Mainos

Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

  • 520 485
  • 5 207

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olihan toi taas paskapuhetta, että raja- sekä viisumiasiat hoidetaan kuntoon pika-aikataululla. Kyllä se näköjään taas vaatii sen kansalaisten vakaan mielipiteen ja paineen ennen kuin päättäjät saavat mitään aikaiseksi, aivan kuten tapahtui Natonkin suhteen. Vasta galluppien ollessa punaisella otettiin ne sormet pois perseestä.

Vihreät sentään toimivat Nato-asiassa jämäkästi, toisin kuin demarit ja vassarit, jotka riitelivät loppuun asti keskenään, mutta nyt Haavisto & kumppanit ovat taas jarrutelleet ja asettaneet venäläisten oikeudet suomalaisten vastaavien edelle. Tuntuu ihan siltä, että Kepu on se isänmaallisin puolue nykyisessä hallituksessa. Aikamoista.
Nooh taisi se Kepun Saarikko olla sitä mieltä talvella, että Natolla ei ole kiire, odotellaan Keskustan kesän puoluekokousta… Vastaavia älyttömyyksiä ei kuultu muiden puolueiden puheenjohtajilta.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Mukavaa, että keinot löytyi ihan siellä lainsäädännön raamien sisällä, vaikka vielä äsken tilanteen nähtiin olevan toinen. Erittäin kiusallinen kyselytunti, melkein vaadittavat kannattajat kerännyt kansalaisaloite ja europarlamentaarikkojen ärähdys eivät varmaan vaikuttaneet asiaan yhtään.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Nooh taisi se Kepun Saarikko olla sitä mieltä talvella, että Natolla ei ole kiire, odotellaan Keskustan kesän puoluekokousta…
Kepulainen, joka vaihtaa mielipidettä vain muutamassa kuukaudessa? Ihmeiden aika ei ole ohi. Onneksi kyseessä on vain yksittäistapaus.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Nooh taisi se Kepun Saarikko olla sitä mieltä talvella, että Natolla ei ole kiire, odotellaan Keskustan kesän puoluekokousta… Vastaavia älyttömyyksiä ei kuultu muiden puolueiden puheenjohtajilta.
Tarkoitin Kepun suhtautumista tähän nykytilanteeseen. Saarikon kesä-kommentit olivat kyllä aivan päättömiä. Saivat he kuitenkin sen Nato päätöksenkin tehtyä ennen näitä punapuolueita.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Suomalaisella legalismilla on pitkät ja pääosin kunniakkaat juuret. Laki muodosti sortovuosina ensimmäisen puolustuslinja, lailla torjuttiin radikalismia vuosina 1917-20, eikä pelkästään punaiseen suuntaan vaan myös kansalaissodan jälkeistä valkoista radikaalia liikehdintää. Laki oli olennainen tekijä siinä, että 30-luvun oikeistoradikalismi taltutettiin. Laki toimi vaaran vuosina suomalaisen yhteiskuntajärjestyksen vahvana puolustajana. Laki myös heikensi vasemmistoradikaaleja pyrkimyksiä 60- ja 70-luvuilla. Toki tästä seuraa huomattavasti hitautta, jähmeyttä ja vastahakoisuutta muutoksiin, byrokratiaa.

Mutta silti on loistavaa, ettei tätä maata hallita tunnereaktiolla ja ukaaseilla ja että virkakoneistomme on aidosti itsenäinen eikä politisoitunut. Tällä en tarkoita, etteikö olisi reaalisesti paljon poliittista vaikutusta, emmekä missään mielessä ole erityisen täydellisiä, mutta länsimaisessa katsannossa olemme poikeuksellisenkin vahva oikeusvaltio - tämä johtuu niin pohjoismaisuudestamme kuin sitten tästä omasta historiallisesta kokemuksestamme. Ja käyttäjälle @Ann Arbor sanoisin todellakin, ettei ole kahta sanaa siitä, ettemmekö olisi kristallinkirkkaasti länsimainen valtio - on täysin absurdia mitenkään kyseenalaistaa tätä.
 

Jeffrey

Jäsen
Edellisen vuorokauden aikana tullut 7 000 venäläistä rajan ylitse, määrä on parissa päivässä tuplaantunut. Määrät kun vielä vähän kiihtyvät niin ennen kun hallitus saa tulovirran kuriin niin alkaa olla jo aika hurjia summia meillä täällä kylässä. Putinin ei tarvitse kohta edes ketään pakottaa vaaliuurnille, niin jo Helsingissä kyllä/ei lippuäänestyksellä liitytään osaksi äitivenäjää.

Toki tämä taitaa olla vihervasemmistohallituksen taustat huomioon heille ihan mieluisa vaihtoehto.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos tässä on edelleen kysymys turistiviisumeista, miksi Marinin hallitus haluaa estää turistien tulon mainehaittana Suomelle?
Nähdäkseni siksi, että turistiviisumeja käyttävät sellaiset venäläiset, joihin pakotteilla pyritään vaikuttamaan. EU ei ole tässä Suomea kuunnellut, ja syyt tähän on luettavissa Helsingin Sanomien jutusta.

Viron hallitus ja Suomen mediassa vierailleet ulkopolitiikan asiantuntijat ovat moittineet Suomea, mikä tukee Schengen-sopimuksessa olevaa pykälää kansainvälisestä mainehaitasta. Koska EU ei ole Suomea kuullut, Suomi toimii itse nojaten tähän pykälään. Baltian maissa on vedottu turvallisuuteen, mutta tätä Suomen laki ei ole mahdollistanut. Suojelupoliisi kun on edelleen sitä mieltä, ettei merkittävää muutosta ole tapahtunut.


Virossa on siis vedottu kansalliseen turvallisuuteen siksi, että se on ollut keino toimia ilman EU:ta. Suomessa turvallisuutta määrittää meidän omat laitoksemme, ei Viron. Viron vetoaminen turvallisuuteen taas kuulostaa hyvin erikoiselta, koska rajaa ei ole edes suljettu, vaan perhesyistä matkustaminen onnistuu yhä. Suomi ei vetoa turvallisuuteen, ja siksi se on puuttumassa vain turistiviisumeihin, vaikka lopputulos tulee olemaan sama kuin Virossa. Molemmat noudattavat omaa lainsäädäntöä, ei mielivaltaisesti jonkin toisen.

Minä en halua, että Suomen hallitus alkaa painostaa Supoa muuttamaan näkemystään, vaan Supon tulee toimia itsenäisesti. Tällä hetkellä sen kanta on, ettei merkittävää muutosta turvallisuustilanteessa ole tapahtunut, ja sitä tulkintaa Suomen hallituksen pitää tukea. Mutta siinä vaiheessa, kun puolustusvoimat ja puolustusministeriö ilmoittaa, että todellinen uhka on olemassa, raja voidaan laittaa kiinni vaikka heti, mutta tässä tilanteessa emme vielä ole.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nähdäkseni siksi, että turistiviisumeja käyttävät sellaiset venäläiset, joihin pakotteilla pyritään vaikuttamaan. EU ei ole tässä Suomea kuunnellut, ja syyt tähän on luettavissa Helsingin Sanomien jutusta.

Viron hallitus ja Suomen mediassa vierailleet ulkopolitiikan asiantuntijat ovat moittineet Suomea, mikä tukee Schengen-sopimuksessa olevaa pykälää kansainvälisestä mainehaitasta. Koska EU ei ole Suomea kuullut, Suomi toimii itse nojaten tähän pykälään. Baltian maissa on vedottu turvallisuuteen, mutta tätä Suomen laki ei ole mahdollistanut. Suojelupoliisi kun on edelleen sitä mieltä, ettei merkittävää muutosta ole tapahtunut.


Virossa on siis vedottu kansalliseen turvallisuuteen siksi, että se on ollut keino toimia ilman EU:ta. Suomessa turvallisuutta määrittää meidän omat laitoksemme, ei Viron. Viron vetoaminen turvallisuuteen taas kuulostaa hyvin erikoiselta, koska rajaa ei ole edes suljettu, vaan perhesyistä matkustaminen onnistuu yhä. Suomi ei vetoa turvallisuuteen, ja siksi se on puuttumassa vain turistiviisumeihin, vaikka lopputulos tulee olemaan sama kuin Virossa. Molemmat noudattavat omaa lainsäädäntöä, ei mielivaltaisesti jonkin toisen.

Minä en halua, että Suomen hallitus alkaa painostaa Supoa muuttamaan näkemystään. Tällä hetkellä sen on, ettei merkittävää muutosta turvallisuustilanteessa ole tapahtunut, ja sitä tulkintaa Suomen hallituksen pitää tukea. Mutta siinä vaiheessa, kun puolustusvoimat ja puolustusministeriö ilmoittaa, että todellinen uhka on olemassa, raja voidaan laittaa kiinni vaikka heti, mutta tässä tilanteessa emme vielä ole.

Siis turisteista ei ollutkaan kyse, vaan mainehaittaa käytetään, koska laista ei muuta työkalua Marinin viivyttelyn jälkeen löydy?

Se mistä oikeasti kyse on, on moraalista. On täysin moraalitonta, että matkoistaan tuhansiakin euroja maksava venäläinen eliitti voi shoppailla Pariisissa, Berliinissä ja Helsingissä samaan aikaan, kun Venäjä käy erittäin raakalaismaista sotaa Ukrainassa.

Moraalittomuuteen eliitin matkat istuvat hyvin. Ei haluta, että heidän jättämänsä rahat jäävät pois. Samaa ajattelua edustaa sekin, että Ukrainalle ei anneta taistelupanssareita tai pitkän kantaman ammuksia vaikka niillä olisi sodan voittamiseen suuri merkitys. Tai se, että Suomi ja länsimaat kuljetuttavat salaa venäläistä energiaa maahan ja purkavat lastin yön pimeydessä suomalaisiin ja muihin länsimaisiin aluksiin. Eikä asia hallituksia kiinnosta, ei Marinin hallitustakaan.

Se, että jotkut vielä puolustelevat tällaista moraalitonta ja Venäjän eliittiä tukevan toiminnan estämättömyyttä oikeusvaltiokäsitteellä, on jo täysin uskomatonta. Ei tulisi mieleenkään, että esimerkiksi oikeistoliberaaleista ja oikeistokonservatiiveista löytyisi näin hönöjä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Siis turisteista ei ollutkaan kyse, vaan mainehaittaa käytetään, koska laista ei muuta työkalua Marinin viivyttelyn jälkeen löydy?

Se mistä oikeasti kyse on, on moraalista. On täysin moraalitonta, että matkoistaan tuhansiakin euroja maksava venäläinen eliitti voi shoppailla Pariisissa, Berliinissä ja Helsingissä samaan aikaan, kun Venäjä käy erittäin raakalaismaista sotaa Ukrainassa.

Moraalittomuuteen eliitin matkat istuvat hyvin. Ei haluta, että heidän jättämänsä rahat jäävät pois. Samaa ajattelua edustaa sekin, että Ukrainalle ei anneta taistelupanssareita tai pitkän kantaman ammuksia vaikka niillä olisi sodan voittamiseen suuri merkitys. Tai se, että Suomi ja länsimaat kuljetuttavat salaa venäläistä energiaa maahan ja purkavat lastin yön pimeydessä suomalaisiin ja muihin länsimaisiin aluksiin.

Se, että jotkut vielä puolustelevat tällaista moraalitonta ja Venäjän eliittiä tukevan toiminnan estämättömyyttä oikeusvaltiokäsitteellä, on jo täysin uskomatonta. Ei tulisi mieleenkään, että esimerkiksi oikeistoliberaaleista löytyisi näin hönöjä.
Omalaatuinen tulkinta - laki voi todellakin sallia moraalittoman käytöksen eikä sitä voi lakiin perustuen kieltää, ellei laissa näin lue. Se on se oikeusvaltioperiaate kun näköjään on yllättävän epäselvää. Kunnioitan vahvaa tunnereaktiotasi mutta näin se nyt vain menee. Siis oikeusvaltiossa. Tämä nykyinen ratkaisu on tyylitön, mutta ilmeisesti olisit kannattanut jotain hutaistua pikalakia hyvin olennaisesta asiasta? Siis käytännössä ad hoc -lakia? Tämäkään ei ole tavannut kuulua lainsäädäntö-prosessiimme, joskin toki on poikkeuksiakin, kuten tietyssä mielessä vaikka potilasturvalaki, joskin sitäkin oli valmisteltu kuitenkin aika tavalla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Omalaatuinen tulkinta - laki voi todellakin sallia moraalittoman käytöksen eikä sitä voi lakiin perustuen kieltää, ellei laissa näin lue. Se on se oikeusvaltioperiaate kun näköjään on yllättävän epäselvää. Kunnioitan vahvaa tunnereaktiotasi mutta näin se nyt vain menee. Oikeusvaltiossa. Tämä nykyinen ratkaisu on tyylitön, mutta ilmeisesti olisit kannattanut jotain hutaistua pikalakia hyvin olennaisesta asiasta? Siis ad hoc -lakia? Tämäkään ei ole tavannut kuulua oikeuskäytäntöömme, joskin toki on poikkeuksiakin, kuten tietyssä mielessä potilasturvalaki, joskin sitäkin oli valmisteltu kuitenkin aika tavalla.

En tulkinnut lakia lainkaan, mutta et näköjään kiihkoissasi sitä huomannut. Kirjoitin moraalittomuudesta. Moraalittomuutta ei voi koskaan puolustaa laillasi oikeusvaltiokäsitteestä lähtien.

Ja höpinät pois myös kiireistä. Tässä on ollut vuosia ja vähintään kuitenkin aikaa 180 päivää väsätä lainmuutos.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En tulkinnut lakia lainkaan, mutta et näköjään kiihkoissasi sitä huomannut. Kirjoitin moraalittomuudesta. Moraalittomuutta ei voi koskaan puolustaa laillasi oikeusvaltiokäsitteestä lähtien.
Olenko puolustanut moraalittomuutta? Olen puolustanut oikeusvaltioperiaatetta ja ymmärtänyt sitä, miksi meidän järjestelmässämme nämä asiat tapahtuvat jähmeästi ja säädettyjen prosessien kautta. Minusta se on yksi tämän maan suurimpia eroja tuohon moraalittomaan naapuriimme. Kunnioitan myös sitä, että Supo pysyy ratkaisussaan - epäilen että monessa muussa länsimaassa tiedustelujärjestö painostettaisiin poliittisesti vaihtamaan kantansa. Sen ymmärrän että monet ps-kannattajat näkevät yksinkertaiseksi asiaksi, että hallitus vain määrää rajan suljettavaksi laista ja prosesseista piittaamatta - antaa ukaasin. Tätäkö sinä kannatat? Miten olisi mielestäsi pitänyt toimia?
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Siis turisteista ei ollutkaan kyse, vaan mainehaittaa käytetään, koska laista ei muuta työkalua Marinin viivyttelyn jälkeen löydy?
Minkä viivyttelyn? EU:han tässä viivyttelee, kun sitä ei rajat kiinnosta. Suomi vain noudattaa sekä EU:n että omaa lainsäädäntöään, mutta Schengen-sopimuksessa oleva kansainvälisen haitan pykälä voidaan ottaa käyttöön, koska asia on aiheuttanut haittaa Suomen maineelle Baltian maissa ja Puolassa, mutta muualla EU:ssa tilanne on edelleen sama. Turismi menee periaatteiden edelle.

Se mistä oikeasti kyse on, on moraalista. On täysin moraalitonta, että matkoistaan tuhansiakin euroja maksava venäläinen eliitti voi shoppailla Pariisissa, Berliinissä ja Helsingissä samaan aikaan, kun Venäjä käy erittäin raakalaismaista sotaa Ukrainassa.
EU:n kohdalla on moraalista. Se olisi niin halutessaan voinut säätää uuden lain, joita Suomi olisi vain noudattanut estämällä turistiviisumilla maahan tulevian pääsyn. Nyt kun tällaista lakia ei ole, Suomi joutuu käymään juridista peliä löytääkseen sellaisen kohdan, jolla turistiviisumeilla pääsee yhä läpi. EU:n oma lainsäädäntö kun menee kansallisen lain edelle.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Edellisen vuorokauden aikana tullut 7 000 venäläistä rajan ylitse, määrä on parissa päivässä tuplaantunut. Määrät kun vielä vähän kiihtyvät niin ennen kun hallitus saa tulovirran kuriin niin alkaa olla jo aika hurjia summia meillä täällä kylässä. Putinin ei tarvitse kohta edes ketään pakottaa vaaliuurnille, niin jo Helsingissä kyllä/ei lippuäänestyksellä liitytään osaksi äitivenäjää.

Toki tämä taitaa olla vihervasemmistohallituksen taustat huomioon heille ihan mieluisa vaihtoehto.

Totta. Osa jo aiemmista, mutta ehkä vielä suurempi osa viikonlopun tulijoista jää palaamatta Venäjälle. Jos arvioidaan kokonaismääräksi luokkaa 25 000, muutama prosenttikin tarkoittaa jo lähes 1 000 tai yli, jotka eivät Venäjälle palaa. Suuri ellei suurin osa heistä ei ilmoittaudu turvapaikanhakijoiksi ainakaan alkuun, vaan katselevat muita mahdollisuuksia ja pimeitä töitä. Osa varmaan rikolliselta puolelta muutenkin kuin palkanmaksun suhteen.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Edellisen vuorokauden aikana tullut 7 000 venäläistä rajan ylitse, määrä on parissa päivässä tuplaantunut. Määrät kun vielä vähän kiihtyvät niin ennen kun hallitus saa tulovirran kuriin niin alkaa olla jo aika hurjia summia meillä täällä kylässä. Putinin ei tarvitse kohta edes ketään pakottaa vaaliuurnille, niin jo Helsingissä kyllä/ei lippuäänestyksellä liitytään osaksi äitivenäjää.

Toki tämä taitaa olla vihervasemmistohallituksen taustat huomioon heille ihan mieluisa vaihtoehto.
Jussi Halla-ahon sanoin:

"Me emme tiedä, keitä sieltä tulee ja kuka heitä lähettää."

Toivottavasti kaikki kalsarit, sateenvarjot ja ovenkahvat on tarkistettu rajalla. Valittiin sitten kaikkein paskin vaihtoehto eli julkisesti kerrotaan, että raja on menossa kiinni, mutta jäädään jälleen neppailemaan ja raja pysyy auki. Ottaen huomioon, että kuinka sairas tuo naapurin terroristivaltio onkaan niin tämähän on kuin syömään kutsuisi...
 

Jeffrey

Jäsen
Olenko puolustanut moraalittomuutta? Olen puolustanut oikeusvaltioperiaatetta ja ymmärtänyt sitä, miksi meidän järjestelmässämme nämä asiat tapahtuvat jähmeästi ja säädettyjen prosessien kautta.

Nythän nimenomaisesti tämä asia ei ole tapahtunut säädettyjen prosessien kautta. Tämän muutoksen agitoi paine oppositiolta ja kansalaisilta, ei hallituksen omatoimisissa säädetyissä prosesseissa. Paineen kautta ne säädetyt prosessit unohtui ja tämä ollaan runnomasa läpi. Säädetty prosessi alkoi hallituksen itsensä mukaan kesällä ja se tuli siihen päätökseen ettei tulovirtaa voi rajoittaa koska EU lainsäädäntö.

Tämä oli tuon säädetyn prosessin lopputulema vielä tällä viikolla. Paineen kasvettua sieltä nyt sitten kuitenkin löytyi laillinen tapa rajoittaa tulovirtaa ohi tämän prosessin. Toki ollaan nyt viikonloppua ensin kun se on meillä kalenteriin säädetty ja mietitään kansallista turvallisuutta sitten sen jälkeen,
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Suomi joutuu käymään juridista peliä löytääkseen sellaisen kohdan, jolla turistiviisumeilla pääsee yhä läpi. EU:n oma lainsäädäntö kun menee kansallisen lain edelle.

Tähän voit uskoa, mutta kuten oikeuskansleri sanoi, mitään estettä ei Suomelle ole käyttää omia lakejaan EU:n puolelta. Hän vielä jatkoi, että EU [ja siihen liittyvät elimet] määrää itse, mitä tapauksia tutkivat. Suomen tilanne tässä ja nyt tuskin kiinnostaisi lainkaan, Jonkka totesi.

Tilanne on puhtaasti Marinin hallituksen rakentama solmu, jossa on mukana aluepolitiikka, kaupalliset edut, ultrapiukka lain tulkinta ja ripaus suomettumisen jämiä.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Tähän voit uskoa, mutta kuten oikeuskansleri sanoi, mitään estettä ei Suomelle ole käyttää omia lakejaan EU:n puolelta. Hän vielä jatkoi, että EU [ja siihen liittyvät elimet] määrää itse, mitä tapauksia tutkivat. Suomen tilanne tässä ja nyt tuskin kiinnostaisi lainkaan.
Mutta ne on edelleen virkamiehet, jotka joutuvat toimimaan tulkintansa mukaan. Sitä tulkintaa ei tee hallitus tai oikeuskansleri.
 

Jeffrey

Jäsen
Jussi Halla-ahon sanoin:

"Me emme tiedä, keitä sieltä tulee ja kuka heitä lähettää."

Halla-aho sanoi ykkösaamussa asiasta todella fiksusti. Pointti oli se, että on epämielekästä sanoa Suomessa olevien venäläisten olevan turvallisuusuhka Suomelle, mutta tosiasia on se että Venäjä on esimerkiksi Ukrainassa käyttänyt venäläisväestöä oikeutuksena ja työkaluna tälle sodankäynnille.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Nythän nimenomaisesti tämä asia ei ole tapahtunut säädettyjen prosessien kautta. Tämän muutoksen agitoi paine oppositiolta ja kansalaisilta, ei hallituksen omatoimisissa säädetyissä prosesseissa. Paineen kautta ne säädetyt prosessit unohtui ja tämä ollaan runnomaasa läpi. Säädetty prosessi alkoi hallituksen itsensä mukaan kesällä ja se tuli siihen päätökseen ettei tulovirtaa voi rajoittaa koska EU lainsäädäntö.

Tämä oli tuon säädetyn prosessin lopputulema vielä tällä viikolla. Paineen kasvettua sieltä nyt sitten kuitenkin löytyi laillinen tapa rajoittaa tulovirtaa ohi tämän prosessin. Toki ollaan nyt viikonloppua ensin kun se on meillä kalenteriin säädetty ja mietitään kansallista turvallisuutta sitten sen jälkeen,
Tuo ei ole mitenkään epäoikeudenmukainen joskin yksinkertaistava tiivistys. Kertoo siitä, miten EU on monessa asiassa reaalisen toimintakyvytön ainakin nopean reagoinnin suhteen. Ja se ei ole kriisiaikoina yhtään hyvä asia. Mutta siksikin tämä on vienyt aikaa, koska meillä on tuo legalismi-impulssi lainsäädäntömme ja ajattelumme ytimessä - on ollut vaikeata löytää mahdollisimman laillinen tapa toimia, kun olemme tottuneet, hallituspohjasta riippumatta, noudattamaan EU-lainsäädäntöä.

Paine medialta ja oppositiolta on ollut hyvä ja hyödyllinen asia, mutta jos Orpo olisi ollut pääministerinä niin veikkaan että suurin piirtein sama venkoilu oltaisiin myös nähty. Virkakoneisto suhtautuu refleksiivisen negatiivisesti tälläisiin sooloiluihin ja improvisointeihin - toki myöskin on merkitystä poliittisella pohjalla: veikkaan että nämä ratkaisut ovat olleet erityisen vaikeita mm. ulko- ja sisäministerille.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

Kun Suomi kiristää venäläisten maahantuloa, kyseessä on hysteria. Kun Putin määrää lkp:n surkean sotamenestyksen vuoksi, kyseessä ei suinkaan ole hysteria.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Halla-aho sanoi ykkösaamussa asiasta todella fiksusti. Pointti oli se, että on epämielekästä sanoa Suomessa olevien venäläisten olevan turvallisuusuhka Suomelle, mutta tosiasia on se että Venäjä on esimerkiksi Ukrainassa käyttänyt venäläisväestöä oikeutuksena ja työkaluna tälle sodankäynnille.
Tämä on tosiseikka - pääosin täkäläinen väestö on pysynyt poliittisesti passiivisena tai ei ainakaan muodostaneet mitään merkittäviä pro-Kreml -ryhmiä vaan ollut sangen ongelmaton vähemmistö, mutta se on totta ettei venäläisten reaalisilla mielipiteillä ole yhtään mitään väliä Moskovalle. Voidaan tarvittaessa luoda niitä propagandatarkoituksiin tai vain yksinkertaisesti valehdella. Russofobia ei tietenkään ole tähän todellakaan hyvä ratkaisu, vaan täysin päinvastoin - puhumattakaan tietenkään sen täydestä epämoraalisuudesta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Paine medialta ja oppositiolta on ollut hyvä ja hyödyllinen asia, mutta jos Orpo olisi ollut pääministerinä niin veikkaan että suurin piirtein sama venkoilu oltaisiin myös nähty. Virkakoneisto suhtautuu refleksiivisen negatiivisesti tälläisiin sooloiluihin ja improvisointeihin - toki myöskin on merkitystä poliittisella pohjalla: veikkaan että nämä ratkaisut ovat olleet erityisen vaikeita mm. ulko- ja sisäministerille.
Tähän on hieman vaikea uskoa. Tietenkin kyse on teoriasta, mutta oikeistoliberaalien ja oikeistokonservatiivien oikeusvaltiokäsitys perustuu hieman erilaisiin asioihin kuin siellä viherliberaalien puolella. Tämä näkyy myös siinä, että oikeistopuolueiden/oikeistopopulistien hallitsemat maat vetävät kovinta linjaa Venäjää vastaan. Muutos on ollut erittäin suuri ja avasin sinulle muistaakseni joskus syitä.

Orpon kuvitteellisen pestin taakse onkin turha mennä, sillä osana eurooppalaista oikeiston irrottautumista Venäjään liittyvistä suhteista, raja kyllä olisi todennäköisesti jo aikaa sitten kiinni. Oikeisto katsoisi asiaa moraalisena ihmisoikeusvelvoitteenaan sulkea raja turisteilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös