Mainos

Ilveksen peliesitykset kaudella 2023–2024

  • 166 112
  • 966

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Turhia ja tarpeettomia huitomisia ovat olleet kumpikin. Tämän päivän teko oli kuitenkin sellainen, joka kuuluu kurinpidon käsittelyyn.
Joo ehdottomasti näin. Tuntuva pelikielto mieluusti, jos sillä vähenisi halut huitoa.
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Pennanen on toki epäonnistunut lisäksi kaikissa muissakin ratkaisun paikoissa kuin vain Pelicans sarjassa. Joukkue ei koskaan ole ollut valmis tärkeään peliin. Niin paljon kuin Pennanen henkimaailman asioista puhuukin, mitään siitä ei ole vielä nähty kaukalossa. Joko hän ei osaa tai ei pysty jalkauttamaan teoriaa käytäntöön.

Hmm. Miten määrittelet ratkaisun paikan tai tärkeän pelin? Pelicans-sarja oli kiistaton epäonnistuminen, mutta sitä edeltänyt Ässät-sarja hoidettiin kunnialla. Pronssiotteluun saatiin kaivettua taas oikeat eväät, suuren pettymyksen jälkeen.

Onko tämän kauden runkosarjapeleistä joku ollut tärkeämpi kuin muut? Aika monta voittoa sieltä on kaivettu.
 

Surmanajaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Joulukuun alusta 11 peliä ja kaikki 13 pistettä kerätty niistä. Että ei tämä vastoinkäyminen ihan mitätön ole. Pelaajien lomista huolimatta, tässä on ollut aikaa saada peli kuosiin, mutta kun esitykset vain huononee peli peliltä. Mitä tälle pitää tehdä? Mistä löytyy tapa kääntää nämä voitoiksi ja vahvuuksiksi?
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mailalla huitomiset käsille on syytä ottaa tiukasti pois ja siksikin pelikielto tästä olisi oikea signaali.
Eilisen kaltaisiin tilanteisiin olisi helppo määritellä pelikiellon pituus. Paranemiseen ennustettu aika - kirvesisku tuottaa molemmille saman huilin.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Case Clendening: Puhutaan rikkeestä jossa ei ole mitään mahdollisuutta eikä tarkoitusta pelata kiekkoa ja täysin älyvapaa rike niin on ihan yhdentekevää mitä Kovarcikille oikeasti kävi. Tuollaiset huitaisut ovat todella vaarallisia ja se on sitten sattumankauppaa mihin se osuu, että käykö vastaanottavalle osapuolelle pahasti vai selviääkö säikähdyksellä. Muutaman pelin saa miettiä tekosiaan ja toivotaan todella että jäi viimeiseksi ja pelikiellon jälkeen nähdään taas vain se Liigan paras pakki kaukalossa, on kyllä peliesityksetkin heikentyneet viime aikoina. Ja tämä huitaisu ei ollut ensimmäinen Ilveksessä ja valitettavasti aikaisemmin uraltakin löytyy useita vastaavantyylisiä pimenemisiä, toivotaan että keväällä näitä ei nähdä.

Jotkut ovat maininneet Ilveksen "muutaman huonon pelin", mutta kyllähän fakta on se että tämä tuloksellisesti huono jakso on ihan loogista jatkoa koko kauden mittakaavassa. Ilves ei oikein pelillisesti ole missään kohtaa vakuuttanut ja usein ollut epävarma fiilis vaikka voitto tullut. Koti- ja vieraspelaaminen on tietysti eriytettävä kun niissä ihan valtava ero on, vieraissahan Ilves voitti syksyllä todella paljon pelejä niin että ne olivat kolmannessa erässä tasan, ja kovat yksilöt sitten kaivoivat hämmentävän kovalla prosentilla aina sen voittomaalin jostain. Kotipeleissä nähtiin sitten ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä ja suoritustaso ailahteli todella paljon, mutta sellaisia marraskuun lopun JYP-voiton kaltaisia tylyjä rutiinivoittoja nähtiin todella harvoin. Kuten kuukausi sitten kirjoittelin, Ilveksen pelit ovat tällä kaudella tuntuneet hakeutuvan tasatilanteeseen.

Tappara-kotipelin ensimmäinen kymppi oli se huippuhetki toistaiseksi. 22 peliin oli jääty pisteittä vain kahdesti ja paikallisvastustajaa vastaan oli otettu tyly alku. Tuosta eteenpäin homma on romahtanut aivan totaalisesti, tuo hävittiin ja sen jälkeen Ilves on poistunut täyden pistepotin kanssa Pelicansia vastaan vieraissa jolloin menetettiin myös kolmen maalin johto, sekä kotona Sportia vastaan nihkeän esityksen jälkeen ja Lappeenrannassa mitä ei oikein voi edes laskea. Tappioita on tullut iso läjä joissa on alkanut nähdä tuon henkisen kantin pitämättömyyden.

HPK-peliä monet kehuivat pelillisesti mutta itse taas näen tuon erinomaisena esimerkkinä siitä mikä Ilveksessä kusee tällä hetkellä. Tuossakin pelissä Ilves tosiaan pelasi tasan puoli peliä hyvin kotonaan, ja kun tuo nähdään hyvänä merkkinä niin se on vähän huolestuttavaa. Ensimmäinen kymppi oli erinomainen, mutta hyökkääjistä suurella osalla on tuskaa eikä viimeistely onnistu ja Ilves ei onnistunut tuota momentumia hyödyntämään, vaikka olisi ollut paikat lyödä taululle 2-0 niin kuin kärkijoukkueen kuuluisi. Sitten Ilves otti jäähyn, ja kuten tämän kauden alivoimalla on ollut tapana niin vastustaja teki siitä maalin, olkoonkin että vähän onnekkaan.

Niin kuin niin useasti, vastustajan avausmaalista Ilveksen peli sekosi ja Kerho pääsi hyvin äkkiä naulaamaan toisen maalin ja taas oltiin tappiolla. Väläytyksiä nähtiin, mutta ei sellaista jyräämistä rinnalle ja ohi niin kuin kovalta joukkueelta odottaisi. Pian tulikin Ratisen ulosajo ja Kerho naulasi pelin. Kolmannessa erässä Ilves pääsi ylivoimalla varkain peliin mukaan ja tuosta saatiin vielä kiri päälle joka jäi vajaaksi. Paljon energiaa meni myös aivan turhan päiväiseen mäkättämiseen tuomareille niin pelaajien kuin päävalmentajan osalta. Lisämausteena sitten tähän soppaan vielä muutama ihan ihmeellinen jäähy, ennen kaikkea nuo jatkuvat väärät vaihdot kertovat kyllä että jotain on pielessä.

Yhtä kaikki, todellakin jotenkin tuntuu että Pennasen näpeistä homma alkaa karkaamaan, enkä tiedä onko tulevalla maajoukkuekoutsilla eväitä tai edes kiinnostusta enää korjata asioita. Pelikirja ei riitä edes alakerran joukkueita vastaan, joukkue on henkisesti todella vaikeassa jamassa ja tuo yksilöiden määrä jotka pelejä voivat ratkoa on todella ohut. Nyt mitataan kyllä todellakin Ilvestä.
 

Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hyvä puoli tuossa Glendeningin tulevassa pelikiellossa on se, että kun Lancaster on juuri tervehtynyt niin se saa nyt hakea huippuvirettään esim ylivoimille, kun ei ole Glendening viemässä ykköspakin Roolia. Pidän kuitenkin Lancasteria yhtä hyvänä yv-pakkina kuin Glendeningiä. Lisäksi Glendeningiä peluutettiin liika, mikä on huono muille pakeille ja myös hänelle itselleen. Väsyneenä alkaa tulemaan juuri tuollaisia ylilyöntejä, jos niihin on taipumusta.

Playoffseissa Ilves tarvitsee sekä huippukuntoisen Glendeningin että huippukuntoisen Lancasterin. Parikka, Masin, Latvala ja Rautanen saa hoitaa omanpään siivouksen.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Sitten Ilves otti jäähyn, ja kuten tämän kauden alivoimalla on ollut tapana niin vastustaja teki siitä maalin, olkoonkin että vähän onnekkaan.
Ei se oikeastaan ollut onnekas, vaan siinä toistui nyt monena kertana nähty tilanne.. Kerhopelissä kahdesti ja eilenkin Jukureita vastaan kerran... vastustaja pääsee antamaan lättysyötön AV neliön läpi tyhjälle takatolpalle. Kun perus AV asia on, että siitä läpi ei saa syötettyä. Tuo kerhon onni oli sitten se, että Gunnarrson oli hyvin pelissä mukana ja laukaus ei olut ikosmainen onetimer, mutta kimpoili sitten kuitenkin maaliin. Mutta siis perusongelma oli AV pelaaminen ja se, että neliön läpi päästään tekeen läpisyöttöjä maalin kulmalle.
 

Slite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Aivan älytön teko Clendeningilta, jota ei voi puolustella millään. Varsinkin kun lapa oli vielä sellaisessa asennossa, että teki aivan helvetin pahaa jälkeä. Nää on pakko saada pois, samaten kuin ne päähän kohdistuneet taklaukset ja poikittaiset mailat joissa kaveri lentää pää edellä laitaan. Mustan kuminpalasen perässä hiihtely ei ole niin tärkeä asia maailmassa, että sen takia olisi oikeutus tuottaa ruumiinvammoja ihmisille.

Clendening on erinomainen pelaaja, mutta tämän puolen pitää muuttua. Toinen korjattava asia on se, että vaikeissa viivakiekoissa tekee virhearviointeja yrittäessään pelastaa tilanteita, jotka eivät ole järkevällä ristitasolla pelastettavissa. Monta kertaa tehnyt sellaisia epätoivoisia syöksyjä kiekon perään, joista todennäköisin seuraus on vastustajan läpiajo, tai vähintään se että oma kaveri joutuu paikkaamaan ottamalla jäähyn. Mieluummin pelataan varman päälle, se ottaa kuitenkin kiekossa vain sen 10 sekuntia hakea kiekko omasta päästä ja ollaan taas takaisin alueella.
 

Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka on tappioputki päällä niin vastustajat, joille hävittiin ovat tällä hetkellä myös erittäin hyvässä vireessä. Kaikilla kolmella joulutauon jälkeen on saldona neljä voittoa viidestä pelistään. Keskiryhmän tasaisuus kirittää näitä joukkueita keskenään ja mahdollisuus suoraan playoffpaikkaan motivoi yrittämään parastaan.

Talven mittaan saadaan tottua eilisen Mikkelin pelin tapaiseen menoon vieraspeleissä, jossa kotijoukkue hyökkää 110% teholla kimppuun. Jos ei olla valmiita, niin tappioita alkaa kertymään. Siinäkin mielessä kotipelaaminen pitäisi nyt saada tuloksekkaammaksi, koska vieraissa tuskin enää voittoja rallatellaan puolivahingossa plakkariin.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Taas aivan saatanan nolo tappio. Jos pelaajissa on alisuorittavia vapaamatkustajia, niin on niitä kyllä valmennuksessakin. Munatonta touhua.

Kotisaldo on anteeksiantamattoman paska ja se menee valmennuksen piikkiin. Suomen jääkiekkomaajoukkue on tulevat vuodet kusessa.
 

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Vuosikausiin huonointa peliä mitä tullut nähtyä. Paljon on tekemistä, on sitten treenijumit tai mitä tahansa syynä.
 

Woofer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Barca, Rory McIlroy
Jos tämäkin kausi päättyy pettymykseen pleijareissa, niin pakko sanoa, että tämän kertainen matka sinne pettymykseen on ollut kyllä äärimmäisen turhauttava ja kyllästyttävä reissu.

Tässä painii joka pelin jälkeen itsensä kanssa, että onko hyvä, että tässä on sentään aikaa korjata peli kuntoon vai toivoisiko, että tämä hevonpaska loppuisi mahdollisimman pian.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Ilves pysyi kyydissä ekan kympin, jonka jälkeen ei tapahtunut mitään. Lukko hyökkäsi raikkaasti ja Ilvesläiset näyttivät kollektiivisen väsyneille.
 

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Samaa paskaa pelistä toiseen. Näillä otteilla kaatuu sentään vielä Jyp ja Saipa mutta ei paljon muuta. Just tällä hetkellä on mielessä, että onneksi ainakaan Pennasen jatkoa ei tarvi miettiä keväällä, kävi miten kävi. Pelkät tappiot eivät vielä harmita niin paljon mutta niiden lisäksi tapa, jolla ne tulevat. Viikonlopun peleihin odotukset ovat melko lailla nollissa.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Jos tämäkin kausi päättyy pettymykseen pleijareissa, niin pakko sanoa, että tämän kertainen matka sinne pettymykseen on ollut kyllä äärimmäisen turhauttava ja kyllästyttävä reissu.

Tässä painii joka pelin jälkeen itsensä kanssa, että onko hyvä, että tässä on sentään aikaa korjata peli kuntoon vai toivoisiko, että tämä hevonpaska loppuisi mahdollisimman pian.
Ei pääty. Se pettymys on jo niin vahva mun pleijarit alkaa, että päättyminen tullee olemaan helpotus
 

Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eipä tuo Ilveksen materiaalikaan kestä vertailua esim Lukkoon. Meillä on hyvä pakisto paperilla, mutta kentällä ei mikään toimi. Avaukset sysipaskoja ja joka pelissä annetaan vastustajalle tilaa ampua ihan vapaasti. Eipä siinä, kyllähän noiden hyökkääjienkin pitäisi osallistua.

Näiden Alvaresien ym hankkiminen kertoo siitä, ettei toimistollakaan olla ihan ytimessä. Rahaa olisi, mutta katsotaan, että siitä saa paremman tuoton sijoittamalla se muualle kuin joukkueeseen. Tuollainen halli eikä ymmärretä tilaisuutta. Menetetty asiakas vaatii nelinkertaisen panostuksen siitä mitä uusi asiakas.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: #28

#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)
Laittaa kyllä miettimään että miten kuukaudessa voi yli puolen joukkueen pelin taso kollektiivisesti sukeltaa noin paljon.

Tuntuu siltä että kolmosen ja nelosen saamattomuus alkaa syödä terää myös kärkipelaajilta.

Nykymuotoinen kakkonen pärjää jotenkin kenttäpelissä mutta kakkosen laiturit ovat tehneet 59 peliin 2 maalia. Kaksi maalia.

Ja jos en väärin nähnyt niin Gregoire veti tänään ihan kovan laukauksen kohti omaa maalia jonka Gunnarsson torjui patjalla. Kuvaa kyllä tämän hetken tekemisen tasoa.
 

Damber

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aika järkyttävää tekemistä omalla puolustusalueella. Tuurilla päästiin jatkoille asti. Lukon alueelletuonti näytti vaivattomalta.
Avauspelaaminen ei toiminut ollenkaan ja kuinkakohan monta kertaa vipattiin kiekko päätyyn, josta Lukko sai sen liian helpon näköisesti tuotua pois ja taas oli peli omassa päässä.
Aivan kaamea peli ekan kympin jälkeen. Miten voi olla noin halutonta? Kenenkään liike ei näyttänyt hyvältä. Alvarezin vois jo passittaa matkoihinsa.
Ei tarvi miettiä, miksi perjantaina on vieläkin pienempi yleisö. Pelicansille varma voitto, heillä kulkee.
 

Pablito

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, Toronto Maple Leafs
Pendo höpöttelee että kokoonpanossa on pakkeja jotka eivät ole tottuneet isoja minuutteja syömään ja muuten pelissä perusasiat ovat kunnossa.

Miten ihmeessä jokainen äijä näyttää kentällä siltä, että jaloissa on painot ja edellisenä iltana Sveitsissä pelannut joukkue ja paria tuntia ennen peliä lentokentälle saapunut joukkue luistelee meiltä jalat alta?

Gunnarssonia saadaan tästäkin pisteestä kiittää, ainoa kaveri kenen käyrä on nousussa. Jos ykkönen tai yv ei onnistu, pisteitä on turva odotella.

Jotai tarttis tehrä.
 

Kalix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koo-Vee, LeKi
Isossa kuvassa Ilveksen tekeminen ollut jo pidempään huolestuttavan huonoa. Jatkuvaa kyntämistä ja toista kuukautta uskottelua, että kyllä tämä tästä kohta paranee. Jotenkin sellainen tunne, että tehdään satunnaisia voittoja ja pelit jotka olisi pitänyt voittaa niin hävitään. Ei hyvältä nyt näytä.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos tämäkin kausi päättyy pettymykseen pleijareissa, niin pakko sanoa, että tämän kertainen matka sinne pettymykseen on ollut kyllä äärimmäisen turhauttava ja kyllästyttävä reissu.
Marraskuun jälkeen kotipelien hyvät erät ovat laskettavissa yhden käden sormilla. En muista milloin olisin viimeksi poistunut areenalta hyvillä mielin, laadukkaasta viihteestä nauttineena. Markkinointi saa taikoa melkoisia kaneja hatuistaan irtolippulaisten houkuttelemiseksi, ilman kausikorttia jäisin itsekin odottelemaan kevään pelejä.

Pakko olla kaikkien aikojen treenijumi. Pakko. Ainoastaan tuleva mestaruus voi oikeuttaa tämän puuduttavan kärsimysnäytelmän syöttämisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös