Mainos

Jalkapallo – yleinen keskustelu

  • 1 174 983
  • 7 663

Buster

Jäsen

En ole nähnyt kyseisen ihmisen tuomaroivan, mutta jotenkin tuosta hänen omasta kommentoinnista herää kysymys, että ollaanko pääsarjapaikkaa vaatimassa sen vuoksi, että sukupuoli on nainen? Uskon, että varmasti olisi hienoa olla se ensimmäinen, mutta reilua se on kaikkia kohtaan, että jokaisen vuoro tulee, kun siihen on todella valmis, ja paikka pääsarjassa on kilpailussa muiden tuomareiden kanssa ansaittu.
Varmasti turhauttaa, kun naisten puolella oma ura on ollut nousussa - eli EM-kisoissa tuomaroimassa ja naisten UCL-finaali. On myös kandidaattilistalla, josta valitaan tuomarit naisten MM-kisoihin. Kollegoista jo osa vissiin tuomitsee oman maansa miesten pääsarjassa, joten tavallaan antaa tasoitusta ja tuo voi jopa maksaa MM-valinnan. On 41-vuotias, joten tuomarin uraa ei ole mahdottomasti jäljellä. 45-48 se yläikäraja on aikanaan ollut, mutta sittemmin vissiin yläikäraja on poistettu ainakin Fifan taholta kunhan läpäisee kovat kuntotestit. Yle teki Lehtovaarasta jutun ennen naisten UCL-finaalia, jossa rivien välissä luettavissa kunto on hyvä, mutta huippunopeus so and so.

Varmasti myös ehkä kummastelee, ettei meriitit naisten huippuotteluista vissiin paina mitään. Kai sielläkin nyt jotain painetta tulee kansainvälisissä isoissa otteluissa, vaikkei välttämättä fyysisesti olisi yhtä vaativaa. Laittaa ihan kivasti painetta Palloliiton ja erotuomaritoiminnan suuntaan avata nuo portit. Miksi ei. Miehissä Suomi ei oikein voi tuottaa huipputuomareita, koska kotimaisen pääsarjan taso on niin kaukana maailman huipusta. Naisissa voisi, vaikka naisissa on tällä hetkellä vähemmän Fifa-tuomareita kuin miehissä. Eittämättä myös korvaukset olisivat varmaankin suurempia.

Sitten toiselta puolelta, niin ymmärtääkseni ei ole kovinkaan montaa Ykkösen ottelua edes ehtinyt tuomaroida vielä viime kaudella tai vissiin ylipäätäänkään. Lisäksi Ykkösen parhaat tuomarit pääsevät kyllä kauden aikana myös Veikkausliigaotteluihin näyttämään tasoaan.

Gestraniuksen sinänsä varmaan neutraaleista kommenteista jää maku, että ei olisi kunto vaadittavalla tasolla. Mikä olisi kummallista. Mutta sinänsä olen kyllä ihan samaa mieltä, että omilla näytöillä sinne edetään ja jos ne ei riitä, niin sitten ne ei riitä. Muuta ei voi sanoa, kun ei ole Linan erotuomarityöskentelyä nähnyt Ykkösessä tai muutenkaan. Eikä ole tietoinen noista muiden maiden vastaavista prosesseista, että miten hommat on siellä menneet vastaavissa tilanteissa. Jokatapauksessa mukava olisi saada Veikkausliigaan naistuomareitakin, kunhan vaatimukset täytetään ja näytöt on kunnossa.
 

Jay

Jäsen
Suosikkijoukkue
IF Gnistan, Bajen, Barça ja SaiPa
Minkäännäköistä kompetenssia tähän keskusteluun en omaa, mutta ne matsit jotka olen Linan tuomitsemana nähnyt (kaikki Gnistanin), ni omaan silmään aivan ykkösen eliittiä tuomaroinnissa. Voittaa perusmunukat mennen tullen.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Luis Enrique lähtenyt Espanjan maajoukkueen peräsimestä. Sit vaan huhuja odottamaan minne päätyy.
Aikomus palata seurajalkapalloon.

Mä jotenkin näen häneen paluunsa Barcan perämiseen. Xaville muutama tappio ja ulos Eurooppaliigasta niin voi olla että monoa tulee. Espanjassa vaikea nähdä muita vaihtoehtoja.

Valioliiga on houkutellut espanjalaisia tässä viime aikoina, joten ehkä joku siellä? Isoista kukaan ei ole tosin liikuttamassa valmentajaa ehkä hetkeen joten vaikea nähdä. PSG tuli yhtenä mieleen jos Gauthier häviää ensimmäisellä kierroksella.

Eli jos mikään ei tuolla nappaa niin Italia voisi olla suunta. Juventukseen tuskin kannattaa lähteä vaikka sauma tulisi. Italiassa Romaan paluu, kun Mourinho polttaa sillat jossain vaiheessa tai sitten Inter jolla on ollut hankala kausi.

Vähän kuivia toistaiseksi nuo valmentajapaikat. Laatua on kyllä tarjolla seuroille kun Enriquen lisäksi Pochettiino ja Tuchel vapaana.

Barcelona, Juventus ja Tottenham ehkä isoista ne todennäköisimmät valmentajan vaihtajat.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Xaville muutama tappio ja ulos Eurooppaliigasta niin voi olla että monoa tulee.
Barcelona johtaa kuitenkin sarjaa tällä hetkellä ja Xavin maine seuran sisällä on sen verran hyvä (ainakin kuvittelisin näin), että tuskin kovin herkässä on liipasin potkujen suhteen.

Ehkä se Italia on tosiaan todennäköisin, Juvessa tosin taitaa olla alkamassa melkoiset hulinat, että saa nähdä mitä siellä tapahtuu ylipäätään.
 

Fordél

Jäsen
Barcelona johtaa kuitenkin sarjaa tällä hetkellä ja Xavin maine seuran sisällä on sen verran hyvä (ainakin kuvittelisin näin), että tuskin kovin herkässä on liipasin potkujen suhteen.

Ehkä se Italia on tosiaan todennäköisin, Juvessa tosin taitaa olla alkamassa melkoiset hulinat, että saa nähdä mitä siellä tapahtuu ylipäätään.
Samaa mieltä. En usko, että ainakaan vuoteen Xavi saa potkuja. La ligassa on mennyt kuitenkin hyvin. Jos ja kun Barca säilyy keväänkin mestaruustaistelussa mukana niin eiköhän varmasti ainakin seuraava CL-syyskausi katsotaan. Ehkä jos Barca sattuisi uudestaan tippumaan jatkopeleistä niin Xavin palli alkaisi tutista. Sitä ennen tuskin.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Luis Enrique lähtenyt Espanjan maajoukkueen peräsimestä. Sit vaan huhuja odottamaan minne päätyy.
Ja toinen Luis eli Espanjan U23-joukkueen päävalmentaja de la Fuente tilalle. Enrique teki kyllä vahvaa duunia Espanjan peräsimessä, vaikka MM-turnaus pettymykseen päättyikin. Nations Leaguen finaalipaikka viime vuonna, pilkkukisan päässä EM-finaalista, ja tänäkin vuonna vei Espanjan finaaliturnaukseen Kansojen liigassa. Mutta sen verran mitä Enriquesta olen lukenut, niin seurafutis taitaa sopia hänelle paremmin.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Athleticilta jälleen loistoduunia ja pitkä juttu yhdestä menetetystä suurlupauksesta. Yann Guehosta sanottiin aikanaan että on ollut yksi parhaita junnuja mitä Ranskassa nähty. Mm. Mbappea parempi. Lukusuositus.

 

Proffa_20

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Chicago Blackhawks & FC Bayern München

Liitteet

  • Screenshot_20221210-134919.jpg
    Screenshot_20221210-134919.jpg
    432 KB · kertaa luettu: 138

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Portugali etsii Santosille korvaajaa. Ehdokkaina ilmeisemmin ainakin U21-maajoukkueen päävalmentaja Rui Jorge ja Mourinho.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voisin muuten hakea, mutta etätöiden mahdollisuudesta ei mainita mitään.
Täytyy kanssa laittaa harkintaan.

Palloliiton puheenjohtajaksi aikanaan hain silloin kun pesti oli Niinistön jälkeen haussa, ei silloin natsannut eikä tärpännyt valitettavasti ja tässä voisi kanssa olla ihan mielenkiintoinen haaste huippufutiksen parista.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka

Fordél

Jäsen
Ei jumalauta sentään. Paskat pelaajien levosta ja kropasta jne.
Koskahan on muuten viimeksi tehty kv. futiksessa peleihin liittyen päätös, jolla on pyritty keventämään pelaajien kuormaa? Vaihtojen ja kokoonpanoon lisättävien pelaajien lisääminen tulee mieleen, mutta nekin on vähän nyansseja, kun pelien määrä ja nimenomaan huippupelaajien kuorma vain kasvaa vuosi vuodelta.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP


On kyllä aikamoista paskaa. Pitäisi näihin kansainvälisiin urheilujärjestöihin tehdä sellainen sääntö että 80% päättäjistä pitää olla maista jotka transparency internationalin korruptio listauksessa sijoittuu top10.n Saataisin vähän pohjoismaista pragmaattisuutta kehiin. Joku Uusi-Seelantilainen ja Keski-Eurooppalainen mukaan.
 

KwutsNI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On kyllä aikamoista paskaa. Pitäisi näihin kansainvälisiin urheilujärjestöihin tehdä sellainen sääntö että 80% päättäjistä pitää olla maista jotka transparency internationalin korruptio listauksessa sijoittuu top10.n Saataisin vähän pohjoismaista pragmaattisuutta kehiin. Joku Uusi-Seelantilainen ja Keski-Eurooppalainen mukaan.
Niinpä. Kun vain saataisiin vaikka sveitsiläinen Fifan puheenjohtajaksi, niin kaikki olisi hyvin. Eiku...
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Niinpä. Kun vain saataisiin vaikka sveitsiläinen Fifan puheenjohtajaksi, niin kaikki olisi hyvin. Eiku...
Tyypillinen italialainen huijariketku tuo Infantino, vaikka passissa lukeekin Sveitsi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös