maken veivi jr.
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Manchester United, Bruceola
Aijai Pohjanpalolla huippupaikka mutta veto kohti veskaria.
Ja sama toistuu. Hyvin silti hakeutuu paikkoihin.Aijai Pohjanpalolla huippupaikka mutta veto kohti veskaria.
Mertarannan maneerit puuttuvat. Eikö Romario muka vienyt yhtään italoa kebab-kioskille?Yle kakkosella menossa vuoden 1994 USA:n kisojen finaali Brasilia-Italia, äänessä Mertaranta.
Tullut itsekin peliä väijyttyä tässä sivusilmällä. Legendaarisia ukkoja on kyllä molemmilla joukkueilla. Italialla pari "nuorukaista" kuten 26-vuotias Paolo Maldini. Äijä pelasi vielä 15 vuotta tämän jälkeenkin ja kovalla tasolla. Alessandro Costacurta oli myös joukkueessa mukana, mutta ei finaalissa pelannut. Hänkin pelasi päälle nelikymppiseksi Milanissa.Yle kakkosella menossa vuoden 1994 USA:n kisojen finaali Brasilia-Italia, äänessä Mertaranta.
Joo nämä ei tosiaan mielessä ihan niin hyvin ole kun loppupeleissä aika vähän niitä pelejä noilla kuitenkin ratkaistiin. Tosin juurikin 1996 ja 2000 EM-finaalit ratkesi tuolla kultaisella maalilla. Hopeinen maali nyt oli ihan turha viritelmä kaikkinensa.Kultainen maali oli käytössä MM-kisoissa 1998 ja 2002. EM-kisoissa se oli 1996 ja 2000. Vuoden 2004 kisoissa oli hopeinen maali eli jos jatkoajan puoliajalla jompi kumpi johtaa, se voittaa. Ja Kreikkahan teki välierässä maalin jatkoajan ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla.
Onhan se toki näinkin, mutta se viimeisin epäonnistuja noissa vaan aina muistuu mieleen. Eihän se reilua ole, mutta kuitenkin.Molemmat joukkueessa olleet vuoden 1982 maailmanmestarit epäonnistuivat kuitenkin siihen alle. Jos he olisivat onnistuneet olisi Baggio päässyt iskemään mestaruusmaalia.
Näin on, että tuosta yhdestä uran harvoista epäonnistuneista rankkareista R. Baggio muistetaan. Hänet palkittiin turnauksen toiseksi parhaana pelaajana (Romario paras).Onhan se toki näinkin, mutta se viimeisin epäonnistuja noissa vaan aina muistuu mieleen. Eihän se reilua ole, mutta kuitenkin.
Mietin tuossa aiemmin kun niitä näytettiin, että miten kuuma mahtoi olla FIFA:n mafiaveljillä tuossa helteessä puvut päällä.Ihan ei samanlainen spektaakkeli ole tuo palkintoseremonia kuin nykyään. Al Gore siellä pyttyä antaa Dungalle mutta muuten on aika pienet puitteet. Kaksi vuotta sitten alkoi satamaan vettä mutta Putin ei kastunut ollenkaan.
Seuraavat kisat kait edelleen 2022 eli 20 vuoden "kuiva kausi" tulee silloin täyteen.Brasilialla oli tässä välissä ennen tuota mestaruutta 24 vuotta edellisestä mestaruudesta. Ja itse asiassa nyt seuraaviin MM-kisoihin kun mennään niin 22 vuotta on kulunut edellisestä mestaruudesta. Niin siis vuodesta 2002. Tänä vuonna 18 vuotta. Huh.
Joo kyllä ja kerkesinkin korjata tuon aivopieruni tuossa juuri. Matikkapää pettää näin karanteeniaikana.Seuraavat kisat kait edelleen 2022 eli 20 vuoden "kuiva kausi" tulee silloin täyteen.
Päivistä luvussa pysymisessä selkeitä vaikeuksia itsellä, juuri ja juuri tuon Qatarin vuoden pinnistin.Joo kyllä ja kerkesinkin korjata tuon aivopieruni tuossa juuri. Matikkapää pettää näin karanteeniaikana.
Brasilialla oli tässä välissä ennen tuota mestaruutta 24 vuotta edellisestä mestaruudesta. Ja itse asiassa nyt seuraaviin MM-kisoihin kun mennään niin 20 vuotta on kulunut edellisestä mestaruudesta. Niin siis vuodesta 2002. Tänä vuonna 18 vuotta. Huh.
EDIT:
Siis 20 vuotta edellisestä ensi kisoihin mennessä, ei 22.
No näinhän se toki on. Sitä vaan jotenkin ei osaa ajatella että vuoden 2002 maailmanmestaruudesta tulee jo 20 vuotta kohta täyteen, koska se oli "ihan äsken". Tietty johtuu siitä kun niin hyvin muistissa nuo kisat on edelleen itsellä.Semmoista se tuppaa olemaan MM-kisoissa. Saksalla 24 vuotta mestaruuksien väliä. Italialla 24. Ranskalla vain 20. Uruguay ja Argentiinako ne muut useamman kuin yhden mestaruuden voittaneet maat sitten on, Argentiinalla katkeaisi 36 vuoden kuivuus jos nyt 2022 voittaisivat.