Ilves kaudella 2018–2019

  • 381 367
  • 1 333

Ragulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin, täsmennetään, että ne lupaavimmat junnut ei jää. Ne, jotka jää ei tule pelaamaan NHL:ssä.

Kuten Meskanen, joka olisi jäänyt, mutta joutuikin tekemään sopimuksen NHLään. No tuleeko pelaamaan siellä, sitä ei vielä tiedetä.

Joukkueen rungon rakentamisen kannalta parhaimpia ovat ne juuri NHL-tutkan ulottumattomiin jäävät, jotka pelaavat hyvällä tasolla vuosia ennen ulkomaille Eurooppaan poistumista.

Harmillinen on kuitenkin tämä Heponiemen ratkaisu, vaikka miten kääntelisi.
 

Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli Laaksosella ei ole mahdollisuuksia? Teki jatkot ihan hetken mielijohteesta?
Eipä juuri. Huonompi pelaaja lähtökohtaisesti. Heponiemi on kuitenkin jo saavuttanut kovaa meriittiä, joka on huomattu paitsi Suomessa niin myös muuallakin. Laaksosta ei tunne kukaan eikä ole saavuttanut mitään. Siinä on oikea arpa. Ilves on Tapparan jälkeen Suomen toiseksi menestynein seura mestaruuksilla mitattuna (muutoin mitattuna ehkäpä huonoin nykyjoukkueista). Nyt kun olisi mahdollista tällaisen entisen ’ison’ (ei sitäkään oikeesti) mutta nykyisen lilliputin nostaa profiiliaan, niin ei haluta panostaa. Ihan sama ainakin mulle, mitä divarijyriä tai entisiä ahl- pelaajia sinne tuodaan ensi kaudeksi. Maku meni touhusta ja tuskin käyn yhdessäkään pelissä vaikka tuli nuo kausarit hankittua. Jäi kyllä myös aitiot ottamatta ensi vuodelle. Uskomatonta touhua, ei voi muuta sanoa!
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Nyt on kyllä sellaista tekstiä että huh huh. Tuossa tuo Kunto hyvin omalla foorumilla puhuikin että olisiko Ilveksen pitänyt maksaa jollekin heponiemelle enemmän kuin Suomelle?

Voin sanoa että ei helvetissä.

Ei Ilves kaadu vaikka et käy peleissä, joten sikäli ihan sama.

Kerro mulle heponiemen meriitit? Ai sori, kaikki on jostain junnutasolta
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kunton kirjoituksissa on asiaa. Ei voi kuin toivoa, että muutaman vuoden kuluttua Ilves on siinä pisteessä, että pieni riskinotto tällaisissa tapauksissa on mahdollista.

Olisihan tuollainen Heponiemen kaltainen oma prospekti nostanut kiinnostusarvoa joukkueen ympärillä melkoisesti. Tässä tilanteessa ymmärrettävä ratkaisu, mutta kirpaisee nämä silti.

Laaksosessa meikäläinen kyllä näkee kovan potentiaalin. Harvoin on Ilveksessä nähty yhtä pelirohkeaa junnupakkia. Kyllä tuolla kaverilla on kaikki mahdollisuus lyödä kansainvälisestikin läpi. Ilveksen pakistossa hänelle on vieläpä erittäin suotuinen paikka kehittyä. Ei ole paineita tuloksenteosta, mutta myöskään edellä ei ole yhtään sellaista viivatykkiä etteikö pystyisi ottamaan isoakin roolia, jos kehitys jatkuu.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Myyntitrolli täällä se jaksaa länkyttää. Edelleenkään tuossa Heponiemen onnistumisessa Liigassa ei ole mitään takeita (varsinkaan ensimmäisellä kaudella). Voi olla jouluna jo Mestiksessä hakemassa vauhtia, jossei fyysisyys meinaa Liigassa riittää. Siitäkö olisi pitänyt maksaa huhuttu 150.000€? Edelleenkään, vaikka on kuinka Ilveksen oma junnu, niin ei sentään tyhmyyksiä pidä lähteä maksamaan täydestä arvasta. Kyllä, HEPONIEMI ON ARPA. Ja kyllä, Ilves olisi saanut korvauksia, jos/kun Heponiemi tekee pahvin änäriin. Mutta auttaako se ensi kautta? Jos 150.000€ äijä on LeKissä puolet kaudesta, kun ei riitä Liigaan?
 

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin ja oli se summa sitten 150k tai mitä tahansa kuka sanoo, että se olisi Ilvekseltä riittänyt jos Kärpät olisi ollut valmis aina nokittamaan tarjouksen?
 

Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Myyntitrolli täällä se jaksaa länkyttää. Edelleenkään tuossa Heponiemen onnistumisessa Liigassa ei ole mitään takeita (varsinkaan ensimmäisellä kaudella). Voi olla jouluna jo Mestiksessä hakemassa vauhtia, jossei fyysisyys meinaa Liigassa riittää. Siitäkö olisi pitänyt maksaa huhuttu 150.000€? Edelleenkään, vaikka on kuinka Ilveksen oma junnu, niin ei sentään tyhmyyksiä pidä lähteä maksamaan täydestä arvasta. Kyllä, HEPONIEMI ON ARPA. Ja kyllä, Ilves olisi saanut korvauksia, jos/kun Heponiemi tekee pahvin änäriin. Mutta auttaako se ensi kautta? Jos 150.000€ äijä on LeKissä puolet kaudesta, kun ei riitä Liigaan?

Joo, ja mikälie ADX -rolli täällä puhelee jostain arvoista. Mitäs nämä Ahtolat, Leimut, Laitamäet ym on? Ei ole minkään valtakunnan takeita heidän onnistumisistaan, mutta kellään heistä ei varmasti ole samaa media- arvoa tai tulevaisuutta kuin Heponiemellä. Hintapyynnöistä ei kukaan tiedä täällä mitään, joten ihan turha heitellä mitään 150 k veikkauksia. Se raha olisi itse asiassa ollut pieni verrattuna imagolliseen ja ehkäpä jopa pellilliseen tulokseen. Olisi tullut takaisin muodossa tai toisessa.

Nyt saadaan mitä tilataan eli ollaan oikeesti taas kaikkein huonoin joukkue liigassa. Tampereen kakkosjoukkueeksi jääty siis pysyvästi. Junnut katoaa, ne loput vähätkin naapuriin, kun kaikki media paukuttaa kuinka pieni ja surkea Ilves on ja kaikki lahjakkaat menee muualle kehittymään. Nykyisen internet / some- ajan vuoksi kaikki elävät reaaliajassa. Ei ketään kiinnosta, jos hankitaan jotain alemman tason pelureita ja puhutaan, että viiden vuoden päästä sitten ehkä voidaan ostaa joku parempi. Ei toimi tänäpäivänä.

Niin paljon tää keisi ottaa päähän, että äsken revin Ilvestarrankin vittuun auton takaikkunasta.
 

Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mahtavaa! Nyt kun sua ei Ilves kiinnosta enää pätkääkään, niin voit varmaan poistua samalla täältä osiosta. Tulipa hyvä fiilis kun ei tarvitse törmätä hallillakaan tällaiseen tapaukseen.
Mahtavaa! Nyt kun sua ei Ilves kiinnosta enää pätkääkään, niin voit varmaan poistua samalla täältä osiosta. Tulipa hyvä fiilis kun ei tarvitse törmätä hallillakaan tällaiseen tapaukseen.
Et kai sinä sitä päätä, kuka täällä saa kirjoitella? Ymmärän toki, että totuus ottaa päähän, mutta tosiasiat pitää myöntää. Kun Ipa-fanit niin kerran haluaa niin lupaan tässä ja nyt, että firmani ei sponsoroi enää ikinä Ilvestä. Rahaa onkin mennyt kymppitonneja kankkulan kaivoon. Pidä tunkkis eikä tarvi tosiaan mua eikä jälkikasvua enää hallilla kattella.

Toivotan hienoja kiekkoelämyksiä Ahtolan ym kanssa ensi kaudella.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onhan tässä tosiaan jo jokunen viikko kulunut siitä, kun Meskasen sopimus julkistettiin, joten helposti saattanut unohtua. Muistutuksena kuitenkin, että Ilveksen pelaaja teki siis sopimuksen NHL-joukkueen kanssa. Ja tämä varaamattomana pelaajana. Voisi siis ajatella, että edes joku juniori vielä olisi sitä mieltä, että Ilveksessäkin voi kehittyä. Myöskään Suomen kehityspolun luulisi luovan tässä positiivista kuvaa. Mutta totta kai jokainen saa olla tästä ihan mitä mieltä vain haluaa. Spekulaatiotahan tämä on osaltani, kuten varmasti useimmilla muillakin. Tuskin tänne mitkään vakavasti jääkiekkouralle pyrkivät juniorit juuri kirjoittelevat.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Mahtavaa! Nyt kun sua ei Ilves kiinnosta enää pätkääkään, niin voit varmaan poistua samalla täältä osiosta. Tulipa hyvä fiilis kun ei tarvitse törmätä hallillakaan tällaiseen tapaukseen.
Kieltämättä koominen avautuminen. Yhtäkään tällaista ei nähty ex omistuksen aikana mutta nyt kun vuosi on menty uudella omistuksella, näitä myyntimiestrolleja sikiää pitkin ja poikin
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mitäs nämä Ahtolat, Leimut, Laitamäet ym on?
Laitamäki ainakin on 17-vuotias pari peliä U-18 maajoukkueessa pelaamaan päässyt lupaava puolustaja. Jos vastaava pelaaja olisi siirtynyt toiseen suuntaan, niin olen aika varma, että olisi herättänyt eräissä tahoissa vähättelyn sijaan aika paljonkin marinaa.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning
Kunto kirjoittaa hyvin Ilvesfoorumilla:

Heponiemen siirtyminen Kärppiin kirpaisee lähes jokaista ilvesläistä ja siirron jälkimainingeissa tunteiden mukana on monelle tullut tunne, että kaikki hoidetaan taas päin persettä. Samaan aikaan on arvosteltu, että mikään ei ole muuttunut omien kasvattien suhteen. Tähän haluan kommentoida tällä kirjoituksella.

Ilves strategiassaan mainitsi omavaraisuuden vaalimisen. Mielestäni tekeminen on tukenut tätä. Moni voi tietenkin kyseenalaistaa sen, että onko omavaraisuuteen nojaaminen oikea tapa toimia. Näin Ilveksen johto on kuitenkin linjannut ja se on näkynyt toiminnassa. Jo viime kauden joukkueessa oli paljon omia kasvatteja ja niin on tulevassakin. Jos nostetaan muutama sopimus esille, niin ensimmäisenä tulee mieleen Eemeli Suomen peräti kolmen vuoden sopimus. Tämä tuskin olisi "vanhaan aikaan" onnistunut. Samaa kategoriaa oli Meskasen jatkosopimus, vaikka tiedämme, että Villen matka jatkuu Madison Square Gardenille. Ilveksen riveissä ennen NHL-sopimusta pelasivat myös Koivula ja Koppanen. Ilves on kotiuttanut Heleniuksen, Lepauksen, Savilahden ja tarjoamassa mahdollisuutta myös Antoselle ja Laaksolle. Junioripuolelta ovat nousussa omat Laaksonen, Thomson, Ikonen ja Haapanen. Näistä voin kommentoida sen verran, että itse pidin jo lähes varmana, että Thomson siirtyy HIFK:hon.

Emme tiedä kenelle Ilves on tarjouksia tehnyt tai keiden kanssa neuvotellut. Tehtiinkö esimerkiksi Tommi Huhtalalle ja Ville Korhoselle sopimustarjoukset. Itse tiedän sen, että Jalo on ollut jatkuvassa yhteydessä Sandelliin ja tehnyt selväksi, että Ilves haluaa pitää Samin riveissään.

Olen vuosikausia kirjoittanut siitä kuinka omia kasvatteja kohdeltiin reilut kymmenen vuotta sitten. Itse näen suuren muutoksen siihen verrattuna. Valitettavasti tällä hetkellä tilanne on se, että Ilves on taloudellisesti vasta aloittanut matkan kohti vakaista taloutta. Samaan aikaan Ilveksen kasvatit ovat kehittyneet niin paljon, että heidän hintalappu on korkea. Tällöin Ilveksen tahto ja toteutus ei aina kohtaa.

Oma arvioini on, että Jalo etenee todella varovaisesti. Taustana tiedän, että Jalo tuli aikoinaan lähes vastaavaan tilanteeseen vuosituhannen vaihteessa. Silloin tehtiin kipeitä ratkaisuja mm. pudottamalla sovittuja palkkoja ja jotkut työskentelivät muutaman kuukauden ilman palkkaakin. Jalon aikana taloutta saatiin vakautettua ja tuo aikakausi tuotti meidän viimeisen mitalinkin. Tällä kertaa lähtökohta oli vieläkin huonompi. Tahtotilana on varmaankin osoittaa, että Ilves pystyy maksamaan velkansa ja myös palkat ajallaan. Tietenkin on mahdollista, että Jalo toimii liiankin varovaisesti, mutta omasta mielestäni tuo on paras tapa edetä ja nostaa Ilveksen mainetta sekä vetovoimaa.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aamulehdessä Ripa kommentoi case-Heponiemeä. Pyörittelyähän tuo on, mutta kyllähän tuosta voi päätellä, että palkasta jäi kiinni.

Sandellin tilannetta seurataan edelleen. Samalla Ripa toteaa, että kyllähän tälläkin sentterikalustolla voisi kauteen lähteä. Ei kyllä voi. Edelleen ihmetyttää suuresti miten voidaan laskea Ahtola yhdeksi sentteriksi, kun ei mies siinä roolissa ole viime aikoina onnistunut.

Positiivista on viestit Leimun selän kunnosta. Ehkä tuosta kaverista saadaan sittenkin kunnolla hyötyä.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Et kai sinä sitä päätä, kuka täällä saa kirjoitella? Ymmärän toki, että totuus ottaa päähän, mutta tosiasiat pitää myöntää. Kun Ipa-fanit niin kerran haluaa niin lupaan tässä ja nyt, että firmani ei sponsoroi enää ikinä Ilvestä. Rahaa onkin mennyt kymppitonneja kankkulan kaivoon. Pidä tunkkis eikä tarvi tosiaan mua eikä jälkikasvua enää hallilla kattella.

Toivotan hienoja kiekkoelämyksiä Ahtolan ym kanssa ensi kaudella.

Pitäisi myös myöntää ja ymmärtää, että omat mielipiteet ovat mielipiteitä, eikä tosiasioita. Sinulla on toki täysi oikeus mielipiteeseesi siitä, että Ilveksen olisi kynsin ja hampain (ja paksuin setelitukuin) pitänyt Heponiemi Tampereelle väkisin saada, mutta jos perustelut ovat tarkkislaisen tarranrepimisiä, niin ne vähän vesittävät uskottavuutta. En tiedä kuka Ipa-fani ei firmasi rahoja halua Ilveksen sponsorointiin, mutta se on toki sinun oma päätöksesi.

On varmasti hyviä argumentteja sekä puolesta, että vastaan Heponiemen suhteen. En tiedä onko Ilves organisaationa vielä siinä pisteessä, että sen olisi kannattanut Heponiemen huhutusti arvokas sopimus riskillä ottaa ja toisekseen niin kuin tuossa joku sanoi, niin mikä varmuus se muka olisi, että Heponiemi olisi Ilveksen tarjoukseen tarttunut, jos Kärpät olisi tarjonnut samaa? Oululaiset lienee ensi kaudellakin yksi mestarisuosikeista, kun Ilves vasta askel kerrallaan rakentaa vakaata pohjaa.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sandellin tilannetta seurataan edelleen. Samalla Ripa toteaa, että kyllähän tälläkin sentterikalustolla voisi kauteen lähteä. Ei kyllä voi. Edelleen ihmetyttää suuresti miten voidaan laskea Ahtola yhdeksi sentteriksi, kun ei mies siinä roolissa ole viime aikoina onnistunut.
Mielestäni Ilves tekee tässä ison virheen, jos lähtee nykyisellä sentterikalustolla kauteen. Hyvätasoiset sentterit tuppaavat olemaan lokakuussa aika kiven alla, ja tuo osasto on kuitenkin melkoisen tärkeä. Kunhan ei nyt vaan kävisi taas niin, että kausi on ohi jo syyskaudella kun kokoonpanon tärkeimmät osa-alueet ovat liian heikkoja. Toivottavasti noin ei kuitenkaan käy.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Heponiemi on sikäli mielenkiintoinen tapaus, että kaveri paukutti tosiaan kovat numerot tauluun ja keräsin kauden mittään Suomessakin ihan mukavasti julkisuutta. Mielikuvissa kyseessä on todellinen tulevaisuuden prospekti ja toivotaan, että näin onkin. Toisaalta taas kyseessä on nuori pelaaja, joka tulee Kanadan junioriliigasta kokeilemaan kestävyyttä miesten tasolla.

Ilveksen budjetilla 150ke hintalappua otsassaan pitävän pelaajan tulisi olla melkolailla pomminvarma ykkös- tai minimissään kakkosketjun kaveri, joka nostaa omalla tekemisellään koko ketjun tasoa. No, vuoden päästä tähän aikaan ollaan viisaampia. Pitää kuitenkin muistaa, että Kärpillä on ehkä tarjota vähän kovemman kaliiberin miehiä vierellekin, että onnistuminen voi olla todennäköisempää.
 

Surmanajaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelottava kommentti että näillä senoilla voisi lähteä kauteen. Voi toki lähteä, mutta kausi on lokakuun 15. paketissa ja tyhjenysmyynti käynnissä jos näillä mennään. Tosin siinä ei yks pikku Hepo olis vieny tätä kisulaumaa suuntaan eikä toiseen, Varma pelimies tuonne tarvittas kapelimestariks ja johtamaan joukkoja.
 

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Surullista, että kauteen ollaan lähtemässä valmiiksi luovuttaneena. Vanhan Ilveksen tapauksessa sentään oli usein jonkinlainen toivo kytemässä aina tuonne marraskuun alkupuolelle asti.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Rautiainen-X-Halmo
Suomi-Ruotsalainen-Ikonen
Lepaus-Tamminen-Liuksiala
Haapanen-Mieho-Ahtola
(Antonen, Valtonen)

Flood-Parikka
Laaksonen-Vainio
Leimu-Generous
Thomson, Laakso, Salmela, Matinpalo, Laitamäki

Helenius
Lehtonen

Ei tuo nykyisellään mitenkään umpisurkealle vaikuta.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Rautiainen-X-Halmo
Suomi-Ruotsalainen-Ikonen
Lepaus-Tamminen-Liuksiala
Haapanen-Mieho-Ahtola
(Antonen, Valtonen)

Flood-Parikka
Laaksonen-Vainio
Leimu-Generous
Thomson, Laakso, Salmela, Matinpalo, Laitamäki

Helenius
Lehtonen

Ei tuo nykyisellään mitenkään umpisurkealle vaikuta.

Savilahden näkisin mahtuvan kylllä kokoonpanoon.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelottava kommentti että näillä senoilla voisi lähteä kauteen. Voi toki lähteä, mutta kausi on lokakuun 15. paketissa ja tyhjenysmyynti käynnissä jos näillä mennään. Tosin siinä ei yks pikku Hepo olis vieny tätä kisulaumaa suuntaan eikä toiseen, Varma pelimies tuonne tarvittas kapelimestariks ja johtamaan joukkoja.

Tuntuuhan se hyvin ilmeiseltä, että juuri keskushyökkääjäosastoa pitäisi vahvistaa. Ja pelintekijä-laitahyökkääjä, kuten Heponiemi, taas ei mielestäni rehellisyyden nimissä ole ensimmäisenä eikä toisenakaan, mitä tulee niihin paikkoihin, joihin vahvistusta kaivataan. Jos ja kun Sandellin päätöstä odotetaan, ja rahaa siis kaiketi on varattuna, niin ainakin yhden keskushyökkääjän kuvittelisi hankittavan.

Rautiainen-X-Halmo
Suomi-Ruotsalainen-Ikonen
Lepaus-Tamminen-Liuksiala
Haapanen-Mieho-Ahtola
(Antonen, Valtonen)

Flood-Parikka
Laaksonen-Vainio
Leimu-Generous
Thomson, Laakso, Salmela, Matinpalo, Laitamäki

Helenius
Lehtonen

Juuri sopivasti tämä kokoonpano, niin voin todeta, että mielestäni vahvistustarve menisi järjestyksessä (suluissa "ihanne-esimerkki" ko. tyypin pelaajasta):
1. Ykkössentteri (Sandell)
2. Laadukas yleispuolustaja, left (Vittasmäki)
3. Maalintekijä-laitahyökkääjä (Meskanen)
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Katsotaan nyt harjoituskausikin ensin. Savilahti unohtui kokoonpanosta, mutta viime kauden otteillaan ensin tippuu Liuksiala sitten vasta Haapanen.
Toki molemmilla on ollut kesällä mahdollisuus tehdä hommia niin, että kokoonpanosta tippuu ihan muut.

Kilpailutilannettahan kokoonpano huusi etenkin loppukaudesta, jolloin alta liigatason pelanneet Liuksiala ja Valtonen saivat pelata kun ei muitakaan ollut kaukaloon laittaa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
viime kauden otteillaan ensin tippuu Liuksiala sitten vasta Haapanen.

Toivottavasti Liuksialan kanssa tehdään kesällä oikeita juttuja, että pääsee takaisin kehityskäyrälle. Siinä on parhaimmillaan pirun hyvä snaipperi kokoonpanossa. Ei tuon varaan kuitenkaan voi mitään laskea.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös