Mainos

Iso-Britannia brexitin jälkeen – skandaalista toiseen?

  • 17 727
  • 97

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Saarivaltio päätti sitten hakea ratkaisua ongelmiinsa vasemmalta. “Kuntohuippu” ainakin ajoittui Labourilla oikeaan ajankohtaan. Ihmettelen jos se kestää kevääseen asti. Suurilla rakenteellisilla muutoksilla kun on tapana jäädä demokratioissa piippuun. Seuraamme mielenkiinnolla tapahtumien kulkua.
Toryt ovat olleet vallassa vuodesta 2010 lähtien ja vuodesta 2016 lähtien hommat ovat menneet enemmän tai vähemmän päin vittua. Samalla Labour on kuitenkin ollut "un-electable" joten eivät ole saaneet hommia haltuun. On siellä ollut sitten Corbynin aikana olleita melko uskottavia syytteitä anti-semitismistä, Ed Miliband syömässä BLT leipää tai mitä näitä nyt onkaan niin kai sitä pitää kokeilla vaihtoa hallitsevaan puolueeseen. Etenkin kun Cameronin luovuttua konservatiivien puheenjohtajuudesta puolueella on ollut puheenjohtajina (ja pääministereinä) Theresa May, Boris Johnson, Liz Truss ja Rishi Sunak. Cameron oli ollut virassaan 11 vuotta, noilla neljällä kaudet olivat huomattavasti lyhyempiä. Samalla puolue on käytännössä vastuussa Brexitistä.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
Olen jo tainnut aiemminkin linkata sen Mustan Kyyn vaalipätkän. Se kun ei kuitenkaan ole niin kaukana todellisuudesta. Britit on ilahduttavasti osanneet repiä huumoria itsestään. Muutosta on jo vaikeampi saada aikaiseksi ja tosiaan mihin suuntaan muutosta ajettaisiin. Ei ole mitään impartial tuomaria joka homman hoitaisi.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Muutosta on jo vaikeampi saada aikaiseksi ja tosiaan mihin suuntaan muutosta ajettaisiin. Ei ole mitään impartial tuomaria joka homman hoitaisi.
Eihän Starmerin tarvitse muuta kuin saada tuottavuus nousuun ja palkat paremmiksi ja ratkaista työttömyys ja työvoimapula ja hoitaa paikallinen sote-uudistus maaliin ja saada hintojen nousu kuriin ja ratkaista siirtolaisuus ongelma. Oliko vielä jotain? Make Great Britain Great Again. Farage on erinomaisessa asemassa kommentoimassa jos ei homma ala luistaa. Hänellä on ovella jo toinen mahdollisuus “laittaa asiat kuntoon” niin kuin meidän kotoiset populistit sanoisivat.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eihän Starmerin tarvitse muuta kuin saada tuottavuus nousuun ja palkat paremmiksi ja ratkaista työttömyys ja työvoimapula ja hoitaa paikallinen sote-uudistus maaliin ja saada hintojen nousu kuriin ja ratkaista siirtolaisuus ongelma. Oliko vielä jotain? Make Great Britain Great Again. Farage on erinomaisessa asemassa kommentoimassa jos ei homma ala luistaa. Hänellä on ovella jo toinen mahdollisuus “laittaa asiat kuntoon” niin kuin meidän kotoiset populistit sanoisivat.
Kovat on plänit ainakin. 1,5 miljoonaa uutta asuntoa 5 vuodessa, 6500 uutta opettajaa, terveyskeskusten jonojen lyhentäminen 40.000 uudella potilaskäynnillä per viikko jne. Katurikollisuus kuriin ja turvapaikanhakijoiden hotellimajoitukset lopetetaan.
No, vaalipuheet on vaalipuheita Britanniassakin.

 

Tuamas

Jäsen
Kovat on plänit ainakin. 1,5 miljoonaa uutta asuntoa 5 vuodessa, 6500 uutta opettajaa, terveyskeskusten jonojen lyhentäminen 40.000 uudella potilaskäynnillä per viikko jne. Katurikollisuus kuriin ja turvapaikanhakijoiden hotellimajoitukset lopetetaan.
No, vaalipuheet on vaalipuheita Britanniassakin.


Toki siinä on se, että Toryt ovat vetäneet niin vahvasti vituiksi viimeiset vuodet, että suurin osa porukasta on tyytyväisiä jo jos osa uudistuksista menee putkeen.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Huomennahan (6.7.2024) se nähdään, miten muutos vaikuttaa.
Alkaako Englanti hyökätä vai ottaako Sveitsi ohjat?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Niin, brittien systeemi on hyperpaikallinen, kun vaalipiirejä on se 650 ja jokaisesta valitaan yksi edustaja.

Tuolloin on toki aivan loogistakin, että voittaja vie koko potin joka vaalipiirissä.

Se on sitten mielenkiintoisempi kysymys, miten tuolla systeemiä lähtisi muuttamaan ja mihin suuntaan se muuttaisi vaalitulosta.
Tämä on näiden vanhimpien länsimaisten demokratioiden ongelma, kun järjestelmä on valettu aikana jolloin ei ole pystytty mitenkään ennustamaan valuvikoja ja toisaalta kerran perustettua systeemiä ei pistetä ihan helpolla kokonaan uusiksi, vaikka minkäänlainen korjaaminen koko systeemiä täysin uusimatta ei olekaan mahdollista.

Tuossa mietin, niin varmaan tämä brittien tapa pohjautuu vanhaan feodaalijärjestelmään. Hallinnossa on ollut aina joku maaparoni, demokraattisessa järjestelmässä maaparoniksi vaan äänestetään sen sijaan että paikka menisi perinnöllisesti (toki ylähuoneväen paikat menevät edelleen). Sinänsä on hankala nähdä, etteikö aikoja sitten ole nähty mahdollista ongelmaa siinä, että yksi ihminen edustaa kaikkia alueensa asukkaita, mutta siinä on sitten luotettu siihen että "pitkässä juoksussa nämä menee tasan", eli jos nyt jossain whig v. tory 400/600 ja näin ollen alueelta ainoastaan toryillä on ääni, niin jossain muualla 600/400 ja alueelta ainoastaan whigeillä on ääni ja siten yhtä suuressa ja isossa kuvassa kannatustaan osoittavassa osuudessa on eri puolueet äänessä. Käytännössähän tuo ei toimi edes kaksipuoluejärjestelmässä ja UK:ssa missä puolueita on vaalitavasta huolimatta useita, on kansan tahdon toteuttajana täysin epäkelpo.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Kyllähän ne yritti tuota vaalitapaa muuttaa joskus 2010 tai 2011. Silloin oli kansanäänestys että muutetaanko. Ei muutettu.

Mutta joo.
Reform UK 4 miljoonaa ääntä-> neljä paikkaa parlamentissa
LibDems 3.5 miljoonaa ääntä -> 71 paikkaa parlamentissa

Makes sense.

Vähemmän yllättäen muuten Farage on alkanut kovaan ääneen vaatimaan vaalitavan muutosta.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Olen jo tainnut aiemminkin linkata sen Mustan Kyyn vaalipätkän. Se kun ei kuitenkaan ole niin kaukana todellisuudesta. Britit on ilahduttavasti osanneet repiä huumoria itsestään. Muutosta on jo vaikeampi saada aikaiseksi ja tosiaan mihin suuntaan muutosta ajettaisiin. Ei ole mitään impartial tuomaria joka homman hoitaisi.

Britit äänestivät tuossa 2010-luvulla haluavatko jatkaa nykyisellä systeemillä vai siirtyä kohti meille tutumpaa mallia ja nykyinen äänestysjärjestelmä voitti.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Illan suurimmaksi jännitykseksi taitaa jäädä voittaako Sunderland vai Blyth. Nämä siis perinteisesti kilpailevat siitä kuka saa ensimmäisenä oman tuloksensa valmiiksi. BBC:llä liveseuranta molemmista, kun juoksijanuoret kantavat äänilaatikoita laskentaan.

Kumpi tämän muuten lopulta vei?
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kumpi tämän muuten lopulta vei?
Sunderland.
The result for Blyth and Ashington was declared second, closely after Houghton and Sunderland South.


Sunderland 'Til I Die!
Sunderlandin pari vuosikymmentä vanha enkka on 42 minuuttia 45 sekkaa.
 

Flonaldo

Jäsen
Vaalijärjestelmä on toden totta epädemokraattinen, mutta kannattaa muistaa, että myös parlamentti ja hallituksen muodostus poikkeaa merkittävästi vaikkapa Suomesta.

Eikä tämä ole vain joku poliittisen eliitin juoni ylläpitää omaa valtaansa - kuten tuo kansanäänestys osoitti. Kun demareiden äänestäjät ovat saaneet omansa valtaan, vaalijärjestelmän muuttaminen nähdään vain heikentämässä oman jengin valtaa ja että sen kerran kun päästiin puikkoihin, joku nakertaakin sitä voittoa.

Vastaavasti toryjen äänestäjät ajattelevat, että kun he sitten seuraavaksi saavat itse äänestämänsä puolueen omalla vuorollaan valtaan, se ei olekaan enää samanlaista kuin nyt.

Niin äänestäjillä kuin erityisesti nykypoliitikoilla ja medialla on myös täysin mahdoton ymmärtää koalitiohallituksia. Siis: koko konsepti tuntuu mahdottomalta. Miten sellainen voisi toimia? Eihän siitä tule mitään, kukaan ei saa mitään tehtyä ja päätettyä ja viisi vuotta riidellään joka päivä. Tai sitten edes vähän alusta ymmärretään, mutta se koalitio pystytään ajattelemaan vain valtapuolueena ja parilla omalla jutulla mukaan lahjottuna apupuolueena.

Lisäksi parlamenttiedustajatkin ovat hyvin erilaisessa roolissa kuin Suomessa. Jokaisella on se oma 80 000 äänestäjän vaalipiirinsä, missä heidän odotetaan olevan joka perjantai olevan pitämässä vastaanottoa. Parlamenttiedustaja on valitustuomioistuin, sosiaaliavustaja, tuomari, asianajaja, velkaneuvoja ja sen seitsemän muuta asiaa.

Heidän siis odotetaan ratkovan ja hoitavan jos joku ei ole saanut vammaiselle lapselleen oikeaa apua kunnalta, ratkomaan naapuririidat, prässäämään kunnanvaltuustoa kaavoitusasioissa, siltarumpuloimaan entä Pekkarinen konsanaan, olemaan avaamassa kauppakeskuksia ja kirjastoja jne.

Se että enää ei olisikaan tällaista paikallista parlamenttiedustajaa, tuntuu yhtä mahdottomalta ajatukselta kansalaisille. (Totta kai vain hyvin harva ymmärtää miten MP:n hoidettavaksi asioitaan saa järjesteltyä ja läheskään kaikki edustajat eivät ole siinä yhtä hyviä.)
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
With 641 constituency results declared, Labour has won 410 seats with a 33.9% share of the vote.

The Conservatives have 119 seats and a 23.7% vote share.

The Liberal Democrats have won in 71 constituencies with 12.3% of the overall vote, while Reform UK has 14.3% of the vote, translating to success in four seats.

The SNP has eight seats, Plaid Cymru is on four, Sinn Féin has seven and the DUP has four. The SDLP have won two seats, and Alliance one. The UUP has also won a seat. The Green party of England and Wales has 6.8% of the votes and four seats.

Tuo Guardianin uutisista. Mm. Liz Truss menetti paikkansa Labourille. Englannin systeemillä isollakin ääniosuudella voi voittaa olemattoman vähän paikkoja parlamentissa, kuten Reform UK.
Vieläkö Sinn Fein jättää täyttämättä paikkansa Westminsterissä?

JOL
 

Alejandro

Jäsen
On kyllä aivan paska systeemi. Tässä video, josta selviää hyvin tuon systeemin paskuus:

Kiitos sivistämisestä. Onhan tuo armottoman yksinkertainen ja selkeä järjestelmä loppupeleissä, mutta myös samalla todella järjetön omaan korvaani. Olisi mielenkiintoista nähdä Suomen eduskuntavaalien tuloksia tällä brittien laskutavalla. Tiedän, että äänestyskäyttäytyminen olisi erilaista, mutta kuitenkin.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suhteutettuna äänioikeutettujen määrään 4 281 711 ja eduskunnan kokoon olisi Suomessa vaalipiirin koko 21.409 kansalaista.
Lisätietoja ahvenanmaalaisilla.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Konservatiiveilla uusi puheenjohtaja. Entististä ministeriä ja nykyistä oppositiojohtaja Kemi Badenochia ehditty vertaamaan Margaret Thatcheriin.

Badenoch on Konservatiivien neljäs naispuolinen puheenjohtaja. Huomionarvoista, ettei pääkilpailija Työväenpuolueella kyseinen lasikatto ole vielä rikkoutunut.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Konservatiiveilla uusi puheenjohtaja. Entististä ministeriä ja nykyistä oppositiojohtaja Kemi Badenochia ehditty vertaamaan Margaret Thatcheriin.

Badenoch on Konservatiivien neljäs naispuolinen puheenjohtaja. Huomionarvoista, ettei pääkilpailija Työväenpuolueella kyseinen lasikatto ole vielä rikkoutunut.
Huomionarvoista myös, että tämä tumma nainen edustaa äärilaidan maahanmuutto- ja EU- kriittisyyttä. Lisäksi haluaa lieventää ilmastotoimia. Mielenkiintoinen veto. Valitaan tumma nainen, joka ehkä saa liberaalimpien ääniä, mutta linja on ihan puolueen oikeaa laitaa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huomionarvoista myös, että tämä tumma nainen edustaa äärilaidan maahanmuutto- ja EU- kriittisyyttä. Lisäksi haluaa lieventää ilmastotoimia. Mielenkiintoinen veto. Valitaan tumma nainen, joka ehkä saa liberaalimpien ääniä, mutta linja on ihan puolueen oikeaa laitaa.
Joo tiedä sitten, oliko valinnan taustalla taktikointia. Se että Kemi Badenoch on Tory-poliitikko ei sinänsä ihmetytä minua ollenkaan, mitenkään automaattisestihan maahanmuuttajataustaiset eivät ole vasemmalle kallellaan. Aiemman pääministerin, intialaistaustaisen Sunakinkaan kun ei voi sanoa olleen yhtään punavihreä.
 

Tuamas

Jäsen
Briteissä luokkayhteiskunta on huomattavasti Suomea ja vaikka Yhdysvaltoja voimakkaampi ilmiö.

Koulutus (erityisesti public school- tausta), koettu yhteiskuntaluokka ja vanhempien tulotaso ovat yleensä briteissä ne määrittävät tekijät puoluetta valittaessa, ihonväri tai etnisyys ovat pääsääntöisesti ihan täydellisen toisarvoisia asioita.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Briteissä luokkayhteiskunta on huomattavasti Suomea ja vaikka Yhdysvaltoja voimakkaampi ilmiö.

Koulutus (erityisesti public school- tausta), koettu yhteiskuntaluokka ja vanhempien tulotaso ovat yleensä briteissä ne määrittävät tekijät puoluetta valittaessa, ihonväri tai etnisyys ovat pääsääntöisesti ihan täydellisen toisarvoisia asioita.
Tuohan on tosiaan melko mielenkiintoista, kun asetelma on suunnilleen kuin jostain peilikuvatodellisuudesta: ihonväri ja etnisyys ei merkitse, mutta varallisuuserot & yhteiskuntaluokat ovat oikeastaan kaiken takana. Sitten taas vaikkapa Pohjoismaissa on käytännössä täysin päinvastoin. Jännä nähdä mihin suuntaan veneet keikkuu näissä myrskyisissä vesissä.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä uutinen voisi kuulua tuonne viihdepuolellekin, Top Gearin ystäville, mutta laitetaan nyt tänne. Suomen talouteenkin liittyen kun on ollut perintöveroista puhetta.

Maanviljelijäksi ryhtynyt Jeremy Clarkson protestoi Lontoossa​

Tunnettu TV-kasvo on tehnyt maanviljelystä päivän puheenaiheen Britanniassa. Tuhannet viljelijät ympäri maata saapuivat Lontooseen osoittamaan mieltä Jeremy Clarksonin kanssa.
Maailmallakin tunnettu TV-juontaja Jeremy Clarkson on nyt maatalouden tunnetuin influensseri Britanniassa. Se näkyi Britannian pääministerin virka-asunnolle johtavalla leveällä Whitehall-kadulla.
Tuhannet maanviljelijät saapuivat Clarksonin kanssa sinne vastustamaan hallituksen aikeita mätkäistä 20 prosentin perintövero yli miljoonan punnan (1,2 miljoonaa euroa) arvoisille maatiloille.
Suunnitelma on yksi viime kesänä valtaan nousseen työväenpuolueen monista veroista ja leikkauksista maan kurjan talouden kääntämiseksi nousuun.
Maanviljelijät ovat saapuneet traktoreineen hallitusvallan kortteleihin aiemminkin, mutta Clarksonin myötä mediajulkisuus nousi ennenkuulumattomaksi.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös