Jää-Kotkat 02-03

  • 17 335
  • 172

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eilistä peliä oli katsomassa mm. Jukka Koivu ja Rauno Sjöroos TPS:stä.
Paikallislehdessä oli juttua asiasta ja yhteistyöstä TPS:n kanssa.

TPS on valmis tukemaan Jääkotkien juniorivalmennusta ja markkinointia. Jutussa TPS:n markkinointipäällikkö Rauno Sjöroos kertoo, että TPS tarjoaa UJK:n kautta paikallisille yrityksille kabinettitiloja ja aitioita Elysee hallista. Jääkotkien juniorit voivat osallistua tepsiläisten leireihin ja ovat tietty tervetulleita seuraamaan TPS:n liigapelejä Turkuun. Koivun mukaan on mahdollista, että Tepsi tulisi pelaamaan ensi kesänä harjoituspelin Ukiin ja samalla esittäytymään uusikaupunkilaisille.
Näin asia lyhennettynä ja Uudenkaupungin Sanomista lainattuna.

:confused: :confused:

Mitä tästä nyt sitten sanoisi. Juniorit ehkä hyötyvät tilanteesta - jos hyötyvät. Ukissa on ennenkin koetettu yhteistyötä TPS.n kanssa, mutta aika laihoin tuloksin. Raumalta on sentään saatu pelaajia edustusjoukkueeseen. Itsekin olen ollut jo pitkän aikaa sitä mieltä, että Rauman kanssa yhteistyö ei ole toiminut aivan kuin olisi pitänyt. Nyt tämä uusi yhteistyö TPS.n kanssa ei ainakaan toistaiseksi lupaa mitään ihmeellistä edustusjoukkueelle, toisaalta, eihän alun alkaen pitänytkään. Kyse on vain yhteistyösopimuksesta, ei farmisopimuksesta.

On tietysti tärkeää ylläpitää junioritoimintaa, mutta mahtaakohan johtokunta nyt jättää Mestis-joukkueen turhan pienelle huomiolle. Miesten ykkösjoukkue on se, joka innostaa junnuja lisää seuraan ja pelaamaan. Tietysti joku Tepsikin on kova juttu junnuille, mutta luulisi, että oman kaupungin seura kuitenkin olisi hienompi kannatettava jos se menestyisi - ja sinne pääsisi melko varmasti joskus pelaamaankin. Tepsiin voi olla vaikeampi päästä.

Itse kyllä odotin, että Turun suunnalta olisi vähän raotettu ovea ja päästetty pari lupaavaa A-junioria Jääkotkiin täksi kaudeksi. No, aikaa on vielä jäljellä ja miehiä on kai koko ajan tyrkyllä joukkueeseen.

Jos zeitgeist luet tämän jutun ja menet katsomaan huomista TuTon ja Jääkotkien harjoituspeliä, niin kirjoitteleppa juttua mitä mieltä olet porukasta - ei ole ihan samanlainen jengi kuin viitisen vuotta sitten.

Ja seuran nettisivut voisi jo tosiaankin avata.

TPS muuten tarjoaa siis aitioita ym. ukilaislle firmoille. Sinne saa ihan vapaasti mennä katsomaan matsia ken haluaa. Vaikka itse välillä tuleekin arvosteltua Rauman Lukon toimia (lähinnä näitä farmijuttuja), niin minä kyllä suuntaan edelleenkin Äijänsuolle liigapelejä katsomaan jos on tarve. Lukko on Lukko ja ei se siitä miksikään muutu. Vaikka kuinka paljon ilmaislippuja Turkuun jaettaisiin.
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Miksi "Kotkafani" on hiljaa, vaikka UJK voitti?

Olet ollut kunnioitettava fani, joka on pitänyt omiensa puolta tähän kauteen asti, vaikka joukkue on taapertanut häntäpäässä. Viime ke UJK löi TuTo:n vieraissa 1-3, eikä mitään kommenttiasi ole tullut. Ei sikseen, kanssasi olen samaa mieltä, että joukkueen kokoaminen on myöhässä, mutta 14.09. sarjan alkaessa Jää-Kotkilla on joukkue. Joka on parempi kuin nykyinen. Aki Mykkäselle hyvä arvosana siitä, että hankki kunnon maalivahdit ensimmäisten joukossa. Hermestä, TuTo:a ja montaa muuta Mestisjoukkuetta tulee vaivaamaan vielä pelaamiseen pystyvän (pystyvien) maalivahtien puute, joka heikentää montaa joukkuetta...

Jää-Kotkilla ei ole sitä ongelmaa. Kumpikin molari pystyy pelaamaan Mestistä "kumpi tahansa käsi taskussa" ja pisteitä ropisee ainakin molarien puolesta! Eri asia on, miten joukkue edessä pelaa... Vanha sanonta on: "Maalivahti on puoli joukkuetta", mutta jos ei edssä ole joukketta, eivät maalivahditkaan kaikkea pysty kiinni koppaamaan.
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Öh, joo. Perjantaina oli illalla vähän kiireitä, etten ehtinyt netissä roikkumaan ja samoin lauantaina. Ilokseni kyllä sen verran pikatsekkasin sivuja että ehdin huomaamaan raportin ja ottelutuloksen (matsi oli muuten perjantaina). Tuo TuTo voitto oli selvä askel parempaan päin, ja huomata pitää, että pojat pelasivat pelin vain kahdella pakkiparilla!!! Kemppi oli ollut ilmeisen hyvä.

Jännityksellä pitää nyt odotella ketä saadaan lisään jengiin. Veikkaan, että Mikko Purontakanen ainakin pukee Jääkotkapaidan ylleen. Todella iso pommi olisi jos saataisiin Petri Lätti joukkueeseen, mutta se taitaa olla toiveajattelua.

Harmikseni huomasin, että Sport sai vahvistukseksi edelliskaudella Lukossa pelanneet Stalsin ja Spruktsin. Mistä vitusta niillä siellä rahaa piisaa, vaikka ovat välillä konkan partaalla. Kyllä Ukiinkin pitäisi saada joku jääkiekkohullu miljönääri joka hakkaisi rahaa Jääkotkiin, ja minäkään en edes lottoa...:p

Ja fani olen edelleenkin. Koko Mestiksen ja KaPa.sta lähtien kakkosta seuranneena on kai jonkinlainen näkemys tullut minullekin touhusta ja kyllähän kaikenlaiset viiveet pistävät kannattajan kuin kannattajan huolestumaan.

Ja ne nettisivut voisi jo tosiaankin aueta.
 
Viimeksi muokattu:

muumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
LUKKO
Mika Laaksosta kuulemma kosiskellaan Ukiin ja Pietsaloakin yritetään saada jatkamaan. Siinä olisi LÄHES liigatason pakkikaksikko, saa nähdä miten käy.
 

Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Epäilen kyllä Pietsalon jatkamista. Tällä hetkellä mies on ainakin VT-HT:n mukana kakkosessa, mutta mistä sitä silti ikinä tietää.
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näyttää siltä, että Vikki Tammelin on liittynyt joukkueeseen. Mies on ainakin mukana Vantaalla.
Ei siis tainnut syntyä sopimusta Krister Pietsalon kanssa.

Ja ai, ai. K-Vantaa teki juuri 6-2 alivoimalla.
Toisessa erässä on mennyt Valavuon taakse jo kolme ylivoimamaalia ja yksi alivoimalla. Tätäkö se heikko puolustus nyt sitten on???????
 

JiVe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Viestin lähetti Kotkafani
Näyttää siltä, että Vikki Tammelin on liittynyt joukkueeseen. Mies on ainakin mukana Vantaalla.

Kuka tai mikä mies tämä Tammelin on? En kauhean paljon mestiskiekko seuraile, mutta pisti vain silmään kun tilastoja katselin:
K-Vantaa - UJK 9-3 (2-1,4-1,3-1)

1. erä
Rangaistukset
12.23 UJK Vikki Tammelin Huitominen 2 min

2. erä
Rangaistukset
24.38 UJK Vikki Tammelin Väkivaltaisuus 2 min
29.32 UJK Vikki Tammelin Polvitaklaus 2 min
40.00 UJK Vikki Tammelin Päähän kohdistuva taklaus 2 min
40.00 UJK Vikki Tammelin Automaattinen käytösrangaistus 10 min

3. erä
Rangaistukset
58.15 UJK Vikki Tammelin Poikittainen maila 5 min
58.15 UJK Vikki Tammelin Automaattinen pelirangaistus käytöksestä 20 min


Aika hurja avaus kaverilta... 44 minuuttia ensimmäisessä ottelussa.
 
F

Flonaldo

Tammelin oli melkoinen höyrypää. Eipä tule kehuja omaltakaan koutsilta. Lisää juttua tuolla Jatkoajan otteluraportissa. On siis Ugissa neljän ottelun sopparilla sillä välin, kun odotellaan lisäpakkeja. TPS:ltä olisi tarjolla hyökkääjiä, mutta pakkeja sitten ei. Pari hyökkääjääkin ilmeisesti mukaan sieltä otetaan.
 

Dexu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva Suomen Mestari 2021
Tammelin on pelannut VG-62:ssa II-divarii ja jo siellä mies oli tunnettu välillä todella törkeistäkin otteistaan. Nuppi miehellä ei kestä pätkän vertaa ja taklaukset on melkein poikkeuksetta enemmän tai vähemmän rikollisia. Tuskin ainakaan tollasella pelillä paikka UJK:ssa aukeaa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Päivän Postin mukaan UJK odottaa tosiaan Turusta pelaajavahvistuksia. Raumalaisten kanssa neuvotteluja on käyty mutta ne eivät ole johtaneet tulokseen. Mikko Purontakanen on pakki, jonka perään UJK:n valmentaja Mykkänen kuolaa. Puke varmaan olisikin hiukan toisentyyppinen vahvistus kuin tämä Tammelinin humanteri.

Puke varmaan aloittaa kautensa liigajoukkueen kahdeksantena pakkina tiistaina jos ja kun Piekkola on sivussa. Mulla vaan on semmoinen kutina että Puke ei paikkaansa enää liiga-Lukossa anna pois kun kerran pelaamaan pääsee...

Petteri Lotilallakaan ei pelipaikasta ole tietoa. Ukiin vaan.
 

Sumu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sentteri Jumalan armosta Patrik Westerback
Vikki taas jatkaa samalla linjalla kuin ennenkin. Viime kaudella ei Vaasassa pahemmin aplodeja saanut tempuistaan.
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tammelin pelasi koko edelliskauden Jääkotkissa ja viime kauden alunkin, mutta siirtyi Naantaliin pelaamaan työesteiden takia.

Kaverin kovat otteet johtuvat kai osaksi siitä, että on jossain vaiheessa elämmä tosiaankin harrastanut nyrkkeilyä. Pelipäällä ollessaan tiukasti miestä ottava peruspakki.

Joo, Purontakasta kaipaavat muutkin kuin Mykkänen. Mihin hintoihin Lukko hänet on mahtanut hinnoitella.
Muutama kausi sitten Esko Nokelainen kävi maajoukkueen edustajana Ukissa katsomassa matsia ja ihmetteli kun kuuli, että Lukko ottaa pelajistaan hintaa Jää-Kotkilta. Hänen mielestään Lukon olisi päinvastion pitänyt maksaa, jotta kaverit olisivat saaneet pelata Mestistä.

Ja ainahan kaikki valmentajat huutavat yhteen ääneen, että Mestis on kehittävämpi sarja ennen SM-liigaa kuin A-junnut. Silti oman seuran A-junnut ovat sydäntä lähempänä. Teot ovat eri kuin puheet.

Tämä on tätä samaa itkuvirttä.
Mutta saatana, jos joku raumalainen valittaa sen jälkeen kun/jos UJK putoaa alemmas, että ei ole farmiseuraa lähellä - niin melkein lupaan vetää turpiin! Wituttaa!!!!!!!
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ote tämän päivän Turun Sanomista, Erkki Liesmäen artikkelista:

"Turun Palloseura on ottanut Mestiksen Uudenkaupungin Jää-Kotkat epäviralliseksi farmiseurakseen. Niinpä neljälle TPS:n liigaryhmän nuorisopelaajalle löytyy heti kauden alusta pelipaikat Jää-Kotkien paidassa.
Ensimmäisessä aallossa TPS siirsi vuokrapelaajina Jää-Kotkien riveihin pelikokemusta hankkimaan Matti Ahon, Matti Kesselin, Juho Lehtisalon ja Tomi Sykön.
Nelikkö on TPS:n saatavilla ja risteilee tarpeen mukaan Mestiksen ja SM-liigan välillä.
Maalivahdeista Teemu Lassila aloittaa niin ikään kauden Mestiksessä.
Lassila siirrettiin Hermes HT:n riveihin. TPS käänsi ensin katseensa TuTon suuntaan, mutta TuTo olisi edellyttänyt koko kauden mittaista pelaajavaihdosta."

Juho Lehtisalo ei vielä näillä näkymin pelaa Jää-Kotkissa. Aho, Kesseli ja Sykkö pelaavat UJK:n tiedotteen mukaan.

Asiasta tarkemmin uutinen Mestis-osuudessa.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toivottavasti ehditte rauhoittua kuukaudessa...

Hurjalta vaikuttaa taas kotkien meininki kahden erän jälkeen:

04.57 UJK Lari Virtanen Kyynärpäätaklaus 2 min
08.52 UJK Mikko Rantanen Väkivaltaisuus 2 min
11.34 UJK Jari Laihi Korkea maila 2 min
17.09 UJK Hannu Pajunen Kiinnipitäminen 2 min
17.50 UJK Lari Virtanen Ryntäys 2 min
27.50 UJK Samu Kiiski Liian monta pelaajaa jäällä 2 min
28.52 UJK Matti Kesseli Kampitus 2 min
29.45 UJK Sami Häätylä Kyynärpäätaklaus 2 min
30.24 UJK Mikko Rantanen Väkivaltaisuus 2 min
31.37 UJK Hannu Pajunen Pelirangaistus käytöksestä 20 min
35.27 UJK Pasi Reunanen Korkea maila 2 min
35.27 UJK Pasi Reunanen Käytösrangaistus 10 min


No, jos sama jatkuu 19.10 Kouvolassa, niin enpä pääse sillä kertaa moittimaan vierasjoukkueen peliä tylsäksi mutta tehokaaksi.
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hirvittävältä tosiaankin tuo jäähyjen määrä taas näyttää.
Noin isossa satsissa on jo varmasti aiheellisiakin jäähyjä. Meinaan vain sitä, että yleesähän jäähyjä enemmän saanut osapuoli väittää, että jäähyt tulivat turhan helposti.

Lauantaina näkee sitten itsekin jatkuuko sama meno Tutoa vastaan.
Sitä mieltä olen, että jos tappioputki jatkuu - sanotaan vaikka 6 matsin verran - täytyy, korostan TÄYTYY, tapahtua jotain joukkueessa - tiedätte varmasti mitä tarkoitan...

Tämä kai tuntuu monesta selkään puukottamiselta jo tässä vaiheessa, mutta joukkuetta vuodesta toiseen kannustaneena en tosiaankaan halua, että se putoaa alemmas ainakaan virheellisten (tai viivyteltyjen) päätösten takia.
Ei saatana, lauantaina on tultava 2 pistettä, se on Mykkänen ja kumppanit pakko!!!!!
Kiekko vaikka suussa vieden maalin perukoille!!!!

Ja näkyi se tuo Jani Bäfkin pelaavan Ahmoissa, paikka UJK.ssa ei siis kiinnostanut.
 

jake

Jäsen
Suosikkijoukkue
hifk
kovaan kyytiin kotkat tosiaan hyvinkäällä joutui..noh..jotain positiivistä niin tästä peli ei voi enään alaspäin mennä..tosiaankin toivon niin!
Tutoa vastaan täytyy tapahtua selkeä ryhdistäytyminen..viime kaudelta kotkilta on hyviä kokemuksia (kolme voittoa) tutoa vastaan ja toivottavasti niistä on jäänyt jotain eväitä tälle kaudelle..avain asemassa on erityisesti maalivahtipeli joka on kummallakin heikkoa alun perusteella..varsinkin Valavuo (oletan häntä) joutuu varmasti kovaan tulitukseen joten pari keysavea eli montakin huipputorjuntaa tarvitaan jotta voittoon olisi edellytykset!
Asenne ongelmia Tuton joukkueella ei pitäisi olla huonojen avaus pelien jälkeen mutta pelin alku on silti ratkaiseva jos ja kun tuto ei ehkä ole heti alussa hereillä..eli muutama onnistuminen alussa
voi antaa voitonavaimet UJK:lle,..eli kova tempo heti kun kiekko tippuu jäähän..kuitenkin jokaisen täytyy onnistua 110% jotta edellytykset tähän on!
Itse olen KJT:n kannattaja mutta seuraan aktiivisesti myös UJK:n edesottamuksia..sympatiaa aina pikkuseuroille heruu näitten isojen seassa
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Jäähyt pois, pakkeja lisää ja mv-peli arvoonsa

Jää-Kotkat ovat selvästi ottaneet liikaa jäähyjä, joten jonkinlaista kurittomuutta tms esiintyy. Silti tänään Ahmoille kakkosia tuli miltei samassa määrin. Tosin vasta ratkaisuvaiheiden jälkeen.

Pakkiosastossa on edelleen puutteita. Virallinen "yksi pakki lisää" ei riitä, vaan ainakin 2 tai ehkäpä 3 "Mestistason" pakkia tarvitaan lisää.

Hyökkäyspää on muuten kunnossa, mutta ne jäähyt...! Pää kuntoon joka jätkällä!

Valavuo on hyvä maalivahti. Silti ihmettelen, miksei Kemppiä pistetty aloittamaan Ahmoja vastaan, joka ei edellisellä kaudella pystynyt tekemään yhtään maalia Kempin taakse? (kaksi nollapeliä Ahmoja vastaan).

Mielenkiintoista on katsoa, kuka maalissa aloittaa TuToa vastaan. Harjoituspeleissä TuTo-UJK 1-3 pelasi maalissa Kemppi. Kotona UJK-TuTo 3-4 maalissa oli Valavuo...

Kai taas Valavuo aloittaa...
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
6-1 tappio Sportille. Jääkotkien eka maali vasta 58.19 ja taas yksi alivoimamaali omiin.
Ilmeisesti kaikki menne seuran johtokunnan toiveitten mukaisesti. Länsi-Suomessa oli sarjan alkuvaiheilla juttu Jääkotkista ja siinä todettiin, ettei joukkueelle ole annettu mitään tavoitteita. Pelaajat ovat itse asetaneet tavoitteeksi pudotuspelipaikan.
Näin siis meillä Uudessakaupungissa. Jos tätä menoa jatkuu, niin ollaan taas niissä Lätkä-77:n ajoissa ja kolmosdivarissa. Kiitos ei, minä olen ennen sitä jo lopettanut ajoissa matseissa käynnin.
 

Kippari

Jäsen
Suosikkijoukkue
useampiakin
Kotkafaniin lisäten...

Jos heti I erän alkuun otettiin 3 tyhmää kakkosta ja päästettiin vastustaja johtoon, niin se siitä ja pelin järkevyydestä. On selvää, että harvoin yhdellä maalilla voitetaan peliä. Varsinkaan ajassa 58.19...

Sportin maaleista kaksi tehtiin yv:lla 5-3, yksi heti yv:n päätteeksi, yksi SR:n aikana, yksi av:lla läpiajon seurauksena. Vain yksi tuli omiin "tasakentällisin". Tilastollisesti kaksi, mutta tuo yv:n päätteeksi tehty pakkopelimaali pitäisi laskea yv:n piikkiin.

Oli miten oli. Jää-Kotkilla on edelleen melkoinen pakkipula ja nyt tuntuu jo siltä, että hyökkäyspuolikin on menettämässä uskoaan tehottomuus tuloksena. Seuraavaksi voinee ennustaa, että moket turhautuvat ja hakeutuvat muualle! Useissa Mestisseuroissa on mv-pula! Jää-Kotkien mv:t ovat kyllä haluttua tavaraa kumpikin.
 

muumi

Jäsen
Suosikkijoukkue
LUKKO
Jos kerran pakkeja kaivataan, niin kannattaisi kysyä Turusta (TPS) Naantaliin (VG-62) pelaamaan siirtynyttä Matti Tähkäpäätä.

Pieni (170 cm ja rapiat), mutta liikkuva ja erittäin taitava Tähkäpää olisi kyllä vahvistus UJK:lle jos vain mies itse on kiinnostunut.

PS. Lukko saisi sitä Pukea kyllä lainata !
 

Sumu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sentteri Jumalan armosta Patrik Westerback
Selvä tasoero oli havaittavissa varsinkein 1. erässä. Sportin lukuisten harhasyöttöjen ja ohivetojen vuoksi olisivat luvut olleet pahemmatkin. Myllyaho näytti miten kiekko pannaan ylämummoon ja täräytti erän kolmannen maalin.
Ekassa erässä Sport ikäänkuin lopetti pelaamisen 3.maalin jälkeen.

Toinen erä taas meni Sportilta suurimmaksi osaksi alivoimailussa. 4min putkeen alivoimalla. UJK sai välillä ylivoiman pyörimään aika hyvinkin mutta Härkönen oli taas mies paikallaan. Monesti Häkän patjat paukkuivat kun mies oli kyljellään maalilla. Aika rikkonainen.

Liekö hyvä olo noussut huppuun vai saiko UJK 3. erässä lisää potkua jostain sillä UJK teki useitakin hyviä yrityksiä Hyvin veräjää vartioineen Härkösen maalille.
Siistein maali oli kuitenkin kun Kiku(Hjerpe) sai kiekon keskialueella ja veivasi itsensä Kempin maalin takatolpalle ja syötti Halbäckille joka sai nostaa kiekon tyhjiin!

Fundeerauksia:
Latvian poikien pitäis varmaan opetella SUomea tai muiden latviaa että saataisiin pojat pois paitsiosta!!!!(hymiö)
Tasoero.
Sportin syötöt eivät pahemmin menneet perille.
Missä oli Vikki Tammelin?
Topi Riutta ei paljoa saanut tilaa.
Häkä osaa Spagaatin.
Ei pahemmin halonhakkuuta.
Tiukka linja tuomarilla.
Koiruudet puuttuivat.
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tammelin on loukkantunut ja jatkaa pelejä Vg:ssä.

Topi Riutta ei paljoa saanut tilaa. - Pieni mies kun on.


Ei pahemmin halonhakkuuta. Koiruudet puuttuivat. -> Sportkin muuttanut pelityyliään siis, joskus Väki sai mailaa Ukissa kuin vierasta sikaa olisi lyöty.

Raportissa sanottiin, että UJK on ollut sikaa pelaava joukkue, älkää vaasalaiset nyt jumaliste hurskastelko. Kyllä tekin ne koiruudet olette osanneet.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös