Intian ja Pakistanin välinen kriisi

  • 6 046
  • 46
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
No käy se näinkin näköjään, kiitti Modet.

Nuo kaksi maata tuntien tästä voi tulla pahempinkin kriisi, eikä kumpikaan halua perääntyä ja näyttäytyä kansan keskuudessa heikompana osapuolena. YK:sta tai mistään muustakaan järjestöstä ei taida tässä (kuten ei muissakaan) tilanteessa olla mitään hyötyä, sillä viha noiden maiden välillä on pitkäaikaista ja aluekiistoja on käyty jo vuosikymmenet.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Dawn.com, Hindustan Times & Times of India sivuilta (muun muassa ja linkit vievät ko. sivuille) voi seurailla tapahtumia. Alas on ammuttu lentokoneita - syytetty pommituksista ja muuta asiaan kuuluvaa toimintaa. Molemmilla valtiolla on myös ydinase käytössään.

Intian mukaan Pakistan on ampunut kranaatteja Intian puolella eri kohdissa rajalinjaa - pääministeri on kuulemma seurannut iskua livenä aamuyön aikana ja lentäjiä on onniteltu eri tahojen toimesta. Pakistanilaisen Express Tribunen mukaan sen sijaan mitään ei ole tuhottu, eikä uhreja ole ollut. PAF (ei se Ahvenanmaalainen raha-automaattiyhdistys, vaan Pakistanin ilmavoimat) ajoivat pakottivat intialaiset pakenemaan ja pommit tiputettiin asumattomille alueille.

Juupas - eipäs meininkiä siis parhaimmillaan.

ISPR DG press conference: 'All three pilots in Pakistan's custody' - DAWN.COM

Pakistan violates Indian air space: What we know so far - Times of India

Heavy firing by Pakistan along LoC, Army strongly retaliates
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Skyn Breaking News kertoo Pakistanin olevan valmis neuvottelemaan parin viikon takaisesta itsemurhapommista.

Maat ovat samassa alkulohkossa kriketin MM-kisoissa kesäkuussa. Voi tulla hieman kuuma ottelu, kun noita nyt tuo kiinnostaa enemmän kuin jääkiekko Kanadassa. Olin paikalla 2011 kisoissa maiden kohdatessa välierässä ja se mediarummutus oli sellaista mitä valkoihoinen ei yksinkertaisesti voi käsittää. Tai en ollut juuri tuossa pelissä, mutta lehdet tuli luettua.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Kaksi sellaista maata ainakin itselle, ettei ole väliä, vaikka tappaisivat kaikki toisensa. Huonompaa menoa, kuin kehitysmaissa.

Tuossa on vaan sellainen pikku ongelma, että molemmilla mailla on ydinpommi. Tarpeeksi kun hommat eskaloituu, niin toivottavasti kukaan ei saa mitään lopullisen ratkaisun kaltaisia ajatuksia päähänsä.
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Kyllä, aika epävakaata menoa. Sääli sinänsä, kun kaikki edellytykset hyville touhuille olisi, jos maan olot saataisiin vakautettua. Toki tuollakin painaa valkoisen miehen taakka, mutta itse ne ongelmat pitäisi ratkoa. No, sitähän he kai koittavat nyt....
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Mites liittolaissuhteet, viralliset tai "epäviralliset", menevät tuolla? Jos kova kähinä lähtee käyntiin, niin onko odotettavissa Kiinan, Jenkkien ja/tai Venäjän hyppäävän selkeästi toiselle puolelle? Perstuntumalla Kiinalla voisi olla intresseissä Intian heikentäminen omien etujensa vuoksi, mutta tämä ihan mutuna.
 
Outsider

Jäsen
Skyn Breaking News kertoo Pakistanin olevan valmis neuvottelemaan parin viikon takaisesta itsemurhapommista.

Maat ovat samassa alkulohkossa kriketin MM-kisoissa kesäkuussa. Voi tulla hieman kuuma ottelu, kun noita nyt tuo kiinnostaa enemmän kuin jääkiekko Kanadassa. Olin paikalla 2011 kisoissa maiden kohdatessa välierässä ja se mediarummutus oli sellaista mitä valkoihoinen ei yksinkertaisesti voi käsittää. Tai en ollut juuri tuossa pelissä, mutta lehdet tuli luettua.

Vasta kaksi lentokonetta on ammuttu alas ja sitten jengi suu vaahdossa ihastelee urheilua. Ei voi kuin ihmetellä tätä touhua.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mites liittolaissuhteet, viralliset tai "epäviralliset", menevät tuolla? Jos kova kähinä lähtee käyntiin, niin onko odotettavissa Kiinan, Jenkkien ja/tai Venäjän hyppäävän selkeästi toiselle puolelle? Perstuntumalla Kiinalla voisi olla intresseissä Intian heikentäminen omien etujensa vuoksi, mutta tämä ihan mutuna.
Perinteisesti jenkit tukee Pakistania (vaikka on samanlainen islamistidespotia Saudi-Arabian kanssa, tosin ovat välillisesti olleet jopa muuttamassa Pakistania demoratiasta saudien tukemaksi uskontofundisvaltioksi kun pitihän se saada Afganistanin sotaan proxyosallistuja ja kilpailleista joukkioista wahhabistit oli ilmeisesti helpoin nostaa valtaan) ja Intialla on ollut suhteita Venäjään mm. yhteisten sotavehjeprojektien muodossa (vaikka Intia nyt hävittäjäprojektista taisi luopuakin). Pakistan on kyllä siitä ikävä maa, että tosiaan ydinase käytössä ja ääri-islamistiset arvot kunniassa. Riski olemassa että siellä voi joku olla riittävän kahjo alkaakseen toteuttaa jumalista käskyä vääräuskoisen tappamisesta täydellä teholla.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Perinteisesti jenkit tukee Pakistania

Mietin tuossa sitä, että onko tuki "pakon sanelemaa", ts. ettei ydinaseistus päädy radikaaleimpien islamistien käsiin. Takaraivossa kolkuttaa tuo Bin Ladenin case, joka ei ainakaan parantanut maiden välejä sillä hetkellä. Olihan se melkoinen viesti, kun miljardituen piirissä olleen maan maaperällä asusteli pitkään se eniten haettu partaveikko ja operaatio taidettiin tehdä ilman mitään konsultointia tai ennakkoilmoitusta Pakistanin suuntaan. Perstuntumalla mitattuna Yhdysvalloilla voisi olla enemmän hävittävää taloudellisesti Intian sukeltaessa, toisaalta taas tuo Pakistanin ydinaseistuksen valuminen vääriin käsiin ei kauhean paljoa hotsittaisi.

Samoin kun Kiinan ja Intian välit eivät ole aivan parhaat mahdolliset olleet, niin Pakistanin tukeminen tilanteen eskaloituessa saattaisi sataa Kiinan laariin. Enkä pitäisi sitä erityisen hyvänä asiana Yhdysvalloille.
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Mites liittolaissuhteet, viralliset tai "epäviralliset", menevät tuolla? Jos kova kähinä lähtee käyntiin, niin onko odotettavissa Kiinan, Jenkkien ja/tai Venäjän hyppäävän selkeästi toiselle puolelle? Perstuntumalla Kiinalla voisi olla intresseissä Intian heikentäminen omien etujensa vuoksi, mutta tämä ihan mutuna.

Kiina ja Pakistan ovat olleet läheisimpiä liittolaisia jo siitä lähtien kun Kiinan kansan tasavalta perustettiin Pakistanin tunnustaessa tämän ekojen maiden joukossa. Oikeastaan Pakistan on Kiinan ainut "tosiystävä" jos näin voi valtioiden välisistä suhteista sanoa. Pakistanin pääministeri Nawaz Sharif sanoi joitakin vuosia sitten maiden välisen ystävyyden olevan tasoa "sweeter than sweetest honey".
Intialla ja Kiinalla taasen on noita rajaselkkauksia ollut useampia ja 60-luvulla ajauduttiin ihan kunnon verenvuodatukseen jossa Intia otti huolella turpiinsa. Eikä ole pitkä aika kun maiden asevoimat oli nokat vastakkain Doklamissa valmiina ampumaan. Kiinan perkele on 100 prosenttisella varmuudella konfliktissa Pakistanin puolella jos niikseen tulee.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
@sekolust Pakistanissa taisi olla väliaikainen sotilashallinto itsenäistymisestä Bangladeshin ("Itä-Pakistan") irtaantumiseen ja sotaan Intiaa vastaan -71, sitten hetki kansanpuolueen vetämää demokratian rakennusta, mikä loppui -77 kun paikallinen kentsu päätti että nyt loppuu sekulaarihapatus ja luodaan islamistinen ihannevaltio Saudi-Arabian rahoituksella. Jenkeille tuosta tuli luonteva kumppani N-liiton Afganistanin sodan aikaan, kun niitä samoja jihadisteja ketä kävivät itse kurmoottamassa Pakistanissa sittemmin, koulutettiin Pakistanissa jo tuossa 70-80 -lukujen taitteessa ja niitähän kehuttiin jenkkimediaa myöten joka paikassa urheina vapauttajina (esimerkiksi viime viikolla n. kolmatta kertaa vuoden sisään tullut Rambo 3 oli lopputekstien mukaan omistettu urheille mujahideen -taistelijoille, ketkä sotivat ulkomaista ja teknologian suhteen ylivoimaista sortajaa vastaan).
 
Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Tuossa on vaan sellainen pikku ongelma, että molemmilla mailla on ydinpommi. Tarpeeksi kun hommat eskaloituu, niin toivottavasti kukaan ei saa mitään lopullisen ratkaisun kaltaisia ajatuksia päähänsä.
Linkolan Pena ja @Byvajet hierovat jo käsiään, liikakansoituksen haasteet historiaan napin painalluksella...
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kyllä, ennakkoluulot vapaasti valloilleen päästäen, niin enpä tähän ikään mennessä ole yhtään miellyttävää pakia tavannut (n. 30-40 on saanut mahdollisuuden) enkä kyseisestä maasta mitään hyvää onnistunut kuulemaan tai lukemaan. Intiasta sentään jotain positiivista on kuultu, mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Ei jatkoon kumpikaan porukka.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Linkolan Pena ja @Byvajet hierovat jo käsiään, liikakansoituksen haasteet historiaan napin painalluksella...
Yleismaailmallisen markkinatalouden realiteetit sekä moninapainen kauhun tasapaino riittänevät syiksi siihen, miksi sitä nappia tuskin kukaan painaa sen koommin Intiassa kuin Pakistanissakaan.

Nyt jo käynnissä oleva metaaniklatraattien purkautuminen, maapallon pintalämpötilan nousu sekä käsistä karkaava kasvihuoneilmiö ovat paljon, paljon vakavampi ja akuutimpi uhka ihmiskunnalle ja koko planeetan biosfäärille kuin globaali ydintuho. Rajoitetusta ABC-aseiden käytöstä nyt puhumattakaan.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kyllä, ennakkoluulot vapaasti valloilleen päästäen, niin enpä tähän ikään mennessä ole yhtään miellyttävää pakia tavannut (n. 30-40 on saanut mahdollisuuden) enkä kyseisestä maasta mitään hyvää onnistunut kuulemaan tai lukemaan. Intiasta sentään jotain positiivista on kuultu, mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Ei jatkoon kumpikaan porukka.

Intialaisten kanssa on aivan todella vaikeaa tehdä töitä, mutta muuten ne on ihan mukavia tyyppejä.
 
Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Siinä on ongelma kun tuolla on paljon sellaista populaa esim. 0-3 vuotiaat lapset, ettei ne välttämättä edes pysty tappamaan toisiaan.

Nämä heitot kannattaa aina ottaa kirjaimellisesti.

Noin asiaakin sivuten: Intialla on yli kaksinkertainen määrä sotilaita ja kalustoakin on toki enemmän. Mikäli tästä tulee kunnon rytinä, niin Pakistan on ymmärtääkseni alakynnessä suunnitellut tekevänsä ydinkärjilään ensi-iskun.

Tosin tuo ydinpelote lienee se tekijä miksi tähän mennessä - ja aiemminkin - on lähinnä nahisteltu eikä sodittu.
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

En sotaa tietenkään toivo, mutta olisi mielenkiintoista ymmärtää minkälainen taso Intian asevoimilla todellisuudessa on. Tosin en tiedä käykö se kuinka hyvin ilmi jos Pakistanin armeija on vielä surkeampi.

Oma mielikuva Intian armeijasta on, että valtavan kokoinen, mutta surkea tasoltaan. Tosin mielikuva perustuu Intiassa näkemiini migeihin ja johonkin artikkeliin, jonka aikanaan luin, jossa Intia uhitteli Kiinalle ja valtasi jonkin pienen läntin Kiinalta. Kiina kehotti intialaisia painumaan takaisin omalle maalleen ja intialaisten kieltäydyttyä Kiina kävi nöyryyttämässä intialaisia hetkellisesti.
 
Tuo on kyllä aivan totta - iso armeija ei kovin erikoisella kalustolla. Koneista joku Sukhoi SU-30 taitaa olla uusin tai uusimmasta päästä? Tosin eipä PAF'n koneistokaan taida sieltä uusimmastra päästä olla? Pakistanilla on vielä toki Kiina kaverina, joten sieltä tulee varmasti mielellään apua jos isompi rytinä alkaa. Toivottavasti ei ala.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Kommentoitakoon tuota Intian asevoimien kalustoa, että viimeisimmät asejärjestelmähankinnat ovat kyllä olleet kovinkin nykyaikaisia mm. Yhdysvalloista, Saksasta, Israelista ja Ranskasta. Ilmavoimilla käytössä venäläiskoneiden lisäksi ainakin päivitettyjä Mirageja, vaikkakin aika monissa evoluutioissa.

Ulkovoimille kenties pahimman uhkan takaavat nuo kehitellyt uudet ydinaseistetut sukellusveneet. Näitä Intia on kovasti päivitellyt ja kehitellyt viimeiset 6-7 vuotta.

Tämän kriisin tekee monin tavoin erikoiseksi myös Intian ja Israelin läheiset poliittiset ja sotilaalliset välit, jotka usein vaikuttavat esim. Yhdysvaltojen ja länsivaltojen suhtautumiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös