Jääkiekkoähky - faktaa vai fiktiota?

[tutzba]

Olen seurannut jääkiekkoa koko ikäni. Pelasin lajia noin 14 vuotta, kunnes totesin, että on aika lyödä hokkarit naulaan. Sen jälkeen siirryin erotuomariksi, eli viikoittain tulee pyörittyä jääkiekon parissa ihan tämän viheltelynkin puolesta.

Jokerit on ollut sydämessä siitä asti kun olen lajista vähääkään ymmärtänyt, hiukan myöhemmin tuli sitten NHL:stä Florida kuvioihin. SM-liigaa seuraan erittäin tiiviisti, NHL:ää sen verran, että tiedän missä mennään. Jatkoajassa pyörin päivittäin lueskelemassa muiden näkemyksiä jääkiekosta. Liigapörssiin ja StarGM-peliin olen hurahtanut aivan täysin.

Missä sitten on ongelma?

Tämän kauden aikana on alkanut tuntua samalta kuin jos olisi syönyt liikaa. Ei tee enää mieli, ahdistaa, kyllästyttää, väsyttää. Seuraan kyllä jääkiekkoa ja katson tulokset, mutta jotakin tästä puuttuu. Kipinä on kadonnut. Kaikki on niin rutiininomaista.

Onko tässä kyse jääkiekkoähkystä? Olenko katsonut, pelannut tai tuominnut liikaa jääkiekkoa? Onko mitta täynnä? Loppuuko koko iän kestänyt ruusuinen parisuhde tähän? Täytyykö minun vaihtaa kumppania?

Olen yrittänyt olla uskollinen jääkiekolle, mutta rehellisyyden nimissä minun on tunnustettava yksi asia. Olen myös käynyt vieraissa tämän suhteen aikana. Olen katsonut salibandya, jalkapalloa, jopa uintia! Jopa samana päivänä jääkiekon kanssa! Hoki ei ole koskaan saanut tietää minun kaksinnaimisestani. Olen yrittänyt pitää nämä asiat erillään. Jokereita en ole pettänyt koskaan, enkä tulekaan. Sille pysyn aina uskollisena, kuten myös noille ketterille panttereille rapakon takana.

Auttakaa, oi jatkoaikalaiset. Miten saan sen alkuhuuman takaisin?

 

[Evil]

Auttakaa, oi jatkoaikalaiset. Miten saan sen alkuhuuman takaisin?

Ei sitä saa. Kuten kaikki suhteet, tämäkin muuttuu ajan myötä. Jalostuu.

On minullakin ollut samansuuntaisia tuntemuksia. Aina ei jaksa olla yhtä kiinnostunut. Usein tilanne korreloi muun elämän kanssa; jos "siviilissä" on kiireistä ja muut asiat vievät aikaa, jää urheiluhommien seurailu vähemmälle. Elämässä mukana tämä hulluus kuitenkin kulkee, joskus vahvana ja joskus latentimpana.

 

[Daespoo]

Sama homma. Lätkä on ollut osa elämää jo yli 20v ja tänä vuonna olen havainnut että samaa kipinää ei enään ole. Bluesin matseissa tulee käytyä harvemmin, muiden matseissa ei juuri ollenkaan.

NHL on ainoa joka saa oikeasti kiinnostumaan mutta tänä syksynä on herätty vähemmän katsomaan matseja.

En tiedä, ei kai tähän mitään ratkaisua ole. Ei silti, ei mikään muu urheilu ole alkanut kiinnostamaan sen enempää.

Sinänsä hassu yhteensattuma, juuri eilen tuli kirjoitettua että eilinen Blues-HIFK matsi oli ensimmäinen matsi tällä kaudella joka sai oikeasti osallistumaan otteluseurantaan.

EDIT: pakko sanoa että SM-liiga ei vaan kiinnosta. Ei siksi että pelaajat lähtevät ulkomaille vaan siksi että liigassa ei ole tunteen paloa paskan vertaa. Siksi eilinenkin matsi oli piristävä poikkeus.

 

[Simba]

Aika samat fiilikset ollut mullakin koko kauden. Eikä asiaa auta lainkaan, että Ilves pelaa aivan surkeasti.

Tosin ylipäänsä kaiken urheilun seuraaminen on jäänyt aika vähälle. Ennen katsoin canalilta vähintään yhden sm-liiga pelin viikossa, nyt katson vain Ilveksen pelit. Valioliigasta tuli katsottua kaikki Arsenalin pelit, tällä kaudella olen katsonut kolme peliä. Nhl:stä olen tavallisesti ollut kärryillä, mutta nyt ei ole mitään hajua menosta siellä.

Lieneekö sitä tosiaan tämän vuoden urheilukiintiö täysi, kun ei vaan jaksa kiinnostaa. Onhan sitä kuitenkin tänä vuonna seurattu todella tiiviisti jalkapallon em-kisat ja olympialaiset. IS-veikkaajaa luen kyllä edelleen suurella mielenkiinnolla.

 

[tahtookirjoittaa]

Itse en lätkää ole pelannut, joten ihan penkkiurheilijan näkökulmasta kommentoin. Meikäläisellä kiinnostus on syystä tai toisesta aika kausittaista. Joskus siis vuosia tulee ahmittua kaikki lätkä, mikä tarjolla on, joskus seuraaminen rajoittuu vain tulosten tutkailuun teksti-tv:ltä/lehdistä. Tällä hetkellä, kun liiga on tasainen, se kiinnostaa taas kummasti. Ja niin hullulta kuin kuulostaa saattaa, myös TPS:n rämpiminen on lisännyt mielenkiintoani seuraa ja sitä kautta koko liigaa kohtaan. Kummasti ottelut kiinnostavat enemmän, kun jokainen peli on eräänlainen kuolemankamppailu sarjan hännille joutumista vastaan.

Televisiosta ei tule SM-liigaa katsottua käytännössä lainkaan. Ehkä syynä Maikkarin lähetysten taso viimeisinä vuosina, ja siitä jäänyt muistijälki. Paikan päällä tulee käytyä mahdollisuuksien mukaan. Pelit paikan päällä ovat tapahtumia, jotka sytyttävät yleensä aina. Arvokisoja tuleekin tutkailtua sitten aivan erityisellä intohimolla, niissä heikkotasoisimmatkin pelit tulee ainakin sivusilmällä tiirailtua, jos vain on tv-vastaanotin ulottuvilla.

Mutta kuten siis sanottu, kiinnostus vaihtelee, siihen vaikuttavat monet seikat: sarjojen kiinnostavuus, suosikkijoukkueen menestys, oma elämäntilanne (kuinka paljon muut asiat elämässä vievät huomiota/aikaa) jne.

 

[Salama15]

Auttakaa, oi jatkoaikalaiset. Miten saan sen alkuhuuman takaisin?

Henk.koht. tuli kuponki täyteen reilut 10 v. sitten. Lapset oli pieniä jne. eikä oranssit takit sunnuntai-iltapäivisin oikein jaksaneet sytyttää. Pelejä tuli käytyä tsekkaamassa vain muutama kaudessa => tuohan oli sitä kaikkein karmeinta kahvakiekko-aikaa, joten pelien intensiteetti oli mitä oli...

Mutta kuinka ollakaan, poika kysyi tuossa n. 5 vuotta sitten, että "pääsiskö kiekkokouluun?" Voin kertoa ihan uuden [kiekko-]maailman avautuneen just silloin kun oma kölvi kiinnostui lajista... Nyt katsellaan Canalilta kaikki SM-Liigan pelit, aamu alkaa teksti-TV:n sivulta 235 ("Iskääää, Nikke voitti taas, Freddy ei pukenut ollenkaan ja Teemu teki 1+1...") ja yöllisiä NHL-nauhoituksia tsekkaillaan vapaapäivinä useampia putkeen. Tämän lisäksi käydään 3-5 kertaa viikossa treeneissä & peleissä ja jubaillaan lätkävehkeistä jne.

Siispä jos sulla ei ole muuta tekemistä niin väkästä ketjullinen poikia ja ala kiekkoiskäksi;-)

 

[Patajukuri]

Itse olen seurannut jääkiekkoa noin -95 MM-kisoista lähtien.Tuolloin olin noin 7-vuotias, joten muistot siitä ajasta on hyvin hatarat. Ässät ja Jukurit on aina olleet ykkösiä. Vaikka Padan rämpiminen onkin ollut välillä hermoja raastavaa. Pari kautta olin tuomarina ja pelasinkin muutaman kauden harrastesarjaa. Sitten tulikin Armeija, tuo totallinen välikausi ja tuo kausi onkin ollut osittainen veden jakajakausi. Tuon jälkeen, en ole Jukurien kotipeleissä niin tiuhaan käynyt, koska on sitä muutakin elämää. Ja no Ässien vieraspelejä on tullut kauteen yleensä pari. Ja koti pelejä joku viis per kausi. Nykyään se ei ole mikään ehdoton pakko päästä hallille, mutta aina kun voi niin hallille eksyn. Junnari pelejä krapula sunnuntaina rakastan.

Ja lisätään nyt vielä, että valmensin yhden kauden verran junioreita. Tuo kausi sytytti toisenlaisen palon sydämmessä, paskana pelaajana haluan kantaa korteni kekoon valmennuksessa. Ja tuo palo säilyy toivottavasti hautaan asti.

Kaitpa tuo kysymyksen vastaus on henkilökohtainen. Omalla kohdalla toivon sen olevan fiktiota. Miksi hyvää vaihtaa, ja kukaan ei varmasti täydellä teholla seuraa koko elämäänsä mitään, korkeintaan tyttöystävän tekemisiä.

 

[Pavlikovsky]

Itse en varsinaisesti käytännössä ole kokenut kovin suurta ähkyä. On sitä mukava käydä peleissä ja siellä on se oma tunnelmansa. Myös muut liigapaikkakunnat toki kelpaavat ja vieläpä Mestis-pelitkin menevät. Toki liika on liikaa ja tällä kaudella muutaman kerran on tullut sellaista pientä breikin tynkää kokeiltua.
Vetäisin keskustelun kuitenkin mediaan ja televisioon, missä tuntuu lätkää tulevan jo ehkä vähän liikaa. Tämä taas minussa itsessäni aiheuttaa sen, että se vie jonkin verran mielenkiintoa pois, koska elitseriniä, liigaa, Sveitsin liigaa, CHL, eurohokia, änäriä ja mitä vielä kaikkea muuta on jo ehkä liikaakin tyrkyllä. Ei siinä, televisio on näppärä vehje, että voi itse valita ohjelmansa, mutta pientä lätkä-inflaatiota tuo määrä minussa aiheuttaa. Silloin taas kun lätkä potkii niin silloin sitä katsookin ne Sveitsin liigan pelit vielä innoissaan. Kevään MM-kisat ovat asia erikseen aina mitä ei todellakaan sivuuteta.

 

[Uleåborgir]

Faktaa

Muistan sen ajan kun Izvestija-turnaus oli vuoden kakkosturnaus ennen MM-kisoja tai olympialaisia siihen aikaan kun olympiavuosina ei pelattu ollenkaan MM-kisoja. Glögi ja pipari tuoksuivat.

Suomi-Tshekkoslovakia, Suomi-Ruotsi, Suomi-CCCP. Tuli silloin 6-12 -vuotiaana vahdattua Izvestijat todella tarkasti. Mitä tämä ryss... venäläisten järjestämä turnaus nyt on? Euro Hockey Tour... Kyllähän tähän kypsyy.

 

[aquanqua]

Ongelma ainakin Suomessa ja SM-liigassa on se, että pelaajia on kohdannut jääkiekkoähky. Tunne, tahto, taistelu, viha, pelin intensiteetti, kilpailu jne. ovat vähentyneet merkittävästi normaalista SM-liigan runkosarjaottelusta ja pelaajat tuntuvat oikeasti olevan vain duunissa siellä kaukalossa. Jotkut syyttävät liian isoja kaukaloita, vähäisiä yleisömääriä ja tuppisuisia faneja, mutta kyllä kaikki lähtee sieltä jäältä ja pelistä. Kuitenkin kaukalot, fanit ja hallit olivat ihan samoja suomalaisen jääkiekon kulta-aikana 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alkupuolella. Tietääkseni pelaajat esiintyvät ja tarjoavat viihdettä yleisölle, eikä niin, että katsojat tulevat halliin sytyttämään pelaajat. Jokin aika sitten Ilkka Heikkisen kertoi melko suoraan Canal+:n haastattelussa, että IFK:n huono ja haluton esitys Nordiksella oli huonosti kannustavan kotiyleisön syytä. Nykypelaajat ovat hemmoteltuja puppeleita, joiden maailmankuva ja käsitys omasta arvostaan on vääristynyt. Perus liigapelaaja ei edelleenkään ole mikään yli-ihmienen, jonka seisoskelun ja löysäilyn katsomisesta ihmiset olisivat valmiita maksamaan >20€ per ilta.

 

[ms.qvist]

Muistan sen ajan kun Izvestija-turnaus oli vuoden kakkosturnaus ennen MM-kisoja tai olympialaisia siihen aikaan kun olympiavuosina ei pelattu ollenkaan MM-kisoja. Glögi ja pipari tuoksuivat.

Minäkin muistan nämä ajat nuoruudestani. Tuolloin tosiaankin tuli seurattua jokainen mahdollinen Izvestija-turnauksen matsi televisiosta - taloyhtiössä kun vielä näkyi ns. Viipurin-TV eli joku silloisen Neuvostoliiton valtakunnallinen tv-kanava niin siltäkin tuli katsottua joitain pelejä vaikka selostuksesta ei ymmärtänyt tuon taivaallista. Tärkeintä olivat pelitapahtumat ja suoritukset tuolloin nuorelle/pienelle vladilla.

Sama päti sitten MM-kisoihin tai Olympialaisiin. Likimain jokainen mahdollinen ottelu tuli katsottua, jos suinkin pysyi hereillä - eipä siihen aikaan tosin kovinkaan montaa ottelua yöllä tainnutkaan tulla... En ainakaan muista.

Ja, sitten kun Canada Cup'ia näytettiin televisiosta niin olihan sitäkin katsottava - kun maailman parhaimmat pelaajat ottivat mittaa toisistaan. Muistan kuinka 80-luvun alkupuolen Cup'issa neuvostoliittolaiset pyörittelivät mennen-tullen kanadalaisia loppuottelussa. Näytettiinkö peli televisiosta vai luinko uutisesta lehdestä vai katsoinko Urheiluruudusta, en voi muistaa mutta tulos tuntui hämmentävältä. Maailman parhaimmat kiekkoilijat saivat rökälemäisesti turpiinsa.

Sieltä sitä intoa on riittänyt vuosikymmeniksi mutta nyt täytyy tunnustaa, että tässä parin viimeisen vuoden aikana kiekon seuraaminen on ollut hivenen vähäisempää ja olen ottanut (pakosta) pesäeroa siihen, henkilökohtaisista syistä johtuen.

Mutta miltä tämä kiekko nyt sitten näyttää? Pienen tauonkin jälkeen jotenkin väljähtyneeltä. Se suurin tunne puuttuu niin minusta mutta tuntuu siltä, että se puuttuu monilta pelaajiltakin. Niin S/M-liigassa kuin myös NHL:ssä - ikävä todeta tämä todeksi. Mielessään sitä kaipaa menneitä vuosia, jolloin Wingsien otteluissakin riitti tapahtumia, muitakin kuin muutamia loistavia yksilösuorituksia - nyt kiekko on harkittua ja toisinaan jopa virkamieskiekkomaista josta tuntuu puuttuvan se suurin lataus. Aivan kuin joku tai jokin pidättelisi suitsia. Tai sitten sitä kaipaa niitä menneitä pelaajia, kuten: Stevie, Shanny, Vladdy, Probie, Joey, Slava, FedEx etc. etc. pelasivat. Konkareista Lidström on jotenkin liian ilmeetön ja eleetön (vaikkakin loistava) jotta voisin "kiintyä" häneen. Voi niitä aikoja jolloin Darren McCarty paukutteli turpiin turtle-Lemieux'ta.

Onneksi on videot ja youtube!

vlad.

 

[Moto]

Melko tutulta kuulostaa. Sem jälkeen, kun kausikortista luovuin, on tuntunut entistä hankalammalta lähteä hallille. Itse asiassa edellisen matsin olen nähnyt paikan päällä pleijareissa 2006. Ja kun ei viitsi mitään Zänäl plussaa hankkia vain sitä varten, että näkisi muutaman kerran kaudessa Hifkin matsin, on jäänyt seuraaminen pitkälti teksti-tv/internet-tasolle. Kyllähän sitä toosasta katsoisi, jos ilmaiseksi näkyisi.

Muu penkkiurheilu ei sitten kiinnosta enää senkään vertaan. Viimeksi olen käynyt jossain muussa urheilutapahtumassa kuin lätkämatsissa paikan päällä vuonna 1997 jossain potkismatsissa ja edellinen kerta, kun olen jonkun muun kuin lätkän näkemisestä livenä maksanut, on vuoden 1994 yleisurheilun EM-kisat. Televisiosta jaksaa nyt eri lajien MM, EM-, ynnämuu-kisoja seurata, mutta vaikka jotain seurajoukkuefutista on turha edes yrittää.

Olen huomannut, että keikoilla käymisestä saa nykyisin ne samat fiilikset kuin lätkästä vielä joitain vuosia sitten. Erona vaan se, että keikalta lähtee käytännössä aina voittajana.

 

[Evil]

Ongelma ainakin Suomessa ja SM-liigassa on se, että pelaajia on kohdannut jääkiekkoähky. Tunne, tahto, taistelu, viha, pelin intensiteetti, kilpailu jne. ovat vähentyneet merkittävästi normaalista SM-liigan runkosarjaottelusta ja pelaajat tuntuvat oikeasti olevan vain duunissa siellä kaukalossa.
--------
Perus liigapelaaja ei edelleenkään ole mikään yli-ihmienen, jonka seisoskelun ja löysäilyn katsomisesta ihmiset olisivat valmiita maksamaan >20€ per ilta.

Pelaajat ovatkin duunissa siellä. Toista se oli 25-30 vuotta sitten kun kaikki olivat opiskelijoita, palomiehiä ja vakuutusmyyjiä. Liput matseihin olivat kohtuuhintaisia kun pelaajille ei tarvinnut maksaa toimitusjohtajien palkkaa. Intensiteettiäkin riitti kun naapuriseuraa vastaan ei mätetty kymmentä kertaa kaudessa, ja otteluita oli muutenkin kohtuullinen määrä.

Niin, ja pulisongit olivat tyylikkäämpiä silloin.

 

[sampio]

Minulla ei ole pelitaustaa, enkä ole asunut liigapaikkakunnalla kuin vuoden verran. Paikanpäällä seurattuja liigapelejä on kymmenkunta, siihen päälle pari maaottelua ja Tukholman NHL-avaus. Canalkaan ei näy. Tästä kai johtuu, että minua kiinnostaa lätkä edelleen todella paljon. Nelosen kuukauden peli tulee kytättyä, samoin kaikki maalit, espn:n scoreboard aukeaa aamulla netissä ensimmäisenä, NHL.comin maalikoosteita seurailen tasaisesti ja haaveilen otteluihin pääsemisestä. Etenkin tuo Tukholman matsi jätti sellaisen kutinan, että NHL-lätkää on päästävä katsomaan toistekin, mielellään Kanadaan vielä. Lisäksi Jypin menestys on lisännyt kiinnostusta kotoiseen liigaan. Fani en varsinaisesti ole, mutta jonkinmoista sympatiaa olen aina tuota jengiä kohtaan kokenut.

Leijonat on kiinnostanut aina. Leijonien pelien mukana on itketty ja naurettu, aivan tajuttomia muistoja. Muistan vieläkin elävästi sen fiiliksen, kun istuin yksin keskellä yötä pimeässä olohuoneessamme talvella -88; Suomi olympialaisten talvikisojen jääkiekkohopealle! 91-kotikisojen mitalipeleistä putoamisen sain kuulla lomamatkallamme ensin väärin. Matkajohtajamme ymmärsi ensin, että Suomi voitti jenkit ratkaisevassa ottelussa. Hymy hyytyi nopeasti, kun sain kuulla Suomen hävinneen. 12-vuotias sampio meni hotellihuoneeseen itkemään. 92-hopea, 93-mahalasku, 94-olympiakiekkohuuma ja muutenkin hienot talvikisat, 94-rankkaritappio ja viimein, Mm-95... Siitä sitten parien välikisojen ja World Cupin kautta uuteen nousuun ja vuosituhannen vaihteen mitalisadetta. Ja taas uusi suvanto. Täytyy myöntää, että mulla oli pelko persiissä Suomen putoamisesta kärkimaiden vauhdista; Teemu rikki, Koivu rikki, vastuunkantajia ei näy. Kunnes tuli WC-04, pieni toivon pilkahdus. Ja sitten Torino. Aivan uskomaton turnaus, uskomaton tuhkimotarina ja yhtä uskomattoman raadollinen loppu. En olisi uskonut, että kykenen niin suurta myötätuntoa kokemaan tuntemattomien ihmisten puolesta, mitä tuon finaalin jälkeen koin.

Vaikka urheilu on vain urheilua, en tällä hetkellä näe mitään syytä, miksi kiinnostukseni jääkiekkoon vähenisi. Mielenkiintoinen laji ja paljon hienoja elämyksiä, mitäpä sitä muuta tarvitsee. Vancouveria odotellessa.

 

[TML]

SM-liiga oli nuorempana, 90-luvulla ja 2000-luvun alussa hauskaa seurattavaa ja silloin nauhoittelin joka urheiluruudun ja hockey nightin milloin vain liigakierros oli. Maaleja käytiin lävitse, samoin tilastoja ja tuloksia. Penskasta asti joukkue oli Tappara kun siellä tuli pelattuakin. En mikään tosifani ollut mutta matseissa käytiin (tosin myös Ilveksen) ja kyllähän matsit tunteita herätti. 1988-2003 oli pitkä väli jolloin matseissa käytiin aktiivisesti ja Tapparalaisena 2000-luvun alku oli tiukkaa katseltavaa kun tiimi pärjäsi hyvin. Kahden karvaan hopean jälkeen kulta vei sisältä ison lohkareen jonka jälkeen Tapparan pelit ovat olleet nykyään enää HMV-materiaalia itselleni. Vielä pari vuotta sitten omistin molempien tamperelaisten kausarit ja seurasin melko neutraalilla tavalla liigaa.
Nyt kuitenkin koko sm-liigasta on tullut itselleni melko HMV, eikä nykyään tule hallille edes lähdettyä. TV-peleistäkin seuraan kiinnostavimmat, jos sitäkään.
Nuorten matseja seurasin myös joka viikko ja meikeläisen näki kyllä hakamettässä niin A- kuin B-nuorten peleissä viikottain. Tesomalle asti en sentään C-nuoria lähtenyt katsomaan. Nykyään ei tule näitä nuorten pelejäkään katseltua.

Osaksi johtuu toki laiskuudesta, mutta kieltämättä etenkin Suomen jääkiekkoiluun on hieman maku ja kiinnostus mennyt viime aikoina/vuosina. Maajoukkuepeleistäkin kiinnostaa vain suurmaiden vastakkaiset ottelut ja Kanada. Ainakin selvinpäin tulee katseltua vähän maajoukkuehokia.

Kuitenkaan jääkiekkoon ei ole niinkään "ähkyä" tullut, vaan etenkin NHL:ää tulee seurailtua enemmän kuin koskaa, kiitos tietenkin internetin ihmeellisen maailman josta nykyään löytää lähes lajin kuin lajin minkä tahansa pelin. Kun vain jaksaa etsiä ja tyytyä eri materiaaleihin.
NHL on lähellä ollut sydäntä ja jalkoväliä jo pitkään ja sieltä ne suurimmat tunteet ja boostit tulee tätä nykyään. Leafs-fanina oppii kyllä nöyryyteen ja tavallaan tuntuu siltä että jos jonain päivänä (knock, knock) näkisi Leafsin kannun nostelun, täyttyisikö nälkä kokonaan? Voisi kuolla onnellisena sen jälkeen kun kaikki on nähty (no joo en ole vielä nähnyt Eva Longorian tavaraa mutta kuitenkin).
En sen kummemmin ole edes miettinyt tätä asiaa mutta mielenkiintoinen ketjun avaus ja aihehan tämä on. Kyllähän mikä tahansa puulta rupeaa maistumaan jos tarpeeksi kauan sitä jatkaa.

 

[teemu73]

Samoja fiiliksiä kyllä kuin muillakin. Aloittaessani penkkiurheilu-urani 1981 piti katsoa aivan jokainen urheilulähetys tv:stä. Urheiluruutu torstaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin, kaikki mahdolliset yleisurheilu- ja hiihtokisat, lauantai-iltana Englannin liigan jalkapalloa ja sunnuntai-iltana Urheilutunti, jossa laji vaihtui viikottain. Vuoden harvoja kohokohtia oli se, kun siinä näytettiin jääkiekkoa. Ja auta armias kun lätkän MM-kisat koitti, niin kaikki matsit piti katsoa, ja jos peli sattui olemaan nauhoitettu, niin kuuntelin pelin ensin mahdollisuuksien mukaan radiosta ja silti jälkilähetyskin oli katseltava, vaikka tulos olisi ollut tiedossa etukäteen.

27 vuotta myöhemmin on tästä intoilusta jäljellä sen verran, että seuraan Merisäästä liigakierroksen ja ajastan IS Urheilun, josta katselen aamulla kiekkokoosteet enkä mitään muuta. MM-kisoista katselen ison osan peleistä, mutta samaan aikaan teen ehkä jotain muuta. Myös liian myöhään tulevat ottelut menee boxille ja katselen nekin mieluummin aamiaista syödessä.

Eli ähky on tullut urheiluun yleensä, ja kiinnostus muihin lajeihin lopahtanut, pois lukien jotkut suuret arvokisat. Jääkiekkoa jaksaa yhä seurata, mutta esimerkiksi vuoden 2006 olympialaisten ja Ässien unelmakevään jälkeen ei MM-kisoista jaksanut innostua yhtään. Ja jotenkin nykyään on niin paljon muutakin hommaa, ettei voi täysillä keskittyä mihinkään.

Parhaimmat kicksit tulee oikeastaan siitä kun fiilistelee jonkun vanhan matsin parissa ja muistelee wanhoja hyviä aikoja, silloin kun urheilu herätti todella suuria tunteita.

Muistan sen ajan kun Izvestija-turnaus oli vuoden kakkosturnaus ennen MM-kisoja tai olympialaisia siihen aikaan kun olympiavuosina ei pelattu ollenkaan MM-kisoja. Glögi ja pipari tuoksuivat.

Tämä oli niitä suuria asioita. Muistan vieläkin sen kiukun määrän, kun koulun joulujuhlat oli joku idiootti päättänyt järjestää 1984 torstai-iltana, samaan aikaan kun pelattiin Izvestijan Suomi-Ruotsi -ottelu. Jossain vaiheessa juhlaa livistettiin kuuntelemaan radiosta tuota peliä. Nykyään joku karjala-matsi on yhtä tyhjän kanssa.

Muistan kuinka 80-luvun alkupuolen Cup'issa neuvostoliittolaiset pyörittelivät mennen-tullen kanadalaisia loppuottelussa. Näytettiinkö peli televisiosta vai luinko uutisesta lehdestä vai katsoinko Urheiluruudusta, en voi muistaa mutta tulos tuntui hämmentävältä.

Näytettiin ainakin jälkilähetyksenä seuraavana päivänä iltapäivällä muistaakseni Juha Jokisen selostamana. Katselin sitä heti päästyäni koulusta.

 

[Mahtiankka]

Pienestä pitäen olen kotimaista kiekkoa seurannut aktiivisesti, NHL:n pariin ajauduin Mighty Ducksin liittyessä sarjaan. Maaottelut kiinnosti 90-luvulla ja vielä palan 2000-lukuakin, mutta niistä aika jätti jo muutama vuosi sitten. Hyvä jos yhden pelin jaksaa kokonaisuudessaan MM-kisoja katsella, ja senkin normaalisti siitä syystä että on jokin petsi vetämässä.

SM-liiga ja NHL sen sijaan kiinnostaa edelleen joissain määrin, mutta kovin suurta paloa ei enää ole. Esimerkiksi Ässien matsissa olen tainnut käydä viimeksi kaudella 2006-2007, en ole kyllä aivan varma. Joensuun työkeikan aikana olin parissa Jokipon matsissa, taisin jopa viihtyä paremmin kuin Isomäessä... Mutta tietenkin sydän Ässille edelleen sykkii. Liigakiekon seuraamisen aktiivisuus väheni radikaalisti Ässien hopeakauden jälkeen. Vaikkei mestaruutta tullutkaan, niin suurin palo sammui unelmakauden päätteeksi.

NHL:ssä innostus kesti Ducksin mestaruusvuoteen saakka, sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Aivan joka päivä ei muista edes tekstitv:ltä katsoa tuloksia. Sääli sinänsä että into on tätä luokkaa, mutta vaikea kadonnutta kiinnostusta on löytää. Tiedä sitten löytyisikö se sillä, kun hommaisi Canal+:n, NHL-kiekkoa kun ei ole kuitenkaan tullut liikaa katseltua telkkarista koskaan, ainoastaan finaalien aikaan hommasin hetkeksi kanavan. Jos vaikka sisäistäisi lajin hienouden uudestaan. Ainoa vaan että budjetti ei taida kestää :)

Jääkiekon paikan lajilistan ykkösenä on vienyt raviurheilu. Hevoskärpänen on puraissut todenteolla, ja nostanut ravit ykköslajiksi, luultavasti pysyvästi. Hieno laji, vaikka moni ei sitä ymmärräkään. Varsinkin kesällä laji näyttää parhaat puolensa. Talvella tyydyn pääsääntöisesti seuraamaan television välityksellä.

 

[ditrim]

Itselläni suurin into lopahti Jukka Jalosen lähdettyä HPK:sta. Viime kausi oli mitä oli, tällä kaudella taas peli ei muistuta sitä Kerhoa johon sytyin. Lisäksi huikeiden tähtien sarja on hitusen laskullaan tällä hetkellä. Voi tietenkin olla että muutaman vuoden sisään into kasvaa taas lisää.

Kausari jäi jokatapauksessa hommaamatta täksi kaudeksi.

 

[Rocket Richard]

Itselläni ei ole vielä ainakaan SM-liigan osalta pahemmin ilmennyt, mutta NHL:n sen sijaan kyllä. Syykin on täysin selvä; olen pennusta lähtien seurannut NHL:ää huomattavasti kotimaan sarjoja enemmän, joten nyt viime keväisen tiiviin seurannan tuloksena taitaa olla vähän NHL-krapula tai jotain. Ei vaan tule seurattua, vaikka se edelleenkin on kiinnostava sarja.

Liigaa olen kuitenkin lähes normaaliin tapaan seurannut ja kotipaikkakuntani vuoksi myös Mestistä. Jotain kuitenkin IFK:n nykyisestä masennustilasta kertoo se, etten vielä ole nähnyt yhtään IFK:n peliä paikan päällä. Yleensä tähän aikaa kaudesta paikan päällä nähtyjä pelejä on vähintään kaksi tai kolme.

Sen olen huomannut, että tämä jatkuva suosikkijoukkueen alennustila on syönyt ison osan innosta pois, mutta kuolemaan se ei kuitenkaan pääse.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Liigaa olen kuitenkin lähes normaaliin tapaan seurannut ja kotipaikkakuntani vuoksi myös Mestistä. Jotain kuitenkin IFK:n nykyisestä masennustilasta kertoo se, etten vielä ole nähnyt yhtään IFK:n peliä paikan päällä. Yleensä tähän aikaa kaudesta paikan päällä nähtyjä pelejä on vähintään kaksi tai kolme.

Sen olen huomannut, että tämä jatkuva suosikkijoukkueen alennustila on syönyt ison osan innosta pois, mutta kuolemaan se ei kuitenkaan pääse.

Muistuttaa jossain määrin omaa tilannettani. Kun oma joukkue sattuu konttaamaan, niin oma into seurata ei tästä tietenkään kohene, mutta tämä ei ole kohdallani pääasiallinen syy. Lähinnä kyse on ajan ja paikan edellytyksistä. Matseihin mennään ja niitä seurataan jos tähän on mahdollisuus.

Työ- ja asuinkuviot vaikuttavat oleellisesti siihen, että paikan päällä liigapelejä tulee katsottua aika harvoin. Nykytahti on noin 4-5 kotimaan pääsarjapeliä per kausi. Sen sijaan keskellä päivää ehtii hyvin rentoutua vaikka kirjoittamalla parit viestit tänne. Mitään canaaleja tai plussia en ryhdy tilaamaan kun niiden hyödyntäminen jäisi muutenkin vähälle. Jos muiden hommien ohella ehtii, niin nettiradiosta on hauska kuunnella kun toimittaja kommentoi väijyvuorossa olevan spugen kanssa HIFK-matsin tapahtumia.

Intohimo lajin seuraamiseen ei ole välttämättä laantunut. Monet muut asiat vievät kuitenkin aikaa ja kiinnostusta niin paljon toisaalle, ettei hokki-peli välttämättä saa niin suurta prosentuaalista osuutta huomiosta osakseen kuin joskus muinoin. Pitää priorisoida. Joku NHL-matsin seuraaminen viikonloppuyönä on toisinaan mukavaa vaihtelua, mutta mihinkään jatkuvaan seurantaan ei ole yksinkertaisesti aikaa.

Matkoilla pyrin käymään matseissa jos sellaiseen on mitään mahiksia. Harvemmin työmatkoilla, mutta privaattimatkoilla kylläkin jos matka suuntautuu sesongin aikana alueelle jossa jääkiekkoa pelataan.

 

[Eddie]

Minulla tämä ähky kohdistuu Suomen maajoukkueeseen. En ole vuosiin jaksanut seurata EHT:tä, ainoastaan Kärppäpelaajien otteet. Jokavuotiset MM-kisat kiinnostaa vain pienempien maiden osalta. Aina mielenkiinnolla seuraan, että onko haastajat kehittyneet vai taantuneet. Onko lilliputeissa nähtävissä tulevia suuria jne. Suomen sijoitus ei oikeastaan hetkauta mitenkään. OK finaali voisi edelleen innostaa, mutta se on ihan yks lysti onko sijoitus 3. vai 8. Viimeisimmät MM-kisat, jotka vielä sytytti Suomen pelien takia oli joskus 2000-luvun vaihteessa. Sama homma on NHL pelien kanssa. Siellä ei ole enää suosikkijoukkuetta, jonka kautta ne pelit kiinnostaisi. Kauan sitten oli Edmonton Oilers, Winnipeg Jets ja vähän aikaa Anaheim. Ne pelit mitä olen viime vuosina nähnyt, ovat olleet TODELLA puuduttavia ja pitkäveteisiä, eli ei nappaa. Tiedän, että se johtuu käytännössä siitä, että ei ole väliä kuka voittaa.

Kärpät sen sijaa kiinnostaa edelleen ja paljon. Ainoa mikä ärsyttää hieman on nykyinen ilmapiiri. Jo nyt on unohdettu divariajat ja kannattajat eivät ole tyytyväisiä mihinkään, ainakin siitä päätellen mitä jatkoajasta lukee. Joku jopa ei ole enää kärppäfani, koska seura ei ole enää joka pelit voittava. Huoh.. tälläinen tympäisee. Tämän takia melkein toivoisi näille 2000-luvun glooria faneille pientä korpivaellusta. Tälläkin hetkellä ainakin omasta mielestä tilanne on Kärpillä todella hyvä. Toki itseänikin veetuttaa CHL möhläys, mutta kokonaisuutena Kärpillä menee todella hyvin. Ei ainakaan tarvitse tuskailla Tuton ja Jouko Myrrien kanssa.

 

[Eino_Mies]

Itse olen seurannut penkkiurheilijana jääkiekkoa jo kohta 30 vuotta. Täytyy sanoa, että otsikossa viitattuun ähkyyn havahduin oikeastaan ensimmäistä kertaa syksyllä 2005. Edellisellä kaudella oli SM-liigaa värittänyt joukko NHL-työsulun takia Suomeen tulleita kansainvälisiä tähtipelaajia. Sen jälkeen ns. paluu arkeen ei enää hirveästi innostanut. Muutenkin tuli ahmittua siihen asti eri medioista kiekkoasiaa suuret määrät, tein free-lancerina toimituspuolelle juttuja ym. Sitten vaan ei enää "kutsumusta" riittänyt tarpeeksi.

Toki SM-liigaa seuraan edelleen, mutta huomattavasti pienemmällä intohimolla kuin ennen. Samoin maajoukkueen otteita. MM-kisoja ja olympialaisia lukuunottamatta vilkaisen nykyään vain tulokset näistä Karjala- ym. pilipaliturnauksista. Vielä muutama vuosi sitten oli aivan pakko aamulla katsoa teksti-tv:stä sivu 235, mutta nykyään sekin rutiini on jäänyt. Johtunee varmaan siitä, suomalaispelaajat eivät ole enää läheskään niin suuria tähtiä, kuin vielä esim ennen edellistä työsulkua. Lähinnä finskien takia niitä tilastoja olen seurannut. Ei minulle siellä ole joukkueita suosikkijärjestyksessä ollut koskaan.

Paradoksaalista kyllä, osasyy ähkyyn on varmaan myös Jatkoaika.com. Se on nykyään ympärivuotinen "hiekkalaatikko", jossa lähes päivittäinen vierailu on toisaalta addiktoivaa. Mutta samalla se lähes loputon, hektinen keskustelu ja jauhaminen jääkiekon ympärillä alkaa kääntyä itseään vastaan. Ähky siinä väkisinkin välillä tulee.

 

[tutzba]

Paradoksaalista kyllä, osasyy ähkyyn on varmaan myös Jatkoaika.com.

Itse en oikein osaa Jatkoaikaa syyllistää. Äsken kärsin kuukauden pelikieltoa, ja täysin rehellisesti voin sanoa että netin käyttöni väheni erittäin paljon. Ei ollut enää mitään syytä pyöriä koneella kun ei edes Jatkoaikaan päässyt kirjoittamaan.

Keväällä olen lähdössä Sveitsiin katsomaan MM-kisoja (välierät ja finaalin). Tämä on oikeastaan ensimmäinen kerta kun lähden paikan päälle katsomaan tosipelejä, joten saa nähdä kuinka tämä kokemus muuttaa suhtautumistani.

 

[magnum37]

Ongelma ainakin Suomessa ja SM-liigassa on se, että pelaajia on kohdannut jääkiekkoähky. Tunne, tahto, taistelu, viha, pelin intensiteetti, kilpailu jne. ovat vähentyneet merkittävästi normaalista SM-liigan runkosarjaottelusta ja pelaajat tuntuvat oikeasti olevan vain duunissa siellä kaukalossa.

Tässäpä se yksi syy on. Jääkiekon markkinaehtoistuminen on tuonut oman ikävän leimansa seurojen toimintaan ja kaikki yrittävät olla niin rahasampoja (silti tekevät miljoonatappioita). Pelissä ei ole myöskään tuota tunnetta eikä tahtoakaan, varsinkaan kannattamallani joukkueella. Tämän lisäksi liigassa ja mestiksessä pelataan tällä hetkellä aivan umpisurkeaa kiekkoa. Taitopelaajia ei synny, kuulu eikä näy - kiitos mm. nuori suomi -projektin sekä globalisaation, joka on ajanut myös taitavat ulkomaalaisvahvistukset rahakkaimmille apajille kuin Suomen kaukalot.. Janecky, Caloun, Machulda..jaa-a, nähdäänkö enään sellaisia? Epäilen.

Ketjun avaus on loistava ja se kertoo tämän ilmiön laajuudesta - kiekko ei enää kiinnosta. Jonkinlainen kulttuurikriisi iski ehkä siinä 2005 vaiheilla. Vielä 90-luvun puolivälissä, kun oma suosikkijoukkue Vaasan Sport pelasi vielä kakkosdivisioonaa, tuli seurattua tiiviisti jopa NHL:ää ja HIFKin otteita sekä tietysti kaikki maajoukkueturnaukset. NHL:n tapahtumista en tiedä nykyään juuri mitään, enkä enää edes muista HIFKin rosteria kokonaisuudessaan, kun ei jaksa kiinnostaa. Ennen muinoin tähän vuodenaikaan Izvestia oli kova sana, enää nämä kaikenmaailman "EM-turneet" ei iske. Ihan sama. Pahaa pelkään, että pian MM-kisatkaan ei kiinnosta, jos niistä alkaa tulla vain Kanadan tai Venäjän kultajuhlat.

 

[Suomi-Salama]

Muistan sen ajan kun Izvestija-turnaus oli vuoden kakkosturnaus ennen MM-kisoja tai olympialaisia siihen aikaan kun olympiavuosina ei pelattu ollenkaan MM-kisoja. Glögi ja pipari tuoksuivat.

Suomi-Tshekkoslovakia, Suomi-Ruotsi, Suomi-CCCP. Tuli silloin 6-12 -vuotiaana vahdattua Izvestijat todella tarkasti. Mitä tämä ryss... venäläisten järjestämä turnaus nyt on? Euro Hockey Tour... Kyllähän tähän kypsyy.

Samat ajat tulevat mieleen. Izvestijaa odotettiin vähintään yhtä paljon kuin MM-kisoja. Siinä oli jotain poikkeuksellista tunnelmaa, kun telkkarista tuota legendaarista turnausta seurasi. Nykyään Venäjän turnauksessa ei ole enää mitään hohtoa, joten ainakin maajoukkuetasolla ähky on tullut jo ajat sitten. Ähkyä lisää se, että näitä hömppäturnauksia (mutta ei mitään muuta jääkiekkoa) seuraavat ovat niin jääkiekon asiantuntijaa työpaikoilla, kouluissa, jne.

Sen sijaan SM-liigaa kohtaan en tunne ähkyä ja olen vain hyvilläni, jos pelimääriä lisätään. Tiedän, tämä saattaa kuulostaa sairaalta ja pahasti koukussa olevan puheelta, kun pelien tasoihin tulee sitten väistämättä suuriakin heittoja. Mutta jäähalli on kuin magneetti, sitä ei voi vastustaa.