Jäähallit

  • 35 816
  • 152

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Hermesfani kirjoitti:
Vaasan halli oli, kun katselin pleijarireissuilla maaliskuussa ihan ok. Tosin käytävät varsinkin sieltä päästä, mihin vieras hyökkää kahdesti, korkeammat vain saisivat olla. Todella matalat käytävät, sai varoa tällainen lähes kaksimetrinen ettei jysäytä päänuppiansa kattoon. Tie sinne Red Armyn päädystä katsottuna vasempaan nurkkaan vähän turhan vaikea siis. Muuten hyvä paikka, oheispalvelu hyvä.
Hallin käytäviä monet sanovat ahtaiksi, mutta kyllähän siinä pitäis muistaa myös se, että hallissa on sellaiset 2000 ihmistä muita paikkakuntia enemmän myös yleisöä. Tämä nyt ei suoraan ollut vastaus siihen korkeuspuoleen, joka on tällaiselle 176cm sulka päässä kulkevalle kaverille ihan ok.
 

Hermesfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät, KPV, Jaro, Werder Bremen
Vaasassa en kyllä ahtaudesta kärsinyt mitä käytävien leveyteen tulee. Sen puoleen ei ollut ongelmia, vaikka siellä olikin jotain neljän tuhannen päälle yleisö molemmissa peleissä. Puhuin enimmäkseen siitä käytävästä joka menee sieltä vip-aitioiden (vai eikös ne niitä ole) takaa.

Muuten oli mukavaa olla siellä. Tulipahan toteutettua pitkäaikainen haave eli nähdä Hermeksen peli Vaasassa. Tämä haave saikin toteutuessaan "lentävän lähdön" kun pääsi saman tien pleijaria katsomaan. Mikäs siinä. Jäi vain kaivelemaan se kun Koistinen sai hassutettua Danielssonin RA:n päädyssä mutta veti tyhjistä tolppaan. Sitten pojat munivat kun pääsivät kolmella nollaa vastaan. Danielsson taisi pelastaa viivalta. No... mitäpäs noista enää.
 

botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Hallien liigakelpoisuus

Nyt voisi olla aika pohtia hallien liigakelpoisuutta. Kun liiga aukeaa ennemmin tai myöhemmin on mestis seurojen aika pohtia hallejaan. Mielestäni ainakin Vaasan ja Mikkelin hallit ovat liigakelpoisia pienillä muutoksilla. Forssan hallia olisi aika helppo remontoida ja samaa voi sanoa ainakin Vantaan ja Kirkkonummen halleista. Muista halleista en sitten tiedä. Arvon kirjoittajat tässä teille hieman pohdittavaa samalla kun odotamme liigan aukeamista.
 

Tassuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jokerit, Manchester United
Tällä hetkellä ei taida olla, kuin kaksi täysin liigakelpoista hallia? Elysee-areena ja sitten Kouvolan DDR-halli, joissa tilaa todellakin riittää. Vaasan hallin saa "nopeasti" liigakuntoon, Mikkeliin pitää tehdä melko isojakin suunnitelmia. Vantaan-Areena on kyllä liian pieni, Joensuu on vielä ainakin IMO melkonen jääkaappi, niinkuin suurin osa mestis-halleista.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
Vaasan hallihan koki joulutauolla merkittävän parannuksen, kun yhteistyökumppanit rahoittivat uudet videoscreenit (4kpl) tulostaululle. Tämä ei sinänsä merkitse liigavalmiuden suhteen yhtään mitään, mutta on kuitenkin näkyvä parannus. Tosin oma katsomopaikkani on juuri siten että katsontasuunta on tulostaulun kulmaan jolloin kaksi taulua on näkyvissä mutta kumpikaan ei näy kunnolla..

Liigapaikan suhteenhan on monessa ketjussa jo tuotu esiin valmiit hallin laajennussuunnitelmat. Rocco ainakin tietää asiasta enemmän(?)

Ohessa vielä yleiskuva hallista ja uusitusta tulostaulusta Sport-K-Vantaa-ottelusta tammikuun loppupuolelta:

http://photobucket.com/albums/e334/Hartiapankki/?action=view&current=IMG_0039.jpg
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
wild wild west kirjoitti:
Nuohan ovat hienot screenit! Onko tietoa mitä maksoi? Näkyykö niistä hidastuksia ym., vai pelkkiä mainoksia?

Jaa-a, en kyllä muista onko missään ollut juttua hinnasta. Englannista ne kuitenkin muistaakseni laivattiin.

Sportin videotiimi kehittää koko ajan toimintaansa, ja uusilla näytöillä on siinä iso osuus (ottelukoosteiden ja valmentajahaastatteluiden lisäksi). Tällä hetkellä screeneiltä tulee pelaajaesittelyt Sportin luistellessa jäälle, pelaajahaastatteluja erätaukojen alussa, mainoksia ja livekuvaa pelin aikana. Nyt en häpeäkseni muista tuleeko sieltä pelitilannehidastuksia?
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Maalit näytetään hidastettuna. Antaisin arvosanan "kohtuullinen" screenien käytölle. Markkinointiinhan tuo antaa kokonaan uuden vaihteen.
 

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Tassuli kirjoitti:
Tällä hetkellä ei taida olla, kuin kaksi täysin liigakelpoista hallia? Elysee-areena ja sitten Kouvolan DDR-halli, joissa tilaa todellakin riittää. Vaasan hallin saa "nopeasti" liigakuntoon, Mikkeliin pitää tehdä melko isojakin suunnitelmia. Vantaan-Areena on kyllä liian pieni, Joensuu on vielä ainakin IMO melkonen jääkaappi, niinkuin suurin osa mestis-halleista.

Mikkelissähän hallin yleisökapasiteetti on 4.500 katsojaa. Kuitenkin Mikkelissä aloitettujen liigakelpoisuutta määrittelevien tutkintojen mukaan halliin saataisiin melko yksinkertaisesti n. 500-1000 paikkaa lisää vetämällä katsomoihin yksi tai kaksi penkkiriviä lisää alaspäin. En kuitenkaan usko, että liigalla on juuri se tarkka 5000 katsomokapasiteettirajana liiganousijalle, sillä esimerkiksi Sportin 4.700 luulisi riittävän.

Mikkelin Kalevankankaan jäähalli on oheistoimintoineen kuitenkin melko vanhanaikainen ja parannuksia sillä saralla täytyy tehdä, jos liigaan aiotaan joskus mennä. Mikkelistä löytyy melko suuri screeni, 5 kioskia, 2 baaria sekä 2 fanikioskia. Näitä pitäisi varmasti saada enemmän. Lisäksi käytäviä olisi hyvä laajentaa, sillä ne ovat tukossa jo reilun tuhannen katsojan matseissa.

Loppuun voisi siis todeta, että tekemistä on, muttei mahdottomasti. Hallista Jukureiden mahdollinen liiganousu ei tule jäämään kiinni.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Mikkelin hallissa videoscreenin toimintoja mainoksineen ja hidastuksineen on hyödynnetty jo vuosia, mutta screenin sijainti hallin toisessa päätyseinässä ei ole paras mahdollinen.

Lupauksia Kalevankankaan hallin suurempaan remonttiin on kuulunut jo kauan, mutta toteutusasteelle on yltänyt lähinnä näkymättömät, mutta sinällään välttämättömät toimenpiteet. Seuraavakin remontti kohdentuu ilmeisesti ilmastointiin ja kattorakenteisiin. Myös valojen uusimisesta on puhuttu.

Mikkelin hallista kuulemma saataisiin pienillä muutoksilla 5000 katsojaa vetävä (nyk. 4500), mutta muilta osin näkyvä tason nosto vaatisi jo järeämpää remonttia. Positiivista kuitenkin on, että suunnitelmia on olemassa ja niistä hallin käytävillä puhuttu. Etelä-savolaiseen tapaan näitä puheita tosin saattaa kuulua parikymmentä vuotta, ennen kuin jotain tapahtuu.

En kuitenkaan usko, että Kalevankankaan halli muodostuu suurimmaksi esteeksi Jukurien mahdolliselle liigapaikalle.

EDIT: Jugorov oli nopeampi, mutta pieni toisto ei varmaan pahaa tee..
 

botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Mikkelissä on aika leveät käytävät joten halli saadaan liigakuntoon varmasti kesässä. Forssassa halli vaatisi suuren, mutta kuitenkin aika yksinkertaisen remontin. Ensi kauden mestisjengeistä Rokilla on ainakin suht hyvä halli, joka saadaan pienellä laajennuksella myös liigakuntoon. Myöskin Kokkolan hallin saisi varmasti liigakuntoon. Vaasassa näköjään jo valmistaudutaan liiganousuun tulevina vuosina. En näe muuta järkeä asennuttaa screeneijä. Tiedän, että Vantaan halli on pieni, mutta halli pystytään muuntamaan liigakelpoiseksi parissa vuodessa tai jopa yhdessä kesässä. Toiseen päätyyn vaikkapa iso seisomakatsomo.
 

Hartiapankki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport ja kaikkinainen urheilu vaasalaisittain
botto kirjoitti:
Ensi kauden mestisjengeistä Rokilla on ainakin suht hyvä halli, joka saadaan pienellä laajennuksella myös liigakuntoon.

No pelataan nyt ne karsinnat kuitenkin ensin, heh!

Lappi-areena menisi mestis-halleista heti ykkösluokkaan, mutta kyllä laajennuksen pitää olla melko iso jos liigaa ajatellaan. Olikohan siellä nyt jotain 3000 paikkaa. Ja pitää kuitenkin muistaa, että moniin halleihin saadaan joku 100-300 lisäpaikkaa melko yksinkertaisin järjestelyin, mutta kun puhutaan 1000-2000 paikasta tulee usein jo yksinkertaisesti hallin ulkomitat vastaan. Ja sen jälkeen remontti ei olekaan enää pieni.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Kouvolan jäähalliin mahtuu tälä hetkellä 6000 katsojaa, joista 4000 kuppi-istuimia ja 2000 seisomapaikkaa. Kyllä tuota Kouvolan jättihallin kapasitettia voitaisiin tarvittaessa nostaa vaikka 2000 lisää eli 8000 katsojaan, mutta eiköhän tuo 6000 katsojan kapasitettikin vielä toistaiseksi riitä. Ohessa T-miehen elokuussa ottamia kuvia vielä remontin alla olevasta Kouvolan jäähallista.Työt näkyvät hallissa ensi vuoteen. Ravintolaparvikin valmistuu lopullisesti vasta ensi kesänä. Silloin vieraat viedään sinne pohjakerroksesta hissillä.

http://personal.inet.fi/urheilu/tilastomies/jaahalli0508.htm

Suomessa on parisataa jäähallia. Kouvolan jäähalli on remontin jälkeen hallien top 10:ssä, mikä on huomioitu myös Suomen jääkiekkoliitossa. Halli kelpaisi myös SM-liigalle. Jäähallin istuimien joukossa on vielä alkuperäisiä istuimia. Ensi vuoden suunnitelmiin kuuluu noin 500 pehmustetun penkin asentaminen parhaille paikoille. Silloin uusitaan myös alkuperäinen pelikello. Ilmeisesti alkuperäisen pelikellon tilalle olisi tulossa viimestä huutoa edustava jumbotronik. Kouvolassa toteutettava saneeraus merkitsee sitä, että siellä voidaan sen jälkeen pelata yksittäisiä maaotteluja tai nuorten arvoturnausten pelejä.

Koko saneeraukselle on laskettu ja myönnetty 4,25 miljoonan euron talousarvio. Korjauksiin käytettävä raha tekee siitä erittäin suuren hankkeen Kouvolan kaupungille. Kun halli valmistui syksyllä 1982, sen kustannusarvio oli noin 42 miljoonaa markkaa eli seitsemän miljoonaa euroa.

KKP:n sivulla runsaasti kuvia Kouvolan jäähallista.

http://www.kuudeskenttapelaaja.net/
 

botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Hieno homma tuo Kouvolan hallin remontti. Sääli vain, että seuralla ei taida olla vielä resursseja liiganousuun, mutta ehkä jonain päivänä. Nyt pitää toivoa, että Kouvolalaisyleisö löytää tiensä hienoon halliin ja ehkäpä joku jopa fanipäätyyn. Toivotaan myös, että yritykset löytävät nousussa olevan seuran. Halliremontti on loistava askel kohti liigaa. Toivotaan, että KooKoo sinne vielä pääsee.
 

zobrax

Jäsen
Suosikkijoukkue
EVU, Kiekko-Vantaa, TPS
botto kirjoitti:
Hieno homma tuo Kouvolan hallin remontti. Sääli vain, että seuralla ei taida olla vielä resursseja liiganousuun, mutta ehkä jonain päivänä. Nyt pitää toivoa, että Kouvolalaisyleisö löytää tiensä hienoon halliin ja ehkäpä joku jopa fanipäätyyn. Toivotaan myös, että yritykset löytävät nousussa olevan seuran. Halliremontti on loistava askel kohti liigaa. Toivotaan, että KooKoo sinne vielä pääsee.

Hienolta näytti ja on mukava kuulla, että kiekkoilu ja sen puitteet kehittyvät ympäri Suomen! Mieleeni vaan nousi kysymys, että kuinka monta joukkuetta sinne liigaan sitten voi nousta? Jos Mestiksestä nousisivat paikkaa tavoittelevat Jukurit ja Sport (ja myöhemmin myös KooKoo), ketkä liigasta sitten jäisivät pois? SM-liigaa tuskin tullaan jatkossa pelaamaan 16 joukkueella tms.
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Hartiapankki kirjoitti:
Lappi-areena menisi mestis-halleista heti ykkösluokkaan, mutta kyllä laajennuksen pitää olla melko iso jos liigaa ajatellaan. Olikohan siellä nyt jotain 3000 paikkaa. Ja pitää kuitenkin muistaa, että moniin halleihin saadaan joku 100-300 lisäpaikkaa melko yksinkertaisin järjestelyin, mutta kun puhutaan 1000-2000 paikasta tulee usein jo yksinkertaisesti hallin ulkomitat vastaan. Ja sen jälkeen remontti ei olekaan enää pieni.
Lappi Areenalta löytyy 3500 kuppi-istuinta. Hallin kapasiteetiksi ilmoitetaan juuri tuo istumapaikkojen määrä, seisomapaikkojakin on, mutta niitä ei jostain syystä ole laskettu mukaan. Jos sen täyteen dumppaa, niin veikkaisin 5000 olevan aika lähellä.
 

Jasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go on... Narrit...
Jospa ei turhaan sotkettaisi noita mutasarjojen joukkueita eikä niiden tiloja tänne mestis alueelle? Noillekin varmaan löytyy oma alueensa jonne ne sopii?
 

botto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kyllä voidaan jo sanoa, että Roki on jo lähes mestis seura. Anteeksi nyt vain pikkuseurojen kannattajat. Olen huomannut, että melkein kaikista mestishalleista saataisiin liigahalli. Sm-liiga on sanonut, että yksi suurimmista ongelmista tai esteistä liiganousuun on juuri hallit. Tämä on mielestäni vain keksitty tekosyy. On varsin selvää ettei liiga halua mestisjoukkueita liigaan nouseviksi.
 

doc jokkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOKOO
Olen vuosien varrella kiertänyt lähes kaikki Suomen Mestishallit ja lukuisia alemman tason halleja. Surullinen totuus on, että ainoa liigahalliksi sopiva mestishalli löytyy tällä hetkellä Kouvolasta. Menneillään olevan remontin -kävisittepä katsomassa päätyseinälle valmistuvaa uskomattoman laajaa ravintolamaailmaa - myötä se lyö ensi kesän jälkeen useimmat liigahallitkin.

Mestiskiekkoilu sopii hyvin Kouvolaan emmekä näillä näkymin tule liigaan; kuka tietää, vaikka mielipide parin vuoden sisällä muuttuisikin. Nyt haluamme nauttia värikkäästä ja viihdyttävästä Mestiksestä uljaassa hallissamme ja olla tyytyväisiä, että teemme sitä mitä milloinkin haluamme.
 

Fordél

Jäsen
No tuosta, että Kouvolan halli voittaisi remontin jälkeen monet liigahallitkin. voi olla montaa mieltä. Mitkäköhän ne arvon doc ovat? Vaikkakin hienohan tuo uusi ravinteliparvi on ja varsinkin kooltaan se on yllättävänkin suuri. Vielä kun saataisiin sinne ne tarvittavat katsojat jostain...Vai siirretäänkö suljettu A3 katsomo sinne niin ei heidänkään tarvi olla minkäänlaisessa kontaktissa tavallisten kausikorttilaisten kanssa...

Mitä tulee tuohon liiga-kohtaan niin täysin samaa mieltä. Itselläni ei ole ainakaan mikään kiire lähteä liigaan KalPan rooliin vaan rakennetaan nyt rauhassa tätä joukkuetta, organisaatiota, hallia ja juniorityötä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Fordél kirjoitti:
No tuosta, että Kouvolan halli voittaisi remontin jälkeen monet liigahallitkin. voi olla montaa mieltä. Mitkäköhän ne arvon doc ovat?

En oo tohtori, mutta onhan Kouvolan halli jo nyt mielestäni Kuopiota, Jyväskylää, Lahtea ja Lappeenrantaa parempi. Porista ja Raumasta en tiedä, kun en ole niissä koskaan käynyt. Kopit kun remontoidaan suunnitelmien mukaan, niin moitittavaa ei juurikaan ole.
 

isomusta

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Tappara
Rahvas ja "karvahatut" omaan loossiin ja "A-ryhmäläiset" omaan karsinaan, vitsi, vitsi. Eiköhän me kaikki mahduta oikein hyvin halliin nykyisellä käytännöllä. Mestiksessä on useita halleja, joita oudoksun. Kirkkonummen Varuboden on yksi "outolintu". Onko toiminta mahdollista? Resurssit ovat todellakin rajalliset. Eipähän tuo Salamat näitä kirkkonummelaisia näytä kiinnostavan. Hyvät Mestis-hallit löytyvät Vaasasta, Joensuusta, Mikkelistä ja tietysti Turusta. Turkuunhan rakennetaan Kupittaan edesmenneen hallin tilalle uutta ja monipuolista hallia, johon olisi tarkoitus saada n.5000 paikkaa. Kouvolan hallihan on aivan omassa kastissa.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Everton kirjoitti:
En oo tohtori, mutta onhan Kouvolan halli jo nyt mielestäni Kuopiota, Jyväskylää, Lahtea ja Lappeenrantaa parempi. Porista ja Raumasta en tiedä, kun en ole niissä koskaan käynyt. Kopit kun remontoidaan suunnitelmien mukaan, niin moitittavaa ei juurikaan ole.

Kopeista tulee todella hienot remontin jälkeen. Tuli muuten mieleen onko kovin yleistä, että jäähallin pukukoppien yhteydessä on saunatilat. Kouvolan hallistahan nuo saunat löytyy ja remontissa saunaosastokin remontoidaan viimeisen päälle hienoksi.
Päätykatsomon yläpuolelle tuleva ravintolamaailma on valmistuttuaan myös sen verran upea paikka, että varmasti asiakkaita/katsojia riittää myös ravintolaparvelle.
Kun uusia pehmustettuja istuimiakin tulee ja mahdollisesti pelikelloksi jumbotronikki niin kyllähän Kouvolan hallissa kelpaa seurata mestiskiekkoa. Liiganousu käytännössä suljettuun liigaan ei kiinnosta minuakaan pätkääkään. KalPan esimerkikki ei todellakaan houkutele yhtään.
 

Winger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Everton kirjoitti:
En oo tohtori, mutta onhan Kouvolan halli jo nyt mielestäni Kuopiota, Jyväskylää, Lahtea ja Lappeenrantaa parempi. Porista ja Raumasta en tiedä, kun en ole niissä koskaan käynyt. Kopit kun remontoidaan suunnitelmien mukaan, niin moitittavaa ei juurikaan ole.
Pelicansin halli on tietääkseni aika moderni (?) halliremontin jälkeen, vaikkei sinne mahdukaan kuin 5000 ihmistä. Jos parempana pidetään sitä, kuinka paljon halliin mahtuu, on KooKoon halli parempi.

Porissa jäähalli on perinteisen jäähallin näköinen, se on oikeasti melko tilava. (6500 katsojaa). Muutamia (noin viisi) liiga-ottelua olen käynyt katsomassa Porissa. Siis lähinnä Ässät - Jokerit-pelejä ja junnuna tuli tehtyä kerran vieraspelikiertue Poriin, Ässien halliin. Hallissa ei mitään hienouksia ole, mutta tunnelma oli ok.

Kuopiossa halli oli jokseenkin hämärän oloinen. Yksi seinä täysin ilman katsomoa ja muutoin aika jyrkkä katsomo. Raumallakin tullut käytyä muutamia kertoja liigapelejä katsomassa. Halli ei todellakaan ole mikään hyvä. Antiikkiset palvelut, kivikautinen halli, todella pienikin.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Winger kirjoitti:
Raumallakin tullut käytyä muutamia kertoja liigapelejä katsomassa. Halli ei todellakaan ole mikään hyvä. Antiikkiset palvelut, kivikautinen halli, todella pienikin.
Lukon kotihallia remontoidaan isolla rahalla parasta aikaa ja ainakin kuvista päätelleen ihan pikkuehostuksesta ei ole kysymys. Vanha halli olikin aikansa elänyt ja uuden hallin remonttibudjetista oli kova vääntö, ainakin uutisten perusteella.
Halliremontin edistymistä voi muuten seurata viikottain päivittyvän kuvagallerian välityksellä
www.raumanlukko.fi/galleria

Toivottavasti Mikkelissäkin saataisiin tuulta purjeisiin ja hallin perusteelliseen remontointiin ryhdyttäisiin puheiden sijaan. Rauman tapauksessa taitaa kuitenkin Lukko sponsoreineen olla sen verran voimakkaasti mukana, ettei Mestis-tasolla vastaavia remontteja ihan tuosta vaan tehdä..
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös