Kuten tuossa jo aiemmin tänään sivu-kaksi sitten väännettiin, niin kannatan kyllä lasten palautusta valtion toimesta. Sanna itse on valintansa tehnyt ja hänellä on sukulaisia, joille lapset voidaan ohjata huollettavaksi. Jollei, niin sosiaalihuolto saa pitää mukuloista huolen. On se kumma ajatella, mutta lapsikotikin kasvattaa todennäköisemmin heistä yhteiskunnan jäseniä kuin salafisti-äiti. Näen siis erottamisen vanhemmasta tässä tapauksessa jopa parempana ratkaisuna, vaikken hyvänä. Toivo lepää siinä, että isovanhemmat/muut lähisukulaiset ovat perusjärkeviä ihmisiä ja kasvattavat nuo lapset.
Lapset eivät ole tähän tilanteeseen omasta tahdostaan ajautuneet (ja vaikka olisivatkin, ovat silti lapsia), joten heille soisin kaikki mahdollisuudet ja tarvittavat resurssit Suomeen palauttamiseksi. Sen jälkeen toki toivoisin, että heidän etujansa ajettaisiin myös niin, että heistä tulisi mahdollisimman hyviä yhteiskunnan jäseniä. Olkoon se sitten lastenkoti, isovanhemmat tai omilla rahoillaan matkustava ISIS-Sanna itse, mutta sen arvion saavat tehdä lastenpsykologit ja muut minua paremmin lapsen kehitystä tuntevat tahot.
Edit. Itse Sanna voi puolestani haistaa vaikka pitkän vitun. Vain ja ainostaan noista lapsista olen tässä tapauksessa huolissani.