Menköön nyt tänne ja olihan tästä jo siirtotopikin hulinoiden keskelläkin pari viestiä. Eli Neymar Jr. PSG:stä Saudi-Arabiaan viittä vaille varmuudella, ellei jo varmasti.
Takana loistava tulevaisuus ja historiassa menee sinne "mitä jos?" -kategoriaan. Brasiliassa pelatessaan hype oli sitä luokkaa 2010 ja jo aiemminkin, että siinä on Ronaldinho, Ronaldo ja Pele samassa paketissa. Barcelonassa (siirtohinta 71,5 miljoonaa puntaa, josta noin puolet Neymarin vanhemmille) 2013-2017 muodosti kovan MSN-trion Messin ja Suarezin kanssa ollen aikalailla maailman kolmanneksi paras pelaaja voittaen sitä sun tätä. Eikä hän noita paria parasta Barca-vuotta lukuunottamatta oikein osannut kentällä osana joukkuetta pelataakaan edes vähää alusta. Sitten tuli se surullinen siirto Pariisiin, jossa hänestä piti omillaan kasvaa maailman paras pelaaja etäällä Messin varjosta. Tehot Ranskasta ovat näyttävät paperilla, mutta Ranskan liiga on Ranskan liiga tasoltaan ja tsämppärissä tuli joka kevät pettymys tehtaan takuulla. Eli kilvan jonka voittamiseksi Neymar ja myöhemmin Messikin Pariisiin hankittiin.
Pidin Neymarista, viittä vaille fanitin häntä. Pelaaja joka vielä nykyaikanakin pitää kentällä hauskaa ja uskaltaa näyttää taitonsa, eikä ole maksimitehokkuudella operoiva kone. Aina kun sai pallon sitä odotti, mitä jonglöörausta hän tekee seuraavaksi, tai monestako vastustajasta hän tulee tällä kertaa ohi. Jos ei ollut tuplausta, niin se oli laitapakille hyvää yötä. Aina ei se tuplauskaan riittänyt. Helpoimmalla pääsi kun ei Neymarin antanut saada palloa jalkaan edes 40 metrissä niin, että rintamasuunta olisi hyökkäyspäätyä kohti.
Yhdessä PSG-siirron, ja siellä kentällä sekä sen ulkopuolella tapahtuneen egoilun, kanssa tulivat ne surulliset 2018 MM-kisat, jossa ehkä lopullisesti oma suhde Neymariin pelaajana painui negatiivisen puolelle. Siellä karisi kaikki sympatia joka tilanteessa rikkeitä ylikorostavalle sarjakierijälle, johon jokainen ilmavirta aiheutti huudon perusteella vakavan loukkaantumisen.
Neymarin PSG-visiitin joitain kohokohtia:
- Pukuhuone jakautui voimakamppailun seurauksena: Neymar vs. Mbappe
- Seurapresidentti tarjosi Cavanille seitsennumeroista summaa, että tämä antaisi Neymarin ampua rankkarit. Ja jossain ottelussa hattutempun jo tehnyt Neymar ampui rankkarin, vaikka Cavani olisi seuraavalla maalilla noussut PSG:n historian ykkösmaalintekijäksi.
- Joukkuekaverit eivät saaneet taklata Neymaria harjoituksissa, ainakaan liian kovaa.
- Sopimuksessa jokin eettisyyspykälä, että sai rahaa kun viitsi otteluiden jälkeen käydä taputtamassa PSG-kannattajille.
- Omat lomat, omat luvat.
- Useaosainen egoa hierova dokumenttisarja
- Löi fania, joka kritisoi hänen peliesitystään hävityn finaalin jälkeen. Saman finaalin jälkeen pukukopissa Neymar haukkui ainakin PSG:n nuorisokaartin esitykset.
Neymar ei ole ensimmäinen pelaaja maailmassa, jota motivoi kuuluisuus, raha ja henkilökohtaiset saavutukset. Mutta hän on aika omassa luokassaan siinä, miten häikäilemättömän vähän häntä lopulta kiinnosti peitellä asiaa ja miten monipuolisesti hän (sekä ympärillä häsäävä isä) itsellään rahastaa. Ylipäänsä tuon dokumentin perusteella kaikkein pahiten näytti siltä, ettei häntä enää urheilullisesti kiinnosta ottaa itsestään kaikkea irti. Kunhan vain on mukava olla. Työ on jo tehty, nyt nautitaan eduista. Sen kanssa tämä arabisiirto ainakin natsaa.
Toisaalta puolustuksenakin voi sanoa, että kuuluisuus on kaksiteräinen miekka. Neymarin ympärillä on media pyörinyt kuin kärpäset kaukaa teinivuosista saakka. Se on aika kova taakka ollut henkisesti kannettavaksi, kun Brasilian turnauksetkin on aika näyttävän murheellisesti päättyneet kerta toisensa jälkeen MM-kisoissa ja välillä Copa Americassakin.
Jos Qatarin kisatkin jäisivät viimeisiksi MM-kisoiksi, niin millaisilla laseilla tuota uraa katseltaisiin tulevaisuudessa. Nykykatsojan silmissä vilkkuu hukattu potentiaali, itsekkään palkkasoturin, itkijän ja sarjahäviäjän leima. Lahjoja oli, mutta riittävää nöyryyttä, kypsyyttä ja elämänhallintaa ei löytynyt ulosmittaamaan läheskään kaikkea. Sääli jalkapallolle.