Mainos

Ilves - HPK la 25.3.2006

  • 9 547
  • 72

H P K

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jokela

Nelosen nauhan pätkällä ei juuri muuta näkynyt kun Jokelan ja Laitisen ja etenkin Jokelan virheitä. Miten on mahdollista että joukkueen kapteeni ja yks parhaista kiekollisista pakeista voi menettää kiekon ainakin kolme kertaa oman maalin edessä kärkikarvaajalle... kerran ipa rankaisi ja näissä peleissä se on liikaa.
Muuten näyttää ihan hyvältä kun Janis vielä oikein tosissaan syttyy Leinon rinnalla!
 
F

Flonaldo

- Lätkä-Pasi oli tänään aivan oikeassa roolissa, tätä on odotettu. Ei mitään alivoimapelaamista ja vakipaikkaa hyökkäävässä ketjussa, vaan satunnaisia vaihtoja selvillä raameilla. Lämmitti Pesosta, taklasi muutaman kerran oikein kunnolla, jututti Wilsonia ja taisteli sitten jatkismaalin eteen kovan duunin.

- Louhen maali taas samanlainen pleijariräkä kuin Väisäsellä torstaina. Jätkät menee laput silmillä suoralla linjalla maalia kohti niin tulostakin tulee.

- Weakmanilta hyvä peli, vaikka ei juuri tarvinnut venyä kummoisiin - ei tosin Raskinkaan. Maalipaikkoja oli merkittävästi vähemmän kuin torstaina ja ne jakautuivat tällä kertaa pienemmällä marginaalilla Kerholle.

- Alistus aloitusympyrässä oli vähintään yhtä täydellistä kuin 1. pelissä. Tänään ei edes Raipe kyennyt laittamaan kampoihin, Raimon ensimmäinen aloitusvoitto tuli vasta joskus 28. minuutin kohdilla. Jos tuossa 70+ prosentissa pidetään, on siitä valtava etu Kerholle.

- Ilves ei yhäkään ehdi taklaamaan, eikä oikein edes uskalla yrittää. Kovasti mainostettu "horjuttaminen" on pelkkää legendaa, taklaukset menevät tasan. Ainoat taklaajat olivat Lätkä-Pasi ja Huhtala.

- Pirin lainaukselle Jutan pelikirjasta :peukku: :-)

- Jokela oli sysipaska, mutta sen varmaan kaikki huomasivatkin.

- Wilson voisi stay at home niin olisi Ilvekselle hyödyllisempi.

4-0. Rai Rai.
 

Roman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Tappara
Ranger

Olet muuten harvinaisen suoraselkäinen mies. Harvinaista. On teidän leirissä pari muutakin. Älä laita päätä pensaaseen. Uutta matoo koukkuun.
 

Ilkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, KooVee
Twite kirjoitti:
PS. Parkkialueen purkaminen oli hoidettu huonommin kuin Espoossa pari kautta sitten. Eli maximum-huonous!

Hakametsän parkkipaikalle ei kannata autoaan jättää (jos siis omalla liikenteessä). Mieluummin kannattaa jättää sinne Prisman parkkipaikalle, niin pääsee lähtemäänkin ilman jonottelua ja kiilailua.

Itse pelistä. Ilves pärjäsi hyvin ensimmäisen erän, mutta toiseen erään HPK nosti karvausta syvemmälle ja otti kahdella karvaajalla. Tämä aiheutti Ilveksen hyökkäyksen aloituksiin melkoisia vaikeuksia.

Hyökkäysten aloitukset olivat muutenkin luokattoman hitaita, siihen täytyy tulla parannusta tai ollaan kesälomilla kohta.
 

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
Toimitus kirjoitti:
http://jatkoaika.com/smliiga.php?joukkue=Ilves&sivu=kolumnit&id=4446

Jatkoajan näkemys aloituksista ja taklauspelistä ottelussa.

Arvasin! Tuosta tilastosta taas näkee, kuinka tärkeä aloittaja Petteri Wirtanen on HPK:lle. Taas aivan ylivoimaisesti paras aloittaja illan ottelussa - kuka on yllättynyt?

Tuosta kaverista tulee olemaan vielä isosti iloa Rinkulin kaukalossa. Eikä hän ole omian puheiden mukaan edes kauheasti niitä aloituksia harjoitellut.
 

C5-Jarppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,Maajoukkue mallia Suomi
Hah, hukkakauraa!

2-0 ja hyvä fiilis kotimatkalla.

Muutama Ipa-fani yritti soitella tasoitusmaalin tultua kolmannen erän alkupuolella, mutta mutta...
Paljonpa innostuivat siitä Kerhon ainoasta isosta virheestä tässä sarjassa oman pään pelissä.
No nyt ei sitten enää kiinnostakaan.
Voisin tarjota Koulukadun kenttää noille nuorille ipalaisille (41,4 ja coutsi).

Coutsi, se jäälläkävelijä ei sitten muuten ilmeisesti montaa pleijaripeliä voita tänäkään keväänä! No, saldo on mykistävä muutenkin! =)

Maanantaina Ritarihalliin samanlainen meteli ja tiistaiksi lelut mukaan Hakametsään.
Oli fantastisen upea 170 henkinen fanimatka! Hienoa on tehdä tätä hommaa ja matkata tämmöisen porukan kanssa! Kiitos mukanaolleille ja myötäeläjille!

Sarja on jo hukkakauraa, sanon mä! =)

Ja nyt "voittopikareille", kun voi hyvillä mielin ottaa itsekin enemmän...
 

Tilatiili

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Metaani CH
Kiitokset Jarpalle ja Leilalle pileteistä. Vankkaa työtä hämeenlinnalaisen fanikulttuurin eteen.

Pussy Catin ovella katteltiin, että onko siellä liigan paras stay up "pakki" paikalla, mutta ei kait ollu kerenny riittävästi aitiossa nailonia riisumaan. Sääli. Lisää!

Laalaa-osastolle terveisiä myös, eli näille tunnollisille lihaskuntopalauttelijoille ympäriämpäri Hakamäen jäähallia. Loppuottelussa riittää maali, siihen asti nollanollaa ja kellon siirto.

Itse pelistä; he tekevät sen itse. Ei tartte kerholapsen muuta kuin odottaa vanhan herrasväen munausta. Niitä näyttää tulevan riittävästi.

Pikilinnassa juuri oli tietokilpailu. Kuka HPK-pelaaja voitti pistepörssin viimeksi. No se oli se kasvissyöjä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Twite kirjoitti:
Edit: kekä sanoikaan että Wilsonin poissaolo näkyi torstaina? No, niin näkyi tosiaan. Torstaina ei ollut Ilveksellä noin paljon hitautta ja hölmöjä jäähyjä sekä 'en tappele koska nää on pudotuspelit ja määä oon ulkolaisvahvari'-asenteita.
Wilsonin peli oli ehkä huonoin, mitä minä olen häneltä nähnyt Ilves-paidassa. Mutta mies pystyy selvästi parempaan. Parhaimmillaan Wilson on esimerkiksi teidän Astaanne verrattuna täysin eri tasolla oleva puolustaja. Tappelu-asenteessa ei ole myöskään mitään vikaa SM-liigan playoffeihin. Kerro yksikin hyvä syy, miksi yleensä Ilveksen tärkeimpiin puolustajiin lukeutuvan Wilsonin pitäisi tapella esimerkiksi teidän jämä-Nielikäisen kanssa ja ottaa tästä tarpeettoman kova rangaistus?

Täysin voitettavissa ollut peli hävittiin ja vitutus on ankara. Ottelusarja, joka voisi hyvin olla nyt tilanteessa 1-1, on Ilveksen kannalta murheellinen 0-2. Nyt ollaan suossa, josta on erittäin hankala enää nousta. Tilanne ei olisi niin paha, jos Ilves olisi esittänyt Hämeenlinnassa voittavaa kiekkoa viimeksi ja voitto olisi tätä kautta edes jotenkin odotettavissa, mutta nyt Ilveksen voittoon maanantaina ei voi uskoa edes hyvällä tahdolla.
 

V8350

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vai Jatkoajan toimituksen mielestä Rask oli Ilveksen paras pelaaja. Täytyy sanoa, ettei ollut missään vaiheessa fiilistä että Rask pitää meitä pystyssä. Maaleissa ekana antaa pienestä kulmasta annetusta laukauksesta helpon reboundin ja sitten imee vielä pienemmästä kulmasta pistetyn ohjauksen niin ei suuria kehuja mielestäni ansaitse.

Rask/Lindgren parivaljakko ratkaisi viime kaudella A-junioreiden mestaruuden, mutta näyttää siitä olevan vielä pitkä matka miesten tasolla tehtyihin suurtekoihin. Sehän ei tosin ole kaksikon vika, että ovat joutuneet suurten odotusten piiriin.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
V8350 kirjoitti:
Vai Jatkoajan toimituksen mielestä Rask oli Ilveksen paras pelaaja. Täytyy sanoa, ettei ollut missään vaiheessa fiilistä että Rask pitää meitä pystyssä. Maaleissa ekana antaa pienestä kulmasta annetusta laukauksesta helpon reboundin ja sitten imee vielä pienemmästä kulmasta pistetyn ohjauksen niin ei suuria kehuja mielestäni ansaitse.

Rask/Lindgren parivaljakko ratkaisi viime kaudella A-junioreiden mestaruuden, mutta näyttää siitä olevan vielä pitkä matka miesten tasolla tehtyihin suurtekoihin. Sehän ei tosin ole kaksikon vika, että ovat joutuneet suurten odotusten piiriin.
Rask otti muutaman todella ison game saverin, ja pelasi muutenkin suurella itseluottamuksella. En häntä myöskään tuosta ensimmäisestä maalista syyttäisi, Loikkaan laukaus oli erittäin kova ja hankalan korkuinen, rebound ei todellakaan ollut mikään ihme. Tuo ratkaisumaali oli sitten todella harmittava, ja vituttaa varmasti myös Tuukkaa itseään. Ei tämä nyt kuitenkaan todellakaan varsinaisesti Raskiin kaatunut, yhdellä maalilla voittaa helvetin harvoin.
 

V8350

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Saku #11 kirjoitti:
Rask otti muutaman todella ison game saverin, ja pelasi muutenkin suurella itseluottamuksella. En häntä myöskään tuosta ensimmäisestä maalista syyttäisi, Loikkaan laukaus oli erittäin kova ja hankalan korkuinen, rebound ei todellakaan ollut mikään ihme. Tuo ratkaisumaali oli sitten todella harmittava, ja vituttaa varmasti myös Tuukkaa itseään. Ei tämä nyt kuitenkaan todellakaan varsinaisesti Raskiin kaatunut, yhdellä maalilla voittaa helvetin harvoin.

No myönnettäköön, että tuli pari erää seurattua Yläpesän plexien läpi.

Maailma on erilainen juopuneen silmin. Tosin kun yhdellä maalilla ei voi yleensä voittaa, niin eipä Tuukan esitys jatkoajalla toiseen maaliin antanut juuri mahdollisuuttakaan.
 

ranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Die Mannschaft
nuck kirjoitti:
Wilsonin peli oli ehkä huonoin, mitä minä olen häneltä nähnyt Ilves-paidassa. Mutta mies pystyy selvästi parempaan.

Juuri näin. Stay-at-home-hehkutuksen seurauksena ilmennyt Kerho-leirin hekottelu on täysin ymmärrettävää, mutteivät odotukset todellakaan tuulesta temmattuja olleet, ja niinpä tämäniltainen "panos" oli shokeeraava yllätys. Ehkä puolentoista viikon pelaamattomuus näkyi ukon otteissa, tiedä häntä. Mitään takeita paremmasta ei Wilsonin kohdalla tässä sarjassa ole tietty edelleenkään, mutta ennakkoasetelma ei muutu silti miksikään.

Epäonnistuneista suorituksista puheen ollen, jäipähän kismittämään etenkin (siihen saakka mukiinmenevästi pelanneen) Kuukan toiminta voittomaalissa. Joko pysytään maalin edessä tai sitten lähdetään tappelemaan päätykiekosta apinanraivolla, mutta missään tapauksessa ei tehdä jotain siltä väliltä. Kun vielä kaikista pelaajista juuri Guerriero toimi Leinon "vartijana" ja Rask antoi "livauttaa tunnelista", summa oli murheellinen.


Pidän muuten kummallisena, ettei raakasti sääntöjen puitteissa kitketä tätä maalivahdinvaihtopelleilyä esim. rajoittamalla aikaa, joka vaihdon ja takaisinvaihdon välillä pitää olla (tyyliin vaihdetun veskarin on oltava tolppien välissä vähintään n. minuuttia, ja jos ei ole/kykene, ennen määräaikaa uusi vaihto sallitaan vain kenttäpelaajaan, jonka on sovitun ajan sisällä vaihdettava varusteet tjms. jne.).



Ranger
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
V8350 kirjoitti:
Maailma on erilainen juopuneen silmin. Tosin kun yhdellä maalilla ei voi yleensä voittaa, niin eipä Tuukan esitys jatkoajalla toiseen maaliin antanut juuri mahdollisuuttakaan.
No jatkoajalla ei antanutkaan, siinä olet oikeassa. Mutta Ilves pelasi varsinaisen peliajan viimeisen vitosen yv:llä, joten siinä nyt ainakin tarjottiin voittoa niin paljon kuin sitä yleensä voi tarjota.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Koska nyt on hyvä tilaisuus vertailla kahta peliä keskenään, teenkin sen. Ensimmäisen matsin vauhti ja vaaralliset tilanteet olivat vaihtuneet tarkkaan viisikkopuolustamiseen molemmilta osapuolilta. Pelissä taisi olla yhteensä viisi kunnollista maalintekotilannetta.

Wiikman paransi n. 100% torstaisesta. Kertaakaan ei sydän pamppaillut holtittomista reboundeista. Tosin mailapeli on edelleen luokkaa Puurula, mutta ei anneta sen haitata. Todella varma ja tasapainoinen suoritus tällä kertaa. Olisiko niin, että kilpailutilanne Rämön kanssa toisi ylimääräisiä paineita? Tänäänhän kakkosena oli jonkun Hannun veli.

Pakiston epävarmin lenkki oli yllättäen Jokela. Ipanoiden tasoitusmaali meni puhtaasti Jokelan piikkiin. Eikä ollut ainoa virhe. Ensimmäisen pelin varmoista puruista ei ollut tällä kertaa tietoakaan. Astashenko oli pakeista Kerhon ykkönen, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Vellu heitti jälleen pari maagista poke-checkiä, mutta oli muuten aika perusnäkymätön. Hietanen ei paljon mokaillut, mutta hävisi kaksinkamppailuita hiukan liikaa minun makuuni. Ykköspari ei esittänyt tällä kertaa mitään elämää suurempaa. Ei kyllä koomaillutkaan.

Hyökkääjistä erottui positiivisesti Louhi. Nyt nähtiin Jykää parhaimmillaan. Oikeaan osoitteeseen meni avausmaali. Sailio-Wirtanen-Lappalainen on ihan helmi. Sailio oli varsinkin todella hyvällä pelituulella. Helmenä kaksi purkua samassa vaihdossa alivoimalla ilman mailaa. Wirtasella oli pari paikkaa ratkaista peli jo varsinaisella peliajalla. Ja aloittajanahan Petteri on aivan omaa luokkaansa. Nielikäinen pelasi parhaan matsinsa Kerho-paidassa. Hieno pohjustus voittomaaliin ja muutenkin teki kentällä hyvin juuri ne asiat, mitkä osaa. Allekirjoitan täysin Flonaldon kommentit Pasista. Leino ei ollut yhtä maaginen kuin torstaina, mutta voittomaali on aina voittomaali. Jämä-latvialainen voisi kyllä jättää ne kaatumiset jo hiukan vähemmälle. Keskitytään nyt vain sen pelituntuman palauttamiseen.

Aika Mission: Impossible on kyllä Ilveksellä edessä, jos meinaa välttyä rantaleluilta alkuviikosta. Kerho on taikonut jostain sen alkutalven vireensä, vieläpä laajalla rintamalla. Enää ei puutu kuin Spruktsin puhkeaminen uudelleen kukkaan. Tässähän alkaa uskoa jo finaalipaikkaan. Onko meillä sittenkin ihan oikeasti leveä materiaali?
 

raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sanottiinko todella raportissa Raskin olleen Ilveksen paras pelaaja. Jos sanottiin, niin metsään meni. Eihän raskilla ollut ottelussa kovin kummoisia töitä muutamaa paikkaa lukuunottamatta ja Rask voi huoletta ottaa itselleen osan Kerhon ratkaisumaalista. Samoin kuin Guerriero ja Kuukka. Ihan hölmöä antaa kaverin ratkaista tuolla tavalla. Ja vielä Ville "minä olen suurin " Leinon. Helppo maali.

Ilveksen olisi pitänyt ratkaista ottelu kolmannen esiintyä kirjoituksissa ja pelaajien kommenteissa. Pahinta tietysti on se,että keskiviikkona täytyy lähteä Kerhon aktiivisen kannattajan kanssa pohjoiseen, mitenhän senkin kestää. Hänkin kirjoittaa tänne,mutta en vain tiedä nimimerkkiä. Kunhan ei vaan olis Erva tai Kyy ?

Edit. voi hemmetti, miten tää tänne tuli, toivottavasti tästä ei tuu penaltii.
 
Viimeksi muokattu:

dude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Haukat
TosiFani kirjoitti:
Viimeisessä maalissa näkyi kokemuksen merkitys, Rask höntyili.

Kokemuksen merkitys nimenomaan. Jos Rask tilanteessa höntyili, niin sensijaan Mikko Kuukka seisoi tilanteessa kuin löysä paska ja jos Kuukka olisi pelannut tilanteen, kuten on pelannut useamman kymmenen kertaa runkosarjassa ja kuten se pitäisi pelata, Raskin höntyilyllä ei olisi ollut mitään merkitystä.

EDIT:

ranger kirjoitti:
Epäonnistuneista suorituksista puheen ollen, jäipähän kismittämään etenkin (siihen saakka mukiinmenevästi pelanneen) Kuukan toiminta voittomaalissa. Joko pysytään maalin edessä tai sitten lähdetään tappelemaan päätykiekosta apinanraivolla, mutta missään tapauksessa ei tehdä jotain siltä väliltä. Kun vielä kaikista pelaajista juuri Guerriero toimi Leinon "vartijana" ja Rask antoi "livauttaa tunnelista", summa oli murheellinen.

TimeOutin hidastuksesta jälkikäteen tuli väkisin mieleen, että ex-Kirka ei edes olettanut kiekon päätyvän Leinolle, koska oletti Kuukan pelaavan tilateen kuten se pitäisi pelata.

Joka tapauksessa, Tuukka Raskin syyttäminen Ilveksen tappiosta on kyllä turhaa. Rask ja Andersson ovat olleet Ilveksen parhaat pelaajat näissä pudotuspeleissä.
 

raipe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sanottiinko todella raportissa Raskin olleen ottelun paras Ilves-pelaaja? Jos sanottiin,niin metsään meni. Eihän Raskilla tässä ottelussa ollut kovin kummoisia töitä muutamaa paikkaa lukuunottamatta ja rask voi huoletta ottaa itselleen osan Kerhon ratkaisumaalista.Samoin kuin Guerriero ja Kuukka.Ihan hölmöä antaa kaverin ratkaista noin helposti. Ja vielä Ville" minä olen suurin " Leinon.

Ilveksen olisi pitänyt ratkaista ottelu kolmannen erän lopussa,kun Jukka" minä olen suurin " Laamanen otti kaksi kertaa peräkkäin jäähyn.Jälkimmäisen osalta olin aivan varma,että nyt oikeus tapahtuu ja Laamanen saa seurata aitiosta,kuinka edellisen ottelun sankari vaihtuu antisankariksi,mutta kun ei niin ei.Ilveksen ylivoima oli yhtä huonoa kuin koko ottelun.

jos pelaa niin huonoa ylivoimaa kuin Ilves on pelannut kaksi ottelua,ei ansaitsekaan voittoa,niin se vain on.Täyskentällisin Ilves eilen jopa hallitsi ottelua,mutta se ei riitä.

Hävitty on jo sarja,se täytyy myöntää. Jospa vain Kerhon kannattajat osaisivat ottaa voiton arvokkaasti,niin vois jatkossa sitä kannattaa.

Nyt ei vaan hyvältä näytä. Pahinta on se, että joudun pohjoiseen yhden aktiivisen Kerhon kannattajan kanssa. Hän kirjoittaa tännekin, en vaan tiedä millä nimellä. Kun ei vaan olis Erva tai Kyy.
 

K. Pahero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pakko on hakemalla hakea positiivisia asioita pelistä:

- Ilves haastoi HPK:n, ja olisi voinut voittaa
- kentän pahin kaatuilija ei ollut Guerriero, vaan eräs latvialainen sekä ex-Ilves jatkoaikaratkaisija
- Andersson teki maalin ja voittaa Ilveksen pudotuspelien pistepörssin (en tiedä sitten onko tämä positiivista vai negatiivista)

Jos Ilves haluaa voittaa pitää: ylivoimapelin sekä ykköskentän pelin parantua huomattavasti.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
nuck kirjoitti:
Wilsonin peli oli ehkä huonoin, mitä minä olen häneltä nähnyt Ilves-paidassa. Mutta mies pystyy selvästi parempaan. Parhaimmillaan Wilson on esimerkiksi teidän Astaanne verrattuna täysin eri tasolla oleva puolustaja.

Kyllä, parhaimmillaan. Näyttää kuitenkin siltä että tämä meidän Astamme (HPK-puolustuksen heikoin lenkki ja sylkykuppi) on ollut peräti koko ottelusarjan paras puolustaja. Toisin kuin ensimmäisessä ottelussa stay-at-home-rooliaan loistavasti pelannut Wilson. Toisessa pelissä rooli oli lähempänä stay-at-box-pakkia.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Toverillinen selkääntaputtelu, ot.

raipe kirjoitti:
Hävitty on jo sarja,se täytyy myöntää. Jospa vain Kerhon kannattajat osaisivat ottaa voiton arvokkaasti,niin vois jatkossa sitä kannattaa.

Eiköhän tällä hetkellä todennäköinen jatkoonmeno oteta tästä leiristä vastaan Turusta tutulla "hiljaisella myhäilyllä". Läski akka ei kuitenkaan ole vielä laulanut, vaikka ääntään toki vienosti "miau"-lallatuksella availeekin. Eli jatkossakin kaava on seuraava: Ennen peliä pöyhkeillään, pelin jälkeen ei suoraan lällätellä. Sanotaan korkeintaan steiäthoum.

Että tervetuloa vaan gloryhuntaamaan. Pronssi on kuitenkin kaunis asia. Ja nim. merk. rangerille tarjoan kyllä kaljat jos nokikkain joskus osun. Rehellistä epä-tappara linjaa edustavat kommenttinsa hävityn pelin jälkeen.
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Jämä-Latvialainen....Jämä-Nielikäinen....Jämä Ex-Kusiturkki...Kyllähän se vituttaa kun Ipa lähtee ens viikolla lomille. Turhaa mussuttamista mistään jämä-äijistä. Ipan NHL veteraani Lumme on jäällä kun puuhevonen. Muutenkin Ilveksen jengissä jalkoja riitää, mutta ei positiivisessa mielessä. Tosiasia on se, että Kerho johtaa ottelusarjaa 2-omena. Te olette hävinneet tän pelin.
 

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Ben_D kirjoitti:
Jämä-Latvialainen....Jämä-Nielikäinen....Jämä Ex-Kusiturkki...Kyllähän se vituttaa kun Ipa lähtee ens viikolla lomille. Turhaa mussuttamista mistään jämä-äijistä. Ipan NHL veteraani Lumme on jäällä kun puuhevonen. Muutenkin Ilveksen jengissä jalkoja riitää, mutta ei positiivisessa mielessä. Tosiasia on se, että Kerho johtaa ottelusarjaa 2-omena. Te olette hävinneet tän pelin.
Ihan sympaattinen itkupotkuraivari, varsinkin kun jämälatvialainen on nimenomaan Kerholaisten taajaan käyttämä nimitys Janiksesta.
 

JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Saku #11 kirjoitti:
Ihan sympaattinen itkupotkuraivari, varsinkin kun jämälatvialainen on nimenomaan Kerholaisten taajaan käyttämä nimitys Janiksesta.
Ja nimityksen on aikanaan lanseerannut eräs tunnettu Jokeri-kannattaja.

Missä on ilves.com:in videot ja ottelun maalit. En ainakaan huomannut linkkiä sielä. Tahtoo nähdä uudestaan valkoisten luistimien liukua! Leino päivittää 2000-luvulle käsitystä "valkoinen kuolema", no ei kai nyt sentään...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös