Mainos

Itäblokki – ennen ja nyt

  • 9 204
  • 60

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Romanian kyllä olettaisi tätä nykyä olevan jo immuunimpi Venäjän vaikutusyrityksille maan politiikkaan.

Ymmärtääkseni maassa pettymys nykypolitiikkoihin ja Romanian kehityksen pysähtymiseen sekä jääminen EU:n takariviin on vahvaa.
Itsenäisenä ehdokkaana Georgesculla ei ollut tätä painolastia.

Hän käytti paljon uskonnollista retoriikkaa mikä toimii etenkin vahvan ortodoksisella maaseudun väestölle ja pelotteli naapurimaa-Ukrainan tukemisen ajavan Romanian mukaan sotaan.

Joten tässä Kreml näki tilaisuutensa.
 
Vähän kyllä tuntuu siltä ettei tuo ryssien touhu ole pelkkää Putinin masinoimaa hämmennystä. Venäjä tulee olemaan Neuvostoliiton tavoin eristyksissä läntisistä demokratioista vielä pitkään Putinin jälkeenkin. Puheet rajan avaamisesta tulevat vuosikymmenen etuajassa. Toisen kylmänsodan aikakausi on vasta alkanut. Olen edelleen sitä mieltä että Kiinan eristäminen ja ajaminen Venäjän syliin on suuri virhe.
Mitä tarkoitat Kiinan eristämisellä ja ajamisella Venäjän syliin? Itselle ei aukea yhtään.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Ymmärtääkseni maassa pettymys nykypolitiikkoihin ja Romanian kehityksen pysähtymiseen sekä jääminen EU:n takariviin on vahvaa.
Itsenäisenä ehdokkaana Georgesculla ei ollut tätä painolastia.

Hän käytti paljon uskonnollista retoriikkaa mikä toimii etenkin vahvan ortodoksisella maaseudun väestölle ja pelotteli naapurimaa-Ukrainan tukemisen ajavan Romanian mukaan sotaan.

Joten tässä Kreml näki tilaisuutensa.
Tässä käytettiin yksi yhteen trumpismin pelikirjaa ryssän rahoitusta, propagandaa ja vaalivaikuttamista myöden. Sama tehtiin onnistuneesti Unkaristanissa ja tämä tullee vielä käymään muuallakin Euroopassa, jossei paskamaan paskanaamailulle panna stoppia.

Ryssän lonkerot on todella syvällä Euroopassa, näkyvimpinä tietysti Orbanin lisäksi mm. Marie Le Pen sekä Scholtz. Natisee natisee, pysyykö se pystyssä?
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Tässä käytettiin yksi yhteen trumpismin pelikirjaa ryssän rahoitusta, propagandaa ja vaalivaikuttamista myöden. Sama tehtiin onnistuneesti Unkaristanissa ja tämä tullee vielä käymään muuallakin Euroopassa, jossei paskamaan paskanaamailulle panna stoppia.

Ryssän lonkerot on todella syvällä Euroopassa, näkyvimpinä tietysti Orbanin lisäksi mm. Marie Le Pen sekä Scholtz. Natisee natisee, pysyykö se pystyssä?

Nähtäväksi jää, että miten tässä oikein käy sellaisenaan.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Mitä tarkoitat Kiinan eristämisellä ja ajamisella Venäjän syliin? Itselle ei aukea yhtään.

Venäjä hyötyy siitä kun länsi, USA:n johdolla, asettaa tuontitulleja ja estää kiinalaisten tuotteiden pääsyä markkinoille. Kiina on taloudellinen ja poliittinen uhka amerikkalaisille mutta ei euroopalle. Kun länsi haluaa eristäytyä Kiinasta, BRICS-maat hyötyvät tilanteesta, tarjonta siirtyy sinne. Kiinalla on tarjota teknologiaa ja raaka-aineita joita talouskasvumme tarvitsee. USA ei pysty korvaamaan meille kaikkia menetyksiä, ei hinnan eikä laadun puolesta.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Erityisesti lihavoitu osuus poikkeaa paljon EU:n demokraattien, liberaalien ja maltillisten konservatiivien näkemyksistä. Niiden mukaan Kiina uhkaa sääntömääräistä järjestystä myös Euroopassa. Kiinassa kommunistien arvot ovat yhä kauempana länsimaisista arvoista ja siksi vastakkainasettelua Kiinan toimesta on lisätty. Sekä suoraan, että tukemalla Venäjän sotatoimia mm. droonien avulla.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Erityisesti lihavoitu osuus poikkeaa paljon EU:n demokraattien, liberaalien ja maltillisten konservatiivien näkemyksistä. Niiden mukaan Kiina uhkaa sääntömääräistä järjestystä myös Euroopassa.

Varmasti näin. Itse näen asian toisin. USA:lla on syytä Kiinan pelkoon ja muskeleita kamppailla vastaan. Eurooppa ei ole niin suuri pelaaja kuin täällä kuvitellaan. Euroopan etu on, että molemmat tahot ovat kauppakumppaneitamme. Kiinalainen teknologia on monessa asiassa maailman parasta ja meidänkin on syytä käyttää sitä. Huolissaan kannattaa olla Amerikka ensin -politiikasta, joka avoimesti suuntautuu meitäkin vastaan.
 
USA erikseen, en sitä kommentoi tässä, mutta olen ehdottomasti samaa mieltä MAGA:n vaarallisuudesta. Kiinan osalta on säilytettävä suhteet, mutta samalla irtaannuttava Kiina-riippuvuudesta niin hyvin kuin mahdollista. EU on hyvin laajasti nähnyt mm. seuraavat ongelmat Kiinan kanssa:

1. Kiinan ote eurooppalaisesta kriittisestä infrastruktuurista on liian suuri.
2. EU:n kyettävä parempaan torjumiseen Kiinasta lähtöisin olevia kyberhyökkäyksiä sekä disinformaatiota vastaan.
3. EU:n tulee puuttua paremmin Kiinan vakoiluun ja kiinalaisen diasporan valvomiseen Euroopassa.
4. Kiina tekee jatkuvasti ihmisoikeusrikkomuksia ja on tuonut rikkomuksensa myös Eurooppaan (osin sama kuin 3).

Itse ole samassa rintamassa Euroopan maltillisen oikeiston, keskustan ja vasemmiston kanssa siinä, että Kiina on taloudellinen ja poliittinen uhka Euroopalle.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Varmasti näin. Itse näen asian toisin. USA:lla on syytä Kiinan pelkoon ja muskeleita kamppailla vastaan. Eurooppa ei ole niin suuri pelaaja kuin täällä kuvitellaan. Euroopan etu on, että molemmat tahot ovat kauppakumppaneitamme. Kiinalainen teknologia on monessa asiassa maailman parasta ja meidänkin on syytä käyttää sitä. Huolissaan kannattaa olla Amerikka ensin -politiikasta, joka avoimesti suuntautuu meitäkin vastaan.
Kun juuri on päästy eroon riippuvuudesta yhteen diktatuuriin, niin en mielelläni korvaisi sitä toisella. Kiina on kuitenkin myös expansionistinen, autoritäärinen ja kansanmurhaa suorittava paskavaltio siinä missä Venäjäkin. Kyllä, Kiina ei uhkaa sillä tavalla Suomen rajoja kuin Venäjä. Mutta jos me toivomme että muutkin kuin naapurivaltiot tai lähellä Venäjää olevat maat suhtautuvat Venäjään kriittisesti emme voi samalla ummistaa silmiämme ja antaa Kiinan hoitaa kaikkea tuotantoamme.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Kiinan osalta on säilytettävä suhteet, mutta samalla irtaannuttava Kiina-riippuvuudesta niin hyvin kuin mahdollista.

Nämä riippivuus asiat ovat hankalia koska todellisuudessa mikään maa maailmassa ei ole riippumaton muista. Ja mitä pienempi olet, sitä riippuvaisempi muista olet. On isänmaallista pitää suhteet kunnossa moneen suuntaan. Se mihin olemme lopulta riippuvaisempia kuin muihin, määrittelee tarjonta ja markkinat. Poliittisilla päätöksillä itsensä jostain pois sulkeminen on se mitä vastustan. Paitsi Venäjän kohdalla koska he ovat todistetusti sotilaallinen uhka meille.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Kun juuri on päästy eroon riippuvuudesta yhteen diktatuuriin, niin en mielelläni korvaisi sitä toisella. Kiina on kuitenkin myös expansionistinen, autoritäärinen ja kansanmurhaa suorittava paskavaltio siinä missä Venäjäkin.

Venäjä on suhteellisen helppo taho irtautua. Silti eurooppa kipuilee asian kanssa sodan loppumiseen asti, jonka jälkeen alkaa hivuttautuminen takaisin. Kiina on paljon haasteellisempi tehtävä, eikä meillä ole siihen oikein syytäkään. Viimeksi Kiina hyökkäsi toiseen maahan vuonna 1979. Kiinan sotatoimet ovat rajoittuneet naapurimaihin mutta ei aluellisen laajentumisten takia. Puheet expansionismista Kiinan kohdalla eivät osu maaliin.
Ei me voida olla niin naiiveja että kuvitellaan demokratian olevan se ylivoimainen valtiomuoto johon kehittyminen johtaa. Demokratiat ympäri maailmaa ja eurooppaa ovat ainakin tällä hetkellä selkeissä vaikeuksissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös