Ilveksen ketjut ja kentälliset kaudella 2014–2015

  • 42 700
  • 145

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Vastustajan vaaralliseksi tiedetty ylivoima muuttaa omaa peliä pari pykälää varovaisemmaksi. Vastaavasti vaaratonta ylivoimaa ei tarvitse pelätä, joten tilanteet uskaltaa pelata "rajoilla".
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
On kyllä ankea saldo. Eikä kovin huikeat ole koko ykkösketjulla:

Sandell 30 peliä, 5+5=10
Laakso 32 peliä, 4+3=7

- Jotain tuohon pitää keksiä. Hyvä, että edes YV:llä tehoja tekevät, mutta on tuo tasakentällisin ollut heikkoa. Viimeisen kuukauden osalta saldo ei ainakaan ole parantunut.

- Rautiainen on kuitenkin samaan aikaan onnistunut tasakentällisin tekemään 31. 7+11=18 ja Mustonenkin 29. 4+9=13.

YV:ssä Ilveksellä on pieni harha, sillä vaikka Polakin ja Sandellin henkilökohtaiset tehot ovat hyvät, niin joukkue majailee sekä YV että AV-tehokkuudessa sijoilla 10-11.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin, jottei kuitenkaan totuus unohtuisi, niin ykkösen ylivoima on takonut meille ison määrän sarjapisteistä etunenässä Polakin, Sandellin ja Kivistön ansiosta. Lisäksi ykkösemme on tasaviisikoin pystynyt taistelemaan hyvin vastustajien kärkiketjuja vastaan. Mutta tasavoimin hyökkäyspelissä on petrattavaa. Tilanteitakin on ollut, mutta näissä Polak ei ole vakuuttanut. Hän ei ole juuri luonut ketjukavereilleen paikkoja, kun taas Sandell on luonut useitakin paikkoja Polakille.

Nuorisoketjussa taas on heilahtelevuutta. Tehopisteitä on ropissut ryppäissä ja heidän pelissä tuntuu olevan synergiaa enemmän kuin ykkösessä. Vastineeksi tulee pitkiä hiljaisia jaksoja. Kerhon kannattajat arvioivat Rautiaista, että hänellä on ollut pistekausia ja pitkiä hiljaisia jaksoja. Hieman samoin on lähtenyt ensimmäinen kausi liikkeelle Ilveksessä. No, nuorelle pelaajalle näitä tulee enemmän. Kun taas puhutaan yv-pelaamisesta, niin siinä tehot ykkösen ulkopuolella on valitettavan vähäisiä.

Harvoin saavutetaan hetkeä, jolloin joukkueen jokainen pelaaja pelaisi osaamisensa ylärajoilla. Ilvekselläkin - vaikka ohut materiaali ehkä onkin - on potentiaalia hyödyntämättä. Polakin tasonnostoa odotetaan tasavoimin, Zalewskin ja Riekkisen kokonaispanoksen nostamista ja Tyrväisen&Rautiaisen pitkät hiljaiset hetket tulee saada lyhemmiksi.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pian sieltä palaavat kehiin myös Hintz ja Mustonen. Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan jätkien kausi jatkuu nuorten kisojen jälkeen. Usein käy niin, että joku pelaaja saa kisojen jälkeen kovan buustin myös Liigaan, joku toinen taas valahtaa alemmas. Mitä eilen ehdin pari erää seurata meidän miehiä, niin kyllähän Roope pelasi paremmin. Yllättävän kokonaisvaltaista sentteripelaamista molempiin päihin, liike näytti ajoittain vieläkin paremmalta kuin Liigassa. Mustonen taas yhtä vaisu kuin koko ketjunsa. Mäkelältä kokonaisuudessaan varsin hyvät kisat, melko tasaista suorittamista pelistä toiseen, ihan niinkuin Liigassakin.

No kunhan pääsevät kotiin, saavat aikaeron ravisteltua kropastaan, niin ei muuta kuin eteenpäin. Paskat oli kisat, mutta Ilveksessä on vastuuta luvassa. Mielenkiintoista nähdä miten Tuokkola ketjut asettelee poikien palatessa joskus ensi viikolla kehiin. Varmasti tekee mieli kokeilla Roopea keskellä Liigassakin. Olisiko jopa sellainen vaihtoehto mahdollinen, että Roope asetetaan jossain kohtaa ykkösen sentteriksi? Ei kuulostaisi hullummalta ketjulta Sandell-Hintz-Polak, tai ehkäpä vielä paremmalta versio Polak-Sandell-Hintz.

Mäkelä vaan vetämään kovia minuutteja Kivistön pariksi. Salmela on niin sukka omassa päässä, ettei tällä hetkellä ansaitse ykkösparin paikkaa.

Joka tapauksessa Ilveksellä on ensi viikolla sellaiset härkäviikot edessä, että houkutus lyödä pojat kehiin mahdollisimman pian on varmasti valmennuksella iso. Neljän pelin viikko edessä ja tänäänkin vielä peli. Kun eilinenkin peli lasketaan mukaan, niin Ilves pelaa kahdeksan vuorokauden aikana kuusi peliä. Ei tässä Liigan ohjelmassa ole mitään järkeä. Ei tuosta sumasta tulla ilman loukkaantumisia selviämään.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen odotellut, että Tuokkola kokeilisi jossakin välissä Rautiaista ja Sandellia yhdessä. Joko tyyliin Rautiainen-Sandell-Polak tai Rautiainen-Asplund-Sandell. Viime kaudella Keränen ja Sandell olivat se kovin kaksikko ja Rautiaisen ja Sandellin yhteistyöstä voisi löytyä samaa kipinää.
 

Cream

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Jesse Niinimäki
Yllättävän kokonaisvaltaista sentteripelaamista molempiin päihin, liike näytti ajoittain vieläkin paremmalta kuin Liigassa.

Hintzin lisääntynyt fyysisyys oli omasta mielestäni silmiinpistävää. Toki pelaa Liigassakin huomattavasti rohkeammin kuin viime kaudella, mutta junnukisoissa käytti selvästi runkoaan vielä enemmän hyödyksi. Johtuiko sitten halusta näyttää scouteille vai rohkeudesta ja itsevarmuudesta oman ikäisiään vastaan. Erityisesti yksi keskialueen pommi Ruotsia vastaan jäi mieleen. Toivottavasti samanlainen ote jatkuu Liigassa. Rantanen oli toki ketjun vahvin lenkki ja pelasi hienot kisat, mutta kyllä Hintzkin ansaitsee kehut.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin, jottei kuitenkaan totuus unohtuisi, niin ykkösen ylivoima on takonut meille ison määrän sarjapisteistä etunenässä Polakin, Sandellin ja Kivistön ansiosta.

Kun on katsellut noita ykkösen ylivoimamaaleja matsin jälkeen telkkarista uusintana on tullut havaittua, että todella usein Laakso on tehnyt niissä loistavan maskin. En unohtaisi siis Laaksoa missään tapauksessa tuosta listasta. Maskimies saa usein liian vähän huomiota, vaikka siniviivamaalien kohdalla hänen merkityksensä on yleensä aivan ratkaiseva. Lisäksi Laakso on viime aikojen ylivoimamaaleista tarjonnut ainakin HIFK- ja Sport -otteluissa syötöllään tyhjän maalin maalintekijälle.

Se on totta, että toisen hyvän ylivoimamiehistön puuttuminen on ongelma. Muu kuin ykkösmiehistö ei ole koko kaudella saanut mitään aikaiseksi ylivoimalla.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mäkelältä kokonaisuudessaan varsin hyvät kisat, melko tasaista suorittamista pelistä toiseen, ihan niinkuin Liigassakin.

Mäkelän suorittamista Liigassa en tasaiseksi kutsuisi, niin paljon on hienojen suoritusten vastapainoksi tullut karmeita hasardeja. Nuorten MM-kisoissa veti kuitenkin hienosti niin kuin totesitkin. Todella varmaa ja virheetöntä peliä ottelusta toiseen. Toivottavasti jatkaa tuosta myös Liigassa. Nuo yksittäiset nukahdukset ja huolimattomuusvirheet kun karsiintuvat kokemuksen karttuessa pois niin alkaa olla meidän ykköspakkeja.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mustosessa huolestuttaa se, että loppujen lopuksi se ainoa selkeä vahvuus on liike. Laukaus on vaisuhko eikä pelikäsityskään mitenkään häikäise. Nuorten MM-kisoissa ei pelkkä liike riittänyt oikein mihinkään, kun tempo on kaikissa peleissä kova ja muutkin luistelevat lujaa. Liigassa Mustosen liike on ollut selvä valttikortti, kun vauhdissa mukana pysyminen on tuottanut selvästi ongelmia kokeneemmille pelureille.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Lisäksi Laakso on viime aikojen ylivoimamaaleista tarjonnut ainakin HIFK- ja Sport -otteluissa syötöllään tyhjän maalin maalintekijälle.

Laakson työntekoa ei voi ylivoimalla aliarvioida. Tuo Sport-matsin tyhjiin tarjoilu näytti tosiaan siltä kaukaa. Mutta, kun katsoi maalin tarkemmin, niin syöttö oli menossa suoraan Matt Generousille. Se mitä tapahtui seuraavien sekunnin murto-osien aikana on jo junnukiekoista asti terotettu. Sandell pelaa Generousin mailan pois ja lyö kiekon maaliin. Maalin jälkeen Generous manasi itseään, koska on junnusta asti kuullut tuosta asiasta, ettei pakki saa hävitä tuollaista taistelua. Pelin pieniä hienouksia. Ehkä Laakso luotti, että Sandell tekee tuon tempun.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Hieno taisteluvoitto tänään HPK:sta ja samalla voidaan vetää muutamia lankoja yhteen kokoonpanon osalta.

Keskiviikon JYP-ottelussa ovat nuo nuorten MM-kisakävijät rivissä. Silloin Tyrväisen on aika siirtyä alempiin kenttiin. Mies tekee kyllä hommia ja pääsee vastustajan ihon alle, mutta järkyttävää tehottomuutta ei voi enää katsoa läpi sormien kakkosketjun laidalla. Moni huutelee Zalewskille lisää tehoja - no niitä olisi kyllä, jos laiturit (etupäässä Tyrväinen) laittaisi kiekkoa välillä maaliinkin.

Hintz kakkosen laidalle. Nuori mies osoitti pykälää fyysisempiä otteita Kanadassa ja kiekollinen potentiaali riittää nyt jo heittämällä kärkikuusikkoon Ilves-hyökkäyksessä. Mustosen rooli tulee olemaan hiukan haasteellinen. Mies ei pärjää rouhijakentissä ja toisaalta kyvyt ovat aika rajalliset pyörittää kärkiketjujen peliä. Mäkelä mahtuu ilman muuta pelaavaan pakistoon. Järventie ja Mäkinen voivat huilata vuorotellen.

Meskanen voi pelata hajamatseja sieltä täältä mutta hattu Turussa oli suonenveto ja pysyvään laadukkaaseen suorittamiseen liigassa kaivataan vielä maileja sekä hirveä määrä treeniä.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Osa-alue jonne Ilves tarvitsee vahvistusta on puolustus. Lähes jokaisessa ottelussa puolustajat kadottavat huonolla merkkaamisella ja kiekon perässä sinkoilullan hyökkääjänsä vapaiksi maalille. Sellainen jämäkkä peruspuolustaja olisi jo kova hankinta.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kovasti huhuillaan jotain latvialaista pelaajaa. Kaiken järjen mukaan oltava pakki, sillä siellä on iso vaje. Näppilä ja Levo lienevät saikulla, Järventie, Salmela ja Mäkinen tekevät jatkuvasti helppoja virheitä, eikä Kukkonenkaan häävisti pelaa. Kaikeksi yllätykseksi Atesta on noussut todella tärkeä runkopelaaja viime viikkojen aikana. Muiden hölmöillessä Atte pelaa omaa perusvarmaansa. Tilannetta kuvaa hyvin se, että Riekkinen vaikutti varmemmalta tänään pakkina kuin muutama vakimiehemme.

Eli joku Rodrigo Lavins kakkonen kelpaisi oikein hyvin. Kiekolliset avut olisivat mukava lisä, mutta perusvarma peruspakkikin kelpaisi nyt oikein hyvin.
 

Melarus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Osa-alue jonne Ilves tarvitsee vahvistusta on puolustus. Lähes jokaisessa ottelussa puolustajat kadottavat huonolla merkkaamisella ja kiekon perässä sinkoilullan hyökkääjänsä vapaiksi maalille. Sellainen jämäkkä peruspuolustaja olisi jo kova hankinta.

En usko asian korjaantuvan pakkihankinnalla. Nykyiset pakit pelaavat Tuokkolan ohjeiden mukaan ja vaikka pidänkin Tumppia erinomaisena pelin valmentajana, ihmettelen miksi Ilves pelaa noin ehdotonta miesvartiointia tilanteesta riippumatta. Miesvartiointi puolustuksena on huomattavasti helpompi vastustajan purkaa jos on vähänkään malttia ja kiekollista osaamista, toisaalta se antaa enemmän riistopaikkoja kuin aluepuolustus minkä takia Ilves sitä ilmeisesti pelaakin, mutta juuri tämän kaltaiset tilanteet joissa "vaarattomasta" tilanteesta tehdään omin ehdoin huomattavasti vaarallisempi tyhjentämällä maalin edusta ja sinkoamalla maalin taakse näkyvät toistuvan jokaisessa Ilveksen pelissä.

Itse en haluaisi katsoa jos Ilves keskittyisi peleissään sumputtamaan puhtaasti maalinedustan, mutta vähän rauhallisemmin oman pään voisi pelata tai kunnioittaa ainakin enemmän maalinedustaa sillä, ettei sitä tieten tahtoen tyhjennettäisi jatkuvasti.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Näppilä ja Levo lienevät saikulla, Järventie, Salmela ja Mäkinen tekevät jatkuvasti helppoja virheitä, eikä Kukkonenkaan häävisti pelaa. Kaikeksi yllätykseksi Atesta on noussut todella tärkeä runkopelaaja viime viikkojen aikana. Muiden hölmöillessä Atte pelaa omaa perusvarmaansa.

Näppilästä en tiedä, mutta Levolla taitaa olla jotain pientä vaivaa. Salmelalle on käyttöä ylivoimalla ja mies on ehdottomasti pidettävä rivissä mukana. Kivistön lisäksi ainoa pakki, jota voi edes kuvitella laittaa kentälle miesylivoimalla. Järventie ja Mäkinen tosiaan pyörivät omissa missä sattuu ja liian usein jakavat syöttöjä vastustajalle tai muuten vain hukkaavat kiekon. Hyvä huomio tuo Aten profiilin nosto tai oikeammin oman tasonsa pitäminen. Nyt kun miehen tavaramerkki, yksi tyhmä jäähy per peli, näyttää jääneen pois, on Pentikäinen ansainnut paikkansa pelaavasta pakistosta. Mäkelä mahtuu myös riviin, koska Kukkonen on tällä hetkellä todella heikko. Vain varjo viime kautisesta.

Mistään rightin kiekollisesta pakista on tällä kassalla turha haaveilla, joten tuollainen stay at home -tyylinen kovaotteinen kaveri sopisi rosteriin kuin nyrkki vastustajan silmään. Kevättä kohden näiden tapausten arvo nousee aina huimasti ja nyt sen liian monen pakin esittämän hosumisen, ryntäilyn ja heikon kaksinkamppailupelaamisen sijaan olisi kiva nähdä omassa päässä jämäkkä, vahva ja varmaotteinen kaveri, joka jakaa kiekkoa nopeasti ja kovaa omille.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aika rajuksi on osoittautunut tämä tammikuun alun peliputki. Ukkoa tippuu rosterista sitä tahtia, että kohta siellä on Juupe hyökkäämässä nelosketjussa. Omalla tavallaan ennätys tuo, että eilen kolme pakkia (Salmela, Järventie, Levo) pelasi hyökkääjänä. Veistola, Välimaa, Rämö, Rautiainen, Hintz ja Moisio olivat sopimuspelaajista eilen sivussa. Noista ilmeisesti ainakin kolme ensimmäistä ovat vielä pidempään sivussa. Täytyy vain toivoa, että Rautiaisen kohdalla ei ole edessä pidempää saikkua, sillä eilen jo nähtiin miten kesy kakkosketju meillä on hänen poissaollessaan. Zalewskin sinänsä parantuneet otteet kun eivät ole tehosaldoissa näkyneet ja Tyrskystä ei näköjään tehoja irtoa. Kauden aikana on myyty Ruuttu ja Pesonen, joten ihan jo lukumäärällisesti ollaan aika ohkaisella liikkeellä.

Täytyy nostaa hattua Sandellille. Upeasti painaa pelistä toiseen ja pitää taistelullaan Ilveksen pelissä mukana. Polak säestää YV:llä ja Laakso painaa AV:t, YV:t ja tekee sivussa maalin siellä toisen täällä. Asplundista pitää pystyä jatkossa repimään tehoja, jos meinataan jatkaa taistelua suorasta pleijaripaikasta.

Jännästi tämä menee. Hetki sitten näytti siltä, että on pakko hankkia pakki. Nyt on kaiketi aivan pakko sainata joku hyökkääjä. Hitto tuo Smotherman olisi ollut mielenkiintoinen pelaaja meille, mutta meni Allsvenskaniin. Vieläkö Juupen takataskusta löytyy paalua yhteen hyökkääjään? Ja vielä sellaiseen joka vielä vahvistaisikin joukkuetta.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Rautiainenhan oli eilen ilmoitetuissa kokoonpanoissa mukana, joten se viittaisi kyseessä olevan lähinnä sairastumisen eikä loukkaantumisen.

Poissaolojen kohdistuminen Veistolaan ja Välimaahan jättää Tyrväisen aika yksinäiseksi soturiksi duunarilaituriosastolla. Moisiota voi kuormittaa varsin rajallisesti. Jos budjetti ei salli varmaa kärkinimeä, itse pyrkisin tämän osaston vahvistamiseen. Erityisesti, jos Veistolakin on pidempään poissa.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Teemu on pois tänäänkin. Hintz samoin, kuten myös Veistola ja Välimaa. Salmela kolmosketjussa, Konsta Mäkinen nelosessa.

Tuokkolan mukaanhan Rautiainen meni eilen tutkimuksiin. Kyllä tuo enemmän vammaan kuin flunssaan viittaa.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aamulehdessä Tuokkola kertoo, että Rautiainen, Tyrväinen ja Veistola menevät kaikki magneettikuviin maanantaina. Joten todellakaan mistään flunssasta ei ole näissä poissaoloissa kyse. Toivottavasti ei tule ainakaan kaikille pitkää saikkua.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miksi Meskasta ei koiteta rohkeasti vain 1. ylivoimassa, koska ainoa mitä sieltä puuttuu on rightin kätisyys. Nostaisi tuon koostumuksen tehokkuutta vielä pykälällä, kun Meskanen laitettaisiin takatolpalle.

1. YV:

Meskanen - Laakso - Sandell
Polak - Kivistö

2. YV

Rautainen - Mustonen - Hintz
Näppilä - Salmela
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelaajapulankin tultua eteen Rämöä ei ole nähty kokooonpanossa. Viime kaudella tämä pärjäsi liigavauhdissa hyvin eli onko tällä jotain vaivaa vai miksi tämä on pudonnut rotaatioringistä?
 

Bilbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Oilers
Voisko olla jotenkin näin?

Sandell - Laakso – Polak
Hintz - Mustonen – Rautiainen
Tyrväinen/Kallela - Asplund - Sointu
Savilahti/Veistola - Zalewski/Riekkinen - Välimaa

Onko Zalewskista hyökkäävään rooliin, kun Asplund saa juonesta kiinni? Mukavasti materiaalia millä mallailla.. Reservissä Rämö, Meskanen.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Zalewskissa on koko ajan näkyvissä potentiaalia. Tosin paljon kiekosta elävänä ja itse ratkaisuita hakevana rajoittaa muun ketjun peliä ja tulos on
jäänyt laihaksi. Omissa papereissani olisi ensimmäisenä rotaatiossa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Zalewskissa on koko ajan näkyvissä potentiaalia. Tosin paljon kiekosta elävänä ja itse ratkaisuita hakevana rajoittaa muun ketjun peliä ja tulos on
jäänyt laihaksi. Omissa papereissani olisi ensimmäisenä rotaatiossa.

Jostain syystä Kallela-Zalewski-Sointu kuulostaisi omaan korvaani hyvältä vaihtoehdolta. Kaikilla riittää pelisilmää tarpeeksi, että paikkoja ja tehoja voisi syntyä ja Zalewski on kuitenkin pelannut hyvin omiinkin päin, joten tasapainottaa ketjua. Muuten ketjujen suhteen onkin vaikeampaa, kun siellä taitaa aika moni äijä olla klesana tällä hetkellä. Polak tuskin on 100% kunnossa, joten ehkä mies on ulkona ensi pelistä. Mutta miten esim. Rautiainen, Tyrväinen ja Välimaa?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös