Jaajon Diili

  • 299 237
  • 1 519

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Vaikea sanoa, mikä tässä Diili -konseptissa eniten itseäni hämää: a) mammuttimaiset (ja aika usein myös järjettömät) tehtävät, joissa tarkoitus on kerätä vähintään viisinumeroinen summa suunnilleen kahdessa päivässä ja jotka oikeasti eivät liity juuri mitenkään itse ohjelman pääideaan, b) idioottimaiset kilpailijat, joiden päänuppi ei kestä tikittävää kelloa sekä tumpeloita ryhmäläisiä vaiko c) pääpalkinto, joka ei tasan tarkkaan tule olemaan mitenkään kummoinen.
Itseäni hämää noiden "kontaktien" häikäilemätön etenkin tuollainen rahallinen hyödyntäminen. Ymmärrän, kyllä jos kontakteja käytettäisiin esim. tietojen hankintaan, mutta kun suoraan jo sanotaan, että "soitan mun kavereille että tulevat ostamaan " niin menee maku koko touhuun.

Toinen on tosiaan noiden tehtävien hätäisyys ja muutenkin täysi suunnitelmattomuus. Esim. oikeasti jos porukka joutuu miettimään, että onko aikaa kalan savustukseen niin siinä vaiheessa tehtävä on kyllä epäonnistunut. Muutenkin nuo lyhyet aikaikkunat aiheuttavat vain, että tuurilla on suuri merkitys. Ennemmin tehtävät tuntuvat sellaiselta edellisenä päivänä keksityiltä läpiltä. "höhöh mites jos ne möis kalaa" tyylillä.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ennemmin tehtävät tuntuvat sellaiselta edellisenä päivänä keksityiltä läpiltä. "höhöh mites jos ne möis kalaa" tyylillä.
Sinänsä ihan sama mikä se tehtävä on, kun toteutus on aina tuota puhelinmyyntiä tutuille.

Tässäkään jaksossa sillä itse kalalla ollut mitään merkitystä, kun voittava joukkue oli myynyt kaiken kalansa "hyväntekeväisyyteen vanhuksille, lapsille tai vähävaraisille" ennen kuin se oli edes nostettu merestä. Sinne pysähdyspaikalle tulivat muutaman tunnin myöhässä muodon vuoksi näyttäytymään. Toinen joukkue myi helvetti satasella burgerimiehen signeeraamia IKEA:n leikkuulautoja.

Kaikki myyntitehtävät pitäisi kieltää. Silloin kun tarvitsee kasata tapahtumia, suunnitella kampanjoita tai vetää presentaatioita, on touhussa edes joku järki. Toisin sanoen kaikki ne tehtävät, joissa on joku muu kuin euromääräinen tavoite.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jaa että sellainen spoileri :D Kiva nähdä mitä Ilvesfanit raaskivat niistä maksaa kun pääsevät telkkariin.
Täytyy myöntää, että itseä nauratti aika paljon, kun nämä "huippumyyjät" ravasivat pitkin käytävää huiveja ym muuta kamaa kainalossa ja koittivat kaupata tavaraa. Toisella erätauolla loppukirin aikana oli jo alle puoleen hintaan tavaraa tarjolla. Jos olis omalle kohdalle tullut kameran kanssa, niin olisin tokaissut ettei laatutavaraa pilkkahintaan myydä, kolmellakympillä voin ostaa. Varmasti olisi päässyt 10 sekunniksi telkkariin:)

Jos saan veikata tehtävänantoa, niin toinen joukkue sai sen käytävätason kaupan ja toinen tyytyi niihin kärryihin ympäri hallia. Mutta itse en kyllä paskempaa tehtävää voi keksiä, ellei sitten päivän aikana tehty jotain muutakin, kuin vaan myyty rättejä alennuksella kiekkofaneille.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kaikki myyntitehtävät pitäisi kieltää. Silloin kun tarvitsee kasata tapahtumia, suunnitella kampanjoita tai vetää presentaatioita, on touhussa edes joku järki. Toisin sanoen kaikki ne tehtävät, joissa on joku muu kuin euromääräinen tavoite.
Ja nyt tuo hyväntekeväisyys-sanan käyttö siis ilmeisesti kiellettiin (koska vikahan on hyväntekeväisyydessä, eikä paskoissa tehtävissä, mmkay?) mutta sama meno jatkunee, eli about vastikkeeton ja ennalta sovittu myynti tutuille ja firmoille.
Olihan jollain kaudella myös se kännykän käyttökielto, jolloin hankkiuduttiin vaan yhden kaverin taidegalleriaan "ostamaan" ja sieltä toiselle kaverille "myymään".
Vanhojen kontaktien käyttökielto on vittumainen valvottava, mutta se on toisaalta poikinut suomiformaatin ikonisimman klipin.
Mutta jos kilpailijat eivät ymmärrä pelin henkeä, tai tuotanto ei pysty sitä heille kertomaan, niin selkein olisi vaan unohtaa myynti&rahatehtävät kokonaan.
 
Itseäni hämää noiden "kontaktien" häikäilemätön etenkin tuollainen rahallinen hyödyntäminen. Ymmärrän, kyllä jos kontakteja käytettäisiin esim. tietojen hankintaan, mutta kun suoraan jo sanotaan, että "soitan mun kavereille että tulevat ostamaan " niin menee maku koko touhuun.

Amen. Eivätkö ne näe, miten typerältä tuo vaikuttaa katsojankin suuntaan.
 

JKyykka

Jäsen
Kyllä tuo tehtävä itsessään oli mielestäni parempi kuin suuri osa aiemmista Jaajo-aikakauden tehtävistä. Ei toki hyvä siltikään. Ja toteutus tietenkin oli sekä tuotannon että kilpailijoiden osalta täysi floppi.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Sinänsä ihan sama mikä se tehtävä on, kun toteutus on aina tuota puhelinmyyntiä tutuille.
Tämä on ihan totta. Kaikista härskein mitä itse näiltä Jaajo-kausilta muistan on, kun Mikko taisi myydä omalle baarilleen jotain tavaraa ja ei tuosta tainnut edes seurata mitään?

Kyllä tuo tehtävä itsessään oli mielestäni parempi kuin suuri osa aiemmista Jaajo-aikakauden tehtävistä. Ei toki hyvä siltikään. Ja toteutus tietenkin oli sekä tuotannon että kilpailijoiden osalta täysi floppi.
Näiden tehtävien toteutus floppaa aina, koska tuotanto ei vain anna tarkkoja sääntöjä tai sitten jos annetaan niin niillä ei ole mitään merkitystä tai niitä ei valvota.
 

Maanantai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joukkueellisesti sitoutumaton
Kakkosjaksosta ärsyttävä yksityiskohta:
Tehtävässä piti saada puhuttua messuhallista tavaroita huutokauppaan ja implikoitiin että pitää osata myydä idea, jotta ilmaista tavaraa saa. Todellisuudessahan jokainen noista tavaroiden lahjoittajista oli ennaltamääritelty ohjelman yhteistyökumppaniyritys, joten oikeasti tuossa tehtävässä ei tarvinnut edes osata haalia noita myytäviä tavaroita
 
Viimeksi muokattu:

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Intro oli tallella. Saattoi olla peräti täällä, mutta jossain oli kuvailtu Jaajon ilmettä siinä sellaiseksi, että hän olisi juuri haistanut jotain pahanhajuista. Naulankantaan. Tuo on juuri sellainen hieman kuvottunut, närkästynyt ja yllättänyt ilme, jolla katsotaan muita huoneessa olijoita kun haistetaan äänetön pieru, jonka päästäjästä ei ole varmuutta.

Itse ainakin tästä kirjoitin, hyvä että joku muu on huomannut saman. Kolmatta kautta tämä sama kauheus edelleen paikoillaan, jäätävää laiskuutta ja noh se, että tuo nyt alkujaankin päätyi tuohon on erikoista. Kai sitten Jaajokin tietää, että paskalta tämä versio diilistä haisee.

Joo tuo kontaktien käyttö on naurattavaa, mulla on pari kaveria niin ne voi tulla ostamaan kalaa. Ok... Ja pohjanoteerauksena, ensimmäisenä ideana pöytään "Mitä jos soitetaan mun avomiehelle niin se tulee sinne myymään kalaa", tätähän kannattaa sitten käyttää jokaisessa jaksossa, jokaisessa tuotteessa! Briljanttia! Ja tästä sai vielä kehuja. Oi mihin Herlevi vielä ehtiikään tämän kauden aikana.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Mitä jos soitetaan mun avomiehelle niin se tulee sinne myymään kalaa", tätähän kannattaa sitten käyttää jokaisessa jaksossa, jokaisessa tuotteessa! Briljanttia! Ja tästä sai vielä kehuja. Oi mihin Herlevi vielä ehtiikään tämän kauden aikana.

Tämäkin pariskunta on juorulehtien mukaan sittemmin eronnut, tekisi melkein mieli laskea 1+1. Pitääkin koluta kaikki kirppikset läpi, jos löytäisi koko Herlevin signeeraaman tuoteperheen. Jännä nähdä, mitä siihen leikkuulaudan lisäksi tulee kuulumaan.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
On siinä pieni ero Diilin kausien välillä kun Sarasvuo kertoi jokin aika sitten Twitterissä, että hänen kaudellaan palkattiin porukasta töihin viisi tyyppiä ja yksi heistä vetää yhä yhtä heidän suurimmista liiketoiminnoista (ulkomuistista).

Hyvä poiminta, ulkomainoksen nähdessäni tässä viikolla mietin niitä parhaita Sarasvuon kausia, jopa Hjalliksen tyyli puri hetken. Ei Jaajo valitettavasti yllä lähellekään tätä, jos Jaajo saa nuoremman sukupolven ohjelman äärelle niin ei sitten ole valittamista, epäilen kylläkin.

Eikö Diilin voisi tehdä jonkun oikean menestyjän kanssa jolla vahva kokemus yritysmaailmasta. Joku noista 5 suurimmasta suomalaisesta pelifirmasta, kyllä se teema vetää nuoriakin ruudun äärelle.

Shark Tank takaisin myös, uutta ja vanhaa nahkatuoleille, Kyösti Kakkonen sikareineen toimii aina, ylimielinen Kim Väisänen ja symppis Riku Asikainen. Kyösti Kakkonen voisi muuten tehdä sellaisen koko kansan maajussi Diilin, apumiehiksi Aki Palsamäki ja Markku Saukko!
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Shark Tank takaisin myös, uutta ja vanhaa nahkatuoleille, Kyösti Kakkonen sikareineen toimii aina, ylimielinen Kim Väisänen ja symppis Riku Asikainen.
Olikos tässä ainakin loppua kohden aika vakava pula hyvistä liikeideoista, ja toisaalta oliko myös niin, että leijonat oli vähän turhan perseaukisia, ts joku naarasleijona mankui aina muita leijonia mukaan jakamaan osuutta?

Sitä en muistanut että tähän ketjuun vahvasti liittyvä Jungle Juice Bar oli mukana ohjelmassa:
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä poiminta, ulkomainoksen nähdessäni tässä viikolla mietin niitä parhaita Sarasvuon kausia, jopa Hjalliksen tyyli puri hetken. Ei Jaajo valitettavasti yllä lähellekään tätä, jos Jaajo saa nuoremman sukupolven ohjelman äärelle niin ei sitten ole valittamista, epäilen kylläkin.

Eikö Diilin voisi tehdä jonkun oikean menestyjän kanssa jolla vahva kokemus yritysmaailmasta. Joku noista 5 suurimmasta suomalaisesta pelifirmasta, kyllä se teema vetää nuoriakin ruudun äärelle.

Shark Tank takaisin myös, uutta ja vanhaa nahkatuoleille, Kyösti Kakkonen sikareineen toimii aina, ylimielinen Kim Väisänen ja symppis Riku Asikainen. Kyösti Kakkonen voisi muuten tehdä sellaisen koko kansan maajussi Diilin, apumiehiksi Aki Palsamäki ja Markku Saukko!

Olisikohan semmoiset kivenkovat liikemiehen aika jo ohi, ensikaudella siellä ottaa Roni Back tuimaa ilmettä ja etsii yritysimperiumille somekasvoa. Ei sillä ettenkö itsekin katsoisi ensimmäisien kausien kaltaista ohjelmaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Jupe
Jos kilpailijoista miettii pientä luonneanalyysiä ensimmäisten kahden jakson (ruutu+) perusteella ilman spoilaamista, niin muutama ihmistyyppi sieltä on jo tunnistettavissa:

Emmi kärsii alemmuuskompleksista oman pään sisällä (koska missi jne.) ja ylikompensoi tätä olemuksella ja eleillä, vaikkei edes tarvitsisi. Vaikuttaa kuitenkin todella toksiselta tai myrkylliseltä ajoittain. Työmoraalista ei tule jäämään kiinni ja pudonnee ihan viimeisten joukossa.

Aki vaikuttaa erittäin pätevältä, hillityltä ja coolilta. Miellyttävä ulosanti ja sellaista ihmistyyppiä, joka yleensä pärjää elämässä. Miehen pitäisi joutua kunnon prässiin niin nähtäisiin paineensietokyky. Finaaliehdokas?

Anna vaikuttaa erittäin miellyttävältä ihmiseltä, jolla on melko monipuolinen osaamisportfolio. Tarjoisin Annaa Emmin tapaan ihan kilpailun loppusuoralle.

Janne on ihmistyypiltään ''koulukiusaaja'', joka varmasti tuo temperamentillään viihdearvoa ohjelmaan. Ärsyttävä tyyppi, joka toivottavasti on pitkään mukana viihdearvon näkökulmasta.

Atte on ''hiljainen hyväksyjä'', joka puukottaa selkään asioiden mennessä etelään ja vastaavasti positiivisista asioista varastaa kunniaa. Varmasti hauska seuramies, mutta vaikea nähdä vastuunkantoa vaativissa paikoissa.

Nico on sliipattu ja ylimieliseltä vaikuttava huoliteltu myyntimies, joka osaa olla ns. mulkku. Riittääkö johtamistaidot?

Tiina on potentiaalinen voittaja. On monipuolinen, herkkä, empaattinen ja osaa johtaa. Onko liian kiltti?
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Taisi Jaajo radiossa sanoa, että tämä ensimmäinen tehtävä oli hänen idea. Halusi sellaisen tehtävän, joka ei ole kenellekään kotikenttää eikä CV:den perusteella omaa tai tuttua juttua.
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Jaajo on myös sitä sukupolvea, kun nykyiset bisnesmiehet ovat pikkupoikina kalastaneet omat haukensa ja myyneet sitä jossain mökin kulmilla. Ehkä idealla oli juurensa. Seuraavaksi pitää myydä nuuskaa ylä-asteen välitunnilla ja pornolehtiä intissä?
 

johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Aika samankaltaisia nämä kilpailijat lopulta on joka kaudella. Tämän kauden Vili on kuin edellisen kauden Vilin ja Svanten sekoitus. Sitten löytyy pari mallintöillä elantonsa ansainnutta, jotka nyt ovat muuntautuneet koviksi bisneksen tekijöiksi. Sitten on pari kokeneempaa kettua, kuten Mikko (viime kaudellakin Mikko) ja hieman hankalahkoksi osoittautuva kovapintainen mimmi, jota kuitenkin Jaajo jollain tapaa arvostaa (Anni).

Jannessa on jotain samaa kuin viime kauden Henkassa. Kova puhumaan myyntitilanteessa eikä kumartele ketään. Tietää omat vahvuutensa, mutta työkaverina voi olla jossain määrin haastava.

Pia Koriseva on viime kauden Tiina ja roikkuu mukana hetken, kunnes hänet todennäköisesti pistetään pihalle ennen tosipelien alkamista.

Atte on näistä itselle eniten se, kuka puhuu aina sitä mikä sattuu kussakin tilanteessa olemaan suotuisinta hänelle. Hänessä on myös sellaista rasittavaa "kaikki onnistuu" -asennetta, mutta ei oikeasti missään kohtaa halua kääriä niitä hihoja. Toivotaan että onnistuu myöhemmissä tehtävissä osoittamaan analyysini vääräksi.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Miten noi jotkut voi olla noin pahvipäitä kilpailijoista, ettei edelleenkään tajua sitä yhteistyön ja ryhmässä toimimisen tärkeyttä. Siellä aletaan rehaamaan ja suorastaan vittuilemaan, ja luullaan että se jotenkin edistää omaa asemaa kilpailussa. Ei ymmärrä, sama omgelmamonen kohdalla joka kaudella.
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Joko saa yleistää, että draama-arvon vuoksi jokaiselle Diili-kaudelle kannattaa ottaa vähintään yksi missi?
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Oliko tuossa asuntotehtävässä, joukkueille annettu minkäänlaista budjettia vai miksi minusta tuntuu, että toinen joukkue myös työnsi 10 k€ edestä rahaa tuohon kämppään? Oli smegin jääkaappipakastinta, uutta laminaattia koko kämppä täyteen....
 

Snedo

Jäsen
Oliko tuossa asuntotehtävässä, joukkueille annettu minkäänlaista budjettia vai miksi minusta tuntuu, että toinen joukkue myös työnsi 10 k€ edestä rahaa tuohon kämppään? Oli smegin jääkaappipakastinta, uutta laminaattia koko kämppä täyteen....
laminaatia saa halvimmillaan alle kympin neliö ja neliöitä taisi tuossa olla 50, joten eipä se mikään suuri kustannus ollut. Tämän päälle jalkalistat? Ja pari maalipönttöä.Sanoisin että reilu tonni näihin tarvikkeisiin. Jääkaappi taisi tulla "lahjoituksena" Akin suhteilla.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Montako mainoskatkoa tässä oikein on? Tuleekohan vielä yksi tämänkin jälkeen...
Juuri noiden mainoskatkojen vuoksi Valavuoren kannattaisi osallistua seuraavan kauden Diiliin. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun ohjelma, jossa hän olisi mukana, tuottaisi voittoa kanavalleen.
 

johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Viliä nyt oikein roikotetaan mukana. Oma ennustus on se, että Vilin on "pakko" ottaa johtajan paikka ensi tehtävässä, kun on näytönpaikka. Ja taas käy siis samalla niin että Atte väistää luodin ja hengailee mukana.

Jälleen kerran Atten mielipide johtajuudesta oli se, että "haluan ottaa johtajan pestin, mutta tässä tehtävässä parempi olis tää tai toi". Siis vaikuttaa hyvältä tyypiltä kaikin puolin, mutta jotenkin ärsyttää toi laskelmoiva tapa pelata ja väistellä vastuita.

Se hotellinjohtaja Aki vaikuttaa kyllä voittajakandidaatilta. Toki ei ole Jaajon tyylinen räväkkä persoona, mutta johtajana voisi olla todella hyvä.

Ja Viljamista pakko sanoa, että veti kyllä todella hyvin! Ollut yksi parhaimpia suorituksia johtajana vähään aikaan nähdyn perusteella. Sopivasti pilkettä silmäkulmassa ja selkeitä linjanvetoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös