Nemosta
Kun tämä keskustelu nyt on lähtenyt pyörimään Nemirowskyn ympärillä, niin laitetaan sitten D4:nkin mielipide.
Olen Jip Piin kanssa samoilla linjoilla siinä, että kyllä keltamustien lasienkin takaa tietyt piirteet tässä meidän "taiteilijassa" ärsyttävät. Minä voisin ainakin sanoa sen, että en muista yhtään pelaajaa, joka olisi yhtä haluton ja ponneton puolustustehtäviin, kuin Nemo...ja Veikkoakin on sentään useampi vuosi tullut katseltua. Toiseksi, kyllä minua ainakin ärsyttää nämä Nemon filmailut, loppujen lopuksi noilla saa vain itselleen aikaiseksi maineen, joka johtaa sitten viime ottelussa nähdyn tuomarin silmätikkuna olemisen kaltaisiin asioihin.
Kuitenkin, kukaan ei varmasti kiistä sitä, että Nemossa Ilveksellä on käsissään "Calounmainen" kultakimpale, jolla on terveenä pysyessään erinomaiset mahdollisuudet jopa pistepörssin voittoon (katsokaapa vaikkapa pörssin kärjen pisteet/peli -tilastoa tällä hetkellä). Toiseksi, vaikka Nemo kiistatta filmaa, niin kyllähän melkoisen suuri prosentti näistä filmeistä on enemminkin häneen kohdistuneen rikkeen näyttävyyden tehostamista kuin täysin ilman syytä filmaamista ja kyllä Nemoa taitavuutensa ja yllätyksellisyytensä takia rikotaan myös todella paljon.
Tiistaisessa pelissä minä en huomannut (Ilves-lasien läpi siis) kuin yhden täyden filmauksen Nemolta, kun mies joutui ensimmäisessä erässä kahden Blues-pelaajan "sandwichiksi" ja meni pitkäkseen ilman mitään syytä tai vastustajan rikettä. Kaikki muut "filmaukset" tapahtuivat mielestäni vastustajan myös selvästi rikkoessa.
Nemon jäähyistä hyväksyn tuon Määtän kanssa törmätessä saadun kakkosen ja varmastikin käytöskymppi tuli melkoisen tuomarillevittuilun kustannuksena. Kuitenkin, vaikka Jip Pii on siinä mielessä oikeassa, että ensimmäinenkin kakkonen ("korkea maila" Ilveksen maaliedushässäkästä) on tulkittavissa jäähyn arvoiseksi, niin jos tuollaisista tuuppauksista (ei sitä mitenkään ainakaan korkeaksi mailaksi voi tulkita, paitsi näemmä Ringbom) annetaan jäähyjä, niin näitä pitäisi tulla n. joka toisesta maalinedushässäkästä. Minä en myöskään useampaan otteeseen tilannetta videolta katsottuani huomannut Nemon syyllistyneen Oksan käsille hakkaamiseen siinä 2+10:een johtaneessa tilanteessa, mielestäni Nemo ainostaan otti kolme iskua vastaan (varmastikin osasi kyllä ärsyttää Blues-pelureita tilanteessa, mutta mitään huitomista en kyllä huomannut). Yhteenvetona siis toteaisin, että kyllä Nemo ainakin tässä pelissä näitti olevan aikamoinen tuomarin silmätikku, mikä varmastikin on suureksi osaksi hänen omaa ansiotaan...