Ilveksen markkinoinnin uudet tuulet

  • 78 218
  • 156

George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Valitettavasti Ilves ei ole onnistunut hyödyntämään sitä kunnolla.

Niin, paras keino olisi ollut hyödyntää tilanne siten, että aluksi vaikkapa Manngard, Jääskeläinen, Nevalainen ja Honkalehto eivät olisi enää missään tekemisisissä Ilveksen kanssa. Väkeä olisi käynyt jo tähän mennessä ihan mukavasti enemmän. Vati on vaan lopullisesti täynnä liian monella potentiaalisella katsojalla, etenkin sillä maksukykyisellä ikäryhmällä, jotka eivät netissä asiasta meuhkaa. Mutta sehän on pitkä tarina, kuten kaikki tiedämme.
 

holvius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Red Wings
Oma näkemykseni on, että Ilveksen markkinointi on ainakin nostanut näkyvyyttä. Työsähköpostiini on tullut tarjouksia ym. ja pari kertaa on soitettu ja kaupattu sponsorointia. Kauppaaminen on ollut asiallista vaikka ei ole sattuneesta syytä johtanut kauppoihin. Aikaisempina vuosina ei ole koskaan kaupattu mitään Ilves Hockey Oy:n toimesta.
 

"Jalkakynä"

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Niin, kyllä Ilves tavallaan markkinoi. Ja ihan hyvää ilmettä pidetään varsinkin somen puolella. Ei siinä mitään. Valitettavasti löysät ovat jo osittain housuissa. Nyt tilanne on sellainen, että Ilveksen on joka ikinen päivä näytettävä osaamistaan. Luottamus kaikkeen on nolla. Joukkueen on noustava tappelemaan korkeammista sijoista, mikäli yleisömäärät halutaan nousuun. Tämä on karu ja ikävä fakta. Lopulta "Tekeminen ratkaisee kaiken."
 

Artsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin, kyllä Ilves tavallaan markkinoi. Ja ihan hyvää ilmettä pidetään varsinkin somen puolella. Ei siinä mitään. Valitettavasti löysät ovat jo osittain housuissa. Nyt tilanne on sellainen, että Ilveksen on joka ikinen päivä näytettävä osaamistaan. Luottamus kaikkeen on nolla. Joukkueen on noustava tappelemaan korkeammista sijoista, mikäli yleisömäärät halutaan nousuun. Tämä on karu ja ikävä fakta. Lopulta "Tekeminen ratkaisee kaiken."
Näin se onkin, mutta se ei tapahdu hetkessä. Tekemisessä on kuitenkin monella taholla tapahtunut syksyn aikana kehitystä ja sen pitää jatkua. Hetkessä ei tuota tulosta. Joku mainitsi, että alennuskampanjalla ei ole hyvä juttu. Itse koen, että tuo kome lippua kahden hinnalla ei ole ollenkaan kohtuuton alennus ja niidenkin lippujen tuotto on sama, kuin kausikortista. Tappara muuten myy seisomapaikkalippuja ja E-katsomon yhden osan lippuja 6 eurolla. Meillä kampanjaliputkin ovat siihen nähden varsin tuottavia.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Niin… Menestys on tietysti Se asia katsojamäärien suhteen. Jos ajatellaan, ettei joukkue budjettinsa ja kokoonpanonsa suhteen tule olemaan Top6 seura pitkin kautta, on sen markkinoinnissa yksi toinen keino, jolla voi vetää väkeä. joku taisi asiasta mainitakin keväällä joukkueen kasauksen yhteydessä.

Se oletettavasti heikomman joukkueen vetovoima voidaan synnyttää paikallisuudella, omilla pojilla. Kun puhutaan urheilubisneksestä, jossa sitoudutaan ja samaistutaan ”meihin”, tätä vaikutusta ei voi väheksyä Tampereella, jossa asialla on pitkät perinteet.


Tämmösen vaikutus näkyy puskaradiossa, siinä miten kahvipöydissä ja tuopin ääressä joukkueesta puhutaan. Onko siä se veljen poika tai naapurin jäbä, tai se yx meidän koulusta. Markkinointi tämmösessä bisneksessä kun ei ole pelkästään sitä, että mainostetaan ja myydään, siinä nimen omaan tulee koittaa nostattaa ”pöhinää” (joku onnistu tässä vuosi sitten, nimi nyt ei enää muistu miäleen). Vaikka termi on uusi, niin ilmiö Tampereen kiakkomarkkinoinnissa erittäin vanha. Ja käsittää juuri nuo puheet kun ihmiset tapaavat toisiaan työpaikoilla, baarissa ja kouluissa. Tällöin on aivan erityisen tärkeää, että joukkueessa on samaistumisen kohteita, hintesjä ja sandelleja.


Niinpä siis jos hankitaan ”muukalaislegioonaa” on sen markkinoinnillisesta näkökulmasta syytä menestyä, jolloin menestys tuo sen yleisön. Jos ei menestytä, on kauppaopillinen markkinointi vaikeaa, jolloin ne hintsit ja sandellit ovat avainasemassa.


Paras tilanne olisi tietysti omin pojin menestyvä joukkue. Se on toki se haastavin setti järjestää, mutta itkettäähän se, että Ilveksellä olisi ja on ollut täyden mahdollisuudet toteuttaa tällainen menestys konsepti, mutta kun ei osata tai tahdota tai molempia.


Reseptit tähän on tälläkin palstalla aika monesti kerrattu, tosin ”artisen” mielestä hommat on tehty hyvin koko ajan. Pelottaakin että jos hommia hoidettas näiden ”artisen” mielestä huonosti, kuinka huonosti voisikaan asiat olla…


Nyt on tämä ja ensikausi aikaa. Tuokkolan lähdettyä momenttum on mennyt ja VVV jää vitsiksi. Ensikauden joukkueessa pitää olla linkreenejä, anttiloita ja lehtivuoria jos oikeasti sinne kärkeen halutaan nousta. Kuka sitten uskoo että Honkkis ja Jösse ton tason miähiä saa houkuteltua.. noh.. kädet ylös /°\
 

vilho

Jäsen
Ilveshän teki tuossa taannoin markkinointitutkimuksen ja varmaan kohta saadaan nekin tulokset esille - sehän se sitten antaa jonkin verran osviittaa, että minkä verran omistajasekoilut ym. oikeasti vaikuttavat siihen suureen yleisöön. Itse veikkaan, että ei niinkään paljoa mitä me luullaan.

Monet ajattelevat Ilvestä vain ennen peliä, pelin ajan ja vähän sen jälkeen sekä seuraavana päivänä kahvipöydässä. Meillä se pyörii takaraivossa hieman enemmän.
 

Mad Dog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveshän teki tuossa taannoin markkinointitutkimuksen ja varmaan kohta saadaan nekin tulokset esille - sehän se sitten antaa jonkin verran osviittaa, että minkä verran omistajasekoilut ym. oikeasti vaikuttavat siihen suureen yleisöön. Itse veikkaan, että ei niinkään paljoa mitä me luullaan.

Tuollainen tutkimus tehdään sisäiseen käyttöön. Siitä julkaistaan - jos yleensä julkaistaan; Ilveksessähän suorastaan rakastetaan salailua ja disinformaatiota - vain sopivia, nykyjohdolle myönteisiä tuloksia.

Itse ilmoitin taannoin, että kausareita on meidän perheelle turha kaupitella ellei johdossa tapahdu muutoksia. Ei ole myyntimies pirautellut tai postitellut...
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eräällä seuralla on pirun hyvä slogan "Tekeminen ratkaisee kaiken". Niin kuin lähes kaikessa pisneksessä, niin jääkiekossakin, kuluttajien käytös heijastelee yrityksen toimintaa. Kun valitsee yrityksen johtoon epäluotettavia henkilöitä, ei voi olettaa, ettei tämä näkyisi tuotteen suosiossa. Kun rakentaa muukalaislegioonan, pitää yrityksen valmistautua siihen, että saattaa menettää paikallista tukijoukkoa esim Ilves ry:n puolelta. Kun hoitaa huonosti suhteita emo-Ilvekseen, niin tulee varautua siihen, että yhä useampi Ilves ry:läinen viestii keskuudessaan negatiivisesti. Ja luonnollisesti pyörä pyörii myös toisin päin. IH valitsi pitkän tien palauttaakseen uskottavuuden. Menestyminen on luonnollisesti paras lääke.

Yrityksessä, missä työskentelen on molempien seurojen kannattajia. Ilvesläisten (meidän yrityksessä) syynä jäädä pois peleistä on ollut seurajohdon sekoilut. Meillä ei työskentele montaakaan Ilves ry:n henkilöä (tosin sitäkin korkeammalla jakkaralla). Tapparan kannattajat ovat poteneet hopeakrapulaa. Heidän mielestä oli käsittämätöntä menettää finaalien selkeä etu ja nöyrtyä Kärpille. Myös Rautakorven lähtö nakersi luottamusta menestykseen. Kun on kaksi kertaa menty lähes päätyyn, niin on luonnollista, että mielenkiinto herää vasta kauden edetessä.

Yleisömäärä on hyvä tilasto, mutta vieläkin mielenkiintoisampi olisi kuulla vaikka kymmenen kotimatsin välein tai taukojen yhteydessä seurojen lipputulojen väliaikatulokset. Ehkä jonakin päivänä tämäkin tilastoidaan. Tosin Ilveksellä tuottaa edelleen suurta tuskaa tuottaa taloudellista faktaa (tilikauden tulos, osakeanti).

Yleisömääriin vaikuttaa luonnollisesti monet eri tekijät. Yleisiä tekijöitä ovat mm. lama, tv-tarjonta ja jääkiekon runsas tarjonta (NHL, KHL, CHL, Liiga, SHL...). Tosin nämä tekijät olivat pitkälti myös viime kaudella. Tuolloinhan puhuttiin myös yleisömäärien romahduksesta, mutta Ilves ui positiivisesti vastavirtaan. Itse asiassa useasti 2000-luvulla on syksyn puheenaiheita ollut yleisömäärien lasku, joka on kauden päätteeksi todettu aiheettomaksi. Mutta Ilveksen onneksi on enemmän niitä tekijöitä, joihin pystyy vaikuttamaan, jotta yleisöä ja lipputuloja saadaan. Ja näihin ratkaisevin on "Tekeminen ratkaisee kaiken".
 

juri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yrityksessä, missä työskentelen on molempien seurojen kannattajia. Ilvesläisten (meidän yrityksessä) syynä jäädä pois peleistä on ollut seurajohdon sekoilut. Meillä ei työskentele montaakaan Ilves ry:n henkilöä (tosin sitäkin korkeammalla jakkaralla). Tapparan kannattajat ovat poteneet hopeakrapulaa. Heidän mielestä oli käsittämätöntä menettää finaalien selkeä etu ja nöyrtyä Kärpille. Myös Rautakorven lähtö nakersi luottamusta menestykseen. Kun on kaksi kertaa menty lähes päätyyn, niin on luonnollista, että mielenkiinto herää vasta kauden edetessä.
".

Pitkän kaavan kautta mennään nyt. Tässä on taas kausi saatu mukavasti käyntiin ja tarvittavia vahvistuksia hankittu sekä todennäköisesti setämiehen pussilla taas käyty. En tiedä mikä pointti on enään miettiä mitä toimistolla tapahtuu, miten Ilvestä johdetaan, mistä tulee toimintaan pääomat tai kuka seuran omistaa.
Se on varma että jos takana ei olisi rahoittavia tahoja me oltaisi oltu konkurssissa jo aikapäiviä sitten. Jostain sitä pääomaa virtaa jokkueen toimintaan, mistä ja miten sitä en tiedä.
Muutenkin taidetaan miettiä liikaa asioita jotka eivät loppupeleissä meille kuulu ja jotka eivät vie tilannetta muuta kun huonompaan suuntaan. Ilves on ja pysyy, näin se vaan taitaa olla!!
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
en vois olla enempää eri mieltä. Jatkuva menestyminen on kiinteästi sidoksissa organisaation johtotasoon. Kyllä sen luulisi kiinnostavan jokaista joka odottaa näkevänsä Ilveksen mitalipeleissä. Jos jossain kukkarolla käydään, on tuo kukkaro esim naapuriin verrattuna miljoonan liian pieni. Eikä se isommaksi muutu, jos omistajuus ei muutu (kukaan ei vinnien puljuun rahojaan kanna, tai edes yritä M$n kohtalon jälkeen)
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
se seuraavan päivän kaffepöytä. Ketkä on noiden kaffepöytien auktoriteetteja ja mielipidejohtajia? Ne on 'meitä' hardcorefaneja. Miksi? Koska ne seuraa joukkuetta joka solullaan ja siten tietää. Joten heiltä kysytään joukkueesta ja peleistä. HC fanien määrän kasvattaminenhan on lätkäpisneksen avainkysymys enivei... Mutta jos nää kaffepöytien aktoriteetit on epäileviä menestyksen suhteen tai pohtivat johdon osuutta, sen puskaradio vaikutus on iso. Ja tää on se tilanne nyt. Menestys tai osotus toimintakulttuurimuutoksesta vois kääntää tän. Tai jos koko toimiston väki uusittas omistajineen as uusi alku.

tai sit pelataan mitaleista keväällä, sekin auttaa, ken uskoo tohon, on eriasia
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pitkän kaavan kautta mennään nyt. Tässä on taas kausi saatu mukavasti käyntiin ja tarvittavia vahvistuksia hankittu sekä todennäköisesti setämiehen pussilla taas käyty. En tiedä mikä pointti on enään miettiä mitä toimistolla tapahtuu, miten Ilvestä johdetaan, mistä tulee toimintaan pääomat tai kuka seuran omistaa.
Se on varma että jos takana ei olisi rahoittavia tahoja me oltaisi oltu konkurssissa jo aikapäiviä sitten. Jostain sitä pääomaa virtaa jokkueen toimintaan, mistä ja miten sitä en tiedä.
Muutenkin taidetaan miettiä liikaa asioita jotka eivät loppupeleissä meille kuulu ja jotka eivät vie tilannetta muuta kun huonompaan suuntaan. Ilves on ja pysyy, näin se vaan taitaa olla!!

Niin ei tähän voi muuten kommentoida kuin, että kuluttajalla on oikeus miettiä aivan sitä mitä hän itse tahtoo ja tulla peliin tai olla tulematta. Pointtini oli se, että asioilla on syy-seurausyhteys. Nokian johdolla ylpeys kävi lankeemuksen edellä he olivat sitä mieltä, että Symbian on oikea vaihtoehto. Tähän puolestaan kuluttajilla oli täysi oikeus reagoida omalla tavallaan. Ostaa joko Symbian-, Android- tai IOS-käyttöjärjestelmän puhelin. He saivat myös keskustella siitä, että onko Symbian huippu vai aikansa elänyt. Ei siis niin, että kun johto kerran oli Symbianin valittu, niin pulinat pois ja ostamaan Symbian.

Ilveksen omistajalla ja hallituksella oli täysi oikeus valita Honkalehto toimariksi. Samoin heillä oli täysi oikeus koota mieleinen joukkue. Kuluttajalla on sitten puolestaan oikeus valita suuntaako rahansa tähän toimintaan ja täysi oikeus keskustella ihan siitä mikä on hänen intresseissään.

Yrityksessä, jossa työskentelen on yli 70000 työntekijää. Suuri osa on on konsultteja (mm johdon konsultteja). On täysin luonnollista, että tällaisia ihmisiä kiinnostaa keskustella organisaation rakenteista ja johtamisesta.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tässä on taas kausi saatu mukavasti käyntiin ja tarvittavia vahvistuksia hankittu sekä todennäköisesti setämiehen pussilla taas käyty. En tiedä mikä pointti on enään miettiä mitä toimistolla tapahtuu, miten Ilvestä johdetaan, mistä tulee toimintaan pääomat tai kuka seuran omistaa.


Meillä kaikilla on tietysti omat mielipiteet, mutta silti en osaa sinun ajattelutapaasi yhtään samaistua. Okei, sen ymmärrän, että haluaa keskittyä vain kiekkoon ja joukkueen tekemiseen, sitä itsekin koitan tehdä kun taustasekoiluista ei saa muuta kuin vitutuksen päälle. Mutta ainakin omat (idealistiset) odotukseni Ilveksen rosterista ja mukiinmenevästä alusta on ihan toisenlaiset kuin tällä kaudella. Tyytyväinen olen ollut siihen, miten nimenomaan tällä rosterilla, joka on kauniisti sanottuna vaatimaton, on pelattu kivasti ja ollaan siellä säälipleijariporukassa tällä hetkellä. Varsinkin vahvistusten myötä alkaa ratkaisijoitakin löytyä jo useampikin. Mutta tosiasiassa Ilvekselle onnistunut kausi tänäkin vuonna on säälipaikka ja ehkä tuurilla puolivälierät. Ja puhtaasti Tuokkolan ansiosta tämä. Tuokkola kun lähtee, niin ei saada mustosia ja rautiaisia enää, eikä ole mitään varmuutta ettei siellä ole taas joku "Pietilä" ohjaksissa. Siinä vaiheessa otetaan taas oma paikka pahnan pohjalla.

Tällä hetkellä voidaan surffailla Tuokkolan aallon harjalla, mutta jos joukkue tekee vuodesta toiseen satojatuhansia euroja turskaa, siitä huolimatta että hallilla käy porukkaa ja rosteri on liigan halvin(mpia) niin kyllä kai jokainen on siitä huolissaan? Ei parin "ihan kivan" kauden voi antaa hämätä ja uskoa että asiat olisi millään tavalla hyvin. Organisaatiossa, jonka osakkeita ei kukaan ole hetkeen halunnut ostaa ja se yksi, joka olis halunnut potkittiin pois.

Siinä vaiheessa kun Ilves tarjoaa uskottavan rosterin ja vähintään nollatuloksen vuodesta toiseen, voi taustatouhujen pohtimisen lopettaa. Nykymenolla tätä ei tule tapahtumaan ennen jotain isoa pommia, kuten Vinnie poismeno, konkurssi, Mestis tmv.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuossa tilastofaktaa yleisömäärän kehityksestä viime vuoden vastaavaan aikaan. Tilasto paljastaa odotetusti, että yleisömäärät ovat liigassa laskussa. Vain neljä seuraa on edellä viime vuoden vastaavaa aikaa. Tepsin yleisömäärässä kasvu on huomattavaa. Ilves löytyy listan pohjalta ja vähennystä viime vuoden vastaavaan aikaan on lähes 1000 katsojaa. Ilveksen luvussa lisähuolta tuo se, että Ilves on isännöinyt jo kaksi paikallismatsia. Suhteellisesti isoin pudotus on ollut Pelicansilla.

Yleisömäärän muutos 2014/2013 katsojaa/peli
  • TPS + 707
  • KalPa + 296
  • Lukko + 157
  • Tappara + 21
  • Ässät - 218
  • HPK - 249
  • HIFK - 363
  • JYP - 377
  • SaiPa - 453
  • Blues - 549
  • Kärpät - 633
  • Pelicans - 854
  • Ilves - 935
Pahoittelut sekavasta ulkoasusta. Poistin viime vuoden ja tämän vuoden yleisömäärät ja jätin vain erotuksen.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tuo kertoo lähinnä siitä, että tuote on hinnoiteltu liian kalliiksi. Lama-aikoina kun vapaa-ajanpalvelu kulutus kääntyy yleensä lähipalveluihin, ja tyypillisesti teatterit, konsertit ja urheilukatsominen lisääntyy. Lätkässä on tehty nyt jotain päin honkia, että kehitys laman aikana on päinvastainen.


Tähän löytyy varmaan monia syitä. Liiga on olut vähän kuin Ilves, päämäärätöntä hapuilua ja huonoja mediaosumia (linjaton kurinpito, sarjanousu ilman karsintoja, Jokerit case ylipäätään, nimisekoilu, sarjaohjelma jne.). Mutta tässä on myös oltava hintakomponentti, eli tuote on ihmisten arvostukseen nähden liian kallis.


TV tarjontaa en lähtisi syyttämään, sillä Ruotsin puolella TV tarjonta on ollut "kaikki pelit" tasolla jo pitkään, ja silti siellä onnistuttiin aivan viimevuosiin asti nostamaan yleisömääriä yli kymmenenvuotta putkeen.



Ilves on nyt case sinänsä. Viimevuotisen huuman lopettaminen ”toimistovoimin” oli kyllä sellainen teko, josta maksetaan ja pitkään. Vaikka se MS piti pakosta ulostaa, niin tuotahan EI olisi pitänyt tehdä kuten tehtiin… ja kyse ei ole edes jälkiviisaudesta. Kuka tahansa kaupallisia perusopintoja käynyt olisi ymmärtänyt yhteyden menestyshuuman ja julkikuvan välillä. Vaan ei meidän lyijykynämiehet.


Tähän kun yhdistää kymmenisen vuotta jatkunut puheiden ja tekojen ristiriita, tiedotushapuilun jatkuminen (Juupen puheet ja Hallituksen pj:n hölötykset omistajuuden ja osakeannin suhteen + Honkis takasin), niin aikamoinen menestysboomi tarvitaan, jotta yleisö palaa.


Onko Ilveksellä varaa lippuhinnottelupeliin, sitä en tiedä. Perushintojahan on nostettu, mutta ale kapanijoitakin järjestetty. Pelillä täytyy olla arvo, jep, mutta mielikuvaa kalliista harrastuksesta (katsominen) pitäsi pystyä myös välttämään. Ylihinnoiteltu peruslippu ja alekampanoin laskettu keskihinta voi olla yhtälönä vaikea kalliin mielikuvan syntymisen kannalta.


Yksi resepeti on, Menestys. Mutta jos aiotaan estää tulevien lätkäkuluttajien hiljainen valuminen naapuriin, olis sitä tultava aika nopsaan.


Kuka uskoo, että se onnistuu Vinnien omistuksessa Honkkiksen johdolla Jössen jengin pyöriessä taustalla?


Käsi ylös rohkeesti vaan.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Olisi mielenkiintoista tietaa kuinka paljon kausikorttien maara on tippunut. Saattaa olla aika merkittava osa tuosta 900 keskiarvosta. Kuitenkin ne kausikorttilaiset yleensa seuraa seuran touhuja tarkemmin ja on todennakoisimmin menettanyt hermonsa Ilveksen toimiston touhuun.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
TV tarjontaa en lähtisi syyttämään, sillä Ruotsin puolella TV tarjonta on ollut "kaikki pelit" tasolla jo pitkään, ja silti siellä onnistuttiin aivan viimevuosiin asti nostamaan yleisömääriä yli kymmenenvuotta putkeen.

TV-tarjonnasta sen verran, että Liiga onnistui viimeksi neuvottelemaan hyvin merkittävän TV-sopimuksen ja seuroille tuo on suurin yksittäinen rahan lähde. Jossakin oli keskustelua, että voisiko tv-tarjontaa rajata siten, että esim. Pirkanmaalla ei näkyisi Ilveksen tai Tapparan kotiottelut. Jos tuollainen toteutettaisiin, niin kanavapakettien kysyntä pienenisi ja sitä kautta tv-sopimukset pienenisivät. Lisäksi ostettujen kanavapakettien on laittomia streamien katsojia.

Seuroille tv-sopimuksien pieneneminen olisi taloudellisesti kova isku. Erityisesti Ilvekselle, joka on pidemmän aikaan nojannut tv-sopimukseen käyttäen sitä lainan vakuutena ja käsittääkseni myös siten, että Vinnie on vipannut kesällä ja ottanut tv-rahasta takaisin.

Ja kuten todettu tv-tarjonta oli vastaavaa myös tuolla vertailuhetkellä, jonka listasin. Viime kaudella Ilveksen yleisömäärät lähtivät tuon vertailujakson jälkeen selkeään laskuun ja loppukauden katsojakeskiarvo putosi tuosta vertailuhetkestä yli 700 katsojalla, vaikka periaatteessa katsojaluvut kasvavat kauden edetessä.

Itselle tuli HIFK-matsissa fiilis, että suuri osa Ilves ry:läisistä puuttui matsista. Vanhaan hyvään aikaan sai tiuhaan tahtiin morjestella valmentajakollegoita ja alariveillä oli paljon omia junnuja. No yksittäinen matsi on huono otos.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
TV-tarjonta-asiasta en ole siltä osin samaa mieltä, että se olisi jo pidempään ollut nykytasolla. Nettipuolella palvelu ei ole ollut kaikilta osin priimaa kuin oikeastaan vasta Ruutu-palvelun saatua aikaan kaikilla eri alustoilla ja laitteilla toimivan version. Selostukset ovat parantuneet ja kameroiden määräkin on kasvanut. Lisäksi pelejä pystyy katsomaan ulkomaillakin tabletilla jne. Palvelusta kannattaa siis maksaa, jos on jääkiekon suurkuluttaja.

Ainakin itselleni tämä on keskeisin syy vähentyneeseen hallissa käyntiin - ei niinkään pelin taso, joukkueen omistajaportaan sekoilut, markkinointitempaukset tms. Nuorten pelaajien esiinmarssilla tai viihdyttävän pelaajan hankinnalla on toki aina ollut päinvastaista vaikutusta. Vapaa-aika on kortilla mukuloiden ollessa varhaisharrastusikäisiä, joten moni ottelu jää seurattavaksi tietokoneen ruudulta. Yli neljännesvuosisadan ajan olen Ilvestä seurannut ja eihän seuraaminen ole koskaan ollut niin helppoa kuin tänä päivänä.

Lisäksi ennen hallille mentiin tietyllä samalla porukalla ja siihen sisältyi myös sosiaalinen aspekti (pelaajahuhujen vaihtoa jne.). Nyt samat naamat ovat yhtä lailla ukkoontuneet ja siirtyneet buffetti-apuvalmentaja-jojo -osastolle junioreihin eli yhtä lailla myyneet vapaa-aikasielunsa "lastenharrastussaatanalle", joten sekin lisäarvo on jäänyt hallille käynneistä pois.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
on normaalia kiertokulkua, että perheiden ruuhkavuodet vähentää henkkoht vapaa ajan tuhlaamista esim lätkään. Näitä korvaamaan pitääkin vetää uutta nuorisoa ja houkutella keski iän ylittäneitä palaamaan.

nuorten osalta ollaan vakavassa tilanteessa, kun kaupunkiin muuttaa uutta väkeä ilman verenperintönä saatua seuraa. Jos nää valittee viihdemuodokseen lätkän, niin miksi ne valittua Ilveksen naapurin sijaan? Tätä pitkänajan ongelmaa ei korjaa kuin menestys ja kestävä sellainen.

takasjoukuteltava potentiaali on suuri, mutta nää on nähny kaiken, myös menestysä. Ja heille on elämänkokemuksen myötä käsityskykyä kokonaisuuksista ja kun se on sukan ut vuosia, on tässäkin haastetta kerrakseen.

Pitkään olen itkenyt hukattuja mahdollisuuksia ja organisaatio tason amatööriyttä, mutta nyt alan pikkuhiljaa oleen oikeesti huolissan seuran tulevaisuudesta jos se ei pienenemisen kierrettä saa pysäytettyä. JYP pysäytti kierteen kertapanostuksella, naapuri ei edes niin syvälle ajautunut ja teki sen. Me taas ollaan vankilassa omistajuudesda
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365

oldcoach

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Chicago Black Hawks
Olen positiivisesti yllättynyt sekä tuosta ilmaisottelusta että Kummelivideosta. Onko tunnelin päässä sittenkin havaittavissa valoa...
 

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Olen positiivisesti yllättynyt sekä tuosta ilmaisottelusta että Kummelivideosta. Onko tunnelin päässä sittenkin havaittavissa valoa...
Vai yritetäänkö näillä saada positiivista pöhinää joukkueen ympärille ennen kuin viime kauden tulos julkaistaan? Jos oltaisiin hiljaa ja sitten kerrottaisiin että 500k turskaa tuli niin tuskin kovin positiivisesti Ilveksestä puhuttaisiin mediassa.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vai yritetäänkö näillä saada positiivista pöhinää joukkueen ympärille ennen kuin viime kauden tulos julkaistaan? Jos oltaisiin hiljaa ja sitten kerrottaisiin että 500k turskaa tuli niin tuskin kovin positiivisesti Ilveksestä puhuttaisiin mediassa.

Luulisi että tuollainen vastustajia pilkkaava mainos olisi Ilveksen arvojen vastaista mitä erityisesti Ilves-perhe vastustaa.
 

Kiikarit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Boston Bruins
Nähdäänkö nyt sitä mihin johtaa kaikenkattavat ruutu-palvelut sun muut? Kaikki seurat tuntuvat kärsivän kovasta yleisökadosta. Ylläolevaa Kunnon listaa kun katsoo niin esim. KalPan katsojalukujen kehitys vähän hämmentää. Mikä on ollut lähtötaso? Kuopiossa kamppaillaan että hallille saadaan tällä hetkellä 2500 ihmistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös