finnjewel kirjoitti:
Sain henkisen rauhan suomenruotsalaisten mahdollisessa "bättre folk" -kysymyksessä, kun ensi kerran näin, kuuulin ja varsinkin haistoin nelosen raitiovaunussa kaksi ruotsia puhuvaa spurgua.
Minusta suomenruotsalaiset ovat mukavia ihmisiä, ainakin pääkaupunkiseudulla asuvat, joista kokemuksia on eniten. Pohjanmaalla kuuluu olevan joitakin pienissä ympyröissä eläviä sisäänlämpiäviä yhteisöjä, joiden kulttuuriin on vaikea päästä sisälle. Tiedä häntä, pitääkö paikkansa.
Erityisen mukavia ovat ne, jotka suostuvat puhumaan ruotsia myös suomenkielisten kanssa. Yleensä kun suomenruotsalaiset vaihtavat puheensa suomeksi heiti kun seuraan tulee joku suomalainen, vaikka tämä osaisikin ruotsia.
Nämä ylläolevat siis lainauksia tästä ketjusta. Totta joka sana omasta kokemuksesta.
Haparoiva ensikosketukseni kielelliseen kommunikointiin tapahtui molemmilla kotimaisilla kielillä, joten resurssit tulevaa elämää varten piti sillä saralla olla vähintäänkin luokatonta parempaa tasoa. Kotona faija puhu ruotsia ja mutsi suomea. Suomenkielisen koulun kuitenkin kahlasin läpi, lähinnä mutsin tahdosta. Ohimennen, spettarissa oli aina femma tai kutonen ruotsista, vaikka mä faijan kanssa bamlasin päivittäin. Pidin sitä arvostelua jotenkin jäykkänä.
Ns. opiskelujeni jälkeen oli aika harjoittaa siipien kantavuutta raukeiden rajojemme ulkopuolella. Suuntana siis Tukholma, jossa tillisato olikin huomattavasti rehevämpi kuin rakkaassa kotosuomessa ja joka lähinnä odotteli poimijaansa. Tai tukkukauppiasta. Ihan sama, Hurriganes ja alku-ZZ soi.
Kummallisen alaviitten tähän muisteloon saakin saapumiseni kesänmittaiselle keikalle Tammisaareen. Alkuun kukaan ei halunnut puhua muukalaiselle ja paikallisten uhittelu tulikin tutummaksi normaalin läpän heittelyyn sijaan, kuin totuttu tervehdys, tammefan.
Siellä stadisvenska tuntui olevan vain hikisesti stadilaisen puheenparren yläpuolella. Sekin vain juuri ja juuri. Ensimmäisen kahden viikon aikana kukaan ei suostunut puhumaan mun kanssa suomea. Kolmannella viikolla jotkut neidot alkoivat tapailemaan Gästiksessä ( paikallinen huutoluola) suomenkieltä ja loppukesästä n.89,4% hallitsi suomenkielen kanssani, jotkut hyvin, jotkut kohtalaisesti. Minusta se oli hauskaa. Olen nykyisinkin tervetullut vieras tuohon pittoreskiin kalastajakylään. Loistavaa ryhmää, vaikka svedua vääntävät.
