Mainos

Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

  • 520 430
  • 5 207

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen kulkenut Vartiuksen kautta melkoisen monta kertaa, ja harvassa olivat ne kerrat, ettei minua yritetty paluumatkalla sakottaa Venäjän tullissa. Syynä oli majoitusliikkeen kulunut leimasin, eli leiman kehys ei jättänyt ehjää jälkeä, puuttuva tai epäselvä päivämäärämerkintä tms. naurettava syy.
En hetkeäkään epäillyt, etteikö nämä "sakot" olleet vain rajavartioiden keino parantaa ansiotasoaan. Joten eiköhän tässäkin tapauksessa rajavartijat saa omat kymmenyksensä näistä rajan ylittäjistä.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Haaviston kritiikki hallitusta kohtaan on oikeaa, koska sen toiminta on ollut huonoa. Kumma kun edes persut eivät ole ymmärtäneet vaatia itärajan sulkemista kokonaan. Sisäministeri Rantanen ei vakuuta.
Joo ei ollut tarkoitus kritisoida Pekkaa. On oikeassa.
 

12961

Jäsen
Ehkäpä koirat ovat koptereita tehokkaampia?
Tiistaina ja keskiviikkona Sallassa -20C.

Raja-asemien ulkopuolista maahantuloa voisi ennakkoon hillitä tekemällä pienen disinformaatio-operaation.

Disinformaationa matkoissa auttavaan someen (hesarinkin löytämät whatsapp, telegram jne ringit) kuvaa maastopukuisesta partiosta kaivamassa maahan "miinoja". Ja rajalle arabiankielisiä kylttejä "Varoitus, miinakenttä ja vihaisia koiria". Samalla tietysti rajat virallisesti kiinni ja siitä volyymi isolle.

Samalla asettelisi miinalta kuulostavia kauko-ohjattuja (ja drone/muu videovalvottuja) panoksia kauas ihmisistä, mutta rajalle saapuessa ja kyltin nähdessä saataisiin aikaan kylttiin sopiva pelotteluääni. Voisi tietysti käyttää myös kaiuttimia, mutta niille lienee riittävän äänen tuottamiseksi vaikea saada riittävästi virtaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei se kyllä missään tapauksessa niin helppoa ole, että niillä noin vain lähdetään ajelemaan. Varsinkin jos pitää umpihankeen lähteä, välillä väistellä puita ja samalla suuntia rajan suuntaan, vielä jos on näitä "pulkkia" perässä lisäksi. Mielikuva tällaisesta karavaanista pistää huvittamaan.

Tuo moottorikelkka-juttu oli kieli poskessa heitetty, ei venäläisillä ole kalustoa muille jakaa. Todennäköisempi vaihtoehto ovat nuo kaakkois-Suomen jäätyneet rajalätäköt, niiden ylitse on helppoa kävellä kun jää on kohta tarpeeksi paksua. Rajan pinnassa ajelin viime kesänä ja siellä löytyi pari kohtaa heti tien vieressä, joissa rapakon toisella puolella on jo Venäjän maita.
 
Olen miettinyt tätä asiaa, ja mielestäni Suomi tanssii tässä täysin Venäjän tahdissa reaktioidensa suhteen. Tarkoitan siis, että muutaman kymmenen turvapaikanhakijan, joiden asianmukainen prosessoiminen Suomen rajaviranomaisilta varmasti hoituisi, raja-alueelle tulo lyö jo sisäpoliittisia laineita ja suurisuisimmat vaativat Geneven sopimuksesta irtautumista ja vierittävät tulevien kuolemien vastuun yksin venäläisille.

Totta on, että kyse on Venäjän pahantahtoisesta hybridivaikuttamisesta, eikä Venäjälle pidä antaa siimaa yhtään missään sentinkään vertaa. Samalla pitäisi kuitenkin täälläkin - sekä ennen kaikkea eduskunnassa - muistaa, että Venäjä on nyt lanseerannut aseekseen ihmisiä, joista ainakin osa on vastentahtoisesti tuotu Suomen rajavyöhykkeelle värjöttelemään. Reagoiminen inhimilliseen hätään on yksi niitä asioita, jotka nähdäkseni meidät erottavat itänaapurista ja perustelevat tuon itärajan olemassaolon, joten toivoisin, että turvapaikanhakijoita ei vain jätettäisi pakkaseen sillä asenteella, että ei ole meidän päänvaivamme.

Sinisilmäinen ei toki pidä olla, mutta kaikki sopimukset perustuvat aina tietynlaiselle sinisilmäisyydelle, ja aina jotkut ihmiset pyrkivät käyttämään sitä sinisilmäisyyttä hyväkseen. Sen takia meillä on turvapaikanhakuprosessi, jonka tehtävä on raakata sieltä joukosta ne hyväksikäyttäjät veke. Yksi vaihtoehto olisi myös pyytää EU:ta mukaan taakanjakoon. Tässä tosin rasitteena voi olla se, että Suomi on aina nauranut paskaisesti näihin taakanjakopyyntöihin, kun ne ovat tulleet eteläisiltä rajamailta kuten Italialta ja Kreikalta. Noihin aikoihin Venäjä on toki rautanyrkillä pitänyt huolen, että ruskeita miehiä ei Vaalimaalta vaella lävitse, mutta nyt on toinen ääni kellossa, ja Suomessa ollaan näemmä kovin yllättyneitä, että mekin olemme EU:n raja-aluetta.

Haaviston Pekasta vielä sen verran, että häviäisi nyt nämäkin vaalit edes jotenkin kunniakkaasti eikä myisi kaikkia vähäisiä periaatteitaan tuollaiselle halvalle rajojen pitäisi olla jo kiinni -populismille. Peksi on näyttänyt jo oikeistolaisia äänestäjiä kosiskellessaan todellisen karvansa, eikä miestä minään lämminsylisenä punaviherpiipertäjänä kannata pitää.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sen takia meillä on turvapaikanhakuprosessi, jonka tehtävä on raakata sieltä joukosta ne hyväksikäyttäjät veke.
Eihän se toimi näin, vaan kuka tahansa pääseekin Suomeen, jää tänne lopulta paperittomaksi. Sinä et tässä vaan hyväksy tosiasioita. Haaviston Pekka hyväksyy. Pikemminkin halpaa populismia on tuo väitteesi, että meillä on jokin toimiva "turvapaikanhakuprosessi", joka vastaa Venäjän hybridisodankäyntiin, jossa he tunkevat tänne vastenhakoisia "turvapaikanhakijoita". Tuo on ihan täysi valhe.

Sinä olet tässä se joka toimii Venäjän tahdon mukaisesti. Onneksi politiikassa meillä on lähes konsensus tällä hetkellä ja kaltaisesi ajattelijat ovat vähemmistössä.
 
Viimeksi muokattu:

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Koko turvapaikkajärjestelmä ihmisoikeussopimuksineen on rikki. Kuten olen todennut, se on luotu eri aikana, vastauksena erilaiseen tilanteeseen. Länsimaiden moraalisista velvotteista puhutaan paljon, mutta mielestäni tämäkään ei kestä kriittistä tarkastelua. Otamme kalliisiin, vaikeisiin ja pitkiin prosesseihin ihmisiä, jotka kykenevät veneleimään/pyöräilemään Euroopan rajoille. Mitä luulette, kuinka suurta osaa hädänalaisista nämä edustavat? Millaisessa asemassa suuri osa näistä on omassa yhteisössään, kun kykenevät rahoittamaan Eurooppaan tulonsa ja kestämään matkan rasitukset? Kannamme näistä huolta ja vastuuta, mutta millä perustelemme ne valtavat massat, jotka ovat yhtä heikossa tai vielä hädänalaisemmassa asemassa, mutta jäävät ilman oiketta saada lännen turvaa ja huolenpitoa?

Rahoitamme salakuljettajien (ja venäläisten rajavartoiden) miljardibisnestä, mutta millä kestävillä perusteilla? Samalla heikennämme lähtömaiden tilannetta, kun aktiivisin ja kansainvälisesti suuntautunein porukka lähtee pois rakentamasta omia yhteiskuntiaan. Tästä tarinoi minulle muutama vuosi sitten Kabulissa työskennellyt Suomen ulkoministeriön virkamies, joka piti asiaa isona ongelmana Afganistanin tulevaisuuden kannalta. Eikä tainnut olla ihan väärässä.

Tilanne on vähän sama, kuin maailmassa olisi kova nälänhätä. Tarjoaisimme rajoille saapuneille buffee- pöydän, ottaisimme omaatuntoa rauhoittavia selfieitä pöydän äärellä, mutta emme aktivoituisi jakamaan leipää ja siemenviljaa kotimaissaan nälästä kärsiville ihmisille. Missä tässä on moraali ja oikeudenmukaisuus?

En tuomitse ollenkaan näitä saapuvia ihmisiä. Meistä jokainen etsii sitä parempaa elämää. Totuus on, että länsimaat eivät vain voi pelastaa elintasonsa turviin koko muuta maailmaa, siksi vaaditaan rajoja ja niiden aitoa kontrollia.
 

WillieGunn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itärajaa ei vaan saada täysin kiinni, vaikka se olisi kaikkien mukaan järkevää ja yhtään kukaan ei ole rajan täydellistä sulkemista missään ääneen vastustanut. Kummaa. Raja kiinni ja EU-tasolla ajamaan lisäpakotteita. Pyrkimykseksi saada Italiat ja Turkit edes jotenkin mukaan matkustelun kieltämiseen.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Korona aikanahan nuo yksilövapaudet Suomessakin unohdettiin ja meillä hallituksen johdolla järjestettiin esimerkiksi laitonta Uudenmaan sulkua sekä estettiin omia kansalaisia lähtemästä maasta.

Uudenmaan sulun muoto sai tosiaan PeVistä pyyhkeet, mutta ei kai kansalaisia maasta estetty lähtemästä? Viestittiin toki erittäin shadysti, että tällainen kuva muodostuisi, mutta jokainen halukas pääsi liikkumaan pois.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Kumma kun edes persut eivät ole ymmärtäneet vaatia itärajan sulkemista kokonaan. Sisäministeri Rantanen ei vakuuta.
Persut kuitenkin haluavat realisoida rajan sulkemisesta maksimaalisen poliittisen hyödyn. Paras ajoitus heille olisi tietenkin se että juuri kun rajalle on tuotu massiivinen joukko turvapaikanhakijoita, niin ennen kuin yksikään saapuisi rajan yli Rantanen saisi rajan kiinni ja voisi juhlia itseään kansallissankarina joka nopealla toiminnallaan pelasti isänmaan. Rajan sulkeminen hyvissä ajoin etukäteen olisi tietysti Suomen kannalta paras ratkaisu, mutta hallitukselle melko laimea poliittinen uroteko.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Juuri näinhän tuo tilanne on, että koko turvapaikanhakuprosessi on mätä, eikä toimi enää 2020 luvullla. Venäjä ja sen vasallit ovat huomanneet tämän ja todenneet, että EU etunenässä on täysin hampaaton tekemään päätöksiä muuttaakseen tämän systeemin ja sitä kautta heille on helppo tapa rapauttaa hiljalleen koko EU. Jos joku ei halua tähän uskoa, niin näkee sen lähivuosikymmeninä. Samaan aikaan Venäjä tekee on ja on tehnyt jo pitkään muuta vaikuttamista ja yksi merkittävä on venäläisten asuttaminen ympäri Eurooppaa. Suomessa tätä ei todellakaan ymmärretty ja koiviston ja Halosen aikana tänne lähes haluttiin tätä vähemmistöä ja tämä voi tulla maksamaan meille vielä kalliisti.

Me kuvittelemme, että pystymme pitämään Venäjän kurissa, mutta heillä on aikaa ja heillä on ihmisiä, joita voidaan surutta uhrata heidän tavoitteidensa puolesta. Voi kuulostaa aika pessimistiseltä, mutta mikäli nyt ei Euroopassa oikeasti herätä, niin kohta alkaa olla se kuuluisa viimeinen hetki tiedostaa ongelma. Tämän ongelman edessä ei ole todellakaan pelkästään Venäjän rajanaapurit ja entiset itäblokin valtiot, uhka on suuri myös läntiselle Euroopalle, jotka kuvittelevat olevansa suojassa puskurivyöhykkeen takana.

Nyt EU:ssa rajat kiinni ja kaikki tänne tulevat takaisin lähtömaihinsa. Se raha mikä säästyy, niin ohjataan koordinoidusti kehitysapuun, ei aseapuun, eikä paikallisille mafioille (sisältää valtaa pitävät). Ei ole helppoa tietenkään, mutta nyt tarvitaan rajuja toimia. Oikeita pakolaisia voidaan sitten hakea kontrolloidusti lähtömaistaan.

Jos Suomeen jatkuu virta Venäjältä, niin vartioituja parakkileirejä rajan pintaan ja sieltä nopeat lennot takaisin lähtömaihin. Aika julmaa, mutta ei tämä ongelma muuten poistu.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
EU:n turvapaikkapolitiikkaa on syytä arvostella, kuten on tehty useammassa tekstissä vähän ennen tätä. Turvapaikkapolitiikka ei toimi. Miksi? Se on luotu Euroopassa auttamaan Neuvostoliiton ikeestä paenneiden ihmisten oikeuksia. Aivan eri aikaan, eri tilanteeseen.

Osa EU-valtioista ja europarlamentin edustajista (kuten suurin ryhmä EPP) haluaa käyttää jaettavaa talousapua mm. Irakille välineenä, jonka avulla Irak suostuu ottamaan kaikki palautettavat kansalaisensa Irakiin. Tämä voisi toimia palautusten suhteen, jos esitys menisi läpi. Vasemmalla ja vihreissä esitystä ei ainakaan aiemmin tuettu.

Jos palautukset eivät konkreettisesti toimi, uudistusta on vaikea saada läpi ja nykyinen tilanne, johon on laajaa tyytymättömyyttä kaikissa parlamenttiryhmissä ja EU-valtioissa, saattaa jatkua kuten on jatkunut jo vuosia.

Turvapaikkajärjestelmä on silti menossa EU:ssa uusiksi. Ranskan ehdotus on saanut mm. Suomen tuen ja uudistuksesta on tarkoitus päättää 2024. Tiivistäen ehdotus sisältää

(1) tarkastusten ja rekisteröinnin vahvistamista ulkorajalla,
(2) paluiden tehostamista,
(3) unionin taloudellisia ja operatiivisia tukitoimia merkittävää ulkorajavalvonnan vastuuta kantaville maille sekä
(4) tukea turvapaikanhakijoiden vastaanottoon, ml. henkilöiden sisäisiä siirtoja
jäsenvaltiosta toiseen.

Suurimpana jäsenvaltioita jakavana kysymyksenä on edelleen tasapainon löytäminen erityisesti ulkorajatoimiin liittyvien velvoitteiden ja yhteisvastuutoimien välille.

Suomen osalta tilanne on se, että turvapaikkauudistus olisi erittäin toivottava ja mielellään tietenkin sellaisena, että se mahdollistaisi toimivat palautukset ja mahdollisimman täyden rajakontrollin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
"Vartiukseen maanantaina saapuneet 16 turvapaikanhakijaa tulivat polkupyörillä ja jalan, Kainuun rajavartiosto tiedottaa.

Rajavartioston käskyistä ja kehotuksista huolimatta turvapaikanhakijat eivät palanneet Venäjälle. FSB:n rajavartiopalvelu ei päästänyt heitä takaisin Venäjälle, Rajavartiosto lisää.

Henkilöt kertoivat olevansa lähtöisin Palestiinasta, Somaliasta ja Syyriasta. Ilmoitetut kansalaisuudet eivät kaikilta osin pitäneet paikkaansa, Rajavartiosto kertoo." (IL.fi)

Tummennettu osa on huolestuttava. Kun ei ole kunnollisia dokumentteja niin jopa henkilön kansalaisuuden (saatikka henkilöllisyyden) selvittäminen on haastavaa. Tällöin on ihan turha edes spekuloida, etteikö joukossa voisi olla Suomelle vaarallista porukkaa.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
"Vartiukseen maanantaina saapuneet 16 turvapaikanhakijaa tulivat polkupyörillä ja jalan, Kainuun rajavartiosto tiedottaa.

Rajavartioston käskyistä ja kehotuksista huolimatta turvapaikanhakijat eivät palanneet Venäjälle. FSB:n rajavartiopalvelu ei päästänyt heitä takaisin Venäjälle, Rajavartiosto lisää.

Henkilöt kertoivat olevansa lähtöisin Palestiinasta, Somaliasta ja Syyriasta. Ilmoitetut kansalaisuudet eivät kaikilta osin pitäneet paikkaansa, Rajavartiosto kertoo." (IL.fi)

Tummennettu osa on huolestuttava. Kun ei ole kunnollisia dokumentteja niin jopa henkilön kansalaisuuden (saatikka henkilöllisyyden) selvittäminen on haastavaa. Tällöin on ihan turha edes spekuloida, etteikö joukossa voisi olla Suomelle vaarallista porukkaa.
Perus meininkiä. Arabit erityisesti väittää olevansa milloin mistäkin. Se Turun puukottajakin väitti olevansa palestiinalaisia, varmaan helppoa saada sellaiset väärät paperit jostain. Olisiko se aika laittaa raja kiinni ja kutsua Venäjän suurlähettiläs puhutteluun?
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Koko turvapaikkajärjestelmä ihmisoikeussopimuksineen on rikki. Kuten olen todennut, se on luotu eri aikana, vastauksena erilaiseen tilanteeseen. Länsimaiden moraalisista velvotteista puhutaan paljon, mutta mielestäni tämäkään ei kestä kriittistä tarkastelua. Otamme kalliisiin, vaikeisiin ja pitkiin prosesseihin ihmisiä, jotka kykenevät veneleimään/pyöräilemään Euroopan rajoille. Mitä luulette, kuinka suurta osaa hädänalaisista nämä edustavat? Millaisessa asemassa suuri osa näistä on omassa yhteisössään, kun kykenevät rahoittamaan Eurooppaan tulonsa ja kestämään matkan rasitukset? Kannamme näistä huolta ja vastuuta, mutta millä perustelemme ne valtavat massat, jotka ovat yhtä heikossa tai vielä hädänalaisemmassa asemassa, mutta jäävät ilman oiketta saada lännen turvaa ja huolenpitoa?

Rahoitamme salakuljettajien (ja venäläisten rajavartoiden) miljardibisnestä, mutta millä kestävillä perusteilla? Samalla heikennämme lähtömaiden tilannetta, kun aktiivisin ja kansainvälisesti suuntautunein porukka lähtee pois rakentamasta omia yhteiskuntiaan. Tästä tarinoi minulle muutama vuosi sitten Kabulissa työskennellyt Suomen ulkoministeriön virkamies, joka piti asiaa isona ongelmana Afganistanin tulevaisuuden kannalta. Eikä tainnut olla ihan väärässä.

Tilanne on vähän sama, kuin maailmassa olisi kova nälänhätä. Tarjoaisimme rajoille saapuneille buffee- pöydän, ottaisimme omaatuntoa rauhoittavia selfieitä pöydän äärellä, mutta emme aktivoituisi jakamaan leipää ja siemenviljaa kotimaissaan nälästä kärsiville ihmisille. Missä tässä on moraali ja oikeudenmukaisuus?

En tuomitse ollenkaan näitä saapuvia ihmisiä. Meistä jokainen etsii sitä parempaa elämää. Totuus on, että länsimaat eivät vain voi pelastaa elintasonsa turviin koko muuta maailmaa, siksi vaaditaan rajoja ja niiden aitoa kontrollia.

Täyttä totta puhut. Nykyisen turvapaikkajärjestelmän plussat ja miinukset menevät jotakuinkin seuraavanlaisesti:

Plussat:
+Jotkut ihmiset ovat päässeet aidosti turvaan

Miinukset:
-Kymmenien tuhansien ihmisten hukkuminen välimereen, sekä muut tuskaiset kuolemat, joihin tämä järjestelmä kannustaa. Ihmisiä hukkui välimereen eilen, hukkuu tänään, ja hukkuu huomenna, koska me kannustamme tällä järjestelmällämme menemään tälle älyvapaalle venematkalle ja hukuttautumaan välimereen.
-Kansainvälisten järjestäytyneiden ihmissalakuljetusliigojen bisneksen rahoittaminen. Nämä liigat aiheuttavat lukemattomille ihmisille kärsimystä, ja ne ovat vahvasti mukana muussakin järjestäytyneessä rikollisuudessa, joka edelleen aiheuttaa kärsimystä ympäri maailmaa.
-Lukemattomat terrori-iskut ja muu väkivalta ja rikollisuus Euroopassa, mukaanlukien esimerkiksi antisemitististen rikosten nousu ja seksuaalirikokset.
-Varjoyhteiskuntien, jengiytymisen ja muun yhteiskunnan polarisaation lisääntyminen Euroopassa, joka taas aiheuttaa kustannuksia, rikollisuutta, kärsimystä, kuolemaa ja tietysti yhteiskunnallista polarisaatiota.
-Auttaminen kohdistuu vahvimpiin ja kykenevimpiin nuoriin miehiin, joilla on voimaa ja kestävyyttä vaeltaa mantereiden halki. Resurssit menevät näiden vahvimpien miesten auttamiseen, ja on selvää että se on pois niiltä, jotka apua oikeasti tarvitsisivat. Lisää kärsimystä siis heikoimmassa asemassa oleville.
-Kykenevimpien ja vahvimpien nuorten miesten vuoto lähtömaista, joka edelleen kurjistaa ja vaikeuttaa oloja lähtömaissa. Tälläisien henkilöiden täytyisi rakentaa yhteiskuntaa, ei paeta.

Sanoisin jopa, että jos haluaisin mahdollisimman paljon pahaa EU:lle, enkä välittäisi näistä lähtömaista, tai tavallisista ihmisestä ja heidän kohtaloistaan tuon taivaallista, niin pyrkisin ylläpitämään tätä nykyisenkaltaista järjestelmää.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Suomen tai mielummin koko euroopan pitäisi ottaa välittömästi käyttöön australian malli. Sillä suojellaan demokratiaa, tasa-arova, rauhaa ja länsimaista kulttuuria. Vuokra-alue jostain hevonvitusta mihin kaikki tulijat roudataan välittömästi odottamaan käsittelyä. Näin toimii myös australia ja kas kummaa, sinne ei tule ketään, eikä ketään tarvitse roudata mihinkään.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Suomen tai mielummin koko euroopan pitäisi ottaa välittömästi käyttöön australian malli. Sillä suojellaan demokratiaa, tasa-arova, rauhaa ja länsimaista kulttuuria. Vuokra-alue jostain hevonvitusta mihin kaikki tulijat roudataan välittömästi odottamaan käsittelyä. Näin toimii myös australia ja kas kummaa, sinne ei tule ketään, eikä ketään tarvitse roudata mihinkään.

Ja tällä Australian toiminnalla on ehkä estetty tuhansien ihmisten tuskainen hukkuminen. Jostain syystä me humaanit Eurooppalaiset haluamme ylläpitää tätä laajamittaista hukkumista, ja tietysti tukea näitä muita ikäviä lieveilmiöitä, joita ylempänä listasin.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Minulta on mennyt ohi, että nämä olivat laittomia toimia - perustuslakivaliokunta siis antoi kielteisen lausunnon ja ne silti äänestettiin läpi?
Perustusvaliokunta on läpeensä poliittinen elin. Tämä ei ole oma mielipiteeni vaan oikeuskanslerin Pöystin kanta kanteluun EU:n tukipaketista kun laki rynnittiin läpi vaikka PeVM sitä vastusti. Oikeuskanslerin mielestä tuokaan laki ei ollut laiton koska perustusvaliokunta on poliittinen ja täten sen vastuu on poliittista.

Jos perusvaliokunnan hyväksynnän puute ei voi olla merkki siitä että laki on laiton, niin se kyllä tarkoittaa myös automaattisesti ettei se hyväksyntäkään voi olla merkki lain laillisuudesta. Elin on poliittinen riippumatta mitä päätöksiä se suoltaa.

Uudenmaan sulku on kuitenkin aika mielenkiintoinen tapahtuma jonka luulisi vähentävän tätä "ei-vaan-voi-tehdä" käsienlevittelyä.

Uudenmaan sulku on siinä mielessä loistava tapaus että kun selaa PeVM 11/2020 päätöstä niin aika paljon lainsäätäjä voi arvottaa asioita

" (valtiovallan tulee taata) riittävät terveyspalvelut sekä edistää väestön terveyttä (perustuslain 19 §:n 3 momentti) ja joka oikeuttaa poikkeuksellisen pitkälle meneviä, myös ihmisten perusoikeuksiin puuttuvia viranomaistoimia"

Tällä perusteella kumottiin Perustuslain 9 §:n 1 momentti, Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4. lisäpöytäkirjan 2 artikla sekä Euroopan unionin perusoikeuskirjan 45 artiklan 1 kohta.

Valmiuslain(1552/2011) 118 §:n oli luotu sitä varten että voitiin kieltää kolmeksi kuukaudeksi oleskelu tietyllä alueella. Esim vaikkapa ydinvoimaloiden ympäristöt. Perustusvaliokunta salli omassa päätöksessään ihmisten sulkemisen altistumaan sille uhalle jolta loppua väestöä suojeltiin.

Ja he sen myös sanoivat ääneen:

"Perustuslakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että asetuksen 2 §:n 1 momentissa säädetty kielto tulla Uudenmaan maakuntaan ja poistua Uudenmaan maakunnasta ei aivan luontevasti vastaa valmiuslain 118 §:n sanamuotoa"

Mutta se ei se mitään -voihan sitä vähän tulkita eikä se niin nöpönuukaa ole onko ne kansalliset lait ihan tarkalleen mitä niissä sanotaan kun perusoikeuksia ja niitä kansainvälisiä sopimuksia lakataan noudattamasta.

Minä en halua uudelleenlitigoida koronan aikaisia ratkaisuja. Sen sijaan haluan palauttaa muistiin kuinka pari vuotta sitten perustuslaki ja kansainväliset sopimukset olivat paperia vaikka ei se valmiuslain pykälät ihan sopineet siihen perusteeksi, mutta vähän luovalla laintulkinnalla saatiin hesalaiset ja pornaislaiset pysymään kotonaan.
 
4

444

Ja kuka uskoo, että Haaviston ollessa vastuussa toiminta rajan suhteen olisi yhtään tiukempaa ja nopeampaa? Pikemminkin päinvastoin. Näen tämän Haaviston suorittaman kritisoinnin populistisena politikointina, mitä en kyllä tässä tilanteessa arvosta lainkaan.
Tämä teksti menee kategoriaan ”näin nämä asiat koetaan”. Tietenkin ihan selvää, että vähän pitää yrittää spinnata, kun rajatkii-puolue ei saa rajoja kiinni.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Minä en halua uudelleenlitigoida koronan aikaisia ratkaisuja. Sen sijaan haluan palauttaa muistiin kuinka pari vuotta sitten perustuslaki ja kansainväliset sopimukset olivat paperia vaikka ei se valmiuslain pykälät ihan sopineet siihen perusteeksi, mutta vähän luovalla laintulkinnalla saatiin hesalaiset ja pornaislaiset pysymään kotonaan.
Enpä yhtään epäile, että jos nykyinen tilanne kiristyy päättäjien silmissä vastaavanlaiseksi uhkakuvaksi niin luovuutta tulkinnoissa tulee löytymään uudelleenkin. Sitä mieltä toki olen että meillä pitäisi olla itsenäinen perustuslakituomioistuin - se olisi paljon loogisempi ja luotettavampi ratkaisu kuin parlamentin oma valiokunta, jolla aina tulee olemaan ihan perustellusti uskottavuusongelmia. Se että se on näinkin hyvin toiminut tähän asti on liittynyt laajaan konsensukseemme ja valiokunnan huolellisiin konsultaatioihin, mutta perusta ei siltikään ole kauhean vakaa.
 

kyykäärme

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
En nyt oikein osaa päättää, olenko täyssulun kannalla vai en. Jotenkin on kuitenkin sellainen fiilis, että kaikkia keinoja ei kannata heti käyttää, vaan tiukentaa otteita sen mukaan, miten tilanne etenee. Minusta muutama sata turvapaikanhakijaa ei kuitenkaan ole vielä sellainen katastrofi tai riski, että keinovalikoimaa kannattaisi heti käyttää loppuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös