Gretzky on yksi esimerkki, hän johti Edmontonin mestaruuksiin, nimenomaan hän johti, vaikka joukkueessa oli monta loistavaa pelaajaa.
<BR>
<BR>Lemieux on toinen, hänessä se johtajuus tulee hyvin esiin, hänet varattiin numerolla 1 ja hänestä toivottiin seuran pelastajaa, hän oli kapteeni ja seuran paras pelaaja. Hän pystyi täyttämään valtavat odotukset, kestämään paineet ja voittamaan kaksi Stanley Cupia.
<BR>
<BR>Nimenomaan Yzerman oli johtaja Detroitissa, pelannut seurassa yli kymmenen kautta kapteenina ja odotettu milloin hän vie joukkueensa Stanley Cupiin, 1997 se tapahtui, pelillisiä johtajia oli useita, eikä Yzermanin panos ollut ratkaiseva tekijä, mutta silti pidän juuri Yzermania johtajana, henkisesti ei varmasti ollut helppoa pelata, oli pakko voittaa. Syyttävä sormi olisi osoittanut Yzermaniin jos Detroit olisi hävinnyt. Jos joku muu olisi ollut joukkueen ylivoimaisesti paras, voisin sanoa että hän johti Detroitin voittoon.
<BR>
<BR>Bure oli 1994 Vancouverin ainut huippupelaaja, playoffeissa nimenomaan häneltä odotettiin maaleja ja joukkueen kantamista, hän täytti odotukset, mutta se ei aivan riittänyt mestaruuteen. Vei kuitenkin joukkueensa finaaliin.
<BR>
<BR>Johtajuutta on monenlaista, joukkueen johtava pelaaja voi olla missä roolissa tahansa ja miltä pelipaikalta tahansa, mutta itse kunnioitan kaikkein eniten juuri Lemieux kaltaisia johtajia. Jos pelaajalta odotetaan paljon ja odotetaan juuri hänen ratkaisevan sarjan joukkueensa eduksi, ovat paineet kovat, kuka silloin pystyy nämä odotukset täyttämään, on johtanut joukkueensa Stanley Cupiin. Vaikka muut pelaajat pystyisivät samaan pelipanokseen, nimenomaan tämä suurimman paineen alla pelaava on johtaja.