seedorf eläköityivät kaikki samana iltana. Toki Torinossa samaan aikaan jalkapallojumala Del Piero veti pisimmän korren.
 
Iker

Jep, eikä kuivin silmin todellakaan selvitty Francesco Tottin ikimuistoisesta jäähyväisillasta Roomassa aikanaan, ei selvitty tästäkään ja Zlatanin kaltaista ei tule enää ikinä, ei tietenkään ja se on aivan varma.

Eiliset tennispelit hoitui Zlatanin Milan-pelipaidassa aikalailla tilanteelle osuvasti, jos tekisi tänään lenkin samalla paidalla vielä eli jos näette ohijuoksevan Zlatanin niin morjestelkaa. En juokse pallo jalassa.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Zlatan on todellinen ikoni. Eikä ollut tarvetta lähteä rahastamaan hiekkamaihin. Legenda.

Yhtään en tykkää Zlatanista, mutta ehdottomasti propsit hänelle siitä, jos/kun ei lähde mihinkään öljyliigaan pr-mannekiiniksi. Pieni pelkohan tästä oli, kun on aiemmin antanut positiivista kommenttia näistä maista ja varmasti häntä on esim. Saudi-Arabiaan houkuteltukin.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Hyviä eläkepäiviä Zlatanille, yksi aikakautensa kovimmista pelaajista.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Eiköhän Zlatan löydä hommia Hollywoodin suunnalta. Ainakin cvssä on jo yksi näyttelijän osa. Hän näytteli uusimmassa Asterix ja Obelix elokuvassa roomalaista sotasankari Antivirusta.
 
Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Iso suositus muuten tuolle Zlatanin elämänkerralle. Antaa vähän erilaista perspektiiviä tuohon Zlatanin ylimielisyyteen, kun herra itse kuvailee sen olevan ainoa tapa, jolla osaa voittaa.
Kun uskottelee itselleen olevansa muita parempi KAIKESSA, tekee kaikkensa todistaakseen sen ja mikäs sen parempi tapa on kun laukoa näitä ylimielisyyttä huokuvia kommentteja julkisuuteen, jolloin joutuu kahta kauheammin todistelemaan taitojansa!

Huikea, huikea pelaaja!
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös