Ilves jalkapallo - joko nyt?

  • 33 722
  • 151

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Onpa ollut melkoinen tasonnosto viime kaudesta Ilveksellä. Viime vuonna Ilves konttasi kaikkia muita kärkipään joukkueita vastaan. Viittä muuta kärkijoukkuetta (BK-46, P-Iirot, Kraft, Salpa sekä JÄPS) vastaan kymmenestä pelistä ja 30:stä mahdollisesta pisteestä tarttui vaivaiset 10 pistettä. Ilves hävisi kaikille näistä joukkueista ja sarjan voittaneelle BK:lle kahdesti. Näissä tappiossa oli myös useampi rumia turpaan saanteja: mm. BK vieraissa 4-0, Salo kotona 4-1 ja Kraft vieraissa 5-1. Kaikki pelit huomioiden Ilvekselle tehtiin vähintään 2 maalia yhteensä kahdeksassa ottelussa.

Ilveksen peli ei toki ole ollut mitään Barcelonamaista pallohallintaan perustuvaa vyörytystä. Joukkue on sen sijaan luonut suuren osan maalipaikoistansa nopeilla vastahyökkäyksillä. Ja kun puolustuspeli on toiminut huomattavasti viime vuotta paremmin, on menestyskin ollut sen mukaista. Ainoa ongelma on ollut muutamassa pelissä johtoasemassa pelaaminen, kun pallonhallinta on luovutettu suosiolla vastustajille ja linjojen väliset etäisyydet ovat päässeet venähtämään liian pitkiksi (esim. Jazzia vastaan). Palloa ei toisin sanoen pidetty tarpeeksi omalla joukkueella.

Veikkaisin että viime kauden kun valmennus katseli Ilveksen-peliä, niin panostivat juuri suunnanmuutoksiin, kun viime kaudella se ei toiminut ollenkaan Ilveksellä.

Muutenkin onhan se iso ero, että jos hommaa valmentaa valmentajat, eikä sellainen kaveri niinkuin Vallu Popovitsh, joka vasta harjoittelee valmentamista.

Hauska huomata että hyvin tamperelaisella jengilläkin nousu ykköseen ja varmasti liigaankin saakka olisi mahdollista. Ei siis pelkästään Ilveksen junnuilla, vaan TPV:n myös.
 

kovalev

Jäsen
Etenkin Miki on kakkosen tasolle suorastaan maaginen pelaaja. Väitän, että veikkausliigassa pelaa tällä hetkellä huonompiakin kärkiä kuin Miki. Miehen kosketus palloon on sametin pehmeä ja esimerkiksi viime pelin rinnalla alas ja pompusta veto maaliin oli varsinainen taidonnäyte.
Se on juuri näin.
Ja helvetin pahalta tuntuu, jos Miki pitää päänsä ja lopettaa tähän kauteen.

Mutta mitä tulee hyökkäykseen, niin Miki, Multanen ja kuntoutunut Jokinen on kyllä sellainen trio etten usko Ykkösestä löytyvän montaa vastaavaa.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
Ilari Ruuth Ilvekseen

Ruuth pelasi Tamussa liigaa, seuran viimeisinä aikoina. Sen jälkeen Ruuthin ura ei ole ollut mitään rakentinmaista liitoa. Armeija ja loukkaantumiset ovat sekoittaneet miehen viimeisiä vuosia. Ilveksessä hän ei oikein viimeksi päässyt kunnon lentoon ja Hämeenlinnassa vietetystä ajasta minulla ei oikein ole sanottavaa. Sen verran miehen Tamun ajoista muistan, että nuoreksi mieheksi Ilari pelasi aivan kelpo otteita liigassa, joten sikäli odotan Ilarin olevan vahvistus Ilvekselle.

Ja kuten aiemminkin puhuin on Ilveksellä jo entuudestaan laajuutta ja laatua puolustuksessa, jotenka tuskin tällä siirrolla voi paljoa hävitäkkään. Uskon, että Ilari on Ilvekselle vähintään erittäin hyvä vaihtomies, joten materiaali sen kuin laajenee. En usko, että Malinen on luvannut Ilarille kausikorttia avaukseen.

Ja se ajatusvirhepahoilainen pääsi tuohon edelliseen viestiin käymään, että Nikkilä oli vasemmalla puolella pakkina (tosin Paltsareita vastaan Jari pelasi vasemmalla), joten nyt vasemmalle puolelle olisi tarjolla Ruuth ja Mattila, oikealle taasen Nikkilä ja Kulokorpi. Tosin oikean puolen jätkät ovat toistaiseksi pelanneet menestyksellä muilla pelipaikoilla. Ja kuten sanotaan valmentaja pelaa niillä korteilla mitä hänellä on, joten Malisella on kyllä erinomaiset kortit kädessään...
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Jännä tosiaan nähdä mitä Malinen tekee Vakkalan suhteen. Jamppa on pelannut ihan loistavasti Kallion vieressä ja kantaa yleensä myös kapteenin nauhaa, jos Kallio ei pelaa. Siksi on vaikea kuvitella, että kaveria siirrettäisiin yhtäkkiä taas laitaan. Toisaalta Vakkalakin on niin hyvä pelimies, ettei häntä viitsisi penkille jättää.

Ruuth pelasi tosiaan TamU-aikana parhaimmillaan oikein kypsää peliä ja pärjäsi nopeudellaan hyvin myös liigapelaajia vastaan. Syksyn matseja ajatelleen on ihan hyvä asia, että rinkiä kasvatetaan, kunhan vain kaikki pysyvät huippukunnossa joukkueen etua ajatelleen.

Rotaatiota ja kilpailua on hyvä olla niin avainpelaajatkaan eivät pääse väsähtämään ja suoritustaso pysyy kaikilla hyvänä. Vielähän sieltä tulevat Rossi, Jokinen ja Scheweleff takaisin, joten Malisella on kyllä vaihtoehtoja. Nämä pelaajat ovat Kakkoseen hyviä jätkiä mutta voi olla niin, että mahdollisen nousun jälkeen joutuvat etsimään uuden pelipaikan. Parin viime vuoden karsinnoissa he eivät ole enää olleet samalla tasolla.

Mutta jos nyt katsellaan tämä Kakkonen ensin loppuun, niin siinä mielessä Ilveksen tilanne näyttää aivan loistavalta.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
Jännä tosiaan nähdä mitä Malinen tekee Vakkalan suhteen. Jamppa on pelannut ihan loistavasti Kallion vieressä ja kantaa yleensä myös kapteenin nauhaa, jos Kallio ei pelaa. Siksi on vaikea kuvitella, että kaveria siirrettäisiin yhtäkkiä taas laitaan. Toisaalta Vakkalakin on niin hyvä pelimies, ettei häntä viitsisi penkille jättää.

Niin siihenhän tuon visioni perustinkin, että Vakkala on liian hyvä jätettäväksi penkille. Hänhän myös oli joukkueen kapteeni ennen lähtöään Skotlantiin. Ei suinkaan siihen, ettei Kallion ja Kulokorven yhteispeli olisi toiminut. Toisaalta Kulo pelasi aiempina vuosina paljon luotettavasti laitapakkina, joten ei sekään varmasti huono vaihtoehto ole. Toisaalta taasen Jan voi olla ehkäpä hieman tasapainottava elementti Kallion vierellä, hieman samantyylisemmän Kallion vierellä. Monestihan on sanottu, ettei toppariparin olisi hyvä olla liian samankaltaisia.

On kuitenkin hieno tilanne, että nyt spekuloidaan, että mahtuuko viime vuoden kapteeni toppari edes kokoonpanoon. Mies, jonka lähdön mukana kaatui monen mielestä viime vuoden nousuhaaveet. Varmaa on käytännössä se, että nyt joukkueella on kolme pätevää topparia, joten yhden poissaolon joukkue kestäisi aika hyvin. Toppari on pelipaikkana kuitenkin sellainen, ettei sinne voisi tiukan paikan tullen -lue karsinnoissa, oikein raakileita laittaa. Viime vuoden karsinnoissahan toppareina pelasivat keskikentällä kautensa aloittanut Eetu Sassila ja silloin 18-vuotias Vili-Atte Mäkinen. Viimeksi mainitulle sattui ensimmäisessä SJK-pelissä virhe ja Pohjalaiset tekivät siitä arvokkaan vierasmaalin. Valitettavasti karsinnat ovat väärä paikka oppirahojen maksamiseen ja topparin paikalla nämä virheet näkyvät valitettavasti kovin usein tulostaululla. Oli toppareina sitten millainen versio kolmikosta Vakkala, Kallio tai Kulokorpi, ainakin minä olen luottavainen. Toki myös Kalliolta ja Vakkalalta löytyy kokemusta myös laitapakkina pelaamisesta, mutta taitavat molemmat (ainakin Köpi) olla vasenjalkaisia ja viimeistään Ruuthin tulon myötä siellä laidalla on jo entuudestaan tungosta, joten tuskin heitä sinne tungetaan. Sikäli Kulokorven siirto laitapakiksi tuntuisi minulle todennäköisemmältä, että tällä hetkellä oikealla on ollut enemmän tilausta pakille, kaikella kunnioituksella Uimonen ja Malinen. Ja kolmikosta Kallio, Vakkala ja Kulo, olisi Kulokorpi todennäköisesti paras vaihtoehto oikeaksi pakiksi. Toisaalta Niemen hyvien otteiden johdosta Nikkilä saattaa siirtyä jälleen oikeaksi pakiksi.

Yksi Malisen vaihtoehto Vakkalan paluun myötä on esimerkiksi tappioasemassa nostaa Kallio kärkeen targetiksi pudottelemaan muille kärjille, tai miksi ei tekemään itse suoraan maaleja, onhan Köpi vanha hyökkääjä. Toki myös Niemi pelasi yhden pelin targettina, joten vaihtoehtoja todella riittää. Tämä on kaiketi loppuviimein turhan monisanaista spekulointia, mutta pitäähän sitä työpäivää jotenkin kuluttaa...
 
Eli oletteko miettineet mikä on yksi iso syy jääkiekon SM-Liigan suurelle kansansuosiolle. Se on nimenomaan vakiintuneet pelipäivät ja TÄYDET kierrokset.

Mun logiikallani ei kyllä esim. tämä otteluohjelma ja käsite "täydet kierrokset" oikein sovi yhteen:
Ottelut - SM-liiga

Olen melkoisen varma (siksi, koska asiaa ei varmaan ole koskaan tutkittu) siitä, että katsojat myös tietävät jokaisella liigapaikkakunnalla, että "ai niin, tänään on torstai, onko kierrosta?"

Käsittääkseni perjantai tosin vaihdettiin torstain tilalle runkopelipäiväksi vuosi pari sitten sen takia, että perjantaina saa myytyä enemmän kaljaa.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Mun logiikallani ei kyllä esim. tämä otteluohjelma ja käsite "täydet kierrokset" oikein sovi yhteen:
Ottelut - SM-liiga

No kyllähän tuo edelleen melkoisen harmoniselta näyttää, vaikka jokunen yhden tai kahden matsin päivä siellä on. Verrattuna Veikkausliigassa nähtyihin räpellyksiin jossa taisi parhaimmillaan olla matsi melkein jokaisena viikonpäivänä.

Jutun juoni on kuitenkin siinä, että lätkässä ne pelipäivät ovat olleet samat jo varmaan sen 20 vuotta, vaikka tiistai sinne jossain vaiheessa mukaan ympättiinkin.

Käsittääkseni perjantai tosin vaihdettiin torstain tilalle runkopelipäiväksi vuosi pari sitten sen takia, että perjantaina saa myytyä enemmän kaljaa.

Onhan tuolla jokusia pelejä perjantaisin mutta edelleen pääosin mennään tiistai-torstai-lauantai-jaolla. Ryyppäämisen kannalta tietenkin perjantait ovat ihan kivoja päiviä.
 
Onhan tuolla jokusia pelejä perjantaisin mutta edelleen pääosin mennään tiistai-torstai-lauantai-jaolla.

Pikaisesti Liigapörssin sivuilta laskettuna (SM-liigan sivulla ei otteluohjelma toimi) viime kauden runkosarjassa 92 perjantaipeliä ja 68 torstaipeliä. Mutta mitäs sitä faktoista välittämään, jos ne sotivat hyvää teoriaa vastaan.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Pikaisesti Liigapörssin sivuilta laskettuna (SM-liigan sivulla ei otteluohjelma toimi) viime kauden runkosarjassa 92 perjantaipeliä ja 68 torstaipeliä. Mutta mitäs sitä faktoista välittämään, jos ne sotivat hyvää teoriaa vastaan.

No voi jumalauta. Okei, viime kaudella oli perjantaina enemmän pelejä. Laittamasi linkki oli sitä edelliseltä kaudelta ja se näytti silmämääräisesti erilaiselta, en jaksanut laskea niitä pelejä.

Oletko eri mieltä siitä, että jääkiekossa pelataan useammin täysiä kierroksia ja on aina tehty niin, vai et? Ja onko käytössä vakiintuneet pelipäivät?

Mielestäni tämä nyt on taas tätä legendaarista Jatkoajan pilkunnussimista jossa on hienosti ohitettu koko asia. Mitä se yksi kausi nyt merkkaa pitkällä aikavälillä? Tai sitten meikäläisen muisti on niin huono, että aina on pelattu juuri näin.
 
Oletko eri mieltä siitä, että jääkiekossa pelataan useammin täysiä kierroksia ja on aina tehty niin, vai et?

Mihin verrataan? Oletan, että tarkoitat Veikkausliigaa. Siellä näyttäisi tällä kaudella olevan 10 täyttä kierrosta, SM-liigassa 13. Kun futiksessa on 33 kierrosta ja kiekossa (ilman tasauskierroksia) lähemmäs 60, on täysien kierrosten osuus futiksessa selvästi isompi. Jos ei tuo futiksen ohjelma nyt televisiointien takia kovasti enää muutu.

Ja onko käytössä vakiintuneet pelipäivät?

No ei minun laskuopillani. Tiistaisin ja lauantaisin pelataan eniten, torstaisin ja perjantaisin ensi kaudella suunnilleen yhtä paljon, keskiviikkona jonkin verran ja sunnuntaisin ja maanantaisin hyvin harvoin. Vakiintuneista pelipäivistä puhuminen on siis aika kaukaa haettua.

Mitä se yksi kausi nyt merkkaa pitkällä aikavälillä?

Sitä se merkkaa, että jos kirjoitat "SM-liigaa pelataan täysinä kierroksina rytmillä ti-to-la", niin tuon väitteesi pystyy helposti kumoamaan kausien 2011-12 ja 2012-13 otteluohjelmilla. Jos siis lähdemme siitä, että preesens ja imperfekti ovat merkityksiltään eroavia aikamuotoja.

Tai sitten meikäläisen muisti on niin huono, että aina on pelattu juuri näin.

Ei aina ole pelattu näin. Ainakin vielä 1990-luvulla sarjaohjelma ei ollut läheskään näin rikkonainen, mutta sen perusteella ei voi tehdä väitteitä nykytilanteesta.
 

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Mihin verrataan?

Verrataan siihen, että miksi jääkiekosta on tullut suosittu ja iso osa suomalaisten elämää. Ei kaikkien, mutta osan. Jääkiekkoon on muodostunut oma lajikulttuuri ja SM-Liigalle vahva brändi. Yksi osa sitä on tutut pelipäivät ja täydet kierrokset. Hajontaa on näemmä tapahtunut jo viime vuonna, joten olin siltä osin väärässä. Minusta se on askel huonompaan mutta ei enää oikein kuulu tähän ketjuun.

Jalkapallossa taas otteluohjelma oli pitkään todella sekava sähellys. Ei ole koskaan vakiintunut mitään "futispäiviä" samalla tavoin kuin jääkiekossa on talvisin. Nythän tuo tosiaan näyttäisi paremmalta mutta siitä se tarina vasta alkaa. Nyt vain Veikkausliigan lisäksi myös Ykkönen ja Kakkonen siihen samaan.

Jääkiekko on Suomen isoin laji yleisömäärillä mitattuna joten se on tehnyt myös jotain oikein. Kannattaisi ottaa mallia siitä. Minusta se on onnistunut siinä, että se on osa (urheilu)ihmisten arkea ja vakiintuneet päivät auttavat. Jalkapallossahan Euroopan isot sarjat toimivat myös mainiona esimerkkinä.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
On se kova. Kyllä se vaan on kova.

Pallo-Iirot 1 - 2 Ilves. Vastustaja siirtyy 39 minuutilla johtoon ja johto kestää tauolle. Tauon jälkeen Ilves väänsi itsensä kuitenkin väkisin tasoihin ja voittoon Kallion ja Jamacin maaleilla! Maalit tuli 58 ja 83 minuutilla.

15. pelin (13-2-0 46-8) jälkeen 41. pistettä, eli 10 pisteen sarjajohto. :D :tuoppi:
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
On se kova. Kyllä se vaan on kova.

Pallo-Iirot 1 - 2 Ilves. Vastustaja siirtyy 39 minuutilla johtoon ja johto kestää tauolle. Tauon jälkeen Ilves väänsi itsensä kuitenkin väkisin tasoihin ja voittoon Kallion ja Jamacin maaleilla! Maalit tuli 58 ja 83 minuutilla.

15. pelin (13-2-0 46-8) jälkeen 41. pistettä, eli 10 pisteen sarjajohto. :D :tuoppi:

Kyllä, vakuuttavaa, vakuuttavaa!

Juuri kuin tuossa ylempänä puhuin, että Ilves ei ole ollut edes tappiolla kärkipään joukkueita vastaan joutui se ensimmäistä kertaa siltaan tekonurmella Raumalla tappiolta voitoon. Iirot taisi viimeistään nyt tippua kissapetojen kyydistä, sillä 13 pisteen kiriminen 12 ottelussa on julmetun paljon. Lisäksi kilpakumppanit Jazz ja VIFK tasasivat pisteet, joten Ilves vain vankisti sarjajohtoaan.

Kuten sanottua Ilveksellä on 12 ottelua jäljellä ja yhdeksän pisteen ja rästiottelun etu kakkosena majailevaan Jaziin ja kolmantena väijyvään Kraftiin on jo kymmenen pistettä. Käytännössä siis jos leikitellään ajatuksella, että jos Fazz tai Krfat voittaisivat kaikki loput pelinsä, olisi Ilveksellä varaa hävitä kolme peliä ja silti voittaa lohko. Tuskin kuitenkaan yksikään joukkue, edes Ilves voittaa kaikkia jäljellä olevia otteluita, joten aika hyvin on pullat uunissa. Lisäksi toista ottelukierrosta on Ilveksellä jäljellä vielä 3 ottelua (eli joukkueita joita kohdataan vielä kahdesti) on kovan VIFK:in lisäksi jäljellä vielä Jämsänkosten Ilves ja Sporting Kristinasta, joten siinäkään mielessä loppuohjelma ei ole pahin mahdollinen. Toisin sanoen, miten päin ohjelmaa pyöritteleekin, niin hyvältä näyttää.

Kun sarjataulukon tilanne ei ole niin kutsutusti veitsen terällä on joukkueella mahdollisuuksia ehkäpä lisätä vielä rotaatiota ja hakea rauhassa lopullista permanenttia karsintoihin. Esimerkiksi aiemmin puhuttua puolustuslinjan kokoonpanoa voi kokeilla rauhassa. Olisi myös tärkeää, että pitempään huilanneille Shceweleffille, Rossille, Jokiselle ja Vakkalalle saataisiin tosipelejä alle ennen mahdollisia karsintoja.

Hyvä Jamac!
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Bulls, Arsenal, Canucks ja Three Lions
Eilen kaatui Jazz vieraissa 3-0 ja Porilaiset jäivät Ilveksestä jo 12 pisteen päähän. Nyt toisena oleva VIFK on 11 pisteen päässä kun sarjaa on 7 kierrosta jäljellä. Periaatteessa siis Vaasan pitäisi voittaa jäljellä olevista otteluista 4 enemmän kuin Ilveksen, jotta he voittaisivat lohkon. Lohkon voitto esi siis ole varmaa, mutta jos tästä tilanteesta johto sulaa, niin tuskinpa karsinnoissakaan kunnian kukko laulaisi.

Porin otteluun Ilves lähti joidenkin mielestä altavastaajana. Porin ottelua edelsi heikompi jakso, joka sisälsi kauden avaustappion Vaasassa. Jazz taasen ei ollut hävinnyt, sitten edellisen Ilveksen kohtaamisen. Huolta lisäsi edellinen kohtaaminen, jonka loppua Jazz hallitsi Tammelassa selvästi.

Ilves pelasi kuitenkin erittäin vahvan kamppailun. Ilves hallitsi lähes koko ottelua, vaikkakin Jazz sai myös aikaan vaarallisia vastahyökkäyksiä, mutta pelin hallinta oli vierailla melkeimpä koko ottelun. Ehjän 90-minuuttisen pelaaminen ei erinomaisista tuloksista huolimatta, ole ollut mitenkään itsestään selvää ja johtoasemissa on monesti annettu vastustajalle liikaa siimaa.

Nyt kuitenkin Ilves pelasi kontrolloidusti ja suurin ero edelliseen Jazz kohtaamiseen oli erinomaisesti keskikenttää tasapainottava Jari Niemi. Jari on noussut kauden mittaan ehkäpä jopa joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi ja hän on erinomainen linkki puolustuksen ja hyökkäyksen välillä. Hänen vahva kaksinkammpailu pelinsä on ilo silmälle ja pallollisena mies on itse rauhallisuus ja tekee järkeviä ratkaisuja kerta toisensa jälkeen kovassakin paineessa (eilen tosin oli yksi liian löysä palautus Gustille).

Gusti pelasi maalissa ehkäpä kauden parhaan pelinsä ja hän näytti todellakin voittavalta maalivahdilta ja tämä peli olisi, hallinnasta huolimatta, saaattanut kääntyä toiseen suuntaan jos Gusti olisi päästänyt alussa maalin.

Kaiken kaikkiaan oikein tasapainoinen ja hallittu esitys. Hieman huolellisempaa viimeistelyä ja peli olisi ratkennut jo aiemmin. Esitys lupasi jo todennäköisiä karsintoja varten hyvää. Vaikka Jazzillakin oli paikkansa, oli Ilves joukkueista selvästi parempi. Jopa vieressä istuneet Porilaiset sanoivat pelin aikana, että Ilves oli joukkueista selvästi parempi. Yksi mielenkiintoisimpia otteluita loppukaudesta on viimeisenä pelinä oleva VIFK peli, jossa todennäköisesti ei ole enää sarjan voiton kannalta panosta, mutta karsintoja varten peli antenee osviittaa, sillä Ilves ei takuulla halua jäädä ilman voittoa Vaasalaisista...
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Kaveri totesi jo ennen näitä JIlves- ja Sporting-pelejä ettei joukkue tahdo syttyä tällaisiin matseihin ja kyllähän se sitten näkyikin kentällä. Väkisin puurrettuja voittoja mutta tärkeitä yhtä kaikki.

Jazzia vastaan joukkue onnistui nostamaan tasoaan ja se on hyvä merkki, eikä Malinen turhaan sitä kehunut. Kyllä tällä Ilveksellä on kaikkien aikojen mahdollisuus sarjanousuun ja tokihan se on hirveä pettymys, jos se jää tapahtumatta.

En missään nimessä usko, että VIFK pystyy enää tuollaista eroa kuromaan kiinni. Sitten onkin kyse vain siitä mikä joukkue asettuu vastaan karsinnoissa. Muita lohkoja katsellessa siellä ei pitäisi olla yhtäkään kovempaa joukkuetta tulossa vastaan, joten toiveet ovat korkealla.
 

Jackie Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreet ja punaset.
Onko siä katsomossa noussut "menestys" hattuun eli onko kyse tutusta tamperelaisesta mielipiteestä jossa kaikkien pitää fanittaa meitä silloin harvoin kun jossain satutaan vähän pärjäämään? Tuon "Kotimaiset sarjat"-kohdan luen rivien välistä että "Kärjessä olevan Ilveksen pelit".

"@NiilonPojat @ Twitter
Kotimaiset sarjat ivat yhä käynnissä, joten kaikki ulkomaalaisia seuroja huoraavat ali-ihmiset voivat haistaa pitkän vitun! #mieshuorat"

Melkein hävettää että tuli Ipan ykkösissä about 10v potkittua. Kaunista fanitusta joka kerää sympatiaa varmasti kaikkialla... Noloa.


Kaikkea hyvää silti Ilvekselle siellä viheriön puolella.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Melkein hävettää että tuli Ipan ykkösissä about 10v potkittua. Kaunista fanitusta joka kerää sympatiaa varmasti kaikkialla... Noloa.

Jos tämä oli vain provo, onnittelen että vastaan siihen.

Mutta eipä nyt yleistetä tätä FF2-menoa jokaiseen faniin sentään. Ihan perus futisforumin juttuahan tuo mieshuoran netissä huutelu on. Alkoi muistaakseni aikoinaan vitsinä, josta sitten nykysukupolven nuoriso otti asian tosissaan mieliinsä. Lapsellista kyllä on, sitä en kiellä.

Totta on että on typerää kannattaa jotain Valioliigan seuraa, kun asut Tampereella/Suomessa, mutta omasta puolestani jokainen tekee mitä tekee. Ei sillä että nämä pari kaveria jotka taannoin olivat Veikkauksen mainoksissa laulamassa "I love you Arsenal, i do" jne nyt kyllä aiheutti aikas suurta myötähäpeän tunnetta.

Itse kannatan Ilvestä, Ilves sanoo sydän nyt ja aina, mutta silti sympatiaa ManUTD:lle herunut jo Cantonan ajoista asti ja jääkiekon puolella Penguinsille 90-luvun alusta. Jos joku pitää mua mieshuorana, niin siinähän pitää.
 

1931

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Taas on vettä virrannut Tammerkoskessa ja voittoja napsahtanut tilille. Karsintapaikka alkaa olla selvää pässinlihaa.

Perjantaina on edessä vielä karsintoja edeltävä kohokohta, kun TPV isännöi Tammelassa kauden kolmannen derbyn. Ipan noustessa näitä ei välttämättä nähdä pitkään aikaan, joten kannattaa tulla katsomaan. Ipalandia-blogissa on alustusta matsiin yhden ratkaisupelaajan tarinan muodossa: Tampereen derbyn langennut ykköspyssy | Ipalandia
 

1931

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tänään on sitten paikallisottelun aika. Odotukset ovat korkealla ja yleisöä pitäisi riittää. Kannattaa tulla paikalle, jos on Tampereen lähimaastossa. Tässä vielä ennakko Ipalandia-blogista.
 

kovalev

Jäsen
Viihdyttävä derby oli tämäkin. Ilves-näkökulmasta 2-2 -tulos on lievä pettymys, koska kyllä Ipa aika suvereenisti tätäkin ottelua hallitsi. Toisaalta olen ihan tyytyväinen siihen, että Palloveikot saa tasaisesti pisteitä ja sen asema keskikastissa on turvattu.
Tämän illan otteluiden jälkeen Ilveksen johto on todennäköisesti 9 pinnaa ja 5 ottelua jäljellä. Vain totaalinen romahdus veisi karsintapaikan, eikä sellaista tule.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Ilves se vain jatkaa vahvistumistaan nousukarsintoja odotellessa. Eilen seuraan palasi Jusu Karvonen ja tänään eetteristä putkahti uutinen myös Jussi Kujalan palaamisesta joukkueeseen.

Koska jääkiekossa?

Edit. Kujalan vapaapotku youtubesta.
 
Viimeksi muokattu:

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Ti ti ti tidi dididi. Ti dididi tidi dididi. Dö dö dö dödö dödödö. Dö dödödö tödö dödödö.

Tänään kaatui Tammelan illassa Kujalan paluuottelussa Härmä maalein 1-0. Voittomaalista vastasi kukapa muukaan kuin vaihdosta kentälle tullut Kalle Multanen.
 

1931

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ensi viikonloppuna on sitten kohtalon hetket käsillä ensimmäisen osaottelun muodossa. Jokohan tänä vuonna tärppäisi. Materiaaliltaan Ilves on ylivertainen, mutta ÅIFK:n nuoret jannut ovat todella taitavia ja saavat paljon etua ensimmöisen matsin pelaamisesta yläkentän kynnysmatolla.

Ipalandia-blogista löytyy lisätietoa kannattajamatkasta. Samalta sylttytehtaalta löytyy myös karsintavastustajan esittely.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös