Mainos

Itsenäinen Kosovo?

  • 10 321
  • 55

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka Jugoslavian hajosmissodista on jo aikaa, onko mentaliteettitasolla mikään muuttunut Serbeillä? Olettaisi yhteiskunnallisen kehityksen naapurimaissa toimivan serbeillekin jonkinlaisena motivaattorina, ettei kansalliskiihko ja Venäjälle päin tiirailu johda mihinkään hyvään.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Vaikka Jugoslavian hajosmissodista on jo aikaa, onko mentaliteettitasolla mikään muuttunut Serbeillä? Olettaisi yhteiskunnallisen kehityksen naapurimaissa toimivan serbeillekin jonkinlaisena motivaattorina, ettei kansalliskiihko ja Venäjälle päin tiirailu johda mihinkään hyvään.
Samaa paskaa pienoiskoossa verrattuna tunkioimperiumiin. Tottuneet olemaan se alueen herrarotu jolle tasa-arvoisiksi väitettyjen siirtomaiden asukkeineen tulee kumartaa ja osoittaa asianmukaista kunnioitusta. Kuvittelevat olevansa myös jonkunlainen oikeaslaavisuuden majakka pimeyden yössä tms. ja retoriikassakin ollaan aina uhattuja uhreja paitsi kun ollaan voitolla ja vedetään ihan avoimesti kansanmurhaa.

Kyllä näille 30 vuotta sitten kaatuneiden hirviöimperiumien jälkeläisille olisi pitänyt tehdä ajallaan kunnon likapyykinläpikäynti, mutta se olisi vaatinut sisäistä halua muutokseen. Sivistysmaailmalla ei ole halua eikä toki helppoja mahdollisuuksiakaan käydä valtaamassa paskanaamailevia toimijoita, niin parasta mitä voidaan yrittää on aseistautua hampaisiin asti ja toivoa että paskamaiden alamaiset tajuavat jossain vaiheessa että elävät tunkiossa naapurimaiden kukoistaessa vaikka omat johtopaskiaiset väittävät nimenomaan päinvastaista.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Siihen nähden miten NATO pommitti silloista Jugoslaviaa vuonna 1999, on suorastaan käsittämätöntä, miten nopeasti serbien hirmuteot käytännössä unohdettiin. En ole lisäksi ollenkaan varma, onko Serbia tehnyt lähihistoriastaan riittävää tilintekoa, siis esimerkiksi Saksaan verrattuna.

Jugoslavian hajoamissodissa hirmutekoihin sortuivat kaikki osapuolet (siis Bosniassa ainakin), mutta ainakin itse näen serbit konfliktin "pääpahiksena".

Miksi Serbiaa ei toden teolla pyritä päästämään Kosovosta irti myös de jure? Tehokkaat sanktiot vain päälle.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Miksi Serbiaa ei toden teolla pyritä päästämään Kosovosta irti myös de jure? Tehokkaat sanktiot vain päälle.

Yksi syy on EU:n hajanaisuus. Suurista maista Ranska pitää AFP:n mukaan Kosovoa ja sen viranomaisia vastuullisena uusimpiin väkivaltaisuuksiin. Macronin mukaan Kosovo ei noudata sopimuksia.

En tunne yksityiskohtia niin paljon, että osaisin Macronin niputtaa tässä asiassa. Ehkä hänellä on pointtinsa, mene ja tiedä.
 
Alejandro

Jugoslavian hajoamissodan alussa Yhdistynyt Saksa olisi halunnut Euroopan puuttuvan aktiivisemmin bosniakkien teurastamiseen, mutta etunenässä Iso-Britannia ja Ranska vastustivat, koska pelkäsivät Saksan vaikutusvallan kasvavan. Lisäksi Serbia on Ranskan vanha liittolainen.

Ranska on paska maa.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös