Muistan tämän erittäin hyvin ja se on mielessäni harva se päivä, kun runkosarjaa pelataan. Asiat eivät saa johtaa koskaan enää mokomaan puuhasteluun ratkaisuhetkillä. Syytän tästä emämunauksesta paljolti Myrrää, joka ei ottanut tosissaan runkosarjan voittamisen tärkeyttä ja sai saman asenteen tartutettua koko joukkueeseen. Tappara sitten matkusti vapaalipulla semifinaaleihin ja pokkasi rahat ja lopulta pytynkin. Anteeksiantamatonta tunarointia Ilveksen silloiselta valmennukselta. Milloin olemme viimeksi voittaneet runkosarjan? Retorinen kysymys, älkää pliis vastatko. Nyt on aika edes yrittää tosissaan. Tästä edespäin joka kausi runkosarjan voitto on oltava vakavasti otettava tavoite ja tärkeä etappi jatkotien siloittamiseksi. Vaikeuksien kautta voittoon on haihattelua, harvoin se oikeasti niin menee, kuten Tappara viime kaudella osoitti. Ilman vaikeuksia on voittoon, kas kummaa, paljon helpompaa ja todennäköisempää päästä.
Kuulun vanhaan jääkiekkoromanttiseen koulukuntaan, jonka nuoruudessa Izvestija-turnaus nivoutui aina joulunodotukseen, maajoukkue oli jokaisen pelaajan unelma, siitä putoaminen otti kunnian päälle ja oli kova paikka maan kärkinimille. Tällaisia aikoja elettiin vielä koko 90-luvunkin ajan. Jantusten, Hyvösten ja Koivujen aikaan. Ilvesläiset maajoukkueissa olivat vähissä 30 vuoden ajan.
Nyt kun omia poikia ja Tikka tämän vuoden joukkueen eräänä profiilipelaajana esiintyvät maajoukkueessa, olkootkin se vain EHT-turnaus, koen jonkinlaista toteutumattomien haaveiden täyttymystä ja palsamia vuosikymmeneten pettymysten haavoihin. Ollaan ainakin melko lähellä sitä hetkeä, että myös Ilvesläistä edustusta nähtäisiin vahvasti MM-kisoissakin. Tämän tason pelaajilla oikotietä turnaukseen ei ole vaan EHT:ssanon annettava näyttöjä ensin. MM-turnaukseen voisi kiilata vielä Jokipakkakin, jos pelaa kevätkauden omalla parhaalla tasollaan.
Räpiköidään se Lukko-peli läpi ilman 3 pisteen tappiota ja kaikki on hyvin.