Turha Kaukalo
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Muistan 2005 EM-kisoista, niissä Suomi oli mukana, miten peli oli jotenkin rehdimpää, mutta nykyisin sikaillaan naisissakin jo ihan vapautuneesti.
Ai, mä luulin et ois vaikeampaakin. Toki nyt ei tiedetä vielä matsien jengejä, joskin kisojen pelaaminen useassa maassa tekee arvaamisen helpommaksi. Esimerkiksi Saksa pelaa 2-3 Munchenin 3 alkusarjan ottelussa, mikäli selviytyy kisoihin.Yleisesti ottaen ensimmäisen arvonnan liput onnistuu hyvin jopa MM-kisoissa, joten voi aika huoletta odottaa rahojen poistumista luottokortilta.
Yleisesti ottaen ensimmäisen arvonnan liput onnistuu hyvin jopa MM-kisoissa, joten voi aika huoletta odottaa rahojen poistumista luottokortilta.
Viime vuonna meinasi AC Milan joutua ulos Euroopan kentiltä, mutta se kävikin tänä vuonna. Olisivat päässeet suoraan lohkovaiheeseen Eurooppa-liigassa, mutta nyt AS Roma pääsee ja FC Torino pääse karsimaan.
Sillä välin Espanjassa Litteä maa-kannattajia löytyy yllättävistä paikoista...
Eli neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla oleva joukkue on vaihtanut nimensä Flat Earth FC:ksi.
Arvostan silti enemmän kuin Liverpoolia.Tämä maailma on melko surullinen paikka. Kannatan jalkapalloa ja käyn paljon peleissä paikan päälläkin, mutta mihin sen rajan voisi vetää.
Tälläistä ei huvittaisi tukea. Eihän sirkus tietenkään lajin syy ole suoraan, mutta eikö liitoilla tai joillain ole mitään keinoja puuttua näihin.
Tämä olisi marraskuussa menossa Lontooseen ja sain taivuteltua vaimon mukaan futismatsiin. Ongelmana on, etten oikeastaan tiedä ko. asioista yhtään mitään - en parhaista paikoista, käyttäytymiskulttuurista, tai hinnoista. Eli huvittaisi nähdä Iso Stadikka Täynnä Ihmisiä Ilman Että Saa Turpaansa, Tai Köyhtyy Tarpeettomasti.
Miten käytännössä kannattaa toimia? 11. - 15. pvä marraskuuta tuolla palloillaan varmaankin.
Nuo ovat arkipäiviä ja tuolloin on maaottelutauko. Joku matsi varmaan siirretään maanantaille, tuolla kierroksella mahdolliset Lontoon matsit joko Tottenhamin tai Chelsean matsit. Eli kannattaa suunnata katse Championshipin puoleen.
Football free zone-pubeja on Lontoossa yllättävän paljon. Lontoo on iso kaupunki, jossa asuu paljon porukkaa jota jalkapallo ei voisi vähempää kiinnostaa.Englanti - Montenegro on 14.11. ja liput Wembleylle kiven alla, mutta sitten kannattaa etsiytyä pubiin katsomaan. Sellaista pubia ei maassa olekaan mikä ei näyttäisi ja missä kaikki ei katsoisi.
Football free zone-pubeja on Lontoossa yllättävän paljon. Lontoo on iso kaupunki, jossa asuu paljon porukkaa jota jalkapallo ei voisi vähempää kiinnostaa.
Jatkan ihmettelyä miksi tätä lajia pitää seurata ainakaan miesten puolella:
"Hyytävät muistot 25 vuoden vuoden takaa - Kolumbian pelaajalle sataa tappouhkauksia epäonnistuneen rankkarin takia"
https://www.iltalehti.fi/jalkapallo/a/fa79c884-a1df-45c1-a865-141b58bc8243
Pyytäisin arviota tapauksesta Messi ja Argentiinan maajoukkue. Miten voi olla mahdollista, että kaveri, jota sanotaan jopa maailman kaikkien aikojen parhaaksi, ei onnistu maajoukkueessa. Tai kai niitä onnistumisia jonkin verran on ollut, muttei mitään suurta. Onnistuisiko Messi vaikka AC Milanissa tai Bayern Münchenissä tai Chelseassa? Pele onnistui sekä Santosissa että maajoukkueessa ja ihan kohtuullisesti meni Pohjois-Amerikassakin. Ei nyt tule ihan heti mieleen vastaavaa yksipuolisuutta. Argentiinan maajoukkue miellyttää minua ja toivon sille menestystä.
Pyytäisin arviota tapauksesta Messi ja Argentiinan maajoukkue. Miten voi olla mahdollista, että kaveri, jota sanotaan jopa maailman kaikkien aikojen parhaaksi, ei onnistu maajoukkueessa.
Pele onnistui sekä Santosissa että maajoukkueessa ja ihan kohtuullisesti meni Pohjois-Amerikassakin. Ei nyt tule ihan heti mieleen vastaavaa yksipuolisuutta. Argentiinan maajoukkue miellyttää minua ja toivon sille menestystä.