Järjettömät mielihalut

  • 43 455
  • 240
Jokaisella meistä on täysin järjettömiä ajatuksia ja mielihaluja. Ei, en tarkoita sitä mitä makuuhuoneissamme tapahtuu. Tarkoitan jotain jokapäiväistä ja ällistyttävää mielihalua joka toteutuessaan ei varmasti edes suurta mielihyvää tuottaisi. Asiat jotka vaivaavat ja asiat joita haluaisit kokeilla tietäen ettet ikinä siinä onnistu tai, vaikka onnistuisit et halua/vaivaudu edes yrittämään moista, koska siinä ei kertakaikkiaan ole mitään järkeä. Tänne voit kirjoittaa sinua vaivaavista järjettömistä mielihaluista jotka eivät katoa ja joista et eroon pääse. Ehkä kirjoittaminen auttaa.

Asia joka sai minut ketjun avaamaan tapahtui eilen illalla. Katselin kahden euron kolikkoa ja mieleeni tuli valtava tarve painaa siinä keskellä oleva kultainen keskusta irti. Yritin jopa painaa sitä irti. Eihän se nyt tietenkään Luojan kiitos onnistunut. Siinä kolikon keskustaa sormella painaessani iski päähän ajatus, että olenko menettämässä loputkin jo ennestään vähäisestä järjestäni. Istuin hetken hiljaa paikallani ja mietin miten erikoinen ihmisen mieli voi joskus olla. Edelleen jollain äärimmäisen oudolla tavalla haluaisin painaa kahden euron kolikosta keskustan irti. Luoja ehkä tietää miksi? Minä en. Vaikka joskus kyseisessä tehtävässä onnistuisin se ei soisi minulle mitä todennäköisimmin minkäänlaista mielihyvää. Miksi siis asia voi päätäni vaivata? Onko muilla samanlaisia järjelle selittämättömiä "mielihaluja"? Mikäli kenelläkään ei vastaavia ajatuksia ole taitaa minun olla paras hakea jonkinnäköinen uusi asuinpaikka jossa valkotakkisia ihmisiä on riittävän lähellä.
 

Kyle

Jäsen
En nyt keksi mitään mielihalua minkä olisin omistanut ennen tätä tekstiä. Mutta nyt sen luottuna oli pakko kokeilla tuota kolikko koetta. Kiitos.

EDIT; tarkemmin kolikkoa tutkittuani voin todeta, ettei se ole irtoava osa, se on vain päällystetty kullalla.
 
Viestin lähetti Gerodz
tarkemmin kolikkoa tutkittuani voin todeta, ettei se ole irtoava osa, se on vain päällystetty kullalla.

Tiedän. Tutkin kolikkoa eilen ja totesin saman. Pääni ei kuitenkaan tunnu tätä tajuavan vaan se tahtoo edelleen painaa tuon keskiosan irti, vaikka se olisikin tapahtuessaan rikollista ja ilman työkaluja se ei ikinä onnistuisi. Hmm...
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Viestin lähetti Gerodz
EDIT; tarkemmin kolikkoa tutkittuani voin todeta, ettei se ole irtoava osa, se on vain päällystetty kullalla.

No johan nyt on. Ainakin vanhassa kympin kolikossa tuo keskusta irtosi. Joskus jopa liian helposti. Ainakin lämmön avulla moinen onnistui, eli ei muuta kuin kolikko levylle. Ainakin siis se kymppi.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Järjettömiksi mielihaluiksi lasken ainakin useat tekoset kun on vaikeuksia keskittyä. Kun pitäisi lukea tenttiin tulee järjetöntä vimmaa säätää ja järjestää kaikkea ihan muuta, lehtipinosta biisien nimiin tietokoneen itunesissa...kaapelikanavien järjestyksestä lompakon kortteihin.

Murhanhimo - Dubrovnikissa teki mieli heitellä kymmeniä amerikkalaisia käyriä mereen linnan muurilta...en oikein kestänyt collegepuvuissa pyöriviä käppänöitä jotka olivat vierailleet viidessä eri maassa viiden päivän aikana ja nyt "tunsivat Euroopan"...

Se olisi ollut niin helppoa, mihin tollaiset nyt karkuun ehtisivät!
 

Roomie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, St. Louis Blues
Hockey Nightia katellessa havaitsin, että Wilma aiheuttaa ihan järjettömiä mielihaluja. Olenhan sentään jo ukkomies...
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Viestin lähetti Roomie
Hockey Nightia katellessa havaitsin, että Wilma aiheuttaa ihan järjettömiä mielihaluja. Olenhan sentään jo ukkomies...

Et ole ainoa, jolle se niitä aiheuttaa. Sillä poikkeuksella tosin, että itse en ole ukkomies. Ymmärrän tunteesi.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Viestin lähetti Roomie
Hockey Nightia katellessa havaitsin, että Wilma aiheuttaa ihan järjettömiä mielihaluja.
Olenhan sentään jo ukkomies...
Minun mielihaluni taas kohdistui siihen toiseen naiseen, ja ne
halut olivat nimenomaan kyseisen henkilön lomauttaminen
virastaan.
 

Rööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tenhoavaa tuoksuttelua

Minulla on monia täysin järjettömiä mielihaluja, joita myös estoitta toteutan. Pääsääntöisesti nämä kyllä tuottavat myös mielihyvää, joten ne eivät istu otsikon pirtaan – paitsi yksi.

En tiedä muodostuuko muilla tuonne kurkun syövereihin sellaisia veikeitä palleroita, kuin pikkuruisia raejuuston rakeita? No, joka tapauksessa minulla moisia nielun kraatereihin sikiää ja muutaman kerran vuodessa sellaisen saan kitusistani esiin röhittyä.

Edellisessä ei liene vielä mitään tavatonta. Eikä kai siinäkään, että tuon mylperön varovasti muljuttelee suustaan kämmenelleen? Vaan se on sairaan perverssiä, ettei sitä harmaata ryyniä voi hylätä ennen kuin sen on murskannut sormissaan ja haistanut muodostunutta tahnaa. Vittu, se löyhkä on nimittäin kuvottava. Siitä sinänsä kokonaisena hajuttomasta ja harmittomasta rakeesta irtoaa rikottuna sellaiset entsyymit, että ne nostaa raavaankin miehen silmiin vedet. Hajua on vaikea kuvailla, mutta äreydessään se peittoaa kevyesti ihmiskehon muut eritteet.

Minä siis rikon ja nuuskin joka kerta tuon ällöpallon, vaikka se saa minut voimaan pahoin. Mikäli tuo luulee esim. hampaiden pesun yhteydessä röhittynä lavuaariin pääsevänsä livahtamaan hammastahnavaahdon suojissa viemäriin, niin myltsy erehtyy. Olen nimittäin herkistynyt aistimaan sen irtoamisen, ja tarvittaessa siivilöin syljetyn tahnavaahdon löytääkseni pakkomielteeni kohteen. Olen jopa purkanut vesilukkoja klimpin löytääkseni, ja ylpeänä voin todeta, että monikaan ei ole kokonaisena päässyt karkuun.

Niin, että pankaapa paremmaksi, jalkamiehet.
 

Eisenhower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, sympatiat myös Ilvekselle
Rööri. Jälleen löysit aiheen, josta minun on todettava, että sama kaiku on askelten. Nämä pahanhajuiset voipallot on kerta toisensa jälkeen preparoitava ja tutkittava tarkoin.

Ike

PS. Toinen bizarre-tyyppinen mielihaluni on tietysti suihkussa kuseminen. Mies, joka väittää, ettei sitä tee valehtelee...
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viestin lähetti Patasydän
Pääni ei kuitenkaan tunnu tätä tajuavan vaan se tahtoo edelleen painaa tuon keskiosan irti, vaikka se olisikin tapahtuessaan rikollista ja ilman työkaluja se ei ikinä onnistuisi.
Valistakaapa tyhmää ja tietämätöntä ja kertokaa mitä rikollista siinä olisi jos saisi painettua tuon keskiosan irti? Onko kolikoiden rikkominen laissa kiellettyä? Onko setelin repiminenkin rikollista puuhaa? Ei niin että edellämainittuja temppuja edes tekisin, mutta uteliaisuuttani kyselen...
 
Viestin lähetti Ted Raikas
Valistakaapa tyhmää ja tietämätöntä ja kertokaa mitä rikollista siinä olisi jos saisi painettua tuon keskiosan irti? Onko kolikoiden rikkominen laissa kiellettyä? Onko setelin repiminenkin rikollista puuhaa? Ei niin että edellämainittuja temppuja edes tekisin, mutta uteliaisuuttani kyselen...

Tietääkseni rahan tuhoaminen on lain mukaan kielletty. Mikäli sinulla on siis valtava tarve polttaa kahdenkymmenen euron seteli et sitä lain mukaan saa tehdä. Ainakin Suomen markkojen kanssa oli näin ja en usko, että laki eurojen myötä olisi tässä asiassa muuttunut. Jotensakin on koominen tuokin laki muuten. Lienee siis niin etten saa lain mukaan irroittaa kahden euron kolikon keskusta ellen liimaa sitä irroittamisen jälkeen takaisin;)
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Eritteiden preparointi

Niin, itse ilmoittaudun myös erilaisten räkä-, lima- ja ynnämuujuttujen lämpimäksi ystäväksi, preparoijaksi ja haistelijaksi.

Muista järjettömistä mielihaluista on mainittava omien munien kaivelu, jonka jälkeen käsiä pitää tietysti haistaa, että kuinka kirpeät aromit sieltä haarukasta kulloinkin löytyy.

Ex-emäntäni seurasi aina suurella järkytyksellä preparointejani ja muita toimiani, joten ainakaan kaikki naiset eivät oikein käsitä moisia puhdetöitä.

Tämän lisäksi humalassa olen aina valmis näyttämään persettäni lähimmäisilleni, sekä koko kova kusemaan julkisille paikoille.

Täältä tähän
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Re: Eritteiden preparointi

Viestin lähetti ervatsalo

Ex-emäntäni seurasi aina suurella järkytyksellä preparointejani ja muita toimiani, joten ainakaan kaikki naiset eivät oikein käsitä moisia puhdetöitä.
Naisilta taitaa usein unohtua se perustavaa laatuaan oleva tosiasia että miehet on elukoita, näin vaikka voissa paistaisi hitaasti kypsyttäen.

Nimim. "Elukkana jo vuodesta -79"
 

Teacup

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Äkkiseltään miettien tulee yksi tuollainen järjetön mielihalu mieleen omalta kohdaltani. Tyttöystäväni sängyn yläpuolella katossa on nimittäin tähtiä. Nuo tähdet ovat siis sellaisia, jotka alkavat pimeässä hohtaa kerättyään valoa aiemmin. Noh, illalla sitten kun sängyllä makoillessamme joskus tulee noita tähtiä selällään maatessa tuijoteltua, niin aivoni alkavat raksuttaa ja muodostaa erilaisia kuvioita käyttäen noita tähtiä pisteinä. Kaikennäköisiä matemattisia kuvioita, ja silmäni hakevat niitä sieltä hurjalla vauhdilla. Aivan kuin John Nash elokuvassa Kaunis mieli.

Jonku mielestä jo tuo on tarpeeksi järjetöntä, mutta ei se vielä mitään. Nimittäin.. nuo tähdet on aseteltu sinne kattoon aivan järjettömästi! Loogisuus, järjestelmällisyys ja systemaattisuus on ollut kaukana noita tähtiä aseteltaessa. Haluaisin vaihtaa niiden paikkoja, mutta tyttöystäväni haluaa pitää ne ehdottomasti noin. Yritä nyt siinä sitten tehdä uskomattoman hieno kuvio, kun pitkän huikean ajatusketjun katkaisee järjttömästi sijoiteltu tähtiröykkiö. En ymmärrä, en. Joskus asetan suhteemme koetukselle ja vaihdan noiden paikat vaikka väkisin. Varmasti.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Tehdessäni ruokaa johon tulee kermaviiliä minun on pakko syödä osa kermaviilistä pelkästään. Sairasta. Munia on myös pakko kaivella välillä. Mutta sehän on aivan normaalia.

- Tinke-80
 

jepujee

Jäsen
Suosikkijoukkue
PK-seudun joukkueet
Re: Tenhoavaa tuoksuttelua

Viestin lähetti Rööri
En tiedä muodostuuko muilla tuonne kurkun syövereihin sellaisia veikeitä palleroita, kuin pikkuruisia raejuuston rakeita?

Joo tuttuja ovat perkeleet. Taannoin aloin vuosia kestäneen tuttavuuden jälkeen vasta miettiä , että mitähän nämä aika ajoin ilmaantuvat seuralaiset ovat, ja sukelsin googlen ihmeelliseen maailmaan. Suomeksi en löytänyt kuin pari viitettä, mutta Ameriikaksi kun täräytät hakuun ' tonsil stones' niin voilá! Itsetuntemuksesi sen kuin syvenee.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Gerodz
EDIT; tarkemmin kolikkoa tutkittuani voin todeta, ettei se ole irtoava osa, se on vain päällystetty kullalla.
Mäpäs olenkin nähnyt tuollaisen kaksiosaisen kolikon keskus irrotettuna siitä ulkorenkaasta. Muistaakseni oli yhden euron kolikko. Ainiin, se irrotustapa? No tietenkin ampumalla!
 

Dante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minun pakkomielteeni on audiodynaaminen ja liittyy erääseen toimistoni laatikkoon. Kyseessä on tällainen työpöydän kyljessä oleva vedettävä malli ja sen sulkemisen rituaali. Laatikko sulkeutuessaan päästää täsmällisen, lähes sotilaallisen äänen joka on jotain kolahduksen ja napsahduksen välimaastoa. Tuohon ääneen, jollaisen ainoastaan minun toimistonpöytäni ylälaatikko päästää, olen äärimmäisen mieltynyt. Laattikko on kuitenkin pirullinen, eikä joka kerta sulkeudu oikealla tavalla, jolloin myöskään siitä pääsevä ääni ei ole oikeanlainen. Ja ai perkele, jotta meinaa mennä mieli nurin, kun ääni on väärä. Laatikko suljetaan ja avataan juuri niin monta kertaa kuin on tarpeen oikeanlaisen äänen tuottamiseksi.

Tässä päivänä eräänä toimistooni asteli vieras - joka sijaitsee organissatiossamme melkoisesti itseäni korkeammalla - juuri kun laatikko oli päästänyt vääränlaisen äänen. Koetin nopealla liikkeellä korjata tilanteen mutta ei. Väärä ääni. Irvistelin varmasti tuskasta ja vilkuilin pettymyksen tuottanutta pirulaista kaiken aikaa ja koin äärimmäistä himoa paukuttaa laattikkoa villisti, korvissani ja sielussani vallitsevan epätäydellisyyden tilan korjaamiseksi. Oli äärimmäisen vaikea keskittyä sinänsä perin tärkeään asiaan, jota vieraani oli tullut minulle selostamaan. Henkiset voimavarani äärimmilleen jännittäen pystyin kuuntelemaan miehen selostuksen loppuun ja tuli minun vuoroni esittää kysymyksiä. Silloin keksin havainnollistaa minulle hieman epäselvää asiaa piirroksella ja pääsin kaivamaan pöytäni laatikosta metalliviivottimen, jolloin laatikko armahti minut sulkeutumalla oikealla tavalla. Mikäli näin ei olisi käynyt, olisin luultavasti kaivanut kaikki laatikossa olevat esineet pöydälle yksi kerrallaan ja saanut työyhteisössämme entistäkin oudomman jätkän maineen. Mutta minkäs teet, pakko mikä pakko. Näillä mennään.
 
Viimeksi muokattu:

Anton

Jäsen
Onkohan kyseessä järjetön mielihalu vai pelkästään epälooginen toiminta?

Olen usein hämmästellyt omaa ihmeellistä touhuani, kun kokeilen ovatkohan urheiluvaatteet jo riittävän hikiset/likaiset, jotta ne voi pistää pesuun tai onkohan tämä kammottava hienhaju kotoisin minun sukistani. Jalkahikeni on vahvuudeltaan jotain akkunestettä vastaavaa, joten toimintani ei liene kovinkaan rationaalista, saati sitten hygieenistä. En sukkien jalasta ottamisen jälkeen nuuhkaise niitä, vaan iske kasvoni sukkiin oikein kunnolla! Kiskottuani märät sukat irti naamavärkistäni olen hämmentynyt ja nolostunut. Eikö vähän pienempi perversio riittäisi? Laihahkona puolustuksena selitän itselleni, että omaapahan tuo hiki on!
Kerran myöhäisillan elokuvaa seuratessamme, huomasin oman vaimoihmisen katselevan kummastuneena rituaalejani. En keksinyt muuta, kuin että paukutin gorillamaisesti rintaani, asiaankuuluvan örinän kera. Jätkä on eläin!

Tuota suihkussa kusemista en taida enempää kommentoida, mutta palavan kynttilän ja sen steariinin räpeltäjät ovat sairaita ja heidät pitäisi pikaisesti lopettaa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Anton

Tuota suihkussa kusemista en taida enempää kommentoida, mutta palavan kynttilän ja sen steariinin räpeltäjät ovat sairaita ja heidät pitäisi pikaisesti lopettaa.

Suihkussa kuseminen ei ole kuulunut repertuariini sitten lapsuudenpäivien, sen sijaan edelleen olen kova räpeltämään palavien kynttilöiden kanssa - saunan taakse mun tieni ilmeisesti vie?

Himo palaviin kynttilöihin juontaa juurensa lapsuudestani, jo tuolloin minusta oli nautinnollisen mukavaa vetää sormi kynttilän liekin lävitse, tämä himo on säilynyt näihin päiviin saakka. Minun on suorastaan vaikea vastustaa tätä mielihalua, ravintolassakin - jos vaan pöydässä sattuu palamaan kynttilä - minun on suoranainen pakko leikkiä sen kanssa.

Onko kyseinen mielihaluni sitten järjetön? Hankala sanoa, järjettömämpiäkin mielihaluja minulta löytyy mutta ne eivät kaikessa järjettömyydessään ole toteuttamiskelpoisia. Niistä voin vain haaveilla..

vlad.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Minun perversioni.. on paketti gotleria.

Pakko aina silloin tällöin ostaa paketti gotleria ja vedellä yhdellä istumalla koko paketti kerralla kitusiin. Tuo pakkomielle on niin suuri, että silloin tällöin joutuu lähtemään kauppaan pelkästään tuon yhden paketin vuoksi..

Tosin olen kyllä kakarasta lähtien ollut makkaran ystävä. Sain mm 10 vuotiaana faijalta joululahjaksi tangon metvurstia.. Siitä oli kiva vuoleskella siivuja tv:tä katsoessa..

K
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Re: Re: Tenhoavaa tuoksuttelua

Viestin lähetti jepujee
Joo tuttuja ovat perkeleet. Taannoin aloin vuosia kestäneen tuttavuuden jälkeen vasta miettiä , että mitähän nämä aika ajoin ilmaantuvat seuralaiset ovat, ja sukelsin googlen ihmeelliseen maailmaan. Suomeksi en löytänyt kuin pari viitettä, mutta Ameriikaksi kun täräytät hakuun ' tonsil stones' niin voilá! Itsetuntemuksesi sen kuin syvenee.

On tämä Jatkoaika ihmeellinen paikka. Juuri aamulla herätessä oli sellainen tunne kuin kurkussani, ihan kielen takana, olisi taas jokin roska ja koitin röhiä sitä pois, mutta ei se sieltä mihinkään lähtenyt. Sitten päätin rohkeasti etusormella tunnustella mikä siellä on ja palkinnoksi sain neljä tuollaista valkoista palloa siistissä jonossa - great! Liukuivat kyllä ihan kokonaisina viemäriin, joten Rööri saa varmasti jonkinlaisen raivarin.

Ilmeisesti näiden pallukoiden muodostuksella on jotain tekemistä viinan juonnin kanssa, koska itselleni noita on tullut kolme kertaa ja kaikki vasta tänä vuonna: vapun jälkeen, juhannuksen jälkeen ja nyt kahden päivän juonnin jälkeen. Mahtaako kenelläkään olla tietoa miten niiden muodostusta pystyisi vähentämään?

Mitä taas tulee noihin järjettömiin mielihaluihin, niin haluaisin maistaa sitä vaaleanpunaista antibioottia mitä meille mukuloille syötettiin lusikalla joskus 70-luvulla.
 

Kaiser Soze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rontti's potatoes, whiners and wankers
Re: Re: Re: Tenhoavaa tuoksuttelua

Viestin lähetti Ohmi
niin haluaisin maistaa sitä vaaleanpunaista antibioottia mitä meille mukuloille syötettiin lusikalla joskus 70-luvulla.

Eikös se ollu yskänlääkettä? On muuten varsin hyvin myös jämähtänyt meikäläisen aivolohkoon tuo litku..

K vm-71



Niimpä niin. Penisilliniähän se, kuten Vlad tuossa alla oikaisi..
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös