Laitapuolen hyökkääjä on nyt nähty. Jos joku odottaa siitä jääkiekkoelokuvaa, niin pettyy. Jääkiekkoa elokuvassa nähdään aika vähän. Minusta ratkaisu kuitenkin toimii. Laitapuolen hyökkääjä on nimenomaan elokuva ihmisestä, joka menestyy, mutta sortuu päihteisiin. Ja pääosassa on nimenomaan se Jantunen, joka on päihteiden takia jo pudonnut ojan pohjalle. Tottakai Jarnan elämäkerta on kirjana paljon moniulotteisempi, mutta sehän on yksi parhaita urheilijan elämäkertoja ikinä. Ei elokuvassa ehtisi millään kertomaan sitä kaikkea. Nyt se on rajattu näin, ja ihan perustellusti.
Ensimmäinen tunne elokuvan jälkeen oli hyi saatana. Aika onnistunutta valistusmateriaalia päihteistä ja niiden hallitsemasta elämästä. Kyllähän siinä hyvin kuvataan se Jantusen kujanjuoksu ja ahdinko ennen kuin hän raitistui. Kirjakaan ei asioita hirveästi kaunistellut, mutta elokuvan keinoin tilanne vedettiin vähintään yhtä rumaksi. Ja Severi Saarinen on Jarnan roolissa hyvä, etenkin siinä narkkariroolissa.
Elokuva ei ole täydellinen, mutta se on yksi kulma Jarnan tarinasta. Kyllä se kannattaa käydä katsomassa, jos Jarnan tarina kiinnostaa. Silti kannattaa myös muistaa, mitä Jarna on nykyään. Tuolta tieltä ei ihan jokainen entinen urheilutähti ole palannut. Siitä annan aina Jarnalle maximum respect, ja arvostan sitä työtä, mitä hän nykyään tekee. Onneksi tarinalla on onnellinen loppu.
Pikkuasioista nipotan varmaan sitten enemmän, kun näen leffan toisen kerran. Sen kuitenkin huomasin, että Jarna oli pöhinöissään kommentaattorina Pelicans-KooKoo -matsissa. Tämä meni vihkoon, sillä KooKoo nousi liigaan vasta Jantusen raitistuttua. Pisteet annan kuitenkin siitä, kun olin huomaavinani, että Lahden aikoinaan Jantunen veti viinaa Liipolan Villiruusussa. Toivottavasti näin oikein, se on nimittäin kova mesta se.