Mainos

Jaakko Parkkali – Tubettaja Lahdesta

  • 7 955
  • 29

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Hämmästyksekseni huomasin että Jakelle ei ollut ketjua joten avataan sellainen hänelle. Hauska kaveri.
 
Viimeksi muokattu:

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Hämmästyksekseni huomasin että Ja kelle ei ollut ketjua joten avataan sellainen hänelle. Hauska kaveri.

Voi ollakin ihan kiintoisaa toimintaa sen perusteella mitä itse jaksoin YouTubesta katsoa. Ehkä olisi kuitenkin kannattanut hieman panostaa avauspostauksen laatuun kertomalla vaikkapa ihan omin sanoin millaista sisältöä on odotettavissa ja vaikkapa ihan linkit niihin videoihin.
 

Lapa11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Vimpelin Veto
Ei vaan pysty kyseistä kaveria katsomaan varsinkaan, jos Lindeman mukana videolla. Kaksi ylimielistä ”tähteä” yhdessä on hirveimpiä kaksikkoja mitä yt maailmassa on. Ei ole henkilökohtaista heitä vastaan, mutta omaan makuun ei sovi. Mielipide asioita.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
En minäkään, mutta osaan lukea. Välillä jopa googlettaa.

Älä nyt heitä hernettä syvemmälle nenään pienen provon takia.
Tulee varmasti suuret keskustelut tästä herrasta. Varsinkin kun youtubessa on upea mahdollisuus jopa kommentoida suoraan hänen videoihinsa.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Älä nyt heitä hernettä syvemmälle nenään pienen provon takia.
Tulee varmasti suuret keskustelut tästä herrasta. Varsinkin kun youtubessa on upea mahdollisuus jopa kommentoida suoraan hänen videoihinsa.
Oli vaan harvinaisen typerä yritys. En itsekään tiedä kuka tämä kaveri on, taisi kerran olla punkdissa, siinä se.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Joskus katsoin jonkun videon. Vaikea kuvitella, että kohderyhmä olisi kovin vanhaa. Ihan hirvittävästi en siis keskustelua odota.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Nimi ei sanonut mitään, joten googletin ja näin kuvan kaveristaja totesin et ai toi on toi. Jossain tv-ohjelmassa joskus nänhyt. En aio katsoa yhtäkään hänen videotaan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikä on tubettaja?

Toivottavasti tämä tiedustelu oli vielä Parnasso-uskottavampi kuin Oskarin kysymys.
Oli se sikäli, että vastausta ei ollut ketjun otsikossa kerrottu. Putkimies.
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Mikä on tubettaja?

Toivottavasti tämä tiedustelu oli vielä Parnasso-uskottavampi kuin Oskarin kysymys.

@Kirjoittelija; Parnasson taannoisessa numerossa oli mielenkiintoiset kirjoitukset eri henkilöiden kirjahyllyistä, niiden sisällöstä ja järjestyksestä kirjoitus etu/sukunimen käytöstä naiskirjailijoista tutkimuksissa ja tieteen kansantajustamisessa. Suosittelen laatujulkaisuun tutustumista.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
En oikein tajua tota vloggaamista, vaikka periaatteessa joidenkin videoita katselen silloin tällöin. Olen 30v ja varmaan liian vanha noiden nuorempien videoista kiinnostumaan.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
En oikein tajua tota vloggaamista, vaikka periaatteessa joidenkin videoita katselen silloin tällöin. Olen 30v ja varmaan liian vanha noiden nuorempien videoista kiinnostumaan.
Juttu on vain niin, että aika (24 tuntia vuorokaudessa) ei riitä kaiken saatavilla olevan seuraamiseen, kaiken kiinnostavan harrastamiseen, jokaiseen hienoon paikkaan matkustamiseen tai kissanristiäisiin osallistumaan. Kun vielä töissäkin pitää käydä. Valintoja ja karsintaa on tehtävä, kovalla kädellä ja ilman parempaa tietoa.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Katsoin vilauksen ja tajusin että just parin viikon sisällä olen nähnyt tän hepun säheltämässä kameran kanssa kaupungilla.

En usko katsomani minuutin ja sen näkemäni kuvaushetken perusteella, että minulla tai kellään muullakaan olisi mitään syytä seurata tuota "sisältöä".
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Tulin, näin ja voi...". - VOI, VOI!
Tuo Jaakko Parkkali oli vieraana mukana muistaakseni Sami Hedbergin Grillit huurussa- ohjelman jaksossa, joka oli kuvattu Lahessa. Sen enempää en tiedä J. Parkkalista, tubeksijat eivät kiinnosta.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Tuo Jaakko Parkkali oli vieraana mukana muistaakseni Sami Hedbergin Grillit huurussa- ohjelman jaksossa, joka oli kuvattu Lahessa. Sen enempää en tiedä J. Parkkalista, tubeksijat eivät kiinnosta.

Ihmettelin tuota silloin kun jakso tuli. Lahesta kuitenkin löytyy oikeitakin julkisuudesta tunnettuja ihmisiä.

Yksi hauska tarina tulee kyllä miehestä mieleen.
Keuruulainen kaverini oli pari vuotta sitten käymässä lahdessa kaverin luona ja oli lahtelaisten kavereiden kanssa sitten lähtenyt yöelämään. Yksi kavereista tunsi Parkkalin ja tämä istui heidän pöytään. Muut kyllä tunsivat Parkkalin, mutta tällä keuruulaisella ei ollut mitään käsitystä kuka Parkkali on tai edes tiennyt, että hänet pitäisi jostain edes tietää. Kaveri oli sitten käyttäynyt täysin normaalisti ja jossain vaiheessa Parkkali oli kysynyt "eks sää niiku tiedä kuka mä oon?".
Keuruulainen vastasi "Ei ole kyllä mitään tietoa?". Tähän Parkkali oli vain todennut, että kannattaa googlata hänet.
Keuruulainen googlasi eikä vieläkään pääsyt jyvälle, että mistä tämä mies pitäisi tietää.
Miehet eivät enään keskustelleet illan aikana.

Kuulostaa ihan mukavalta ihmiseltä.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Tubettaja. Kuka oikeasti jaksaa seurata jotain nobodya lahdessa? Mä en ainakaan tiedä kuka tuo mr. Parkkali on enkä haluakkaan tietää.
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jaa, tää Parkkali on se ärrävikainen pollea poika. 13 vuotias tubettajia seuraava teini tuossa muinoin kommentoi tätä Parkkalia että on nolo tyyppi mikä pääsi suosioon vain kun on Arttu Lidemanin kaveri.

Mikäs siinä. Pikaisesti pari videota katsottuani täytyy nostaa hattua, kun noinkin vähäisillä lahjoilla saa tubettamalla hyvin tienattua.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
En oikein tajua tota vloggaamista, vaikka periaatteessa joidenkin videoita katselen silloin tällöin. Olen 30v ja varmaan liian vanha noiden nuorempien videoista kiinnostumaan.
Olen kohta 39 ja seuraan mielelläni muutamia tubettajia. Tosin en erityisemmin mitään tavisten arjesta kertovia tai nasaalivouhottajien omg-läppää, vaan eri alojen harrastajien juttuja. Esim. saliharrastus saa kivasti buustia treenivideoista, matkailu- ja ruoka-aiheiset hommat kiinnostaa ja lätkääkin eri muodoissaan ja eri näkökulmista tulee katseltua. Musiikki, historia, mitä näitä nyt on. Osa on satunnaisia vierailuja, osaa ihan seuraan.
 

Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Mikäs siinä. Pikaisesti pari videota katsottuani täytyy nostaa hattua, kun noinkin vähäisillä lahjoilla saa tubettamalla hyvin tienattua.

Täytyy nostaa hattua myös muille suomitubettajille, jotka tienaavat hyvin tekemällä energiajuomatestejä tai puhumalla viimepäivien oudoista tapahtumista. Kyllä nämä nykypäivän tubettajat ovat niin tekopyhiä ihmisiä, mutta tosin ilman tekopyhyyttä eivät olisi suosiossa.

Ei kai noita tubettajia seuraa muutenkaan, kuin pääosin peruskoulu iässä olevat nuoret. Hekin lopettavat katsomisen, kun tajuavat että on tärkeämpääkin tekemistä kuin kuluttaa aikansa katsomalla roskaa.
 

scholl

Jäsen
Kiitos, en seuraa tubettajia

olet kalkkis. Minä seuraan Casey Neistatia ja paria muuta. Pidin ennen YouTubea vähän höpöjuttuna. Sitten aloin oppia tekemään asioita, kun katsoin ohjeita YouTubesta. Nykyään käytän YouTubea myös viihdekäytössä. Esim. jos yöllä ei saa nukutuksi tai aamulla jos ei jaksa heti mennä suihkuun, on ihan näppärää katsoa joku lyhyt max 10 minuutin video. Katson paljon esim. juoksuun ja pyöräilyyn liittyviä videoita. Vanhukset katsoisivat aamutelkkaria, jossa Lauri Karhuvaara haastattelee jotain ihan diibadaaba-tyyppiä. Sama aika siihenkin kuluisi, mutta sisältö olisi hyvin erityyppinen.

Tubettaja Lahesta kuulostaa kyllä siltä, että sellaiselle tekisi mieli sanoa: kuka vittu sä oot? Itseasiassa koko tubettaja-sana kuulostaa jotenkin säälittävältä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös