Mainos

Iron Maiden

  • 431 884
  • 2 384

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toivoa vielä on. Tuon mukaan tällä viikolla jo mahdollisesti tulisi tietoa keikasta (juttu julkaistu viime perjantaina).

Vuoden alussa ilmestyy sooloalbumi ja kesällä on luvassa soolokiertue. Suomalainen musiikkimedia ehti jo harmitella sitä, että kiertuelistalla ei näy Suomea, mutta Dickinson lipsauttaa Levillä puolivahingossa, että kyllä Suomikin sille listalle vielä tulee. Suomen keikka julkistetaan mahdollisesti jo ensi viikolla.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ja onhan täällä muitakin kaupunkeja.
No eipä täällä oikein ole ainoan Suomen keikan vaihtoehdoiksi yleensä kuin Helsinki tai Tampere. Joskus harvoin (ja joskus 90 -luvulla) oli myös Turku.

Ja kun tuosta Kantolan tapahtumapuistosta oli pari sivua sitten puhe niin Suomessa on myös Kirjurinluoto Areena joka pesee Kantolan ihan joka mitassa. Porista pääsee myös nopeasti pois tarvittaessa toisin kuin tuolta. Ja täysin vajaakäytöllä on tämäkin, mutta kuten joku Live Nationin sälli joskus oikein kartalla valisti mua niin sadan kilometrin säteellä Porista on aika paljon vähemmän ihmisiä kuin Helsingistä. Niinkuin tänne ei saisi kuljettua kesällä muutenkin.
 
Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nyt kun odotellaan Brucen suomenkeikkojen julkaisua niin voidaan perehtyä Blaze Bayleyn materiaaliin. Blazehan on julkaissut pari timanttista livealbumia viimevuosina (Live in France 2019 ja Live in Czech 2020). Toivotaan että herra löytäisi tiensä myös kotosuomeen ensi vuonna. Tässä paras versio The Angel And The Gambler biisistä (Live in France), lyö Maidenin version 100-0.

hulkster19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals, SaiPa

Mitenkäs nuo viimeisimmät studioalbumit, osaatko niistä sanoa mitään?

Pari ekaa on timanttisia ja Blood and Belief vielä oikein hyvä levy, mutta siinä vaiheessa kun Blaze pestasi sen brasilialaisen death metal (?) -bändin taustaorkesterikseen meni vähän turhan moderniksi omaan makuun. The Man Who Would Not Die on siis itselleni vika levy, jota Blazelta on tullut kuunneltua. Levyn kiertueella tuli kyllä nähtyä livenä (2008-09?) ihan silloisella kotipaikkakunnalla pienessä pubissa, eli johan se olisi aika nähdä uudelleen. Kova veto kyllä tuo linkkaamasi Angel and the Gambler ja mieletön showmies Bayley edelleen näyttää olevan, eikä taustabändikään taida olla enää sama kuin tuolloin viimeksi näkemälläni keikalla 15 vuotta sitten.
 
Absolva on nykyään taustabändinä, vuodesta 2013 lähtien. Viimeisintä albumia ei ole tullut kuunneltua mutta edeltävä trilogia oli biisimateriaaliltaan oikein mainiota, ei toki pärjää vuosituhannen kovimmalle levylle (Silicon Messiah). Suosittelen tutustumaan. Tuotantopuoli toki ei näissä levyissä ihan parasta a-ryhmää ole, live taltioinneissa huomattavasti parempaa kuin studiossa.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Mitenkäs nuo viimeisimmät studioalbumit, osaatko niistä sanoa mitään?

Pari ekaa on timanttisia ja Blood and Belief vielä oikein hyvä levy, mutta siinä vaiheessa kun Blaze pestasi sen brasilialaisen death metal (?) -bändin taustaorkesterikseen meni vähän turhan moderniksi omaan makuun. The Man Who Would Not Die on siis itselleni vika levy, jota Blazelta on tullut kuunneltua. Levyn kiertueella tuli kyllä nähtyä livenä (2008-09?) ihan silloisella kotipaikkakunnalla pienessä pubissa, eli johan se olisi aika nähdä uudelleen. Kova veto kyllä tuo linkkaamasi Angel and the Gambler ja mieletön showmies Bayley edelleen näyttää olevan, eikä taustabändikään taida olla enää sama kuin tuolloin viimeksi näkemälläni keikalla 15 vuotta sitten.

Omaan makuun parhaat levyt on tuohon The Man Who Would Not Diehin asti. Sitten tapahtuu ainakin omaan makuun notkahdus. Promise And Terror on vielä ihan ok. Watching the Night Sky ja Faceless siltä levyltä ovat ihan priimaa rockeria. The King Of Metal onkin sitten melkoinen syöksy alaspäin. Biiseissä sinänsä välillä ihan ideaa, mutta tuotanto on ihan hirveää. Kuulostaa melkein demosessiolta tuo levy.

Tämä viimeisin trilogia on jo parempaa taas tuotannoltaan, mutta ei nämä levyt oikein itselle lähde, vaikka kuinka haluaisin. On siellä jotain ihan ookoo juttua mukana.

Paras Blazen laulama biisi viime vuosilta on tämä YouTubessa vastaan tullut. Minusta tämä olisi ihan ässäbiisi Blazen omille levyillekin.

Thombson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Noniin. 13.6.2024 Mr. Dickinson esiintyy kulttuuritalolla Helsingissä.

jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kulttuuritalo keikkapaikkana todella hanurista, ois ollu vaikka Nordiksen black box mieluummin. Mutta eipä voi mitään, menen kyllä silti.

Tosin seuraavana päivänä (pe) olisi Tallinna. Pitääpä miettiä jos lähtiskin sinne, kun melko varmasti parempi venue.
 
Viimeksi muokattu:

Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire

Tallinnan keikkapaikka on entinen tehdashalli tai vastaava. Betoninen harmaa halli.

Tosin siellä ei ilmeisesti istua pönötetä.
 
Viimeksi muokattu:

Outsider

Jäsen
Kulttuuritalo keikkapaikkana todella hanurista, ois ollu vaikka Nordiksen black box mieluummin. Mutta eipä voi mitään, menen kyllä silti.

Tosin seuraavana päivänä (pe) olisi Tallinna. Pitääpä miettiä jos lähtiskin sinne, kun melko varmasti parempi venue.
Mikä Kultsassa ahdistaa?
 
Outsider

Jäsen
No jotkut ei esimerkiksi tykkää istua pönöttää ja onhan se vähän sokkeloinen pylväineen ja ahtaat aulatilat.

Kai tuolla on permanto ihan normaalisti seisomapaikkoja, mutta mahdatko sekoittaa nyt johonkin toiseen paikkaan, kun en kyllä tuosta kuvauksesta tunnistaisi? Eihän siellä ole kuin istumakatsomossa pari pylvästä ja aula yhtä avointa tilaa.
 
Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
No jotkut ei esimerkiksi tykkää istua pönöttää ja onhan se vähän sokkeloinen pylväineen ja ahtaat aulatilat.
No oon siellä kolme kertaa ollut. Muistelin että olis enemmänkin ollut niitä pylväitä ja että joku ehkä vähän plokkais näkyvyyttäkin jossain kohtaa katsomoa mutta voin muistaa väärin.

Ne penkit nyt ei mitkään kovin mukavat ole istua.

Niin onhan siinä jonkun kokoinen alue ilman penkkejä mutta ei käsittääkseni iso. Itseäni ahdisti olla siellä aulassa silloin kun siellä oli se Dickinsonin puhetilaisuus. Mun mielestä se on vähän ahdas kun on tarpeeksi jengiä.
 
Jaakkon78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Kulttuuritalo keikkapaikkana todella hanurista, ois ollu vaikka Nordiksen black box mieluummin. Mutta eipä voi mitään, menen kyllä silti.

Tosin seuraavana päivänä (pe) olisi Tallinna. Pitääpä miettiä jos lähtiskin sinne, kun melko varmasti parempi venue.
Liput Tallinnaan 78.40€. Ei muun hintaisia lippuja. Ilmeisesti saman tyylinen kuin joku Finlandia-klubi eli tosiaan halli.

Taisi Kulttuuritalolle olla alkaen 48.00€ ja myös alle K-18 mahkut tulla paikalle joten taisteluksi se lippujen hommaaminen voi mennä.

Kultsan kapasiteetti noin 1400 henkilöä.
 
Viimeksi muokattu:

Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Mä olen Kulttuuritalolla ollut viimeksi katsomassa Iron Maidenia. Tosin on siitäkin jo hetki.
Varmaan samalla keikalla 1995 oltu? Bailey oli silloin laulajana ja oli kyllä ihan pirteä keikka. Tosin, 1999 olikin sitten Nordiksella vähän eri meininki.
 
jake styles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itselläkin kyllä kulunut aikaa edellisestä Kultsan keikasta, mutta muistelin kanssa että permantoalue on aika rajallisen kokoinen ja loput istumakatsomoa. Ja soundit tuolla ei oikein vakuuttanut, ja kavereilta joilla tuoreempia kokemuksia ko. paikasta on kuulunut samanlaisia kommentteja useammalta keikalta.

En toisaalta sitten tiedä onko se Tallinnan paikka yhtään parempi, mutta liput tosiaan aika suolaisen hintaiset sinne, mitä en itse aiemmin huomannut. Mikähän sitäkin lähes kaksinkertaista hintaa Helsinkiin verrattuna mahtaa selittää…

Pitää nyt vielä tässä miettiä kumpaan keikkaan lähtee panostamaan. Jossain se Bruce kuitenkin on pakko nähdä.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Minua ei kultsa keikkapaikkana häiritse, mutta jotenkin tuntuu liian pieneltä paikalta. Voihan se olla, että Bruce yksin ei vedä isompaa täyteen, mutta odotin kyllä jotain blackboxia tai vastaavaa.

Yhtäkaikki, tätä ei voi missata. Toista mahdollisuutta ei välttämättä enää tule, niin pakkohan tuonne on päästä mukaan.
 
Jospa Bruce tekisi Käärijät ja siirtää isommalle areenalle kun keikka myyty minuutissa loppuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös