Mainos

Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

  • 520 693
  • 5 207

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Saisivat ottaa mallia Puolasta tähän asiaan. Siellä se oli heti raja kiinni ja sotilaat valvomaan. Loppu se Valko-Venäjältä tulo siihen.
No me emme ole Puola, lähinnä siis erittäin hyvä asia. Mutta eihän tässä tilanteessa voi nyt näin menetellä: tämä lähettää täysin väärän signaalin niin omille kansalaisille kuin ulkomaailmallekin. On potentiaalisesti tosi iso uhka rajallamme ja näytämme epävarmoilta. Ilmeisesti hallituksen sisällä on syviä erimielisyyksiä, eipä oikein ole muuta selitystä.
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
Oleellinen asia on myös se joillekin skribenteille (ei sinulle) kotitehtäväksi jäävä asia, miksi Venäjän rajan sulkeminen ei ole ihan yhtä simppeli asia perustuslaillisestikaan kuin vaikkapa jonkun Afrikan maan sulkeminen olisi Suomen suhteen. Kun raja on kiinni, siitä ei tulla yli perustuslainkaan suomin oikeuksin, jotka siis koskevat vain Suomen kansalaisia tai heihin tietyissä tilanteissa rinnastettavia henkilöitä.
Uudenmaan ”raja” saatiin kiinni että heilahti. Siinä ei pajon kansalaisten oikeudet painaneet. Kyllä päätöksiä saadaan, jos vaan on halua. Lakiteknisiä juttuja voi pohtia myöhemmin, kun arkirealismin vaatimukset on täyteytty.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Tässä on malliesimerkki siitä, miten potentiaalisessa kriisissä ei toimita.

Jos ei ole varmaa, että ehditään tehdä päätöksiä ennen tiedotustilaisuutta, sitten tiedotustilaisuutta ei järjestetä. Mutta jos annetaan aikataulu, niin ei sitä voi jumalauta perua.

En ole jaksanut kritisoida hallitusta aiemmin asiasta, koska en odota heidän puhuvan julkisuuteen mitään puolivillaisesti. Mutta tämä meni alta lipan, ja antaa vaikutelman että meillä on pallo täysin hukassa.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tässä on malliesimerkki siitä, miten potentiaalisessa kriisissä ei toimita.

Jos ei ole varmaa, että ehditään tehdä päätöksiä ennen tiedotustilaisuutta, sitten tiedotustilaisuutta ei järjestetä. Mutta jos annetaan aikataulu, niin ei sitä voi jumalauta perua.
Niin, eihän tämä hyvältä näytä - jotain siellä taustalla tapahtuu. Tämä rajan tilanne on todellakin kiinnittänyt kansalaisten mieltä niin olisi pitänyt edes jotakin sanoa, kun kerran ilmoitettiin että tiedotetaan. Toivottavasti huomenna sitten tulee jämäkkä ja selkeä viesti. Ei todella mennyt putkeen tämä homma.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Erittäin huolestuttavaa tässä on se, että tämmöinen tunkion järjestämä hybridioperaatio oli käytännössä varmuudella tulossa ja että varautuminen tähän oli tätä luokkaa. Ainakaan päätöksiä ei näköjään saada tehtyä:

"Tiedotustilaisuus on peruttu. Iltalehden saamien tietojen mukaan valtioneuvosto ei ole saanut päätöksiä valmiiksi."

IL
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Niin, eihän tämä hyvältä näytä - jotain siellä taustalla tapahtuu. Tämä rajan tilanne on todellakin kiinnittänyt kansalaisten mieltä niin olisi pitänyt edes jotakin sanoa, kun kerran ilmoitettiin että tiedotetaan. Toivottavasti huomenna sitten tulee jämäkkä ja selkeä viesti. Ei todella mennyt putkeen tämä homma.

Jep, juurikin näin.

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä kyse on siitä, ettei ole löydetty yhteistä säveltä, ja sen takia päätöksiä ei ole. Mutta tämän voi aivan hyvin tulkita myös niin, että ei tiedetä mitä pitäisi tehdä. Tai että meitä pelottaa. Tai että Venäjä uhkailee taustalla jotain isompaa. Lista on pitkä, ja aina kun spekuloidaan, on tiedotus pettänyt.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eikös yksi ajatus ole se että Venäjä luokitellaan turvalliseksi maaksi ja hakemuksilla voidaan pyyhkiä persettä rajalla.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Eikös yksi ajatus ole se että Venäjä luokitellaan turvalliseksi maaksi ja hakemuksilla voidaan pyyhkiä persettä rajalla.

Toimi hyvin 2015 Ruotsin kanssakin. Justhan ne proffat sanoivat, että aina pitää ottaa käsittelyyn jos joku Suomesta hakee turvapaikkaa. Saa sen sitten lopulta tai ei niin käsitellä pitää. Ongelmana näissä on vielä se käsittelyaikojen venyminen, valituskierrosten jälkeen voi mennä useita vuosia ja siltikin kielteisen päätöksen jälkeen maastapoisto ei aina ole helppoa.
 

KooPee

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Toimi hyvin 2015 Ruotsin kanssakin. Justhan ne proffat sanoivat, että aina pitää ottaa käsittelyyn jos joku Suomesta hakee turvapaikkaa. Saa sen sitten lopulta tai ei niin käsitellä pitää.
Jotain lakimuutosta vissiin vaatii että voidaan tehdä pikakäsittely rajalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Persut haluaa rajan täysin kiinni ja rkp auki. Siinä sitten sovittelemaan.

Ja selvyydeksi, kiinnihän se tulisi laittaa, hakemuksia otettakoon vastaan HKI-Vantaalla.
 

PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Eikös yksi ajatus ole se että Venäjä luokitellaan turvalliseksi maaksi ja hakemuksilla voidaan pyyhkiä persettä rajalla.
Ei taida toimia Rusakon kanssa. Eivät perkeleet ole allekirjoittaneet Dublinin sopimusta, jossa asia määritellään.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vaarallista ajatella, että tulijoita on vain n 60 per päivä. Tuokin tarkoittaa jo yli 20 000 henkilöä vuodessa. Valtavasti kustannuksia veronmaksajille ja vyönkiristystä.
 

Vepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On se kumma ettei saada rajoja kiinni. Ilmiselvästi venäläiset järjestelmällisesti lykkivät ihmisiä rajalle. Antavat jopa polkupyörät käyttöön. Nyt pitää lopettaa kaiken maailman lakipykälien syynääminen ja unohtaa kansainväliset sopimukset. Suomen turvallisuus on jo kohta uhattuna. Miten me saadaan rajat tukkoon sitten kun jotain isompaa tapahtuu kun jo nyt ollaan ihan munattomia näiden maahantunkeutujien takia?
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinänsä outoa jos hallitus ei ole tässä löytänyt yhteistä säveltä. Kok& PS periaatteessa ihan samoilla sävelillä ja KD nähdäkseni kans. Rkp:lla tietty Eeva paasaa pelkkää ihmisoikeutta jne diibadaabaa tässä tilanteessa. Mutta luulis että sielläkin päättävä elin tajuais missä realistisesti mennään.

Jotain muuta mä veikkaan tässä nyt olevan. Saulikin jo antoi hyväksyntänsä, julkisesti jopa.

Ihmisoikeusproffille voi hörähdellä näissä. Vai saiko Puola peräti kovaakin sanktiota toimistaan VV:n rajalla? Aivan.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Persut haluaa rajan täysin kiinni ja rkp auki. Siinä sitten sovittelemaan.

Tuossa ovat tosiaan ääripäät vastakkain, melkoinen homma Orpolle löytää yön aikana kompromissi.

RKP vetoaa inhimillisyyteen, turvapaikanhakijoiden oikeuksiin ja raja auki, Persut menee oman kansan etu edellä.
 

Analyzer

Jäsen
Yhteistä säveltä ei ole selvästi löytynyt.

Minun on vaikea nähdä, etteivätkö Kokoomus ja PS löytäisi tässä toisiaan. Oletan siellä olevan valmiutta koviin päätöksiin.

Jos näin, niin oletettavasti kyseessä on joko ihmisoikeuksista ja kansainvälisistä sopimuksista viimeiseen asti kiinni pitävä Henriksson ja RKP.

tai

Venäjän suhteen ultravarovainen S. Niinistö.
Vaikka hän onkin lausunut, että jotain pitäisi tehdä, niin mikä on se piste mihin hän itse on valmis?
Tätä päätöstä en usko tehtävän ohi Niinistön, vaikka se ei juridisesti presidentin tontille suoraan kuulukaan.

Tiekkarin peruminen toki ei tee hyvää ministerin omalle arvovallalle. Joku on kuitenkin nyt muuttunut matkan varrella. Parhaassa tapauksessa peruminen johtuu siitä, että tiedotustilaisuuden ilmoittamisen jälkeen on ilmennyt valmiudet kovempiin toimiin.

Pikkuisen minusta jengillä nyt keulii. Määrät ovat vielä maltillisia ja ennen kuin rajoitukset voidaan asettaa käytäntöön, niin täytyyhän tässä olla näyttöä siitä, että toiminta on systemaattista, jatkuvaa ja nousevaa. Nyt niin alkaa olla, joten varmasti tässä alkaa pian tapahtua.

Liityn arvostelijoiden joukkoon, jos tällä viikolla ei ole näkymää uskottavasta strategiasta.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Paljonkos itärajan toisella puolella mahdollisesti on tulijoita piilossa jonossa ja missä ne niitä säilyttää? Onko jossain ollut tietoa?

Tässä kieltämättä olisi meille nyt erittäin hyvä sauma paikata huutavaa työvoimapulaa ja osaamisvajettamme. Tulijat lienevät juurikin työikäisiä ja hyväkuntoisia. Huomenna hallituksen pitäisi vähintään antaa tiedotetta ulospäin että puolustusvoimat antaa rajalle virka-apua laukkujen kantamiseen ja polkupyörien huoltoon liittyen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös