Mainos

Jalkapallo – liveseuranta

  • 6 677 699
  • 127 903

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En ole tällä kaudella katsonut ManU:n pelejä, joten en osaa sano mite van de Beek on pelannut, mutta olisko esim. @V-G- :lla antaa jotain kommenttia herran otteista? Huomasin, että olet aika ahkerasti kommentoinut tänäänkin herran otteita joten sen takia kyselen. Itse aikanaan diggasin van de Beekistä Ajaxissa (vaikka ei ihan de Jongin vierelle sopinutkaan) ja tykkään muutenki hänen monipuolisuudestaan ja työmoraalistaan. Loistava, vähintäänkin hyvä box-to-box pelaaja! Sen verran ole seurannut, että nyt on ollut tiukkaa saada minuutteja ManU:ssa, mutta niitä minuutteja mitä on saanut, niin saanut pääosin posia niistä.
ManU:ssa pelannut tosiaan vasta hyvin vähän. Se on sikäli ymmärrettävää, että hänellä oli koronan takia alla todella pitkä tauko ja hyppy tasokkaampaan sarjaan oli iso. Hidas ja vaiheittainen siirtymä on luultavasti ihan oikea tulokulma. Aiemmista peleistä ei ole jäänyt ihan liikaa kerrottavaa, ne ovat menneet vähän opetellessa. Hollannin paidassa on ollut melkein aina hyvä, mutta maajoukkue on tällä hetkellä aika yössä. Tai sanotaan kiltimmin, että siellä on varsin vaikea ja hidas siirtymävaihe menossa pelitavallisesti. Frank de Boer saa aika paljon kritiikkiä, mutta toisaalta siellä on kolme profiilipakkia pois pelistä, siis Virgil, de Ligt ja Ake, joten sekin voi vähän selittää.

Niinpä tässä vaiheessa on vielä vähän aikaista antaa arviota otteista, mutta tänään oli aivan loistava. Tai kuten Owen Hargreaves sanoi, close to perfect. Tänään pelasi kahta roolia: ensin Fredin kanssa kutosena ja Brunon poistuttua sellaista kympin ja kasin sekoitusta. Peli vähän sekoittui, kun siellä oli samaan aikaan Cavani, Martial, James ja Greenwood, joista ensimmäisenä mainittu pudotti vähän sellaiseen valeysimäiseen rooliin. Ajaxissa, jonka pelejä en juuri katso, Donny pelasi näkyvämpää roolia kuin Hollannissa tai Unitedissa. Unitedissa rooli tulee olemaan aikalailla tuota kutos- ja kasiroolin välimaastoa, ja erittäin hyvä niin. Näkymätön työ, sijoittuminen, oikea-aikaiset syötöt ja pelinopea rytmitaju ovat hänen vahvuuksiaan ja se tuli kouriintuntuvasti esille tänään. Se yksi kehityskohde tuohon rooliin istumiseen on, ja se on pitkien syöttöjen antaminen. Perinteisesti Donny on tehnyt peliä lyhytsyöttötaktiikkaa suosivissa joukkueissa, siis Koemanin Hollannissa ja Ajaxissa, mutta Unitedissa ja Valioliigassa ylipäätään keskikentän keskellä pelaavan pelaajan pitää osata antaa pitkiä puhkovia syöttöjä. Fred ei ole niissä hyvä, McTominay on ja Pogba on sitten parhaimmillaan niissa maailman paras. Sikäli kun tämä ei ole Donnyn vahvuus, noista muista pelaajista pitää pystyä sekoittamaan sopiva pari kullekin vastustajalle.

Vähän tajunnanvirtaa, mutta siinä on ajatukset läjässä tähän aikaan yöstä. Ehkä tämä vastasi edes jotenkuten.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Paloi hermot Vidalilla, kun ei tullut rankkaria. Torikokous, keltainen, dumariin kiinni ja toinen keltainen ja ulos ululululululu...
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitäköhän Vidalin keesin alla oikein tapahtui tuossa. Dorka.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Origi ei millään pysy jaloilla enää. Joutais pois Liverpoolista.
 

Fordél

Jäsen
Eihän tuomari helpolla anna peräkkäin kahta keltaista suunsoitosta, joten todennäköisesti jotain todella ala-arvoista Vidal on heittänyt. Täysin idioottimaista ja itsekästä toimintaa Vidalilta.
 

PasiAnssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Wycombe Wanderers
Suurin idiootti on kyllä Vidal. Potkaisee nurmea ja sen jälkeen mankuu itselleen punaisen
Pilkkua ei ikinä tuosta, ja idiootimainen purnaus perään. Myös Taylor on täysi pelle, niin kuin aina ennenkin. Herkkä nahka saa Taylorilla olla, että tuosta heittää pihalle. Toki jos Vidal jotain kunnon henkilökohtaisuuksia laukoi niin täysin oikeutettu siinä tapauksessa.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Pilkkua ei ikinä tuosta, ja idiootimainen purnaus perään. Myös Taylor on täysi pelle, niin kuin aina ennenkin. Herkkä nahka saa Taylorilla olla, että tuosta heittää pihalle. Toki jos Vidal jotain kunnon henkilökohtaisuuksia laukoi niin täysin oikeutettu siinä tapauksessa.

Joka ikinen olisi heittänyt Vidalin pihalle. Ei kukaan tommosta kato. Otti keltaisen jälkeen kontaktia vielä tuomariin. Ei kahta sanaa
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Minkä takia suurin osa rankkarialueen repimisistä ja roikkumisista sallitaan aina vaan. Eiks toi Realin pakki vääntäny Interin hyökkääjän kädestä maahan tossa juoksutilanteessa vaparissa.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Tsimikas pihalla kun lumukko koko pelin.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Joulu on selvästi tulossa, sillä näissä kuudessa iltaottelussa on jaettu yhteensä jo kolme joulukorttia.

E: Korjaan, neljä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: npc
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös